31.5.2017

Ostoksia - Beauty Bay

Tältä erää sitten viimeiseen tilaukseen eli Beauty Baylta tulleisiin tuotteisiin. Näistä ostoksista olin ehkä eniten innoissani, koska tulossa oli muutama kulttimaineen saavuttanut tuote. Muutama niistä oli maannut ostoskorissa melko pitkään vain odottaen sopivaa tarjousta. Tällä kertaa tartuin tarjoukseen, jossa sai 25 % alennusta, kun tilaus ylitti tietyn summan. 


Viisi toinen toistaan kivempaa tuotetta jäi käyttöön ja lisäksi yksi, jonka korjaamiseen tarvittaisiin ihmeitä.


Ensimmäisenä taas poskipunia parisen kappaletta (ups). Kummastakin näistä Milanin punista olen haaveillut, joten ostin ne nyt sitten samaan konkurssiin. Vasemmalla on Milani Powder Blush sävyssä 04 Bella Rosa ja oikealla Milani Baked Blush sävyssä 05 Luminoso. Kumpaakin olen jo testaillut ja ovat todella upeita sävyjä molemmat. Minulla on ennestään yksi Milanin poskipuna ja olenkin yllättynyt, kuinka pigmenttinen tämä Luminoso on. Sitä toista omistamaani Baked Blush'ia voi laittaa vähän rennommalla kädellä. Sävy on tässä kuitenkin upean persikkainen. Bella Rosa taas on tuollainen ihanan hento vaaleanpunainen, ja rasiassa on tavaraa vaikka kuinka, 17 g. 


Mario Badescu Glycolic Eye Creamin tilasin ihan vain testatakseni Mario Badescuta, koska paljon olen siitä kuullut, mutta ikinä en ole käyttänyt. Tämän korkkaan sitten jossain vaiheessa vasta, kun edellinen loppuu. Tämä voide on suunnattu ikääntyvälle iholle ja joidenkin lukemieni arvostelujen perusteella tehnyt ihmeitä. 

Stila One Step Correct on myös tuote, josta olen haaveillut kauan. Tätä olen käyttänyt nyt ainostaan kerran enkä valitettavasti osaa sen perusteella vielä kertoa paljoakaan. Mattana iho pysyi suht' hyvin, mistä iso plussa. Tämänkin tuotteen pitäisi tehdä ihmeitä: pienentää ihohuokosia, kosteuttaa, pitää mattana, tasoittaa ihon sävyä ja ryppyjä jne.. Näillä kaikilla kolmella eri värilläkin on omat tavoitteensa. 

Puuterikin taas eli paljon hehkutettu RCMA No-Color Powder. Puuteri kuuluu minulla niihin tuotteisiin, jota kyllä menee tasaisesti, joten eivät ne yleensä käyttämättä jää. Tämä purkki on iso, ehkä kuitenkin vähän epäkäytännöllinen. Tuollainen maustepurkki. Jossain vaiheessa varmaan siirrän tämän sisällön johonkin tyhjentyneeseen vanhaan puuterirasiaan. Tätä olen testaillut ja on ihan hyvää tavaraa. Joskin täytyy sanoa, että ei vedä vertoja Kat Von D Lock-It Loose Setting Powderille. Siinä on ainakin omalle iholleni puuterien puuteri. Jos olisin tämän RCMA:n ostanut ennen Kat Von D:ta niin olisin tämän kyllä varmasti hehkuttanut maasta taivaisiin. Tässä ei ole mitään vikaa, loistava puuteri, mutta se Kat Von D jotenkin blurraa enemmän kaikki virheet piiloon.

Viimeinen paketissa tullut tuote on Morphe 9N The Naturally Blushed Palette:



Voi venäjä, että voi aina käydä näin. En tiedä tuleeko tuosta enää mitään ja jaksanko edes yrittää. Siinä on yksi nappi, jolla voisi olla vähän enemmän toivoa ja muutama, joita voisi yrittää fiksata. Tosin niistä tulisi varmaan jonkinlainen poskipunasekoitus eikä todellakaan se aito ja alkuperäinen sävy. Jos tälle joskus jotain yritän tehdä, niin raportoin täällä. Rahat tuli kokonaan takaisin ja nopeasti, joten se puoli on kunnossa. 

Vielä bonuksena miehen tuoma reissutuliainen:



Mies kävi jälleen reissussa ja sain todella ihanan paketin tuliaisena. Paketti sisältää Lancomen Miracle hajuveden sekä suihkugeelin. Minulla on tämä hajuvesi ollut joskus kauan sitten, joten tuoksuun ihastuin jo tietenkin silloin. Se edellinen tosin putosi aika pian sen oston jälkeen meidän kivilaatoille ja hajosi. Talo tuoksui kyllä hyvältä pitkään sen jälkeen. Ihanaa viikon jatkoa!

29.5.2017

Ostoksia - Kosmetik4less

Vielä kaksi tilausta tuli siis tehtyä huhtikuussa, joista esittelen tällä kertaa vain toisen. Oikeastaan tein näiden lisäksi vielä yhden Bangerheadille, mutta he olivatkin kuulemma saaneet verkkokaupassaan teknisen virheen aikaiseksi, joten palauttivat rahat ja peruivat tekemäni tilauksen. Samaa tarjousta, mikä heillä oli meneillään, toki jatkettiin, mutta se ei korvannut heidän verkkosivuillaan tuhlaamaani aikaa. Sanomattakin selvää, että uutta tilausta en enää tehnyt, ja tuskin tulen enää ikinä tekemäänkään. Mielestäni pieni lisäkorvaus olisi ollut paikallaan ja olisi pitänyt asiakkaat tyytyväisempinä. Olen aika itsepäinen tällaisissa jutuissa. 

Mutta sitten seuraavaan tilaukseen, jonka paketin ihan oikeasti sain itselleni. Kosmetik4lessille tein piiitkästä aikaa tilauksen, koska Essence on nyt ollut niin kaikissa blogeissa tapetilla, alkoi itseäkin houkuttamaan. Muutamaa muutakin merkkiä tuli kyllä tilattua ja ihan perustuotteita vain. Kyllä siellä oli jäljellä myös Essencen uusimpia juttuja, mutta eivät iskeneet sillä hetkellä. 



W7 Cosmetics Crème de la Crème Blush sävyssä Divine (2,99 €) on voidemainen poskipuna. Tätä olen jo testannut ja on aika voimakkaan pinkki. Tätä täytyy työstää vähän enemmän, että sulautuu ihoon eikä jämähdä paikalleen. Todella pienellä määrällä pärjää pitkälle. Tykkäsin kuitenkin tästä sävystä paljonkin, kunhan sai asettumaan.

Essence Mosaic Blush sävyssä 10 Miss Floral Coral (2,95 €) on myös tuote, jota ehdin jo testata. Tämä on vähän persikkamainen, ei niin voimakas sävy, mutta tällä saa sopivasti väriä poskille. Sisältää ihan vähän shimmeriä. Tykkään tästäkin. 

Makeup Revolution Vivid Baked Highlighter sävyssä Pink Lights (3,79 €) tuli tilattua ihan halpuutensa vuoksi vain. Tykkään näistä MUR:n highlightereista todella paljon, joten olin reteällä päällä ja laitoin tilaukseen. Sävyhän tässä on tuollainen kylmän vaalean liila, joka korostaa poskipäitä juuri sopivasti. 


Koska NYXin irtopuuteri pääsi minulta loppumaan, niin täytyyhän sen tilalle saada ainakin kaksi uutta. Essencen Stay All Day Translucent Fixing Powder sävyssä 10 Translucent (3,95 €) muistuttaa ehkä hieman koostumukseltaan NYX Studio HD Finishing -puuteria, mutta ei pysy iholla läheskään yhtä kauaa. Tähän tuotteeseen en ole täysin tyytyväinen, mutta yritän nyt kuitenkin käyttää sen pois.

W7 Cosmetics Sheer Loose Powder sävyssä Ivory (3,99 €) ei ollut kallis tämäkään. Puuteri näyttää purkissa todella tummalta vaikka oli vaalein sävy. Tätä en ole vielä testannut, mutta jos tosiaan on iholla liian tumma, niin annan pois. 

Kun nyt on suihkekausi meneillään, niin pakko se oli sellainenkin tilata. Essencen Instant Matt Make-Up Setting Spray (2,96 €) vaikuttaisi olevan ihan hyvä tuote. Muutaman kerran olen tätä testannut ja on ehkä vähän pidempään pitänyt ihoni mattana. Täytyy testailla lisää.

Essence Pure Skin Purifying Nose Strips (1,75 €) tuli myös ostettua ihan hetken mielijohteesta kesää silmällä pitäen. Paketissa on niitä kolme kappaletta, mutta en ole vielä testannut. Loppuneissa sitten näistä joskus enemmän. 


Makeup Revolution Nail Polish sävyssä Cupid in Disguise tuli kaupanpäällisenä. Tämä oli kaikista kaupanpäällisvaihtoehdoista oikeastaan paras, joten uusi kynsilakka tuli nyt hankittua. Tätä jo kokeilin ja sävy on erittäin hento vaaleanpunaiseen menevä. Voisin kuvitella käyttäväni tätä kesällä, kun ei halua kynsillä koreilla. Siinä mielessä ehkä vähän mitäänsanomaton. 

Essenceltä tilasin vielä kaksi käsirasvaa: Super Rich Super Soft Hand Cream (1,45 €) ja Honey Care Moisturizing & Caring Hand Cream (1,45 €). Kummassakin on erittäin mieto, hyvä tuoksu. Honey Care on tällä hetkellä käsilaukku/työrasvana ja se imeytyy todella nopeasti ja tuntuu myös melko hoitavalta. Pieniä tuubejahan nämä ovat, vain 25 g. 

Essence Brit-Tea Lip Balm sävyssä 01 Vanilla Ice-T Baby (1,10 €) oli sekin täysin heräteostos, koska oli niin edullinen. Muistaakseni en ole ennen Essencen huulivoiteita käyttänyt, joten nyt tulee sitäkin testattua. Vielä en siis ole tätä korkannut. Söpö pakkaushan tämä on.


Siinä ostokset kokonaisuudessaan ja näillä pääsee taas pitkälle. Aikomus oli tosiaan esitellä tässä vielä viimeiset ostokseni eli Beauty Baylta tilaamani tuotteet, mutta postauksesta olisi tullut aivan liian pitkä. Esittelen ne muutamat tuotteet ensi kerralla. Viime postauksessa taisin toivotella lauantaina hyvää sunnuntain jatkoa.. ups.. Meni vähän ajoittamiset pieleen. Mutta nyt menee toivottavasti oikein ja toivottelen oikein hyvää viikon alkua!

27.5.2017

Ostoksia - Mádara ja Jolse

Pitkästä aikaa kunnon ostospostaus. Pidin maaliskuussa matalaa profiilia osteluiden suhteen, mutta huhtikuussa tein muutaman tilauksen, joita en ole vielä täällä esitellyt. 

Ensimmäisenä voitaisiin käydä läpi Mádaralta tilaamani tuotteet. Siellä oli 40 % alennukset meneillään, joten raaskin muutaman jutun ostaa:


Mitään en ole näistä vielä testannut, paitsi  Balancing Toneria olen ennenkin yhden pullon käyttänyt ja hyväksi todennut. Eiköhän nämä viimeistään loppuneissa tuotteissa tule joskus näkymään ja siellä käytyä lävitse, jos ei jo aikaisemmin. 


Cleansing Milk with Calming Jasmine (10,74 €) tuli ostettua pian loppuvan Mossan vastaavan tilalle. Olen tykännyt Mossan omasta valtavasti ja luulisin tämän olevan samaa kaliberia. Tämä puhdistusmaito sisältää rauhoittavaa jasminea ja pitäisi poistaa meikki ja puhdistaa iho hellävaraisesti, mutta tehokkaasti.

Balancing Toner for Normal to Combination Skin (9,30 €) on itselleni siis jo tuttu tuote ja pidin tästä todella paljon. Päätinkin silloin, että viimeistään alennusten aikaan tilaan tätä uuden. Mádaran sivujen mukaan tuote virkistää ja kiinteyttää ihoa sekä säätelee öljyisiä alueita ja rauhoittaa kuivia. Tämän pitäisi myös supistaa huokosia ja säädellä ihon pH:ta. Iho tuntuu raikkaalta, pehmeältä ja miellyttävältä. Voisin melkein yhtyä tuohon kaikkeen, koska teki iholleni ihmeitä, loistavasta tuotteesta on kysymys. 


Kasvosuihketta halusin myös kokeilla Mádaralta, joten päädyin Moisturising Mist Daily Defense Nokkonen by Noora -suihkeeseen (10,77 €). Tämän pitäisi olla ihoa rauhoittava ja kosteuttava suihke, jonka aktiiviaineita ovat nokkosuute ja aloe vera. Sopii käyttää kasvojen lisäksi myös koko vartalolle. 

Käsille tilasin Protecting Hand Cremen (6,09 €), jonka pitäisi olla täyteläinen ja samettinen käsivoide sisältäen luumua ja lehmuksen kukkaa. Ennen kaikkea tämän pitäisi imeytyä nopeasti. Käsirasvojen suurkuluttajana tätä on todella kiva päästä kokeilemaan.  


Vitalising Soap (6,54 €) sekä Mint & Absinthe Moisture Soap (7,68 €) pesusaippuat tuoksuvat molemmat ihanilta. Vitalising Soap hieman hedelmälliseltä ja Mint & Absinthe Moisture Soap lievästi mintulta.

Suluissa näkyivät hinnat, mitä itse maksoin alennuksien jälkeen tuotteista. Kokonaissaldoksi tuli 51,12 €, joka ei mielestäni ole yhtään paha näin monesta Mádaran tuotteesta.  

Seuraavaksi korealaisen kaupan Jolsen pienimuotoisempi tilaus:


SkinFood Black Sugar Mask (8.60 $) oli alennuksessa, joten tämä oli heräteostos. Olen monta kertaa meinannut tämän hankkia, joten nyt kun halvemmalla sai, niin tuli otettua. Tämä on sellaista ruskeaa mömmöä, jonka pitäisi tuoksua ruskealta sokerilta. Naamio jätetään kasvoille 10-15 minuutiksi ja pestään pois. Tuotteen pitäisi poistaa kuolleita ihosoluja ja jättää iho sileäksi ja pehmeäksi. 

Elizavecca Milky Piggy Carbonated Bubble Clay Maskin (8.67 $) pitäisikin sitten olla todella mielenkiintoinen tapaus. Tämän pitäisi alkaa kuplimaan kasvoilla, jonka jälkeen sitä täytyy hieroa ja pestä pois lämpimällä vedellä. Koska tuote sisältää savea, sen pitäisi imeä ylimääräinen rasva iholta pois ja lisäksi sulkea ihohuokosia. Toivottavasti toimii, en malta odottaa, että pääsen testaamaan. 

Viimeisenä Elizavecca Milky Piggy Hell-Pore Clean Up Mask (11.03 $), josta en tiedä, uskallanko edes kokeilla. Tämän pitäisi olla melkoisen tehokas ja kivulias naamio, joka vie mennessään melkein karvatkin. Naamio levitetään nenälle ja nenän ympärille, annetaan kuivua ja irrotetaan n. 15 minuutin päästä. Naamion voi saada pois yhtenä kappaleena ja se vie todellakin mukanaan sitten mitä viekään. Todellakin pitäisi toimia.. auts. 


Näistä Jolselta tulleista tuotteista varmaan tulee testailujen jälkeen postauksia, mutta yritän käyttää nyt jo korkattuja pulloja ja muita juttuja ensin pois. Tilasin Jolselta ensimmäistä kertaa ja kaikki meni aivan loistavasti, joten tulee varmasti jatkossakin tehtyä sieltä ostoksia. Varsinkin Elizaveccalla tuntuu olevan vaikka mitä mielenkiintoista tuotetta, joita tekisi mieli testailla. Vielä olisi muutaman muun tilauksen läpikäynti edessä, mutta niistä ensi kerralla. Ihanaa sunnuntaita!

25.5.2017

Huhtikuun 2017 boxien testailut

Maaliskuun lopun ja huhtikuun aikana kotiin saapuneista boxeista on tullut testattua jälleen aika monia tuotteita. Muutama jo loppuikin. Testiin pääsi edelleen kolmen eri yllätysboxin tuotteet, koska Ipsy Bagin sain itselleni vasta toukokuun puolella. Seuraavanlaiset laatikot saapuivat:

Boxycharm:




Bette Box:



Jolie Box:

Tuotteita näistä laatikoista tuli yhteensä 17 kappaletta (en nyt tee eroa näytteiden ym. välillä) ja niistä testiin pääsi yhteensä 13 tuotetta:


Esimerkiksi tekoripsiä en testannut, koska en käytä sellaisia juuri ikinä, joten saivat nämäkin jäädä vielä pakettiin. Myös kasvovoiteita on niin paljon, että aivan turha korkata tuota Ziajan omaakaan, sen päivä tulee sitten joskus. 

Hiustuotteita tuli huhtikuussa vaikka kuinka paljon. Ei se mitään, tykkään kokeilla eri hiusjuttuja ja yleensä ne saa myös jollain ilveellä käytettyä vaikka eivät parhaimmasta päästä olisikaan. Ehkä kuitenkin näin testausmielessä niitä oli vähän liikaa, mutta onnistuinpa kuitenkin kokeilemaan kaikkia.

Jospa tällä kertaa aloitetaan niistä "ei niin kivoista" -tuotteista:



Neal's Yardin Remedies Lavender Bath Salts oli vaan pettymys. Kokeilin näitä sekä jalkakylvyssä että kylpyammeessa eikä tehnyt vaikutusta. Kylpysuolaa ei ole ennen tullut käytettyä ja näiden perusteella tuli todettua, että olen todellakin enemmän kylpyvaahtoihminen. Siellä ammeessa pitää näkyä, että siellä on jotain. Tuoksua näistä tuli, mielestäni sitä perinteistä Neal's Yardin maakellaria (josta tykkään), mutta ei laventelia. Eikä nämä nyt mitenkään erityisemmin rentouttaneetkaan. Tämä pönikkä tuli jo käytettyä loppuun, koska parasta ennen pvm oli tosiaan 05/2017 niin käytin tehokkaasti. 

Seuraava pienoinen pettymys oli Sóley Healing Shampoo with Wild Icelandic Herbs. Tätä piti vaahdottaa kaksi kertaa, että tuntui tekevän jotain. Tuoksu tässä oli ihan ok, mutta kyllä niitä tehojakin pitäisi olla. Aika pieni pullohan tämä myös oli ja riitti vain muutamaan pesukertaan. 

Olisin niin halunnut tykätä Herbinan Lip Candy -huulivoiteesta. Tässä ei kuitenkaan ollut kosteutustehoja ollenkaan, vaan tätä piti olla ihan koko ajan lisäämässä. Kosteutustehot on mielestäni huulirasvojen tärkein ominaisuus. Tämä tuubi onkin jatkuvan lisäämisen jäljiltä jo siinä pisteessä, että pitäisi leikata kahtia, että saan loput sieltä ulos. Tämä maistui ja tuoksui hyvältä ja lisäksi antoi kiiltoa huulille. En kuitenkaan tule tätä ostamaan. 

Sitten niihin iloisimpiin juttuihin:


Naturativin Regeneration Hair Mask on aivan kertakaikkisen ihana tuote. Tässä on aivan lumoava tuoksu ja tekee hiuksista todella pehmeät (käytän ennen hiustenpesua) ja tuo jättipurkkihan nyt on todella riittoisa. 

Hiusmaskin päällä oleva Lumene Nordic Chich Pure Color Eyeshadow sävyssä 8 Before Sunrise on myös hyvä, perus luomiväri. Olen käyttänyt tätä lähinnä koko luomella sellaisena pohjasävynä  ja toimii siinä oikein hyvin. Todella nätti vaalea sävy eikä varise. Ihan huipputuote.

Seuraava testattu shampoo on Schwarzkopf Gliss Fiber Therapy Bonding Shampoo. Tästäkään ei ole kuin hyvää sanottavaa. Pesee hyvin ensimmäisellä kerralla ja tuoksu on lumoava tässäkin. Voisin ostaa lisääkin, jos ikinä sinne asti päästään tässä shampootilanteessa. 

Dabban Baltic Sea Spray on ollut itselläni kovassa käytössä ja se on melkein loppu. Tuoksu on tässä hyvä, männynneulasten tuoksu puskee todella läpi. Tällä saa juuri sopivaa karheutta ja nostetta hiuksiin. Olen käyttänyt tätä ainoastaan kuiviin hiuksiin silloin, kun en ole suoristanut niitä, ja tämän avulla olen saanut hyvin myös luonnonkiharoitani esille. Minulla on siis sellaiset loivasti luonnonkiharat hiukset, ei todellakaan mitenkään radikaalisti.

Naked Cosmetics Urban Rustic -paletista olen testannut kaikkia sävyjä. Nämä vaikuttavat todella laadukkailta luomiväreiltä. Ne ovat sopivan pigmenttisiä, joten saa sekä vähän neutraalimpaa silmämeikkiä että sitten kerrostamalla vähän tuhdimpaa. Todella tyytyväinen olen tähän palettiin.



Unique Haircare Deep Cleansing Shampoo on melko neutraali tuote, joten koska ei ole mitään negatiivista sanottavaa, laitoin sen tälle puolelle. Muutaman kerran olen testannut ja pesee ihan hyvin hiukset ensimmäisellä kerralla. Tuoksua tässä ei juurikaan ole. 

Olin niin onnellinen saatuani Boxycharmista Smashbox Photo Finish Foundation Primerin. Monen monta kertaa olen viittä vailla ostanut sen, mutta mitä ilmeisimmin aina hetkillä, jolloin olen järkeillyt liikaa ja tuote on jäänyt hyllylle. Nyt olen tätä käyttänyt lähestulkoon joka päivä ja tuote on aivan huippu. Tästä tulee mieleen Maybellinen Baby Skin Instant Pore Eraser -pohjustaja, joka minulta juuri loppui. Tämä on kuitenkin hieman nestemäisempää. Tämä levittyy hyvin ja pidentää selvästi meikin kestoa pitämällä ihon mattana pidempään. Tekee myös ihosta sileämmän näköisen. 

Crown Brush SS023 Deluxe Fan Brush on melko iso tuollainen viuhkamainen sivellin. Tällä olen levittänyt highlighteria, poskipunaa ja bronzeria ja hyvin pelittää. Ihanan pehmeä ja iso sivellin. 

Viimeisenä Neal's Yardin Remedies Nurturing Rose Shampoo & Conditioner, joista jo aikaisemminkin mainitsin, että tuoksu näissä oli hyvä ja nämä tekivät hiuksistani kosteutetun oloiset, mutta ei silti yhtään latistuneet. Hyvä kaksikko. 

Positiivisia tapauksia oli tälläkin kertaa paljon enemmän kuin niitä pienimuotoisia pettymyksiä. Pettymyksetkin on siis tullut melkein jo käytettyä, joten eivät tosiaan ihan roskistavaraa olleet nekään, vaan ihan käyttökelpoisia. Kaikki tilaamani boxit ovat tasaisesti hyviä ja jonkin aikaa ainakin mennään tällä kokoonpanolla, koska mistään en haluaisi luopua. 

Uusimpien boxienkin tuotteita on ollut jo kovassa käytössä, joten niistä sitten myöhemmin. Rentouttavaa helatorstain jatkoa!

22.5.2017

Boxycharm April 2017

Ehkä olisi aika katsastaa huhtikuun Boxycharm ennen kuin toukokuun omakin jo saapuu. No sen sain oikeastaan vasta eilen aikaiseksi laittaa Shipitolta eteenpäin, joten ei se nyt ihan heti ole tulossa.


Teemana huhtikuussa oli Boho Glow ja muutama tuote on kyllä täysin teemaan sopiva. 


Tuotteita oli laatikossa viisi (tai seitsemän, miten sen nyt laskee). En ole ihan vielä päättänyt, mitkä kaikki jäävät käyttööni.


Ensimmäisenä Measurable Difference 16 Color Pro Concealer Palette ($19.99), joka on ainakin tuote, mitä ehdottomasti en tule korkkaamaan. En ota edes muoveja päältä pois kurkatakseni, vaan säästän sen ehkä jossain hamassa tulevaisuudessa tulevaan arvontaan. Boxycharmin sivuilla on tästä kuvausta, jos se kiinnostaa. Saisin käytettyä paletin 16 napista hyvällä säkällä puolet, joten menköön jollekulle, jolla on sille toivon mukaan enemmän käyttöä.


Sitten laatikon seuraavat kaksi meikkituotetta, joista ensimmäisenä Cargo Cosmetics Lip Gloss sävyssä Umbria ($16.00). Tästä en ole ihan täysin varma vielä, korkkaanko vaiko enkö. Minulla on huulikiiltoja vaikka muille jakaa, mutta ei tietenkään (muistaakseni) Cargolta. Tietenkin pitäisi korkata nähdäkseen, onko sävy hyvä. Sävy ei ole ilmeisesti huulilla noin voimakas, miltä pullossa näyttää vaan oikeastaan aika läpikuultava. Lisäksi tätä kehutaan eri paikoissa mennen tullen, joten houkutus jättää omaan käyttöön on erittäin suuri.

OFRAn Rodeo Drive Highligherista ($35.00) olen todella innoissani. Aivan mahtavaa, että sain tämän kätösiini. Highlighterit vaan ovat minun heikko kohtani. 


Tämä Rodeo Drive -sävy on suosittu ja onhan se nyt vaan upea ilmestys. Pelkästään jo tämän takia huhtikuun laatikko on napakymppi. Ja mikä parasta, tämä tullut ehjänä perille. Tässä kun on tuota epäonnea ollut vähän liikaa viime aikoina. 


Näistä kolmesta meikkisienestä olen myös erittäin innoissani. Ihanan pirteät värit ja ovat todella jämäköitä. Nämä ovat siis PÜR Blend Squad: 3-Piece Contour Blending Sponges ($36.00). Laatikon kallein tuote! Vaikuttavat kyllä erittäin laadukkailta.


Viimeisenä Project Beauty Hairgurt Smoothing Yogurt Shampoo ($10.00). Aikaisemmin olen käyttänyt samalta merkiltä hiusnaamion (Boxycharm 09/2016), mutta ainoa merkittävä puoli siinä oli tuoksu. Tässäkin on aivan kertakaikkisen lumoava tuoksu ja toivon, että tämän kanssa tultaisiin toimeen vähän paremmin.

Olihan tämä aivan mahtava laatikko jälleen kerran. Arvoa tällä oli noin $117.00 ja yksistään joko meikkisienet tai laatikon paras tuote OFRAn korostusväri kattavat laatikon hinnan. Tällä kertaa muuten kaikki muut merkit olivat tuttuja paitsi Measurable Difference. Tätä laatikkoa ei kyllä voi muuta kuin suositella! Aurinkoista viikon alkua!

20.5.2017

Drop 10 by Summer Update #1

Huhtikuun alussa aloitin uuden Drop 10 by Summer -projektin. Projekti kestää siis kesän alkuun, joka virallisesti on 21.6., joten aikaa tuotteiden käytölle on reippaasti. En ole yhtä orjallisesti käytellyt pelkästään näitä tuotteita kuten aikaisempien projektien kohdalla, mutta edistystä on kuitenkin tapahtunut hurjasti. Tämä oli lähtökohta:


Projektissa on mukana siis yhteensä 11 tuotetta, joista toivon mukaan saisin 10 loppumaan:

Tigi Bed Head After Party Smoothing Cream
Maybelline Baby Lips Chai Tea Latte -huulirasva
Aussie 3 Minute Miracle Colour Intensive Treatment
Schwarzkopf Gliss Hair Repair Daily Oil Elixir
Bath & Body Works Sweet Cinnamon Pumpkin  Fine Fragrance Mist
Rituals Indian Rose & Multani Clay Ayurveda Scrub
Yves Rocher Golden Highlights Shampoo
Creightons Avocado & Almond Moisture Hand Cream
Freeman Chocolate & Strawberry Facial Clay Mask
I Love Minty Choco Chip Revitalizing Shower Gel
L'Oréal Paris Sublime Glow Sensational Cleansing Oil

Tuossa pari viikkoa sitten otin sen hetkisestä tilanteesta kuvan, koska aikomus oli tehdä päivitystä jo silloin. Sillä hetkellä oli harmittavasti niin pahoja aikataulullisia ongelmia, että postaus jäi tekemättä. Tässä kuitenkin kuvaa, miltä tilanne näytti kaksi viikkoa sitten, kun projektia oli jatkunut yhteensä viisi viikkoa:


Käsirasva unohtui näistä kuvista, koska oli loppuneiden laatikossa. Edistystä on siis tapahtunut joidenkin tuotteiden osalta aika lailla, mutta kahden viikon takaisesta tilanteesta nyt sen enempää. Tilanne näyttää tänään jo paljon paremmalta:

Muutaman jutun kanssa yritin tsempata edellisten kuvien oton jälkeen enemmän, koska edistystä ei ollut tapahtunut niin paljon (Tigi, Baby Lips, B&BW ja Rituals). Olin seikkaillut liikaa muiden tuotteiden parissa. Useat tuotteet ovat siis tällä hetkellä jo melkein loppu. Ainoat, mistä olen jossain määrin huolissani ovat Baby Lips ja Ritualsin kuorinta. Aikaa on kuitenkin vielä kuukausi, joten luottamus on kova. Baby Lips on aika karsean väristä, joten menee sellaisena koti-iltahuulirasvana. Täytyy kuitenkin myöntää, että sitä käyttäessäni säälin muita kanssaihmisiäni. Tuote ei malta pysyä huulilla, vaan pyörii ympäriinsä, joten näytän aika pelleltä.  


Loppuneita on kaksi kappaletta:

Creightons Avocado & Almond Moisture Hand Cream
I Love Minty Choco Chip Revitalizing Shower Gel

Suihkugeeli loppui jo huhtikuussa ja oli aivan ihana tuote, tulen ostamaan tätä joskus lisää. Käsirasva loppui toukokuun alussa ja se kaipasi kyllä lisää tehoja. Tuoksu oli kuitenkin hyvä.


Yhdeksän tuotetta on vielä jäljellä ja yritän jatkaa samalla tavalla. En liian orjallisesti, vaan käyttelen rauhallisesti siinä sivussa myös muita tuotteita testaillen. Suurin osa näistä näkyy kuitenkin taatusti toukokuun loppuneissa. Ihanaa viikonlopun jatkoa!

17.5.2017

Ipsy April 2017 Glam Bag

Se uusi yllätysboxi, minkä itselleni vihdoin ja viimein pitkän harkinnan jälkeen tilasin on Ipsy Glam Bag. Olen tosiaan pitkään miettinyt tämän tilaamista ja koska tämä ei todellakaan ole hinnalla pilattu, annoin vihdoin periksi. Hintaa tällä "laukulla" on 10 USD/kk ja siihen lisäksi päälle Shipiton postituskulut. Luulisin, että alle 20 EUR jäin tämän huhtikuun laukun kanssa. Mikä parasta, tämä oli mahtunut meidän postilaatikkoon, joten ei tarvinnut hakea postista. 

Tällainen pirteän värinen pikkupussukka sieltä tuli:


Pussukka sisälsi viisi tuotetta, kuten pitäisikin olla joka kuukausi. Tuotteet ovat joko isompia näytekokoja tai täysikokoisia tuotteita. Sisällössä voi olla aika paljon vaihtelevuutta eri laukkujen välillä, mutta ne tulevat aina jonkinlaisessa pussukassa. Tämä pussukka on tietääkseni aina samanlainen kaikilla. Lisäksi samoin kuin Bette boxin kohdalla, tuotteita voi arvostella, jolloin kerää itsellensä pisteitä. Näillä pisteillä voi sitten hankkia itsellensä pussukkaan bonustuotteita. 

Käydäänpä sitten läpi, mitä sain:


Ensimmäisenä TonyMoly Liptone LipCare Stick in Rose Blossom -huulirasva, johon olen erittäin tyytyväinen. Ikinä ennen en ole TonyMolyn huulirasvoja testannut, joten uusia tuulia puhaltaa. Tämä on täysikokoinen tuote. 


Skin&CO Roma Truffle Therapy Face Toner eli kasvovesi on ihan oudolta merkiltä. Tässä on jännä tuoksu ja neste on tuollaista hieman sameaa. Suurella innolla testaan tämänkin. 

Touch in SOL No Poreblem! Primer on jälleen ihan oudolta merkiltä. Näin primeri-friikkinä otan tämänkin innolla vastaan ja tämä pieni 5 ml tuubi tulee taatusti käytettyä. 


OFRA Cosmetics Peach Blush on tutulta merkiltä, mutta heidän poskipuniaan en ole ikinä ennen käyttänyt. Aika vaalealta ja shimmeriseltä tuo vaikuttaa, mutta toivotaan, että toimii. Tämä on myös täysikokoinen tuote, vaikka OFRAlla jotain XL-kokoakin on kyllä myynnissä. Arvoa tällä on 15 USD, joten jo tämä yksistään ylittää pussukan arvon.

Viimeisenä aivan ihana suti: Glamour Dolls x Lisa Frank Angle Blush Brush. Ihania sateenkaaren värejä ja yksisarvisten kuvia. Testaan tämän, mutta voi olla, että joudun sen jälkeen luovuttamaan tyttärelleni. Luulen, että hänen käytössään tämä saa ansaitsemansa arvostuksen.  


Kaiken kaikkiaan siis viisi itselleni aivan upouutta tuotetta ja kolme ihan uutta merkkiä. Ainoastaan TonyMoly ja OFRA olivat itselleni tuttuja. Ei kaduta tilaus ollenkaan ja uusi pussukka on jo tulossa. Tuotteet, mitä on saamassa seuraavaksi voi jossain vaiheessa käydä katsastamassa Ipsyn verkkosivuilta. Itse tietenkin malttamattomana olen sen tehnyt, joten tiedän, mitä toukokuussa on tulossa, kaikenlaista kivaa. Ihanaa päivän jatkoa!

15.5.2017

Loppuneet tuotteet huhtikuu 2017

Aika jälleen kerran käydä viime kuun loppuneet tuotteet läpi, että pääsen niistä eroon. Kyllä tämä vaan taas aikamoinen kasa on:


Hiustuotteet:


TRESemmé Colour Revitalise Vibrance Protection Conditioner - kuten edellisessä postauksessa mainitsin, TRESemmén tuotteet tuntuvat sopivan hiuksilleni ja tämäkin 900 ml pönikkä oli ihan täydellinen (5/5)

Briogeo Rosarco Blow Dry Perfection & Heat Protectant Crème - Boxycharm 10/2016 - tästä olen kertonut täällä (5/5)

L'Oreal Paris Préférence With Cool Tones Ultra Lightening Permanent Color sävyssä Ultra Light 11.11 - jos viimeksi hiustenvärjäys meni pieleen niin tämän kanssa onnistui. Väristä tuli juuri sellainen kuin halusin, joten tätä täytyy ostaa uudelleen. (5/5)

Batiste Dry Shampoo XXL Volume - HG-tuote (5/5) 

Sóley Healing Shampoo with Wild Icelandic Herbs - Jolie box 2017 04 - tämän pesutehot eivät oikein riittäneet itselleni. Täytyi vaahdottaa muutamaan otteeseen, joten pieni pullo loppui nopeasti. Tuoksu oli ihan ok. (2/5)

Yves Rocher Hair Repair Oil - oli mukana Finish 10 Oldies in 10 Weeks -projektissani - ihanaa, kun sain tämän vanhuksen vihdoinkin loppumaan. Ei tästä loppujen lopuksi juuri mitään iloa ollut, joten en ostaisi uudestaan. (1/5)

Kasvojenhoitotuotteet:


Yes To Cucumbers Soothing Hypoallergenic Facial Towelettes - Beauty Bay - nämä poistivat meikin todella hyvin ja pyyhkeet olivat erittäin pehmeitä, mutta tuoksusta miinusta, en tykännyt siitä ollenkaan (4/5)

Ziaja Eye Make-up Remover - Sokos - ikäväkseni täytyy todeta, että tämä ei ollut läheskään yhtä hyvä silmämeikinpoistoaine kuin esim. Lumenen, Garnierin tai Nivean omat. Näitä on vielä toinen kaapissa odottamassa, koska ostin aikoinaan tuplapakkauksen. (2/5)

Elizabeth Arden Prevage Anti-Aging + Intensive Repair Daily Serum - Eleven.fi - tämä pieni 5 ml pullo kesti pitkään, koska käytin erittäin säästeliäästi. Käytin tätä ainoastaan iltaisin ja alle laitoin aina samasta setistä Skin Renewal Boosteria ja ne yhdessä tuntuivat pitävän ihoni kosteustasapainon kunnossa. Kallista ainettahan tämä on, joten ihan niin ihmeitä tämä ei tehnyt, että menisin sen hinnan tästä maksamaan. (4/5)  

Nuxe Anti-Fatigue Moisturizing Cream - Lookfantastic Beauty Box 06/2015 - huomasin tämän postauksen myötä, että tässä oli mennyt parasta ennen päivämäärä umpeen, joten pakko oli korkata ja ottaa käyttöön. Onneksi otin, koska tämä oli aivan loistava kasvovoide talvikaudella ja sopi meikin allekin ihan täydellisesti. (5/5)

REN Glycolactic Radiance Renewal Mask - Lookfantastic Beauty Box 06/2015 - oli mukana Finish 10 Oldies in 10 Weeks -projektissani - tämän pitäisi siis kirkastaa ihoa, mutta en kyllä sellaista huomannut, tämä tuoksui myös oudolta. Voihan toki olla, että parhaimmat tehot olivat jo menneet laatikossa maatessa. (1/5)

Caudalie Vinoperfect Radiance Serum Complexion Correcting - Lookfantastic Beauty Box 06/2015 (kolmas tuote peräkkäin samasta kahden vuoden takaisesta boxista...) - tykkäsin valtavasti. Tämä on yksi harvoista seerumeista, joita voin käyttää meikin alla eikä tämä rasvoita ihoa ollenkaan. (5/5)

Caudalie Vinosource Moisturizing Sorbet - Lookfantastic Beauty Box 09/2015 - tämä on myös loistava tuote, jota käytin yhdessä edellä mainitun seerumin kanssa. Sopivat yhdessä ainakin talvisin meikin alle hyvin. (5/5)

Skyn Iceland Icelandic Relief Eye Pen - Boxycharm 11/2016 -  tämän piti tehdä vaikka mitä (auttaa sekä tummiin silmänalusiin, ryppyihin että silmäpusseihin), mutta mielestäni oli ihan perussilmänympärysvoide. Nyt yritän vielä rikkoa pullon ja katsoa, jäikö sisälle tuotetta. (3/5)

Vartalovoiteet:


Dermosil Jr. All Over Lotion Ihovoide - Dermoshop -  näitä on mennyt vuosien saatossa vaikka kuinka monta. Käytän siis tietenkin ihan itse ja tämä voide on ihan täydellinen tuoksua myöten. (5/5)

Fruttini My Easygoing is Watermelon Body Lotion - Tallinnan Kaubamaja - tässä oli ihanan raikas tuoksu ja voide oli sopivan täyteläistä, tykkäsin kovasti (5/5)

Locobase Rasvainen Emulsiovoide - tämä 350 ml purkki on kestänyt todella kauan. Tuote ei sisällä hajusteita eikä mitään säilöntä- tai väriaineita. Tätä olen käytellyt ihoni kuiviin kohtiin ja voide on todella tehokasta. (5/5)

Suihkugeelit: 


Yves Rocher Raspberry Peppermint Bath and Shower Gel - tämä meni loppujen lopuksi käsisaippuana, mutta tässä oli todella raikas ja ihana tuoksu (4/5)


Lemon Juice & Glycerine 2in1 Lime & Jogurtti Suihkusaippua - tuote oli ihan perushyvä, voisin ostaa toistekin (3/5)

I Love Minty Choco Chip Shower Gel - ihastuin tähän suihkugeeliin täysin. Tuoksu on niin aidon oloinen ja suihkugeelin koostumuskin oli sopivan paksua. Nämä I Love -suihkarit ovat melkein järjestään aika litkuja, mutta tämä oli mahtava. Tuote oli mukana Drop 10 by Summer -projektissani. (5/5)

Käsienhoito:


Burt's Bees Honey & Grapeseed Hand Cream Eleven.fi - oli hoitava ja ihanan tuoksuinen käsirasva (5/5)

Creightons Vanilla & Macadamia Cocoon Hand Wash - näissä Creightonsin käsienpesuaineissa on niin mahtavat tuoksut ja halpoja (5/5)

L'Occitane Pivoine Flora Hand Cream - joulukalenterin luukku 6 -  ihana kukkainen tuoksu tässäkin (5/5)

Weleda Nail Care Pen - Jolie Box 03/2017 - olen kirjoitellut tästä täällä (0/5)

Meikit ja kynnet:

Näitä riittää tällä kertaa:

Helein Biotin+ -kauneusravintolisä - Bette Box 02/2017 -  ehkä näitä pitäisi syödä vähän kauemmin, että tehot huomaisi. Lopetettuani näiden syönnin en ole myöskään huomannut mitään heikentymistä hiuksissa tai kynsissä. (1/5)

Maybelline Baby Skin Instant Pore Eraser - tämä oli toinen loppuun käyttämäni tuubi, joten on mielestäni todella hyvä tuote ja vielä edullinenkin. (5/5)

Rimmel Lycra Pro Professional Finish sävy 295 Fancy Fuchsia - mukana kynsilakkaprojektissani - hyvä lakka (4/5)

Essence Multi Dimension XXXL Shine sävy 66 Most Wanted -  mukana kynsilakkaprojektissani - hyvä lakka (4/5)

Dermosil Trio Kulmaväri - Livbox 03/2016 - tästä loppui huhtikuussa vaalea korostusväri, keskellä ollut ruskea mattasävy loppui jo aikaisemmin. Tummimman oikealla olleen siirsin Z-palettiini. Oikein toimiva tuote. (4/5) 

Dermosil Nail Polish Corrector - Dermoshop - aivan turha tuote. Jos kynsinauhoille meni paljon lakkaa ja yritti tällä poistaa, ne vain levisivät. Lopulta nämä kuivahtivat itsekseen tuonne kynään, joten ei ollut pitkään iloa. (0/5) 

E.L.F. Soothing Lip Balm Strawberry Creme - tätä ei enää valmisteta - tämä oli pujahtanut erittäin vaikeasiirtoisen kaapin taakse, josta se (kerrankin) siivotessa löytyi. On ikivanha tuote ja valitettavasti kuivahtanut. Mutta aikoinaan, kun tätä käytin, tykkäsin kovasti. Tämä kosteutti ja tästä tuli sopivasti väriä huulille. (4/5)

Makeup Academy Sheer Finish Lipgloss sävy Some Me Time - mukana Finish 17 in 2017 -projektissani - ihana huulikiilto, jota on onneksi vielä toinen laatikossa, tosin eri sävyssä, mutta sekin on upea. Ei tahmaa, antaa sopivasti pientä väriä ja kiiltoa huulille. (5/5)

Baby Lips Moisturizing Lip Balm sävyssä Pink Punch - oli jopa mielestäni melko hoitavaa, huonompiakin olen käyttänyt, mutta lisätä piti koko ajan. En tykännyt tästä väristä. (2/5)

NYX Studio HD Finishing Powder - Feelunique - tykästyin tähän puuteriin ja varmasti ostan joskus uudestaan. Täytyy sanoa, että mikään irtopuuteri ei ole ikinä loppunut itseltäni näin nopeasti, joten ei ole kovin riittoisa pakkaus (6 g). (5/5)

Näytteet:

Karl Lagerfeld Eau de Parfum  - ihastuin tämän erikoiseen tuoksuun aivan täysin, voisin jopa kuvitella hankkivani (5/5)

Neal's Yard Remedies Nurturing Rose Shampoo & Conditioner - Jolie Box 04/2017 - tykkäsin paljon ja kirjoittelin jo täällä (4/5)

LUKE Charcoal Nose Cleansing Strips - tein jokin aika sitten tilauksen Jolse.com-nettikauppaan, josta sai muutamia näytteitä kaupanpäällisenä - aivan hirveä tapaus, melkein jäi mustat jäljet ihoon kiinni eikä irrottanut yhtä ainoata mustapäätä. Tälle voisi antaa miinuspisteitä. (0/5)

TonyMoly Prestige Jeju Snail Essence x2 - tämä taas oli aivan ihana tuote. Kevyt seerumi, joka imeytyi heti, mutta kosteutti tarpeeksi, joten oli hyvä sellaisenaan meikin alla. Myyty näköjään tällä hetkellä loppuun Beautynetkoreasta. (5/5)

Lioele Cosmetic Water Drop Sleeping Pack - tästäkin tykkäsin. Yövoide siis ja aamulla kasvot olivat ihanan pehmeät ja hoidetun oloiset. (4/5)

Jälleen pidemmittä puheitta halua toivottaa ihanaa viikkoa kaikille!