5.9.2018

10 tuotetta 10.10. mennessä -projektin puoliväli

Aloitin elokuun alussa projektin nimeltään 10 tuotetta 10.10. mennessä. Puolessa välissä projektia ollaan, joten olisi pienen päivityksen paikka. Projektissa on mukana 11 tuotetta, että varmemmin saisin sen 10 loppunutta kasaan, mutta silti melko vaikealtahan tuo näyttää. Seuraavat tuotteet lähtivät projektiin mukaan:

Tuotteet valitsin mukaan erinäisistä syistä. Suurin osa on vanhimmasta päästä tai osasta haluan eroon, että pääsen uudempien juttujen kimppuun jne. Vaikka eivät projektin aikana loppuisikaan, ainakin olen päässyt niiden kanssa hyvään alkuun ja yritän käyttää saman tien loppuun.

Kaksi tuotetta olen saanut jo loppumaan elokuun aikana:

Milani Prep + Set + Go Transparent Face Powder
The Body Shop Mango Body Mist  

Puuterin loppumista osasin odottaa, koska tuo oli melko jauhoista, joten kului nopeasti. Sen sijaan TBS:n vartalosuihke loppui yllättävän nopeasti, kun vauhtiin sen kanssa pääsin. En käyttänyt oikeastaan mitään muuta hajustetta projektin alettua ja suihke loppui suurin piirtein kolmessa viikossa. Projektin alussa sitä oli suurinpiirtein tuon Mango-tekstin yläosaan asti. Tämän tuoksu katosi iholtani todella nopeasti, joten senkin vuoksi oli mahdollista suihkutella useastikin päivässä. 

Tässä tilannetta muiden osalta:

Essence Instant Matt Make-Up Setting Spray
Mádara Nokkonen Daily Defence Hoitava Nokkossuihke  
I Love Tropical Paradise Bath & Shower Crème 

Essencen meikinkiinnityssuihketta olen käyttänyt aina silloin tällöin. Olen onnellinen jopa tuosta käytöstä, mitä siihen on kuukauden aikana tullut (ylemmästä sinisestä viivasta alempaan) ja tätä menoa se voisi jopa loppua tänä vuonna. En siis todellakaan näillä käytöillä odota saavani tätä käytettyä 10.10. mennessä. En vaan tunnu pääsevän vauhtiin tämän kanssa ollenkaan.

Mádaran suihketta käyttelen tällä hetkellä aamuin illoin kasvoveden tavoin ja tuntuu kuluvan aikamoista vauhtia, joten sen saan käytettyä tämän projektin aikana. Projektin alussa minulla oli toinen kasvovesi, jonka käytin ensin loppuun. Tämä on ihana!

Myös I Love -suihkarin saa käytettyä, koska kuten kuvasta näkyy, se vetelee viimeisiään. Päivittäin olen tätäkin käyttänyt ja monesti jopa kaksi kertaa päivässä, joten kyllä tällaiseen pönikkään aikaa saa kuitenkin kulumaan.

L'Oréal Pure Clay Purify Mask
Skin Food Black Sugar Wash Off

L'Oréalin naamiota olen käyttänyt kerran viikossa ja se saakin riittää, koska tuota Skin Foodin kuorintaa olen käyttänyt säännöllisesti kolmen päivän välein. Liika on liikaa näiden kasvohoitojenkin kohdalla. Skin Foodin kuorinta loppuu ihan varmasti, mutta L'Oréal ei todellakaan.

Lumene Beauty Base Matifying and Retesturising Primer
Isadora Natural Matt Oil-Free Foundation - 10 Matt Porcelain

Lumenen pohjustajaa olen käyttänyt päivittäin ja uskoisin sen olevan noin puolessa välissä. Yleensä käyttelen pohjustajaa vain nenään, nenänpieliin sekä leukaan, en  siis todellakaan koko kasvoille. En saa tätä loppumaan 10.10. mennessä, mutta olen todella onnellinen, että tämän projektin myötä olen keskittynyt vain tähän (ja ikuisuustuote Beccaa edelleen nenään), joten käyttöä on tullut reilusti.

Isadoran meikkivoide taas vetelee ihan viimeisiään ja luulin sen jo loppuvankin elokuun puolella. En ole saanut sieltä enää tuubin pumpulla vähään aikaan mitään ulos, joten korkki on avattava joka kerta ja puristaa se tavara sieltä. Tätä olen nyt sekoitellut Lumenen liian tummaan CC-voiteeseen ja se kombo tuntuu toimivan hyvin. CC-voide ohentaa tätä ja tämä vaalentaa CC-voidetta.

TheBalm Sexy Mama Anti-Shine Translucent Powder
Essence Brit-Tea Lip Balm 

TheBalmin puuterin otin käyttöön yllä mainitun Milanin loputtua ja tämä ehkä loppunee, katsotaan. Keskityn vain ja ainoastaan tähän puuteriin tällä hetkellä, mutta tämä on melkoisen tiivistä tavaraa. Aivan loistava tuote!

Essencen huulirasvaa olen käyttänyt aivan tuhottomasti, tuntuu kuluvan nopeasti ja saan sen kevyesti käytettyä piankin. Ihanaa päästä yhdestä tällaisesta sormilla levitettävästä purkkihuulivoiteesta eroon, vaikka hyvä ja toimiva tuote tämäkin on.

Yhdeksän tuotetta on siis edelleen projektissa jäljellä ja näistä viisi loppuu vuorenvarmasti. Yksi on epävarma ja kolmen käytössä olen päässyt oikein hyvään vauhtiin. Näin ollen jo tässä vaiheessa olen erittäin tyytyväinen saavutuksiini ja voihan niitä yllätyksiäkin aina tapahtua. Ihanaa viikon jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti