9.5.2017

Project Polish Update 4

Nyt olisi vuorossa päivitystä kynsilakkaprojektin edistymisestä. Hyvin meni huhtikuukin sääntöjen puitteissa, säännöistä voi lueskella tammikuun postauksesta. Täytyy kyllä myöntää, että huhtikuun aikana ei oikein ollut aikaa myöskään kynsien lakkaamiseen, mutta jotain edistystä on kuitenkin tapahtunut. Sain nimittäin kaksi lakkaa loppumaan:


Rimmel Lycra Pro Professional Finish - 295 Fancy Fuchsia (12 ml) 
Essence Multi Dimension XXXL Shine - 66 Most Wanted (8 ml)

Rimmelin lakan olen lähestulkoon kokonaan käyttänyt varpaitteni kynsiin. Se on mielestäni sopinut niihin aivan loistavasti, piristänyt niitä valtavasti. 

Essencen lakka oli myös loistava. Se olisi ollut ehkä enemmän syksyyn kuuluva tummanruskea, mutta meni se näin lopputalvestakin ihan hyvin. Sitä ei ollut paljon jäljellä ja oli aika vanha (ajalta, jolloin Essencestä ei Suomessa varmaan osattu haaveillakaan..), joten oli aika käyttää pois. 

Näiden tilalle oli keksittävä kaksi uutta:


Oriflame Long Wear Nail Polish - 6580 Black Cherries (7 ml)    
Essence Multi Dimension XXXL Shine - 69 Muvin' On (8 ml)

Kumpikin on iankaikkisen vanhoja, enkä osaa yhtään lähteä arvioimaan miltä ajalta nämä ovat itselleni päätyneet. Tämä Essence on tosin ostettu tuon edellä mainitun loppuneen Essencen kanssa samalta Saksan reissulta, mutta ei hajuakaan vuosiluvusta. Oriflamea käytin jo muutamaan otteeseen ja se on todella upea sävy, melkein musta. Essence taas on sellainen vaaleanharmaan/-ruskean sekoitus. Googlailin ja mm. täältä (postaus tehty v. 2011..) löytyi joltain neitokaiselta tuota Essenceä kynsiltä. Luulisin, että nämä molemmat saisin aika nopeasti käytettyä pois.

Huhtikuussa käytin ainoastaan kolmea projektini lakkaa:


Oriflamen omaa siis muutaman kerran, Yves Rocherin lakkaa myös muutamaan otteeseen sekä yhden kerran tein jälleen ranskalaisen manikyyrin tuolla Lumenella.   

Seuraavia projektin ulkopuolisia tuli käytettyä:


Essien Sugar Daddyn ja Kikon (sävy 203) lakkojen avulla tein sen ranskalaisen manikyyrin. Minä pidän erittäin yksinkertaisista kynsistä, joten tämä ranskalainen manikyyri on lähestulkoon radikaaleinta kynsitaiteilua, mitä harrastan. Näiden lisäksi tuli käytettyä Anna Suin Minnie Mouse Nail Coloria sävyssä 002 (White). Tämä oli aikoinaan muistaakseni Limited Edition -lakka, jonka tilasin jostain verkkokaupasta. Lakassa on pientä kimalletta mukana, joten sitä on rasittavaa ottaa normaalilla tyylillä kynsiltä pois. Muuten tykkään käyttää normilakkojen päällä vähän vaihtelua antamassa.

Seuraavaa kahta lakkaa ei tullut käytettyä kertaakaan (eikä myöskään uutta projektiin tullutta Essenceä):


OPI - Sparrow Me the Drama (15 ml)
Rimmel I Love Lasting Finish - 025 Strawberry Fizz (8 ml)

Tässä projektissa tällä hetkellä olevat lakat ja mitä niistä on jäljellä:



Oriflamen lakasta en osaa sanoa, missä mennään, mutta aikalailla loppupuolella ollaan. 

Huhtikuussa varastooni ilmestyi pitkästä aikaa yksi uusi lakka:


Valitsin tämän kaupanpäälliseksi kosmetik4less.de-verkkokaupasta. Olisin todellakin pärjännyt ilmankin, mutta tämä oli kaikista kaupanpäällisvaihtoehdoista järkevin ja kun ilmaitteeksi sai. Lakka on  siis Makeup Revolution Cupid in Disquise -lakka. Sävy on tuollainen metallinhohtoinen, ruosteinen roosa ja luulenpa, että testaan tätä seuraavaksi. 

Pidemmittä puheitta, oikein ihanaa illan jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti