5.9.2016

Livbox projekti 2016

 

Kehittelin tähän vuoden viimeisiksi kuukausiksi kynsilakkaprojektin lisäksi toisenlaisenkin projektin: Livbox-tuoteprojektin.


Tilasin ensimmäisen Livboxini helmikuuksi 2014 enkä ole sen jälkeen jättänyt kuukauttakaan väliin. Tiesin Livboxista heti, kun se lanseerattiin, mutta päätin silloin, että en sitä tilaa, koska jossain vaiheessa olen kaikkien tuotteitteni kanssa helisemässä. Ja siinä tilanteessa ollaan nyt oltu jo melkoisen aikaa. Paljon olen tuotteista käyttänyt, mutta paljon on myös käyttämättä ja jopa korkkaamatta. Muutamia tuotteita olen antanut myös eteenpäin, mutta yhteensä varmasti alle 10 kappaletta ja tähän sisältyy myös tavarat. Eteenpäin on mennyt ainakin Garnierin BB-voide, joitain huulituotteita (väri ei ole ollut sopiva ja näille en keksi hyötykäyttöä), irtoripset, hiusjuttuja, joku koru ym.

Kaivoin kaikki laatikot ja kaapit, missä kosmetiikkaani varastoin ja kasasin pinoon jokaisen Livboxista saamani tuotteen, mitkä ovat jäljellä. Näin paljon niitä löytyi, yhteensä 60 kpl:


Täytyi äsken käydä napsaisemassa yhteiskuva kaikista tuotteista, koska olin unohtanut sen ottaa. Tästä jäi tietenkin puuttumaan muutama tuote, mutta ne näkyvät jatkokuvissa. Mutta myös jatkokuvista puuttuu harmittavasti pari tuotetta, otan ne sitten seuraavassa postauksessa huomioon, huolellisuutta! Yhteensä siis 58 ja ne kaksi puuttuvaa eli 60 tuotetta.

Tässä ovat tuotteet, joita en ole edes testannut/korkannut:

Tässä tuotteet, joita olen testannut korkeintaan muutaman kerran:

Tässä ovat tuotteet, joita olen käyttänyt enemmänkin:


Kun saisi korjattua tuon poskipunan, tippui sille samaiselle vessan kivilattialle, mikä on kirottu moneen kertaan.



Tässä viimeisessä kuvassa ovat tuotteet, jotka ainakin yritän saada käytettyä vuoden loppuun mennessä, yhteensä 21 kpl:



Muutama näistä on viittä vailla loppu ja osa korkkaamattomia. Esimerkiksi vartalovoiteiden kanssa minulla ei pitäisi olla mitään ongelmia saada niitä käytettyä. Minulla vain on niitä varastossa niin paljon, samoin kuin kasvovoiteita, huulirasvoja, ripsivärejä, kynsilakkoja.. you name it.. Ja jos saisin näiden lisäksi joitain muitakin edellämainituista tuotteista edes jonkun verran käytettyä, niin mahtavaa.

Haluaisin nauttia kosmetiikkatuotteista enkä kuluttamalla kuluttaa niitä, mutta pakko jotenkin tsempata itseänsä, etteivät tuotteet mene vanhoiksi. Esimerkiksi tuo Neutrogenan Visibly Clear Moisturizer on tullut jo lokakuun 2014 Livboxista ja  Lumenen Ultra Sensitive Moisturizing & Calming Mask tammikuun 2015 Livboxista, joten olisi jo todellakin aika käyttää ne, koska ovat rasvoja. Inhoan yli kaiken tuotteiden heittämistä pois, joten sen vuoksi yritän pitää omistamani kosmetiikavarastot sellaisina, että minulla olisi edes jossain määrin mahdollisuus ne käyttää. Kuitenkin tykkään ostella ja testailla uutta ja yllätysboxeja aion jatkossakin tilata, tietenkin myös Livboxia. 

Uusista boxeista saamiani tuotteita en lisää tähän projektiin, mutta käyttelen niitäkin, jos nämä tämän projektin tuotteet antavat myöten. Muuten yritän ottaa vanhojen Livboxien tuotteita käyttöön, kun tilaisuus tulee. Päivityksiä projektin sujumisesta tulee kuukausittain, toivottavasti on paljon päivitettävää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti