15.5.2020

50 Shades Of Pink Project Pan Intro

Nyt alkaa sitten projektien projekti, ihan hullua, mutta silti halusin vähän lisää haastetta tähän touhuun. Olin alunperin suunnitellut aloittavani kesäkuun alusta 13 By Halloween -projektin, samanlaisen kuin tein viime vuonna, mutta sitten törmäsin shandi messmerin kanavalla tähän ja olin myyty. Sain kuitenkin otettua tähän projektiin mukaan muutaman niistäkin tuotteista, jotka olisin tuohon Halloween-touhuun ottanut. Ne, joissa ei ollut pinkkiin vivahtavaakaan, jäivät nyt tietenkin tästä ulkopuolelle. Projektin ovat kehittäneet @Jessica Lee, @Amanda D & Cece Pantastic Ladies -ryhmästä.

Mukaan projektiin lähti tasan 50 tuotetta. Niissä itse tuote on jonkin sortin pinkkiä, pakkauksesta löytyy pinkkiä tai ihan vain pakkauksen tekstistä löytyy pinkkiä. Täytyy kyllä myöntää, että ainakin yksi ottamani tuote on siinä ja siinä, kuuluisiko mukaan (sävy on nude) ja lisäksi yhden kasvosuihkeen olen näkevinäni haalean pinkkinä (Goodiebox Essentials Face Mist), mutta en tiedä, valehtelevatko silmäni. Halusin nekin kuitenkin väkisin mukaan, koska toinen on ikivanha ja toinen todennäköisesti roikkuisi kaapissani muuten aivan liian kauan. Tässä on tuotteita ihan laidasta laitaan, mutta joitakin kategorioita jätin suosista pois (esim. primerit, puuterit ja maskarat). Suurin osa on vanhempia juttuja, jotka haluan todellakin saada jo käytettyä (tai joille haluan käyttöä), mutta mukana on myös uudempia ja sekä vaikeammin että helpommin käytettävissä olevia. Muutama varsinkin uudempi tuote on mukana ihan sen vuoksi, että sitä pinkkiä on pakkauksessa ihan tosissaan, joten ei voinut jättää ulkopuolelle. Tässä koko kasa:


Pinkiltä näyttää. Valinnanvaraa olisi kyllä riittänyt, mutta olen yrittänyt miettiä niin, että 50 tuotteen kanssa lotrailu olisi mielekästä ja tavoitteet mahdollista saavuttaa. Minullahan on meneillään myös 10 in 2020 -projekti ja siinä kärsivät nyt tämän myötä varsinkin poskipuna ja huulituotteet. No ehkä bronzerikin. Halusin kuitenkin aloittaa tämän heti, koska näillä näkymin teen töitä kotoa päin vielä jonkin aikaa ja onhan tässä kesälomatkin tulossa, joten voin käytellä esimerkiksi voimakkaampia tuoksuja ihan päivittäin ainakin muutaman kuukauden ajan. 

Tässä on tuotteet ja tavoitteet lähempää:



1. Love Beauty And Planet Muru Muru Butter & Rose Shampoo, 400 ml (kolmasosa käytetty - haluan loppuvan)
2. Roze Avenue Glamorous Volumizing Dry Shampoo, 250 ml (korkkaamaton - haluan loppuvan)
3. Schwarzkopf Got2b Volumaniac Root Lifting Spray, 150 ml (vähän käytetty - haluan loppuvan)
4. Original Source Vanilla And Raspberry Shower Gel, 250 ml (korkkaamaton - haluan loppuvan)
5. Delicious Donut Shop Body Treats Beauticology Frosted Sprinkles Shower Crème, 500 ml (korkkaamaton - haluan loppuvan) 
6. Prinsess Lotion Kroppslotion Med Doft Av Jordgubb, 150 ml (vähän käytetty - haluan loppuvan)
7. Douglas Les Délices Cotton Candy Gentle Hand Cream, 75 ml (korkkaamaton - haluan loppuvan)
8. Prinsess Lotion Kroppslotion Med Doft Av Jordgubb, 100 ml (vähän käytetty - haluan loppuvan)
9. Love Beauty And Planet Muru Muru Butter & Rose Delicious Glow Body Butter, 250 ml (korkkaamaton - haluan loppuvan)


10. Laneige Sleeping Care Lip Sleeping Mask, 20 g (käytetty ehkä neljäsosa - haluan loppuvan)
11. Clarins Satin Finish Age-Defying Lipstick - 15 Nude Caramel (vähän jäljellä - haluan loppuvan)
12. Rimmel Keep Calm And Kiss Lip Balm - 020 Pink Blush, 3,8 g (testattu - haluan loppuvan)
13. Maybelline Baby Lips - Pink Punch (todella vähän käytetty - haluan loppuvan)
14. Make Up Store Sienna Chubby Lipstick, 2,5 g (testattu - haluan käyttää 30 kertaa)
15. Comme Deux Lip Oil - Peach, 8 ml (testattu - haluan loppuvan)
16. Dermosil Lip & Cheek Colour - Sweet Pink, 15 ml (käytetty monesti - haluan käyttää 50 kertaa)
17. Kat Von D Everlasting Liquid Lipstick - Lovesick, 6,6 ml  (testattu - haluan käyttää 30 kertaa)
18. Medusa's Makeup Metal AF Lip Gloss - Bad Medicine, 6 ml (testattu - haluan käyttää 30 kertaa)
19. Purple Tree Promegranate Miracle Balm, 25 ml (korkkaamaton - haluan loppuvan)



Laineigen huulinaamiota olen jonkin verran siis jo käytellyt. Tämä on ihana tuote ja niin pinkki, että sen vuoksi otin mukaan. Tämä on erittäin riittoisaa ja olisin varmasti ilman tätä projektiakin kyllä tähän keskittynyt, mutta tämän myötä ehkä vielä enemmän. Käyttelen tätä vain öisin.


20. Vitamasques Crystal Glow Hydrogel Eye Mask All In One Rescue, 12,5 g
21. Soap & Glory Speed Plump Super-Hydrating Miracle Moisture Mask, 25 g
22. A'pieu Icing Sweet Bar Watermelon Sheet Mask, 21 g
23. Love Beauty And Planet Muru Muru Butter & Rose Blooming Radiance Sheet Mask, 21 ml
24. My Skin Kitty Face Facial Sheet Mask, 25 ml
25. My Skin Leopard Face Sheet Mask, 25 ml

Naamiot ovat kaikki tietenkin kertakäyttöisiä.  


26. Depend 7 Day Hybrid Polish 5 ml (muutaman kerran käytetty - haluan loppuvan)
27. Essence Colour & Go Nail Polish - 177 Happy End 8 ml (vajaa puolet käytetty - haluan loppuvan)
28. Lumene Gel Effect Nail Polish - 11 Sunny Fields/Auringonkehrä 5 ml (puolet käytetty - haluan loppuvan)
29. Ted Baker Sweet Treats Polly EdT 5 ml (testattu - haluan loppuvan)
30. Victoria's Secret Bombshell Forever EdP, 50 ml (kolmasosa käytetty - haluan loppuvan)
31. Rituals The Ritual Of Sakura Cherry Blossom Flourishing Bed & Body Mist, 50 ml (puolet käytetty - haluan loppuvan)
32. Victoria's Secret Pink Fresh & Clean Body Mist, 250 ml (neljäsosa käytetty - haluan loppuvan)
33. Naturativ Face And Body Flower Water Rose Mist, 100 ml (neljäsosa jäljellä - haluan loppuvan)
34. Goodiebox Essentials Face Mist - Cotton Cloud, 150 ml (testattu - haluan loppuvan)
35. Revolution Skincare London Hyaluronic Hydrating Essence Spray, 100 ml (viidesosa käytetty - haluan loppuvan)


36. I Heart Makeup Blushing Hearts Triple Baked Blusher - Candy Queen Of Hearts, 10 g (käytetty joitakin kertoja - haluan käyttää 30 kertaa)
37. Milani Powder Blush - 04 Bella Rosa, 17 g (paljon käytetty - haluan pannun näkyviin)
38. Wander Beauty Lift Off Purifying And Brightening Peel Off Mask, 60 ml (korkkaamaton - haluan loppuvan)
39. Too Faced Peach Perfect Comfort Matte Foundation - Snow, 48 ml (käytetty joitakin kertoja - haluan käyttää 50 kertaa)
40. Dr Botanicals Pomegranate Superfood Regenerating Sleeping Mask, 30 ml (korkkaamaton - haluan loppuvan)
41. GlamGlow Glowstarter Mega Illuminating Moisturizer - Nude Glow, 7 ml (korkkaamaton - haluan loppuvan)
42. Rodial Dragon's Blood Sculpting Gel, 15 ml (korkkaamaton - haluan loppuvan)
43. Clarins Beauty Flash Balm, 15 ml (korkkaamaton - haluan loppuvan)
44. Dermosil Hydrating Serum, 30 ml (vähän käytetty - haluan loppuvan)
45. Cover FX Shimmer Veil - Amethyst, 4 ml (vähän käytetty - haluan käyttää 30 kertaa)



Milanin punasta minulla näkyi kerran jo pannu (oli ontto sisältä), mutta pudotin tämän lattialle ja meni tuusan nuuskaksi. Olen tämän siis pressannut uudestaan ja näyttää nyt tältä. Sen pannun uudestaan esille saaminen ei varmaan ole liian vaikeaa.


46. BH Cosmetics Carli Bybel 10 Color Eyeshadow & 4 Color Highlighter Palette
47. Urban Decay Gwen Stefani Eyeshadow Palette
48. Too Faced Sweet Peach Glow Peach Infused Highlighting Palette
49. I Heart Revolution Bronzer Wardrobe Bronzer Collection 
50. I Heart Revolution Angel Heart Make Up Pigment Palette


BH Cosmetics -paletista haluan saada pannun näkyviin tästä highlighterista.



UD:n paletista haluan saada pannun näkyviin Harajuku-sävystä (1,4 g).


Too Faced -paletin highlighteria (3,0 g) haluan käyttää 50 kertaa. 


I Heart Revolution Bronzer -paletista haluan käyttää yhden bronzerin (2,37 g) loppuun, mutta en vielä tiedä minkä näistä. Varmaan tulee olemaan tuo ylin, vaalein sävy, jota olen muutaman kerran jo käytellyt.


I Heart Revolution Angel Heart -paletista haluan käyttää tämän vaalean pinkin luomivärin (0,75 g) loppuun.

Tämä on taas oikein hyvä keino pitää itseni virkeänä näiden jo olemassa olevien tuotteitteni kanssa ja haastaa itseäni käyttelemään niitä. Joidenkin kanssa tulen olemaan ongelmissa (esim. kynsilakat ja huulituotteet), mutta suurimman osan kanssa pääsen taatusti tavoitteeseen vuoden sisällä. Projekti kestää siis vuoden eli loppuu ensi vuoden toukokuun puolessa välissä. Päivityksiä yritän tehdä kahden kuukauden välein, mikäli on jotain esiteltävää. Luultavimmin esittelen lähinnä loppuneita. Yritän kovasti tsempata itseäni käyttelemään kaapeista löytyviä juttuja, koska tiedän, että sorrun tilailuun ja yllätyslaatikoihin vielä jossain vaiheessa. Tämä toi heti uutta energiaa siihen prosessiin ja aloittelen käyttämään näistä kaikkia mahdollisia tuotteita heti tänään. Rauhallista viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Siinäpäs oli pinkkiä kerrakseen :D

    Mielenkiinnolla seuraan tätä projektia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä paljon pinkkiä ja selkeästi kosmetiikassa eniten käytetty väri, oli melko helppo loppujen lopuksi löytää tuotteet ;) Kiitokset! :)

      Poista
  2. Onpa projekti! Mulla on Gwenin paletti ja enpä oo tainnut pinkkiä sävyä ees kokeilla. Tänään koitin siitä eka kerran sävyä serious ja huikea sävy smoky eye lookkiin. Ihan syystä päätin ottaa tän paletin nyt tehokäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - katsotaan, mitä tästäkin tulee. Hyvin olen kyllä jo päässyt vauhtiin tässä muutaman viikon aikana useammankin tuotteen kanssa ;)
      Täytyi oikein käydä katsastamassa, mikä sävy se serious on ja uuuu, aivan mahtava! Juuri smoky eye -ainesta! ;) Itselläni on myös useampia sävyjä tuolla, mitä olen ehkä tasan kerran testannut. Tämän paletin käyttö on jäänyt niin harmittavan vähälle, joten jospa tämä projekti antaisi siihen vähän puhtia. Tsemppiä sinunkin tehokäytölle! :)

      Poista