25.8.2019

Jolie Box elokuu 2019 + kasvoöljyni

Jolie box todellakin kompensoi Bette boxin tuomaa pettymystä tässä kuussa, koska tämä laatikko sisälsi pelkkiä huipputuotteita ja hipoi ihan täydellisyyttä. Enkä edes aluksi hoksannut boxissa kaikkia tuotteita, vaan tyydyin jo näkemiini, kunnes sieltä alta paljastui vielä silmänympärysvoide.


Tämä elokuun boxi hellii infolappusen mukaan auringon jälkimainingeissa ja taitaa olla nyt toiseksi viimeinen tällä perinteisellä metodilla. Katsotaan, miten jatkossa homma lähtee  sitten käyntiin. Ajattelin tässä myös esitellä varastojani yhdestä tuotekategoriasta ja jatkossa aina silloin tällöin sopivan hetken tullessa, tehdä tällä tavalla. Ei siis jokaisen laatikosta tulleen tuotteen vaan vain 1-2 kohdalla. 

Kyllä noissa silmä lepää... todella upea boxi.


Kora Organics Essential Body Wash
Laatikon suurin tuote oli todella ylellisen oloinen suihkugeeli, jota tulen käyttämään niin suurella hartaudella kuin olla ja voi. Tämä on Miranda Kerrin tiimeineen suunnittelema hellävarainen, virkistävä ja kevyesti vaahtoava suihkugeeli, joka sisältää mm. vihreää teetä, ruusu-uutetta, santelipuuöljyä ja aloe veraa. Aivan ihanan tuoksuinen ja todella arvokas tuote. Hinta on tällä hetkellä Jolien sivuilla 39 €, joten on varmasti yksi arvokkaimmista suihkugeeleistä, mitä olen ikinä käyttänyt.


Mádara Infusion Blanc Supreme Hydration Body Lotion
Todella kivaa saada Mádaralta boxista tuote ja vielä sellainen, jota en ole aikaisemmin kokeillut. Tämä on raikas vartalovoide, jonka pitäisi kosteuttaa, jättää iho pehmeäksi ja lisäksi imeytyä nopeasti. Tässäkin on aivan hurmaava, tosin mieto tuoksu, mutta itselleni vartalovoiteet ovat aina niin tervetulleita kuin olla ja voi. Niitä menee itselläni litrakaupalla.


Estelle & Thild BioCalm Comforting Rescue Oil
Luxustuotteet sen kuin jatkuvat. Tämä on hajusteeton kasvoöljy, joka kosteuttaa, ravitsee ja rauhoittaa ihoa tehokkaasti. Tämän pitäisi jättää iho pehmeäksi ja on ihanteellinen varsinkin herkälle ja kuivalle iholle, mutta sopii kuitenkin myös kaikille ihotyypeille. Todella mahtavaa saada kasvoöljy, jota itse käytän varsinkin talvisin melkeinpä päivittäin.

Tähän kerhoon tämä uusin nyt liittyi, tässä on tällä hetkellä kaapeistani löytyvät kasvoöljyt:


Uskoisin, että tässä on nyt tällä kertaa kaikki. Nimittäin viimeksi, kun varastojani esittelin, tottakai unohdin muutamia tuotteita. Joka tapauksessa, öljyjä on hieman kertynyt vähän liiaksikin omaan kulutustahtiini verrattuna. Näillä en nimittäin lotraile, joten tämä seitsemän sarja tulee kestämään pitkään. Ainoastaan yksi on korkattu eli tuo oikeanpuoleinen Kiehls’in oma, joka on näistä myös kaikkein vanhin. Seuraavaksi olen päättänyt ottaa käyttöön Mossan öljyn, koska se on toiseksi vanhin. Yritän yleensä olla korkkaamatta ihonhoitotuotteita samasta kategoriasta useampia yhtä aikaa, ettei tarvitse tehdä mitään decluttereita. Yritän myös seurata tietenkin päiväyksiä ja käytellä järkevässä järjestyksessä pois.


Dr. Hauscka Eye Make-Up Remover
Laatikosta löytyi siis yllättäen myös silmämeikinpoistoaine, jota itselläni kuluu tasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä käytössä oleva pulloni onkin viittä vailla loppu, joten korkkaan tämän seuraavaksi. Tämän pitäisi olla hellävarainen tuote, jonka pitäisi puhdistaa tehokkaasti kuitenkin myös vedenkestävän silmämeikin. Tämän tuotteen sisältämät öljyt hoitavat, rauhoittavat ja tasapainottavat silmänympärysihoa. Aivan ihana tuote tämäkin.


Mossa Vitamin Cocktail Energy Boost Multi-Use Mask & Night Cream
Viimeisenä laatikosta tuli vielä näyte monivaikutteisesta voiteesta, joka yhdistää naamion tehokkuuden ja yövoiteen uudistavan vaikutuksen. Tämä voide sisältää kahdeksaa eri kasviuutetta, C- ja E-vitamiineja sekä hyaluronihappoa. Tämän pitäisi tehdä kaikenlaisia ihmeitä iholle, joten jos tämä toimii omalla kohdalla, niin taatusti ostan joskus lisää. Ne muutamat Mossan tuotteet, mitä olen käyttänyt, ovat olleet loistavia, joten uskon tämänkin olevan.


Sellainen huippulaatikko oli tämä. Kaikki tuotteet olivat sellaisia perusjuttuja, joita aina tarvitsee, mutta olivat silti myös järjestään arvokkaita ja laadukkaita, joita ei ihan heräteostoksena ainakaan ostaisi. Nyt nämä tulee testattua perusteellisesti. Mahtavaa viikonlopun loppua!

2 kommenttia:

  1. Tää boksi oli kyllä huippu :) Tosiaan näitähän tulee enää vain yksi tässä muodossa, innolla ootan mitä sitten tuleman pitää. Onneksi ostin vielä tämän lopunkin pätkän, jotenkin toivon, että viimeinen normi Jolie Box on jotain käsittämättömän ihanaa ja luksusmaista, kuten ensimmäinen boksi oli aikoinaan :) Kivointa on kuitenkin se, että boksi on yllyttänyt tutustumaan ja vaihtamaan osan meikki/ihonhoitotuotteita pysyvästi luonnonkosmetiikkaan. Toinen mistä tykkään yli kaiken on sun käyttämä metodi eli esittelet kaikki sun (tällä kertaa) kasvoöljyt <3 Toivottavasti pystyt jatkaa samaa metodia jonkin toisen boksin kanssa tai muuten :) Kivaa ja lämmintä loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon ja uskon, että viimeisessä "normi" Joliessa on jotain extraspesiaalia! ;) Tämä elokuinen jo jotenkin enteilee sitä.. No, ihan pianhan me se tiedetään! Sama juttu tuon luonnonkosmetiikan kanssa. Ennen en ole oikein korviani niille loksauttanut, olen epäillyt tehoja, pelännyt äkillistä pilaantumista jne.. Mutta nimenomaan Jolien myötä on tutustunut niin mahtaviin tuotteisiin, että tulee jatkossakin taatusti hankittua.
      Joo, yritän nyt aina silloin tällöin esitellä varastojani, kun tulee sopiva hetki ;) Kiva, kun tykkäät noista esittelyistä! <3
      Kiitos! Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle! <3

      Poista