31.5.2023

Lookfantastic Beauty Box toukokuu 2023

Toukokuinen LF Beauty Box tuli jälleen tuollaisessa läpinäkyvässä pussukassa, joka on kyllä todella kätevä reissussa. Myös viime vuoden toukokuussa oli samanlainen pussukka ja se on päässyt käyttöön jo useammankin kerran. Nämä ovat hyviä, koska näkee heti, mitä ne pitävät sisällään. Itse kun pakkaan, niin pienempiä pussukoita saattaa tulla mukaan useampikin, enkä laita kaikkea yhteen tai kahteen isoon. Niitä on helpompi änkeä pienemmissä pakkauksissa matkalaukkuun vähän sinne sun tänne väliin.



Teemana tälle boxille olikin 'Go anywhere with beauty' eli matkusteluun sopivia juttuja olisi tiedossa.


Maui Moisture Hair Care Nourishing + Coconut Milk Shampoo (100 ml) & Conditioner (100 ml)
Kuiville hiuksille suunnatut shampoo ja hoitoaine merkiltä, joka on aina kiinnostanut, mutta en ole tullut ostaneeksi. Shampoo on varmasti loistava ja hoitoaineenkin luvataan olevan erittäin hoitava. Todella kivaa päästä testaamaan tämän laatikon myötä, näissä on aivan ihana tuoksukin. Päätin nyt ottaa nämä tulevalle reissullemme mukaan, joten tulivat todellakin sopivaan ajankohtaan. 


Ultrasun Lip Protection & Care Spf 30 (4,8 g)
Olipa kiva saada aurinkosuojallinen huulivoidekin. Minulla on nyt muutama spf 30 omaava huulivoide projekteissa mukana, joten tänä kesänä keskityn ensin niihin, koska ovat vanhempiakin. Jos ehdin, niin tämän korkkaan seuraavaksi. Tätähän voi toki käyttää talvellakin ja tämän pitäisikin olla erityisen hyvä suojaamaan huulia kuivumiselta tai UV-säteilyltä. Tämän luvataan olevan myös todella tehokkaasti kosteuttava huulivoide. 

Elemis Rehydrating Ginseng Toner (50 ml)
Elemiksen tuotteita on aina kiva saada. Ne ovat superkalliita, mutta myös superhyviä. Jokin aika sitten sain käytettyä yhden Elemiksen kasvoveden ja se versio oli loistava ja ihan varmasti tämäkin on. Tämän hellävaraisen tonerin pitäisi supistaa ihohuokosia sekä kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Lisäksi tämän pitäisi olla erityisen hyvä kuivaihoisille. Itsellänihän ei sellainen todellakaan ole, mutta luotan silti, että tätä tulee olemaan aivan ihana käyttää ja tekee hyvää iholle.

Sol De Janeiro Brazilian Bum Bum Cream (25 ml)
Tämä nyt ei varmasti esittelyjä kaipaa. Kun selvisi, että tämän kuun laatikosta löytyy tämä tuote, olin tietenkin superinnoissani. Tuoksu tässä vaan on niin taivaallinen, että voisin elää tällä tuoksulla. Tämänkin taidan ottaa reissuun. 


Invisibobble Spiral Sprunchie Hair Ring Meets Scrunchie 
Viimeisenä vielä hiuksille sprunchie, jonka sisällä on siis sellainen normaali spiraalimainen hiuslenksu, jollaiset tuli (ainakin joillekin) maaliskuun boxista. Tässä sellaisen päälle on vain laitettu tuollainen piristävä kangas. Nyt on näitäkin ihan riittävästi, mutta nämä ovat hyviä. Eivät yhtään kiristä, ja silti pitävät hiukset hyvin kiinni.


Aivan loistavat tuotteet ja todellakin sellaiset, mitkä voisi vaikka kaikki pakata reissuun mukaan. Kaikki ovat myös laadukkailta merkeiltä, joten ihan huippuboxi. Mukavaa toukokuun viimeistä päivää! Uskomatonta, että huomenna alkaakin jo kesäkuu... 

28.5.2023

Nightmare on Panning Street Round 2 Update #3

Jälleen yhden projektin päivitystä olisi pikaisesti tiedossa eli tällä kertaa Nightmare on Panning Street kyseessä. Tämän projektin ovat kehittäneet Valerie ja Ceylan ja tämä toinen kierros alkoi viime Halloweenina ja loppuu seuraavana. 


Näiden tuotteiden kanssa jatkoin viime postauksen jälkeen:


Ja koska olen päivitystä tekemässä, tarkoittaa se sitä, että olen kuuden tuotteen kanssa päässyt jälleen tavoitteeseen:


Näistä on kokonaan loppunut neljä ja kahden kanssa oli käyttökertatavoite. Tilalle tuli seuraavanlaisia tuotteita:


Weleda Hydrating Facial Mist (100 ml)
Mon Sun 24/7 Silky Smooth Crushed Citrus & Crisp Grass Body Lotion (225 ml)

Weledan kosteuttava kasvosuihke oli mukana teemalla The Mist - A spray (setting spray, hairspray, dry shampoo, etc.). Tämä oli selvästi kosteuttava ja käyttelinkin tätä monesti sellaisina ei-meikkipäivinä tai sitten aamuisin, kun lähdin koiran kanssa lenkille. Aivan mahtavaa, että sain yhden kasvosuihkeen käytettyä.

63. The Silence of the Lambs - A lotion
Välillä kivan helppokin teema, missä olisi ollut valinnanvaraa. Valitsin mukaan uusimmasta päästä olevan vartalovoiteen, jotka saan yleensä nopeasti käytettyä, jos keskityn vain yhteen. Ajattelin tämän olevan myös sopivan kevyt näin lämpimille ilmoille. Tämä oli siis korkkaamaton ja on ollut kovassa käytössä, joten varmaan loppuu vielä toukokuun puolella.


Yves Rocher Go Green Glitter Top Coat 
Paula's Choice Exfoliate Skin Perfecting 2% BHA Liquid Exfoliant (30 ml)

YR:n päällyslakasta tykkäsin erittäin paljon. Sitä halusin käyttää kuusi kertaa, mikä ei ollut minkäänlainen ongelma. Tämä piristi kivasti sekä toi vaihtelua lakkauksiin ja oli vielä helppo ottaa poiskin. Tämä oli mukana teemalla Bride of Chucky - A makeup product you could use or have used for bridal makeup. 

64. Insidious - Something you dreamed about purchasing or is on your wish list
No tämä Paula's Choicen tuote on todellakin ollut sellainen, joka on ollut toivelistallani. Mutta en ole kuitenkaan uskaltanut ostaa tätä täysikokoisena, koska ei näistä aina tiedä, vaikka kuinka moni kehuisi. Tämä minikokoinen kuitenkin tuli Cult Beautyn The Trending Editissä, mistä olin aivan haltioissani, vihdoin pääsisin testailemaan. Nyt korkkasin tämän ja vaikuttaa erittäin lupaavalta. Tarkoitus olisi käytellä tämä loppuun. Pieni pullo, mutta varmasti riittoisa.  


Merci Handy Into The Wild Hand Cleansing Gel (30 ml)
Juicy Couture Hollywood Royal EdT Spray

Seuraavana loppui hajuvesi, joka oli mukana teemalla Hereditary - Something that a relative used to use. Ihan hyväntuoksuinen, melko kauan ollut varastoissani, joten oli kiva saada käytettyä ja uusia tuoksujahan on jo tullut tilalle. Tämä leffa (Hereditary) on muuten varmasti yksi kamalimmista, mitä on tullut katsottua.

65. Leprechaun - A green product or an item that brings you luck
Taas piti keksiä jotain vihreää! Viimeksikin se tuotti jo ongelmia (projektissa on mukana vihreä kynsilakka). Tuon onnea tuovan osuuden ohitin ihan täysin, koska ei riittänyt mielikuvitus. Vihreän kanssa siis sitten tuskailin ja tuli mieleen tämä käsidesi. Ihan hyvähän tämä on saada pois pyörimästä, vähän tylsä tuote näin projektiin, mutta haluan saada tämän vihdoin käytettyä.


Jorgobé Niacinamide Peel Off Mask (20 ml)
Nivea Rich Caring Shower Oil (200 ml)

Sitten loppui ihanainen Nivean suihkugeeli. Tämä oli erittäin riittoisaa, mutta niin niin loistava tuote, että tulen varmasti ostamaan joskus lisää. Tuoksukin oli todella hyvä. Tämä oli mukana teemalla Psycho - An item you use in the shower.

66. Saw - Something that´s a pain to use
Tähän teemaan oli jotenkin päivänselvä tällainen revittävä naamio ja tuleepahan tämäkin tuote vihdoin korkattua. Olen käyttänyt tätä nyt vasta kerran, mutta tarkoitus olisi käytellä yhteensä kuusi kertaa ja sitten lähtee projektista ulos.


Mina 532 The Cream Eyeshadow
Urban Decay Gwen Stefani Eyeshadow Palette

Minan luomiväriä halusin käytellä 13 kertaa ja se oli mukana teemalla The Blob - A putty or cream product. Kesti jonkun aikaa, että sain käyttekerrat täyteen, koska noita luomivärejä on ollut projekteissa liikaa mukana. Tykkäsin tästä, käyttelin lähinnä ihan yksinään, mutta en ikinä saisi koko pakkausta käytettyä. Epäilen siis, että tulee lopulta kuivahtamaan tuonne. 


Tältä se näytti n. 13 kerran jälkeen. Muutaman kerran olen tätä aikaisemmin vain saanut käyteltyä.  


67. One Missed Call - Something you almost missed out on
Eli sitten kun pääsin tuosta yhdestä luomiväristä, niin otinpa tilalle kokonaisen paletin. Tähän teemaan ei oikeasti tullut mieleen mitään muuta kuin tämä UD:n paletti. Tästä meinasin oikeasti jäädä paitsi ja siitä poskipunapalettiversiosta jäinkin. Löysin tämän muistaakseni Sokoksen alesta ja olin niin onnellinen, että sain vihdoin käsiini. On vain jäänyt vähäiselle käytölle ja tässä projektissakin ajattelin, että kolme käyttökertaa per nappi saa riittää.






ESPA Overnight Hydration Therapy
Makeup Geek Full Spectrum Eye Liner Pencil - Royal

Viimeinen loppunut tuote on ESPAn yönaamio. Tämä oli mukana teemalla 28 Days Later - Use a product of your choice 28 times eli tarkoitus oli käyttää tätä 28 kertaa. Se mitä täällä purkissa oli jäljellä, ei ihan riittänyt 28 kertaan, vaan 26:een. Ihanaa oli saada tämäkin käytettyä, koska olen korkannut tämän jo kauan sitten. Ihana tuoksu tässä on, ihan kuin kauneushoitolaan olisi päässyt joka kerta, kun tätä käytti. Melko tahmeaahan tämä kuitenkin kasvoilla on.


68. Beetlejuice - A green or purple item
Ja taas olisi ollut vihreä tarjolla! Tietenkin vihreän voisi aina ajatella sellaisena luonnonmukaisenakin, mutta nyt valitsin enempiä miettimättä purplea. Ensimmäisenä mieleen tuli kynsilakka, mutta niitä projektilakkoja on jo tarpeeksi, joten päädyin tähän silmänrajauskynään ja tarkoitus olisi käytellä tätä 13 kertaa. Vähän tylsästi taas noita kertoja, mutta tämä projekti on jo yli puolen välin ja haluaisin saada kaikki teemat käytyä läpi. Haluaisin päästä kaikkien kanssa tietenkin siihen tavoitteeseenkin. 


Nämä 13 tuotetta jatkavat nyt siis projektissa ja päivitys tulee jälleen kuuden tuotteen loppumisen jälkeen. Teemoja on jäljellä kuusi, joten suurella todennäköisyydellä saan ne loputkin vielä otettua käyttöön ennen Halloweenia. Aurinkoista sunnuntaita!

25.5.2023

Muutama ostos

Tässä on nyt ostoksia viimeisen noin kahden kuukauden ajalta. Myönnän, että lähti hieman lapasesta Mon Sun -tuotteiden kanssa.. Mutta ne muutamat tuotteet, mitä olen siltä merkiltä aikaisemmin käyttänyt, ovat olleet aivan ihania, joten jos nämä laitetaan 70% alennukseen, niin varmasti lähtee lapasesta. Niitä ostelinkin sitten kahteen otteeseen eri Kickseistä ja sen lisäksi tein myös yhden tilauksen verkkokauppaan. Lopussa on kyllä vähän muutakin, joten kaikki ei ole pelkkää Mon Sunia. Esittelen jälleen nämä lähinnä vain kuvien muodossa, eikä liikaa tekstiä.

Kicks:


Dreamy Tones Calming Oats Decolletage Cream (125 ml)
Minute Revival Mineral & Moist Cooling Foot Mask (125 ml)
Whenever Wash Frosty Dawn Hand Soap (300 ml)
Friday Foaming Bliss Calming Oats Shower Foam Gel (300 ml)

Näistä neljästä olen säästänyt kuitin ja hinnaksi tuli yhteensä 11,81 EUR. 


Luster Moments Frosty Dawn Body Oil (300 ml)
Sunday Sublime Repairing Oils Body Serum (125 ml) x 2
Daily Recover Repairing Oils Hand Cream (75 ml)

Kicks verkkokauppa:


Nighttime Wonder Mineral & Moist Overnight Hand Treatment (75 ml)
Nightfall Remedy Repairing Oils Overnight Foot Balm (125 ml)


After Hour Moist Calming Oats Body Lotion (225 ml)
24/7 Silky Smooth Mineral & Moist Body Lotion (225 ml)
After Hour Moist Repairing Oils Body Lotion (225 ml)


Creamy Saturdays Repairing Oils Body Cream (200 ml)
Weekend Crush Calming Oats Body Polisher (225 ml)


Dusk Till Dawn Cleanse Face Cleansing Oil (120 ml)
Friday Foaming Bliss Calming Oats Shower Foam Gel (300 ml)


It Cosmetics Brow Power Universal Brow Pencil - Universal Blonde (0,16 g)

Brow Power oli 30 % alessa ja Mon Sunit kaikki sen mainitun 70 %.

Kampaaja:


Sebastian Professional Dark Oil Lightweight Shampoo (250 ml)
Sebastian Professional Dark Oil Lightweight Conditioner (250 ml)

Kampaajalla oli jälleen liian hyvä myyjä, mutta en minä näistäkään normaalihintaa maksanut. En kuitenkaan muista enää edes alennusprosenttia.

Sokos:



Klippoteket Argan Oil Leave-In Treatment (200 ml)
Clean Classic Fresh Linens EdP (30 ml)

Nämä kaksi ostin Sokoksen 3+1 päiviltä alennettuun hintaan.


L'Oréal Elvital Dream Length 8 Second Wonder Water (200 ml)
Garnier Fructis Nourishing Banana Hair Drink (200 ml)
Bondi Sands Daily Moisturising Face Spf 50+ (75 ml)
The Ordinary High-Adherence Silicone Primer (30 ml)
The Ordinary Caffeine Solution 5% + EGCG (30 ml)
Labello Caring Lip Oil - Candy Pink (5,5 ml)

Nämä on ostettu ihan normaaliin hintaan toisella Sokoksen käynnillä.

Emotion:



The Inkey List Retinol Eye Cream (15 ml)
Carolina Herrera Good Girl EdP (30 ml)

Nämä on ostettu 20% alennuksella. Vihdoin sain tuon iki-ihanan hajuveden! 

Siinäpä ne tällä kertaa, mutta nyt ihan oikeasti odotan kiltisti tulevaa matkaamme ja toivottavasti seuraava ostospostaus on ne reissuostokset. Olemme lähdössä kesäkuussa, joten eipä tässä kauaa tarvitse enää odotella. Mukavaa torstaita!

22.5.2023

Yllätyslaatikkoprojektin päivitys #3

Seuraavaksi yritän esitellä mahdollisimman pikaisesti Yllätyslaatikkoprojektini tilannetta. Pikaisesti siksi, että nämä projektipostaukset alkavat venyä aivan liian pitkiksi. 

Tähän projektiin lähti alunperin 36 eri yllätyslaatikoista tulleita tuotteita:


Näistä haluan saada 30 käytettyä, joten kuusi saisi luvan jäädä jäljelle. Tässä vaiheessa alkaakin jo muodostumaan melko selkeä kuva siitä, mitkä ne kuusi tuotetta tulevat olemaan. Nyt on kuitenkin jälleen tuotteita loppunut sen verran, että on aika kirjoitella päivitystä.

Projektin ensimmäiset seitsemän loppunutta on tässä: 


Steve Laurant Loose Powder Pigment - Rose Gold 5 g (Glossybox 11/2019
Burt's Bees Moisturizing Lip Balm - Watermelon 4,25 g (LF Beauty Box 05/2021)
Aurikah Aura Body Fragrance Mist - Tropique 50 ml (Glossybox 07/2021
Minus 417 Time Control Firming Radiant Mud Mask 20 ml (Glossybox 01/2020
Alima Pure Pearluster Eyeshadow - Champagne 1,75 g (Jolie Lux Box 12/2016
Karl Lagerfeld + Model Co Brow Pencil - Medium/Dark 1,5 g (LF Beauty Box 12/2018) 
Hey Honey Show Your Glow Colloidal Gold And Honey Beauty Mask 20 ml (Glossybox 10/2021

Viime postauksessa esittelin seuraavat viisi loppunutta tuotetta:


Ecooking Peeling Mask 15 ml (LF Beauty Box 05/2021)
Wander Beauty Lift Off Purifying And Brightening Peel Off Mask 60 ml (Boxycharm 03/2019
Touch In Sol No PoreBlem Primer 30 ml (Boxycharm 02/2019
Bang Beauty Felt Tip  Eyeliner 1,8 g - Black (Glossybox 06/2020)
Feel Free Antioxidant Eye Contour Cream 20 ml (Glossybox 07/2021

Ja jälleen olen saanut seitsemän tuotetta lisää käytettyä:


Bellápierre Cosmetics Glow Powder - Champagne 2,35 g (Livbox 10/2015) 
Grüum. Klår Purifying Facial Cleanser 45 g (LF Beauty Box 05/2022
Sandstone Lipglace - Summer Fling 3,7 g (Goodiebox 10/2020
Illamasqua Beyond Veil Skin Glowing Gel 6 ml (LF Beauty Box 02/2021
Elikya Beauty Illuminateur - Rosé 15 ml (Glossybox Saksa 08/2021)
Figs & Rouge Ultra-Prime Satin Soft Blurring Primer & Finishing Fix 30 ml (Goodiebox 09/2020
Figs & Rouge Wonder Love Charm Glow Elixir 30 ml (Goodiebox 06/2020

Päivitykset piti olla aina kuuden loppuneen jälkeen, mutta nuo kaksi viimeistä Figs & Rougen omaa vetelivät viimeisiään samoihin aikoihin, joten päätin odottaa kirjoittelua siihen asti, että molemmat sitkeät tuotteet on käytetty. Tuotteet ovat tässä jälleen loppumisjärjestyksessä. Illamasquan Glowing geelistä, Elikyasta sekä Figs & Rougen pohjustajasta tykkäsin todella paljon. Grüum. oli ihan pätevä myös. Loput kolme olivat ihan vain perus-ok, joten kiva oli saada ne pois pyörimästä. 

Myös näitä tuotteita olen käytellyt viime päivityksen jälkeen, joitakin enemmän ja joitakin vähemmän: 


Daily Concepts Multi-Functional Charcoal Soap Spunge 45 g (Glossybox Saksa 08/2021)
Alima Pure Highlighter - Rosegold 3 g (Jolie Box 06/2019)
Pixi By Petra Fresh Face Blush - BeachRose 4,5 g (LF Beauty Box 10/2018
Essence Satin Touch Blush - 20 Satin Love 5 g (Ipsy Glam Bag 10/2017
Zuii Flora Luminising Creme 80 ml (Jolie Box 12/2018
Laura Geller Baked Blush-N-Brighten - Tropic Hues 4,5 g (Boxycharm 09/2018
Lumene Natural Code Eye Intensifier - 1 Intense Black 1,1 g (Livbox 06/2015) 
Tarte Tarteist Lip Paint  - Pillowtalk 6 ml (Boxycharm 10/2017
La Rosée 3 In 1 Regenerating Mask Stick 75 ml (Goodiebox 10/2020
Kandi Cosmetics Pre Glow Up Mist 120 ml (Glossybox 05/2020
RealHer I Feel Beautiful Shadow Palette III (Boxycharm 06/2017

Näistä on Alima Pure ihan loppumaisillaan, olen sitä sekoitellut ahkerasti vartalovoiteeseen. Myös Daily Conceptsin saippua on pian siinä pisteessä, että on varmaan aika laittaa sivuun. Vähän ehkä epämääräinen tuote.


Kandi Cosmeticsin suihkepullo meni tukkoon tuossa turkoosin viivan kohdalla, enkä saanut sitä elvytettyä, joten jouduin siirtämään nesteen tuohon toiseen pulloon, jonka olin onneksi säästänyt. 


Tässä vielä luomiväripaletin ja Essencen sekä Pixin poskipunien tilannetta. Pixin omaa olen kylläkin käyttänyt lähinnä aurinkopuuterina, johon sopii mielestäni paremmin. Siitä on tullut pohja näkyviin, kivaa! Essencen punan aion ihan lähipäivinä pressata uudestaan, minkä jälkeen se varmaan loppuukin sitten melko nopeasti. Luomiväripaletissakin on enää yksi nappi jäljellä! En ihan saanut sitä kevääseen mennessä käytettyä, mutta eiköhän tuo nyt ainakin ole yksi tämän projektin loppuneista, eikä niiden kuuden ei-loppuvan joukossa.  

Näihin en muista tarttuneeni viime päivityksen jälkeen kertaakaan:


Illamasqua Beyond Liquid Highlighter - OMG 2 ml (LF Beauty Box 07/2021
Butter London Stroke Of Wow Roll On Precision Liner - Pitch Black 1 ml (Boxycharm 09/2018)
Jecca Blac. Glow Drops - Rose Pearl 20 ml (Glossybox 07/2020
Manna Kadar Beauty Eyeshadow - Aphrodite 3 g (Bette Box 12/2019
Bellápierre Cosmetics Banana Setting Powder 4 g (Glossybox 05/2020
Eyeko Galactic Lid Gloss Cream Eyeshadow - Luna 4 ml (Glossybox 10/2021

Unohdin kaikista kuvista Eyekon luomivärin, mikä on myös tuote, jota en ole käyttänyt kertaakaan, joten lisäsin sen tuohon listaan. Näistä koskemattomista luultavimmin täytyisi ainakin kaksi tuotetta saada käytettyä, että tämä projekti onnistuisi. Ylempänä esitellyistä käytetyistä kaksi (Laura Gellerin poskipuna sekä naamiopuikko) ovat sellaisia, että niihin menee ikuisuus. 


Tässä vielä kaikki jäljellä olevat tuotteet lukuunottamatta Eyekoa eli jäljellä on yhteensä 17. Seuraavan päivityksen teen näillä näkymin, kun viisi seuraavaa tuotetta on loppunut. Tällä projektillahan ei ole mitään aikarajaa, joten seuraavaan päivitykseen voi kylläkin mennä pienoinen hetki. Aurinkoista viikkoa!

8.5.2023

Use 23 in 2023 Rolling Project Pan Update #1

Nyt tulisi vihdoin tilannetta Use 23 in 2023 Rolling -projektini kuulumisista, olen erittäin myöhässä tämän päivityksen kanssa. Tarkoituksena oli kirjoitella heti ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen, mutta nyt mennään jo toukokuussa. Tämä tilanne, minkä esittelen, on kuitenkin sieltä maaliskuun lopusta, koska kuvat on otettu silloin. Ei tässä nyt ole edes niin paljon tapahtunut tuon jälkeen kuitenkaan. 

Tarkoituksena tässä projektissa on siis käyttää vuoden aikana 23 tuotetta ja valitsin mukaan aluksi vain ihonhoitoa ja hajusteita. Kun näistä joku loppuu, otan tilalle meikkituotteen, mutta sen meikkituotteen tilalle en ota enää mitään. Tällaiseen kuvioon päädyin tällä kertaa. Tässä alkuperäinen 23 tuotteen kasa, mistä lähdin liikkeelle:


Ensimmäisen kvartaalin aikana sain kahdeksan tuotetta käytettyä:


Baylis & Harding Royale Garden Moisturising Hand Cream - Jasmine (30 ml)
Ziaja Protective Body Lotion (400 ml)
Ziaja Creamy Shower Soap (500 ml)
Yves Rocher Winter Apples (4,8 g)
Victoria's Secret Secret Escape Sheer Freesia & Guava Flowers Fragrance Mist (250 ml)
Maybelline Baby Lips Peach Kiss (4 g)
Polaar Ice Source Moisturizing Cream (20 ml)
Yves Rocher Mango Coriander Energizing Bath & Shower Gel (400 ml)

Tuotteet ovat kuvassa loppumisjärjestyksessä niistä enemmän loppuneiden tuotteiden esittelyissä.  Seuraavaksi, mitä olen ottanut minkäkin loppuneen tilalle:


Catrice HD Liquid Coverage Foundation - 002 Porcelain Beige (30 ml)

Tuo turkoosi viiva on lähtökohta, joten hieman olen tätä käytellyt. 


Too Faced Primed & Poreless Skin Smoothing Pressed Powder


Tämän olen joutunut pressaamaan uudestaan, koska pudotin lattialle. Tästä näkyi jo aika paljonkin kuitenkin pohjaa siinä vaiheessa, joten ei harmittanut ihan niin kovasti. Pressauksen jälkeen nämä kun yleensä loppuvat paljon nopeammin. 


By Terry Brightening CC Serum - 4 Sunny Flash (7 ml)

Tämä oli käyttämätön ja on osoittautunut aivan ihanaksi tuotteeksi.


Too Faced Extreme Lip Injection 1,5 g

Too Faced'n pullistavaa huulikiiltoa olin käytellyt ennen tätä projektia vain muutaman kerran, koska en vain kerta kaikkiaan muistanut sen olemassaoloa. Nyt olen pitänyt tätä esillä ja käyttelen melkein päivittäin. 


Laitetaan tähän nyt kuva loppuneesta huulivoiteesta, koska olen sellaisenkin näköjään ottanut (tuosta toisesta loppuneesta huulivoiteesta ei ole parempaa kuvaa). Vähän jopa kaivelin tätä, mitä ei aina kiinnosta tehdä.


Cle Melting Lip Powder Long Lasting Matte Lip & Cheek Tint (0,4 g)

Tämä sävyte oli korkkaamaton ja on todella pigmenttinen, joten tulee kestämään jonkin aikaa, ennen kuin saan käytettyä loppuun.


Maybelline Lifter Gloss - 002 Ice 

Täällä ei ole kovin paljon jäljellä, joten toivottavasti loppuu nopeasti ja saisin näin yhden huulikiillon taas käytettyä.


Essence Micro Precise Eyebrow Pencil - 1 Blonde (0,05 g)


Tämä oli käyttämätön ja sävy on ihan täydellinen.


Sleek MakeUP Hydrating Primer (20 ml)

Myös tämä pohjustaja oli korkkaamaton ja on myös aivan loistava tuote. En tiedä, miten kesällä, mutta vielä ainakin toimii hyvin. 

Tässä on kaikki projektiin mukaan päässeet kahdeksan meikkituotetta:


Näitä olen kaikkia käytellyt melko ahkeraan, joten tulevat näkymään pikku hiljaa loppuneissa tuotteissa.

Myös näitä seitsemää tuotetta olen ehtinyt käytellä edes jonkin verran projektin aikana:


Tony Moly Blackhead Steam Balm (30 g)
SVR Hydraliane Legere Instense Moisturising Cream (40 ml)
Formula 10.0.6 In The Deep Vitamin A Nourishing Retinol Serum (30 ml)
L'Oréal Pure Clay Exfoliating Cleansing Gel (150 ml)
Yves Rocher Naturelle Osmanthus EdT (75 ml)
Tigi Bed Head Control Freak (250 ml)
Victoria's Secret Pure Seduction Red Plum & Freesia Fragrance Mist (250 ml)

Näistä on tietenkin tähän päivään mennessä tuo SVR:n kasvovoide jo loppunut, koska se oli kuvanottohetkellä juuri leikattu kahtia. Myös Tony Molyn naamio on loppumaisillaan ja Tigiä sekä VS:n suihketta olen käyttänyt todella paljon, mutta muut kolme ovatkin sitten testailujen jälkeen olleet vähän paitsiossa. 

Näihin en ollut maaliskuun loppuun mennessä vielä ehtinyt tarttumaan:


Maybelline Baby Lips Dr Rescue Just Peachy (4 g)
Malibu Lipcare Mint Flavour 30 Spf (5 g)
Foamie Shower Body Bar - Papaya & Oat Milk (80 g)
James Read Gradual Tan Sleep Mask Tan Body (100 ml)
Yes To Tomatoes Detoxifying Charcoal Mud Mask (93 g)
Grown Alchemist Enzyme Exfoliant (75 ml)
Decleor Paris Aroma Solutions Energising Gel (150 ml)
Simple Micellar Cleansing Water (400 ml)

Ainoastaan Maybellinen huulivoide on päässyt huhtikuussa käyttöön ja heti, kun TonyMolyn naamio loppuu, korkkaan sekä Yes To:n että Grown Alchemistin naamiot. 


Tällaisella kasalla projekti on nyt siis jatkunut maaliskuun jälkeen. Uuden päivityksen yritän tehdä kesäkuun jälkeen. Toivotaan, että siinäkin on esitellä muutama loppunut tuote. 

Tähän projektiinhan kuului periaatteessa myös luomiväripaletin valinta joka kuukaudelle. Tarkoitus oli siis keskittyä yhteen palettiin kuukauden ajan, jolloin saisin niille vähän enemmän käyttöä vuoden aikana. Nämä kolme valitsin tammi-maaliskuulle:


Realher I Feel Beautiful Shadow Palette
Tarte Rainforest Of The Sea Volume II Eyeshadow Palette
Urban Decay Naked Cherry Eyeshadow Palette

Tammikuu:


Realherin palettihan on mukana myös Yllätyslaatikkoprojektissani ja tämän haluan todellakin saada käytettyä ihan kokonaan loppuun. Yläkuva on siis tammikuun alun lähtötilanne ja alhaalla tilanne tammikuun lopulta. Tuo vaaleamman liilan värinen sävy selvästi pienentyikin tammikuun aikana, joten sain hyvää buustia ainakin sen sävyn loppumiseen. 

Helmikuu:



Tämä Tarten paletti taas näyttää lähes samalta kummassakin kuvassa, ja käyttelinkin tätä vain muutaman kerran ja melkein vain tuota vaaleinta säyvä. Keskityin enemmän tuohon tammikuiseen palettiin tässäkin kuussa. 

Maaliskuu:



Maaliskuussa oli muutama viikonloppureissu, joihin otin tämän mukaan ja käyttelinkin siellä. Myös kotona tuli muutamaan otteeseen tähän tartuttua, mutta eipä se tuosta erotu ainakaan näissä kuvissa. Kiva oli kuitenkin käytellä tätäkin palettia pitkästä aikaa. 

Päätin nyt lopettaa tämän osan projektia ainakin tältä erää tähän, joten uusia paletteja en ole enää valinnut. Minulla on yksittäisiä luomivärejä useampiakin eri projekteissa mukana ja haluan keskittyä niihin. Nämä paletit hieman häiritsivät niiden kuvioita, eikä edistystä tullut oikein missään, koska oli liikaa valinnanvaraa. Keskityn jatkossa nyt niihin ja käyttelen sitten rinnalla, mitä ikinä huvittaa. Katsotaan, palaanko näihin sitten myöhemmin tänä vuonna. Aivan mahtavaa viikon jatkoa!