23.6.2020

Glossybox kesäkuu 2020

Niinhän siinä kuitenkin kävi, että tulin tilanneeksi sen Glossyboxin (enkä pelkästään toukokuun boxia). Hieman oli epävarmuutta asian suhteen. Ensin oletin sen tilanneeni, sitten kun heidän sivuillaan ei tilausta näkynyt, luulin että en olekaan tilannut, mutta silti se tuli. Nyt näkyy tilaus siellä sivullakin, joten tässä ollaan ja outoa on.


Tätä boxia en siis pelkkien ennakkotietojen perusteella olisi välttämättä halunnut. Nyt kun se kuitenkin tuli ja olen muutamaa tuotetta jo testannutkin, niin boxi alkoi heti vaikuttamaan lupaavammalta.



World of Beaty -teemaisessa laatikossa oli tuotteita useammastakin maasta. Tuotteet näyttivät heti jotenkin todella kivoilta ja värikkäiltä tuossa laatikossa, tuon kivan pakettipaperin alla.



Bang Beauty Felt Tip Eyeliner - Black
Aloitetaan kuitenkin tuotteesta, josta en ollut niin innoissani. Eyelineria en olisi kyllä halunnut, koska harvoin tulee käytettyä. Nyt olen tosin yhden ottanut jopa työn alle ja olen muistanut jopa muutamaan otteeseen sitä laittaa, mutta useimmiten en jaksa tai en muista. Tämä on siis nestemäinen ja vedenkestävä silmänrajauskynä, jossa on ohut kärki eli pitäisi olla helppo käyttää. No tämä menee nyt alkuun kyllä ainakin siihen käyttämättömien eyelinereiden pinoon.  


Trifle Cosmetics Lip & Cheek Jam - Dark Cherry
Tätä en ole vielä testannut, mutta vaikuttaa loppujen lopuksi todella mielenkiintoiselta tuotteelta ja voisin jopa kuvitella tykkääväni tästä paljonkin. Tämä on tuote, jota voi käyttää sekä poskille että huulille ja lopputuloksen pitäisi olla luonnollinen, nuorekas sekä pitkään kestävä. Käytän nestemäistä poskipunaa aina meikatessani, joten tätä testaan kyllä pikapuoliin. 


De Bruyère Aloha After Sun Aloe Vera Gel
Ihanan kesäisessä tuubissa oleva after sun -geeli, jonka pitäisi rauhoittaa ihoa sekä vähentää auringon aiheuttamia vaurioita. Lisäksi tuotteen pitäisi kosteuttaa sekä säilyttää rusketus pidempään. Tätä olen jo laittanut muutamaankin otteeseen ja kyllä tämä todella ihanasti viilentää ja raikastaa ihoa. Tämä on melko ohutta, läpinäkyvää ja tuoksutonta geeliä, joka imeytyy hujauksessa. Itse en huomaa tämän kosteutustehoja, mutta muuten kyllä selkeästi rauhoittaa. Ihoni ei ole palanut, mutta kyllähän tuota ihoa kuitenkin kuumottaa näillä helteillä aika paljonkin. Tuubi on vain 50 ml, joten ei valitettavasti kestä pitkään.




Oslo Skin Lab The Solution Anti-Wrinkle Collagen
Viisi pussukkaa sitä samaa kollageenijauhetta, jota on muutamaan otteeseen testattu ennenkin. Näidenhän pitäisi estää ja vähentää ryppyjä, juonteita ja selluliittia. Ehkä tekee sen pitkässä juoksussa, en tiedä, mutta ei taatusti näillä vähäisillä määrillä. Olen nämä pussukat jo käyttänyt eikä mitään eroa entiseen - toki silti salaa toivon, että ovat estäneet jonkin uuden rypyn ilmaantumisen. Nämä sekoittelin aamuisin ihan veden sekaan, ei maistu miltään. Tämä oli laatikon tylsin tuote.


Senhor Do Bonfim Sea Water Hair Spray
Hyväntuoksuinen suolasuihke hiuksille, jota olen myös jo käytellyt muutamaankin otteeseen. Käytän suolasuihketta satunnaisesti ja siihen entiseen, jo kaapistani löytyvään verrattuna tämä on todella loistava tapaus. Tämä ei tee hiuksista ihan niin karheaa kuin se. Lisäksi tämä on erittäin kevyttä, mutta kuitenkin tuo niitä kiharoita hiuksissa kivasti esille ja antaa tukea. Erityisesti nyt kesällä tulee suolasuihketta käytettyä enemmänkin, joten luulen, että tämä pieni 50 ml pullo ei myöskään tule itselläni pitkään valitettavasti vanhenemaan. Varsinkaan, koska on niin hyvä.


Oryza Beauty Opaline Flawless Highlighter - Champagne Pearl
Jonkinlaisena bonustuotteena laatikosta löytyi puikkomaisessa muodossa oleva highlighter, jota voi tosin käyttää myös aurinkopuuterina. Tämän pitäisi sopia kaikille ihosävyille. En mennyt itse tätä vielä korkkaamaan, mutta katselin netistä, että vaikuttaa kyllä melko tummalta ja antaa hyvin kuultoa, joten katsotaan, miten tätä tulee loppujen lopuksi käytettyä.



Eli loppujen lopuksi tykkäsin tästä boxista vaikka siellä muutama huti olikin. Nyt annan tilauksen jatkua ainakin jonkin aikaa ja toivon, että kivojen tuotteiden saanti jatkuu. Helteistä viikon jatkoa!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. This was a nice box to receive, most of the products are already in use :) Thank you for your comment!

      Poista
  2. Ihan kivoja tuotteita, aloe vera-geeliä kuluu kesällä ja nuo Oslo Skin kollageenijauheet ovat loistavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun tuota kollageenijauhetta olisi kunnon satsi, niin huomaisi tehot.. Voisin kuvitella, että ovat hyviä, koska niitä niin hehkutetaan :) Tosi kiva oli boxi kyllä! Olen tällä hetkellä tuon Triflen lumoissa ihan täysin ;)

      Poista