30.11.2022

Muutama ostos

Reissusta on siis kotiuduttu vähän yli viikko sitten, hyvin meni ja hauskaa oli, mutta ostosten suhteen jäi vähän nuivaksi. Kosmetiikkaa sieltä tuli ostettua tasan yksi tuote. Muutenkaan tämä ei tule olemaan mikään pitkä postaus ja ehkäpä nämä tulevat olemaan tämän vuoden viimeiset ostokseni. Black Fridaysta en ostanut yhtään mitään, vaan päätin katsastaa sitten vasta joulun jälkeiset alennukset. Silloin on kalentereiden luukutkin avattu, joten on hieman paremmin tiedossa, mitä kaikkea sitä taas omistaakaan.

Aloitetaan Cult Beautysta, josta tilasin "The Trending Edit" laatikon, jonka jo esittelinkin aikaisemmin. Unohdin siinä kertoa, että tilasin samalla seuraavan huulivoiteen:


Nuxe Very Rose Lip Balm (15 g)

Tämän tilasin vain, että saisin ilmaiset postituskulut. Olen käyttänyt tästä sitä toista versiota aikaisemmin ja se oli yksi parhaita huulivoiteita ikinä, joten toivon, että tämäkin olisi.

Seuraavana Lookfantasticin joulukalenteri:


Mietin todella pitkään, tilaanko tämän vai en, koska sisällössä on useampikin tuote, josta en oikein välittäisi. Kuitenkin siellä oli myös muutamia, jotka todella halusin ja kalenteri oli suhteellisen edullinen, joten lopulta päätin tilata. 

Seuraavana muutamat tuoksut:


Ariana Grande Cloud EdP (30 ml)
Burberry Brit For Her EdT (100 ml) 
Sol De Janeiro Brazilian Crush Cheirosa '40 (90 ml)

Näistä Ariana Granden sekä Sol De Janeiron omat ostin Emotionista, kun siellä oli alennukset meneillään. Sain vielä lisäalen, joten nämä tulivat melko edullisiksi. Burberryn tuoksun ostin lentokentältä alennuksesta senkin. Olin valmistautunut ostamaan parikin hajuvettä ja vähän kalliimpaakin, mutta kun lopulta ei ollutkaan aikaa perusteellisiin ostoksiin. Menomatkalla melko pikaisesti päädyin tähän, mutta takaisin tullessa ei ollut sitäkään vähää aikaa katsella tai tuoksutella yhtään mitään, joten hieman harmitti. Mutta nyt on sitä harmitusta vähän paikkailtu ja uusia tuoksuja ostettu ihan koti-Suomesta. Nämä ovat kaikki aivan ihania.

Viimeisenä vielä Bangerheadin ostokset:


Babor Hydra Plus Ampoule Concentrates
Pixi DetoxifEYE Caffeine & Cucumber Depuffing Eye Patches

Baborilta tuli yksi ampulli kaupanpäällisenä ja Pixin silmänaluslaput ostin, koska pian on tarvetta ja olivat hyvässä alessa. Suurin syy tilaukselle oli kuitenkin joulukalenteri:


Tämä oli tämän joulun kalentereista sellainen, että heti natsasi ja ajattelin, että tuo on saatava. Olihan niitä toki kalliimpiakin aivan huippukalentereita tyrkyllä, mutta jätin ne tänäkin vuonna väliin. Tämä ei ollut mielestäni niin kallis (jokin alennus tähänkin tuli) ja oli sen lisäksi helposti saatavilla. Tässä kalenterissa on useampiakin itselleni uusia merkkejä sekä tuotteita, joita haluan päästä käyttelemään. Olisiko tässä ollut yksi luukku, mikä oli vähän määh, jos oikein muistan. Aivan mahtavaa päästä huomenna (uskomatonta) availemaan luukkuja! Kivaa joulukuun alkua!

6 kommenttia:

  1. Jee, huomenna tosiaan pääsee availemaan luukkuja :) silmänalusnaamiot kiinnostaa aina ja nuo Pixin on varmastit osi hyvät! Kivoja juttuja olet muutenkin hankkinut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt niitä luukkuja on saanut jo availla muutaman päivän ja voi tätä onnen ja riemun määrää ;)

      Poista
  2. Hyviä ostoksia! Tuo Sol De Janeiro Brazilian Crush Cheirosa '40 tuoksuu todella hyvälle. En itse tykkää kovin suuresti siitä alkuperäisestä, vaan tämä on enemmän miun mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Olen pikku hiljaa tullut samaan lopputulokseen tuon Sol De Janeiron kanssa! Mielestäni tämä tuoksu on ainakin suihkeena paljon kivempi kuin se alkuperäinen :) Voiteena tykkään kyllä siitä toisestakin versiosta edelleen paljon :)

      Poista
  3. Kivoja ostoksia! Kiva nähdä mitä Bangerheadin kalenterista löytyykään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Bangerheadin kalenterin sisältöä odotan itsekin ehkä eniten, vaikka kaikista kalentereista olen kyllä innoissani. Siellä vain on niin paljon uusia tuotemerkkejä, joita on kiva päästä vihdoin testailemaan :)

      Poista