4.4.2021

50 Shades Of Pink Project Pan Final + kynsilakkaprojektin päivitys #1

Nyt on tullut aika päättää 50 Shades Of Pink -projektini, joka on ollut yksi hauskimmista projekteistani ikinä. Tuotteita oli niin paljon ja niitä oli alussa kiva valita tähän mukaan. Sain käyttöä tittelinkin perusteella siis 50 tuotteelle, joista suurimman osan käytin loppuun asti. Aloitin tämän viime vuoden toukokuun puolessa välissä ja tämän oli tarkoitus olla vuoden kestävä projekti. Lopetan tämän nyt kuitenkin tähän, koska seuraavan kuukauden aikana en tule saamaan yhtä ainokaista jäljellä olevaa tuotettani käytettyä.

Projekti lähti liikkeelle tästä 50 tuotteen kasasta, joihin kaikkiin liittyi jollain tavalla väri pinkki:


Tavoitteita oli erilaisia eli osan tuotteista halusin käyttää loppuun, osasta pannun näkyviin ja osalle reilusti käyttökertoja. Esittelen nyt vielä viimeisen kerran kaikki tuotteet, joiden kanssa olen päässyt siihen asettamaani tavoitteeseen.

Ensimmäisen kahden kuukauden aikana sellaisia oli heti 15:
 
BH Cosmetics Carli Bybel 10 Color Eyeshadow & 4 Color Highlighter Palette
I Heart Revolution Bronzer Wardrobe Bronzer Collection
Medusa's Makeup Metal AF Lip Gloss - Bad Medicine,
6 ml
Dermosil Lip & Cheek Colour - Sweet Pink,
15 ml 
Soap & Glory Speed Plump Super-Hydrating Miracle Moisture Mask, 25 g
Vitamasques Crystal Glow Hydrogel Eye Mask All In One Rescue,
12,5 g 
Love Beauty And Planet Muru Muru Butter & Rose Shampoo, 400 mlDelicious Donut Shop Body Treats Beauticology Frosted Sprinkles Shower Crème, 500 ml
Original Source Vanilla And Raspberry Shower Gel,
250 ml
Naturativ Face And Body Flower Water Rose Mist,
100 ml
Rituals The Ritual Of Sakura Cherry Blossom Flourishing Bed & Body Mist,
50 ml
Dermosil Hydrating Serum,
30 ml
Lumene Gel Effect Nail Polish - 11 Sunny Fields/Auringonkehrä,
5 ml
GlamGlow Glowstarter Mega Illuminating Moisturizer - Nude Glow,
7 ml 
Love Beauty And Planet Muru Muru Butter & Rose Delicious Glow Body Butter, 250 ml
 
Neljän kuukauden kohdalla tuli 17 lisää:
 
Milani Powder Blush - 04 Bella Rosa,
17 g 
My Skin Kitty Face Facial Sheet Mask, 25 ml 
My Skin Leopard Face Sheet Mask, 25 ml
Too Faced Sweet Peach Glow Peach Infused Highlighting Palette
I Heart Makeup Blushing Hearts Triple Baked Blusher - Candy Queen Of Hearts, 10 g
Roze Avenue Glamorous Volumizing Dry Shampoo, 250 ml
Prinsess Lotion Kroppslotion Med Doft Av Jordgubb, 150 ml
Douglas Les Délices Cotton Candy Gentle Hand Cream, 75 ml
Purple Tree Promegranate Miracle Balm, 25 ml
Victoria's Secret Bombshell Forever EdP, 50 ml
Prinsess Lotion Kroppslotion Med Doft Av Jordgubb, 100 ml
Clarins Satin Finish Age-Defying Lipstick - 15 Nude Caramel
Cover FX Shimmer Veil - Amethyst, 4 ml
Rimmel Keep Calm And Kiss Lip Balm - 020 Pink Blush, 3,8 g
Ted Baker Sweet Treats Polly EdT, 5 ml
Essence Colour & Go Nail Polish - 177 Happy End, 8 ml
Clarins Beauty Flash Balm, 15 ml
 
Kuuden kuukauden kohdalla tavoitteeseen päässeiden kasa lisääntyi kuudella:
 
Urban Decay Gwen Stefani Eyeshadow Palette
Revolution Skincare London Hyaluronic Hydrating Essence Spray, 100 ml 
Dr Botanicals Pomegranate Superfood Regenerating Sleeping Mask, 30 ml
Maybelline Baby Lips - Pink Punch
A'pieu Icing Sweet Bar Watermelon Sheet Mask, 21 g
Love Beauty And Planet Muru Muru Butter & Rose Blooming Radiance Sheet Mask, 21 ml

8-9 kuukauden jälkeen pääsin tavoitteeseen vielä viiden tuotteen kanssa:
 
I Heart Revolution Angel Heart Make Up Pigment Palette
Maybelline Baby Lips - Pomme D'Amour
Comme Deux Lip Oil - Peach, 8 ml
Rodial Dragon's Blood Sculpting Gel, 15 ml
Too Faced Peach Perfect Comfort Matte Foundation - Snow, 48 ml

Näin projektissa oli jäljellä enää 7 tuotetta: 

Kuten alussa mainitsin, enää yksi ainokainen tuote on jäljellä, joten nyt on loppuneiden kasassa kuusi tuotetta enemmän:

Laneige Sleeping Care Lip Sleeping Mask,
20 g  

Depend 7 Day Hybrid Polish, 5 ml
Make Up Store Sienna Chubby Lipstick, 2,5 g
Kat Von D Everlasting Liquid Lipstick - Lovesick, 6,6 ml
Goodiebox Essentials Face Mist - Cotton Cloud, 150 ml
Victoria's Secret Pink Fresh & Clean Body Mist, 250 ml
 
Make Up Storen ja Kat Von D:n huulituotteita halusin käyttää kumpaakin 30 kertaa, mutta muut neljä tuotetta käytin loppuun. Näistä neljästä Laneigen huulinaamio olisi ehkä ollut ainoastaan sellainen, että se olisi ilman tätä projektiakin tullut käytettyä, mutta tuskin nuo muut. VS:n hajusteeseen ja Dependin kynsilakkaan hieman ehkä kyllästyin alun innon jälkeen. Kasvosuihkeesta tykkäsin, mutta uskon, että se olisi vielä jopa korkkaamattomana laatikossa ilman tätä projektia. Make Up Storen huulipunasta tykkäsin, mutta Kat Von D:n omassa sävy oli vähän liian tumma sellaiseen huolettomaan käyttöön. Se tulee kestämään itselläni pienen ikuisuuden. 
 
Projektista jäi jäljelle siis enää tämä:   
 
Wander Beauty Lift Off Purifying And Brightening Peel Off Mask
,
60 ml
 
Tätäkin olen toki käyttänyt useampaankin otteeseen, mutta tuotetta menee kerralla niin vähän, että vuosi ei riitä millään. Tämä on melko hellävarainen eli sopi käyttää ihan talvellakin, mutta silti vähän liian raju liian usein käytettäväksi. Enkä halunnut pusertaa tätä väkisin loppuun, vaan käyttelin ja tulen käyttämään sitä juuri silloin, kun tarvetta on. 
 
Tämä oli siis todella kiva projekti, koska tuotteita oli niin laidasta laitaan, oli vanhaa ja uutta, isoa ja pientä, helppoa ja vaikeaa jne. Loppuneissa on jopa kolme kynsilakkaakin, mistä olen niin onnellinen. Se on kaaos, mikä tulee jatkumaan ikuisesti. Lisäksi olen erittäin tyytyväinen, että sain käyttöä useammalle paletillekin, koska ne ovat jääneet vähän liikaa paitsioon viime aikoina. Todella hyvinhän tämä projekti siis onnistui, jos 50:stä ainoastaan yksi jäi jäljelle. Vähän haikein mielin tämän nyt lopetan, mutta päivänselväähän on, että aloitan jonkin toisen projektin tämän tilalla. En ole tosin vielä päättänyt, minkälaisen. Vähän kutkuttaisi A to Z eli jokin, missä tuotteita olisi taas enemmäkin, mutta mietin vielä.  
 
Kynsilakkaprojekti 2021 päivitys #1
 
Tämän vuoden alusta aloitin kynsilakkaprojektin, jos vähän edes sitä jo mainittua kaaosta saisi elvytettyä. Mukana on tarkoitus olla kerralla viisi lakkaa ja näistä lähdin liikenteeseen:
 
Depend 7 Day Hybrid Polish,
5 ml
IsaDora Wonder Nail - 772 Purple Rain (6 ml)
Rimmel London 60 Seconds - 853 Pillow Talk  (8 ml)
Adesse New York Organic Infused Nail Lacquer - 12 Free (11 ml) 
Essie Nail Lacquer - Buy Me A Cameo (13,5 ml) 
 
Lupasin tekeväni päivityksiä yhden lakan loppumisen jälkeen, mutta nyt niitä on loppunut jo kaksi:
 
Dependin
oma loppui ensimmäisenä ja näkyi siis jo myös ylempänä 50 Shades Of Pink -projektin loppuneissa ja sen projektin takia yritinkin pusertaa tämän loppuun mahdollisimman pian. Olihan se toisaalta ihan piristävääkin vaihtelua pinkkien kynsien kanssa keskitalvella. Toki kikkailin, kuten tein myös tuon Rimmelin kanssa. Rimmeliä tosin käyttelin useimmiten mattalakan kanssa ja se oli ihan kiva pelkästään sillä tavalla. Rimmel myös vähän paksuuntui loppua kohden, mutta on kyllä käytetty niin tyhjäksi kuin mahdollista. 
 
Tilalle otin nämä:
 

Lumene Gel Effect Nail Polish - 20 Ahomansikka (5 ml)  
 
Dependin tilalle tuli Lumenea ja tämä on viimeinen tällainen eri kirkkaan punaisen sävyinen Lumenen Gel Effect -lakkani. En tiedä, miten olen niitä niin paljon hamstrannutkin, mutta monta olen jo käyttänyt. Onneksi nämä on helppo saada loppumaan. Tätä en ollut edes vielä korkannut, mutta nyt olen kerran jo laittanut ja on ihanan pirteä sävy. Tosi hyvä näin kevääseen ja kesään. 
 

Kiko Milano Power Pro Nail Lacquer - 75 (11 ml) 

Meinasin ottaa Rimmelin tilalle toisen sinisen, mutta päädyin kuitenkin tähän Kikon hennon laventeliin, koska vähän vaihtelua ja sopii tähän vuodenaikaan myös erittäin hyvin. Tämäkin lakka on melkein täysi, mutta enköhän kuitenkin innostu tästä sen verran, että saan toivottavasti käytettyä. 

Näiden kahden loppuneen lisäksi myös IsaDoran lakka on melkein loppu:
 

Tuossa on lakkaa ehkä kahteen kertaan ja toinen niistä on nyt parasta aikaa kynsillä. Päätin, että käytän tämän nyt putkeen pois, joten tulee satavarmasti näkymään huhtikuun loppuneiden tuotteiden esittelyssä. 
 
Päätin siis tässä esitellä jo senkin tilalle tulevan lakan:
 
Mavala Nail Color Cream - 182 Fresh Melon (5 ml)
 
Tästä Mavalastahan en ensi testailuilla tykännyt yhtään. Nyt näin kuitenkin ihanan persikkaiset mattakynnet jollakulla jollakin kanavalla ja ihastuin täysin. Tämä sävy oli lähimpänä niitä kynsiä eli nyt tulee tällekin sitten superkäyttöä. Onhan tämä toki kesäinen myös ja toivottavasti helppo saada loppumaan. 
 
Nämä kuusi lakkaa ovat nyt projektissa mukana:
 
IsaDora Wonder Nail - 772 Purple Rain (6 ml)
Mavala Nail Color Cream - 182 Fresh Melon (5 ml)
Adesse New York Organic Infused Nail Lacquer - 12 Free (11 ml) 
Essie Nail Lacquer - Buy Me A Cameo (13,5 ml) 
Lumene Gel Effect Nail Polish - 20 Ahomansikka (5 ml) 
Kiko Milano Power Pro Nail Lacquer - 75 (11 ml) 
 
Nuo tässä esitellyt loppuneet ovat kaikki melko vanhoja lakkoja ja tilalle otin taas melko uusia ja käyttämättömiä (tai siis uudemmasta päästä omissa varastoissani). Tällä nyt kuitenkin mennään, mutta seuraavan loppuvan tilalle otan sitten jonkin vanhemmasta päästä olevan. 
 
Essietä en ole käyttänyt vielä kertaakaan, koska ei ole ollut hinkua tuolle sävylle. Adessen punaista on tullut kyllä laitettua muutamaan otteeseen ja melkein puolessa välissä menen jo senkin kanssa. Seuraavan päivityksen teen nyt varmasti heti seuraavan loppuneen jälkeen.  
 
Tulipa megapitkä postaus, mutta oli paljon asiaa. Iloista pääsiäisen jatkoa!

2 kommenttia:

  1. No vau, mitä huimaa edistystä molemmissa projekteissa :O
    Miulta loppuu useimmiten vain päällys- ja aluslakkoja, hyvin harvoin värilakkoja vaikka lakkaprojekti miullakin on menossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä projektit ovat kyllä menneet ihan putkeen :) Toivottavasti jaksan lakkojen kanssa pitää samaa vauhtia yllä. Enkä yhtään ihmettele, että sinullakin on vaikea saada loppumaan. Pitäisi melkein keskittyä tyyliin tasan kahteen, niin saisi hyviä ja nopeita tuloksia aikaan! ;)

      Poista