27.8.2019

Loppuneet tuotteet heinäkuu 2019

Vaikka tuntui, että heinäkuussa loppui vähitellen kaikki kosmetiikan käyttö, niin johan niitä loppuneita kuitenkin taas kertyi. Pari reissuakin tuli tehtyä, mutta niissä ei oikeastaan loppunut mitään (pari näytettä), joten niistä ei kuvia ole. 



Nyt yritän taas kerran käytellä systemaattisesti vanhoja juttuja pois, kunnes ostoshommat lähtee jossain vaiheessa ihan taatusti taas lapasesta. Mutta siihen asti kaikki loppuneet tuotteet ovat suurta plussaa, rahoille on tullut vastinetta.



Per Purr Intense Moisture Shampoo & Conditioner 
Jolie Box 07/2019 - molemmat olivat aivan loistavia tuotteita, myös hoitoaine, mikä yllätti itseni täysin, koska hiukseni ovat niin krantut hoitoaineiden suhteen. Shampoo siis pesi hyvin ja yhdellä vaahdotuksella. Hoitoaine teki hiuksista pehmeät ja hoidetun oloiset. Molemmat myös tuoksuivat ihanilta. (5/5)


Garnier Nutrisse Cream Permanent Nourishing hair Color - 7.3 Golden Blonde
Tämän jouduin käyttämään pelastaakseni hiukset samassa kuvassa näkyvältä Garnierin toiselta väriltä, jonka jäljiltä hiukseni olivat katastrofi. Senhän tämä onneksi teki. Ihan vain, että kehtasin mennä edes ihmisten ilmoille. Tämän myötä hiukseni menivät sitten astetta tummempaan ja siinä pisteessä ollaan myös tällä hetkellä. (5/5)

Garnier Nutrisse Truly Blonde L+++ Ultimativ Platinblond
Juu eli oli pieni hiuskriisi tämän jälkeen. Tukka piti saada kuntoon (juurikasvu pois) Metallican konserttiin, mutta hiuksistani tuli selkeästi vain keltaiset, pelkästään niin keltaiset, että en olisi kehdannut sillä tukalla mennä ulos viemään edes roskia. Onneksi kaapistani löytyi tuo edellä mainittu hiusväri ja sain fiksattua. Kumma kyllä, tukka ei tuntunut näistä värjäilyistä kärsivän. Mutta nyt otin oppia, enkä aio kotona enää omin konstein yrittää värjätä tukkaa noin vaaleaksi, tehkööt kampaaja sen tästä lähtien. Oletan kuitenkin, että vika oli täysin itsessäni, eikä tuotteessa. (0/5)


Patyka Advanced Plumping Serum
Jolie Box 10/2018 -  olenpas varastoinut tätä kauan. Tämä oli hyaluronihapposeerumi, jonka pitäisi kiinteyttää ja silottaa ihoa. Käytin tätä öisin ja tämä oli pieni pullo, joten en ihan heti kuitenkaan pistänyt sellaista merkille. Tämä kyllä imeytyi nopeasti, kosteutti, tuoksui ihanalta ja oli todella miellyttävä käyttää. Sitä, että tätä sai taas illalla levittää, ihan odotti, joten voisin ostaa lisääkin. (5/5)

Mádara Smart Antioxidants Anti-Fatigue Eye Rescue Cream
Ostospostaus - tämän silmänympärysvoiteen käyttelin myös öiseen aikaan ja tämä tuntui pitävän ihoni hyvässä kunnossa. Todella vaivaton voide, jota myös ehkä ostelen vielä joskus lisää. (4/5)

Herbina Kevyt Kasvovoide
Bette Box 10/2018, mukana A to Z Project Pan -projektissani - käytin tämän täysin kaulalleni, koska niitä kasvovoiteita riittää ja kaulankin iho tarvitsee hoitoa. Jos ikinä olen siinä tilanteessa, että tarvitsen kasvovoiteen, niin tätä on myös helppo ostaa kaupasta lisää. Tosin nyt en tiedä, sopiiko kasvoilleni, mutta joskus ammoin olen Herbinan kasvovoiteen käyttänyt ja se oli hyvä tuote. (3/5)


Glamglow Gravitymud Firming Treatment
LF joulukalenterista - tämän, kun laittoi kasvoille niin näytti ihan avaruusoliolta. Naamio oli hopean värinen, mikä oli aika erikoista. Tämä oli myös sellainen peel-off -tyyppinen eli se piti repiä/rullata pois. Tuotteen olisi pitänyt kiinteyttää ja ehkä se hieman sitä tekikin. Ihosta tuli jotenkin hehkuva. Iho ei kuitenkaan jäänyt tämän käytön jälkeen mitenkään kuivan oloiseksi tai kiristäväksi. Todella miellyttävä naamio, jota toivottavasti tulee lisää joskus jostain ylläripaketista. Ainakaan normaalihinnalla en tätä kyllä ostaisi, ei se ihan niin maita mullistava ollut, vaikka hyvä olikin. (5/5)

Filorga Solution Micellaire Anti-Age
LF joulukalenterista - todella ihana misellivesi. Tämä ihan selvästi puhdisti kasvot kaikesta ylimääräisestä ja jätti ne puhdistetun näköisiksi ja oloisiksi. Ei kuitenkaan kuivattanut ollenkaan. Tykkäsin tästä todella paljon. Katsoin, että Eleveniltä tätä saa tällä hetkellä n. 21 eurolla (400 ml), joten ei ihan mahdoton hinta. Tämän tuotteen pistän kyllä ehdottomasti korvan taakse ja kun olen saanut noita kasvovesiä käytettyä pois niin ostan ihan varmasti lisää. (5/5)

Omorovicza Moor Cream Cleanser
LF joulukalenterista -  niin paljon kuin Omoroviczasta tykkäänkin, tämä putsari ei nyt ollut ihan täydellinen. Yksistään tämä ei meikkejä kasvoilta poistanut alkuunkaan, vaan siihen tarvittiin muitakin apuja. Otin tämän reissulle mukaan korkkaamattomana, vakuuttuneena tämän toimivuudesta, joten pettymys oli siellä suuri. Tuoksu tässä on sellainen savimainen ja tykkään siitä ihan valtavasti. Muutenkin tällä oli kyllä miellyttävä lotrailla. (3/5)


Manna Kadar Glo Illuminator
Glossybox 01/2019 -  mukana A to Z Project Pan -projektissani - tämän käytin vartalovoiteeseen sekoitettuna käsivarsilleni. Tuote antoi pientä, sopivan huomaamatonta hehkua. Aikoinaan, kun tämä tuli Bette Boxista, testailin tätä kasvoillenikin sekä meikkivoiteeseen sekoitettuna että korostusvärinä, mutta oli liian mitäänsanomaton, joten tämän Glossyboxista tulleen version käyttelin sitten suosista samaan hommaan kuin sen edellisenkin kappaleen. (1/5)

Clarins Instant Light Natural Lip Perfector - 01
Bette Box 11/2018,  mukana A to Z Project Pan -projektissani - todella kiva huulikiilto, joka loppui liiankin nopeasti, kun tämän kanssa pääsi oikeasti vauhtiin. Sävy oli sellainen täysin neutraali, joten senkin vuoksi tuli nopeasti käytettyä. Koostumus on tässä hyvä, ei liian tahmea, oli kosteuttava ja pysyi hyvin huulilla. (5/5)

Lumene Nordic Seduction Silky Lip Fluid -1 Heleys 
Bette Box 01/2018, mukana 13 By Halloween Rolling Project Pan -projektissani - tästä voisi sanoa täysin samat sanat kuin edellä esitellystä Clarinsista. (5/5)

Lumene Longwear Blur Powder Foundation - Light Ivory 10 g 
Livbox 03/2016 - mukana 20 By Year 2020 -projektissani - tätä tuli ehkä varastoitua laatikossani vähän liiankin kauan. Tämähän oli aivan loistava puuteri, missä tehtävässä tämän siis käytin täysin. Ei ollut liian paksua, teki ihosta ihanan samettisen oloisen ja kesti hyvin pitkälle päivään. Lisäksi sävy oli kerrankin kohdillaan, kun joskus jotkut Lumenen vaaleimmat tai globaalit sävyt ovat olleet liian tummia. Kuitenkin olen tyytyväinen, että tämä loppui, koska parasta ennen päiväys oli 10/2019. (5/5)


Korres Ginger Lime Body Milk
Bette Box 07/2019 - kuten jo Bette Boxin esittelyssä mainitsin, tämä voide levittyi helpolla, imeytyi nopeasti ja tuoksu oli hurmaava. Voi kun saisi lisää ja pian... (5/5) 

The Body Shop Moringa Body Milk
Tytär lahjoitti tämän minulle, koska ei pitänyt tämän voimakkaasta tuoksusta. Omasta mielestäni se oli kuitenkin taivaallinen, joten käytin tämän tasan tarkkaan vain yläkroppaan, että kestäisi mahdollisimman pitkään. Aivan ihana ja itse voidekin oli napakymppi. Tätä tuli tilattua jo vartalovoin muodossa lisää... (5/5) 

L'Occitane Verbena Glace Icy Body Shower Gel
Ostospostaus - aivan ihanan raikas ja piristävä suihkugeeli. Tämä oikeasti laittoi ihon kihelmöimään ja virkisti valtavasti, joten kesäaika oli juuri täydellinen tämän käyttöön. Tuote kesti pitkään ja sekä tuoksu että koostumus olivat täydellisiä. (5/5)



Guerlain Mon Guerlain EdP
Glossybox 02/2019 - tässä pitäisi tuoksua laventeli, jasmiini, santelipuu ja vanilja, mutta olen huono erottamaan hajuvesistä yleensä mitään. Tuoksu oli jotenkin itämainen ja aivan hurmaava. Ehkä ei raikas, mutta sellainen tumma ja iltaan sopiva. Voisin ostaa lisää ja iso plussa suihkepullosta. (5/5) 

Lanvin A Girl In Capri EdP
Bette Box 05/2019Sitruunaa sekä vaaleanpunaista pippuria sisältävä tuoksu oli taivaallinen. Todella voimakas tosin, joten pienellä määrällä pärjäsi pitkälle ja tuoksu pysyi iholla pitkään. Tätäkin voisin ostaa lisää ja tällekin näytteelle iso plussa suihkepullosta. (5/5)
 


Lumene Natural Code Nail Styler Mini Nail Polish - 17 Funky Flower
Mukana kynsilakkaprojektissani - tämä lakka on mennyt tasan tarkkaan varpaiden kynsille. Minulla on aivan liikaa näitä räikeän pinkkejä lakkoja, joten helpottavaa päästä yhdestä eroon. Tämä oli hyvä lakka, ei siinä mitään, taattua Lumenea. Kynsilakkaprojektinihan on melkolailla jäissä, ei vain tule lakkailtua. Ehkä saan aikaiseksi postauksen siitäkin jossain vaiheessa. (4/5)

Bath & Body Works Pumpkin Cupcake Anti-Bacterial Hand Gel
USA:n ostos - tämä oli todella voimakkaan ja makean tuoksuinen, mutta niin ihana! Näitä B&BW:n käsidesejä on vielä kaksi varastoissani, ne kuluvat niin hitaasti, koska en halua lotrailla enkä tuhlata. Onneksi eivät vielä kuitenkaan näytä pilaantumisen merkkejä, koska ostin nämä vuonna 2015. (5/5)

N.A.E Idratazione Deodorant
Bette Box 04/2019 -  näistä luomudeodoranteista vaan ei ole mihinkään omalla kohdallani. Vielä ei ainakaan ole näistä boxeista sellaista versiota tullut vastaan. Tämän käyttelin lähinnä viikonloppuisin, ei siis toiminut, mutta olin sinnikäs ja säästelin samalla niitä toimivia dödöjä. Tuoksukin tässä oli todella outo, joten hyvä, kun saan heittää roskiin.(0/5)



Näytteitä tuli käytettyä kahdeksan kappaletta, mikä tietenkin ilahduttaa mieltä. Käyttämättömien näytteiden pino alkaa näyttämään pikku hiljaa ihan hyvältä, joten täytyy yrittää pitää huoli ettei se pääse kasvamaan liian suureksi. Ei näistä nyt kuitenkaan sen enempää, kaikki olivat vähintäänkin ihan ok. Ihanaa viikon jatkoa!

25.8.2019

Jolie Box elokuu 2019 + kasvoöljyni

Jolie box todellakin kompensoi Bette boxin tuomaa pettymystä tässä kuussa, koska tämä laatikko sisälsi pelkkiä huipputuotteita ja hipoi ihan täydellisyyttä. Enkä edes aluksi hoksannut boxissa kaikkia tuotteita, vaan tyydyin jo näkemiini, kunnes sieltä alta paljastui vielä silmänympärysvoide.


Tämä elokuun boxi hellii infolappusen mukaan auringon jälkimainingeissa ja taitaa olla nyt toiseksi viimeinen tällä perinteisellä metodilla. Katsotaan, miten jatkossa homma lähtee  sitten käyntiin. Ajattelin tässä myös esitellä varastojani yhdestä tuotekategoriasta ja jatkossa aina silloin tällöin sopivan hetken tullessa, tehdä tällä tavalla. Ei siis jokaisen laatikosta tulleen tuotteen vaan vain 1-2 kohdalla. 

Kyllä noissa silmä lepää... todella upea boxi.


Kora Organics Essential Body Wash
Laatikon suurin tuote oli todella ylellisen oloinen suihkugeeli, jota tulen käyttämään niin suurella hartaudella kuin olla ja voi. Tämä on Miranda Kerrin tiimeineen suunnittelema hellävarainen, virkistävä ja kevyesti vaahtoava suihkugeeli, joka sisältää mm. vihreää teetä, ruusu-uutetta, santelipuuöljyä ja aloe veraa. Aivan ihanan tuoksuinen ja todella arvokas tuote. Hinta on tällä hetkellä Jolien sivuilla 39 €, joten on varmasti yksi arvokkaimmista suihkugeeleistä, mitä olen ikinä käyttänyt.


Mádara Infusion Blanc Supreme Hydration Body Lotion
Todella kivaa saada Mádaralta boxista tuote ja vielä sellainen, jota en ole aikaisemmin kokeillut. Tämä on raikas vartalovoide, jonka pitäisi kosteuttaa, jättää iho pehmeäksi ja lisäksi imeytyä nopeasti. Tässäkin on aivan hurmaava, tosin mieto tuoksu, mutta itselleni vartalovoiteet ovat aina niin tervetulleita kuin olla ja voi. Niitä menee itselläni litrakaupalla.


Estelle & Thild BioCalm Comforting Rescue Oil
Luxustuotteet sen kuin jatkuvat. Tämä on hajusteeton kasvoöljy, joka kosteuttaa, ravitsee ja rauhoittaa ihoa tehokkaasti. Tämän pitäisi jättää iho pehmeäksi ja on ihanteellinen varsinkin herkälle ja kuivalle iholle, mutta sopii kuitenkin myös kaikille ihotyypeille. Todella mahtavaa saada kasvoöljy, jota itse käytän varsinkin talvisin melkeinpä päivittäin.

Tähän kerhoon tämä uusin nyt liittyi, tässä on tällä hetkellä kaapeistani löytyvät kasvoöljyt:


Uskoisin, että tässä on nyt tällä kertaa kaikki. Nimittäin viimeksi, kun varastojani esittelin, tottakai unohdin muutamia tuotteita. Joka tapauksessa, öljyjä on hieman kertynyt vähän liiaksikin omaan kulutustahtiini verrattuna. Näillä en nimittäin lotraile, joten tämä seitsemän sarja tulee kestämään pitkään. Ainoastaan yksi on korkattu eli tuo oikeanpuoleinen Kiehls’in oma, joka on näistä myös kaikkein vanhin. Seuraavaksi olen päättänyt ottaa käyttöön Mossan öljyn, koska se on toiseksi vanhin. Yritän yleensä olla korkkaamatta ihonhoitotuotteita samasta kategoriasta useampia yhtä aikaa, ettei tarvitse tehdä mitään decluttereita. Yritän myös seurata tietenkin päiväyksiä ja käytellä järkevässä järjestyksessä pois.


Dr. Hauscka Eye Make-Up Remover
Laatikosta löytyi siis yllättäen myös silmämeikinpoistoaine, jota itselläni kuluu tasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä käytössä oleva pulloni onkin viittä vailla loppu, joten korkkaan tämän seuraavaksi. Tämän pitäisi olla hellävarainen tuote, jonka pitäisi puhdistaa tehokkaasti kuitenkin myös vedenkestävän silmämeikin. Tämän tuotteen sisältämät öljyt hoitavat, rauhoittavat ja tasapainottavat silmänympärysihoa. Aivan ihana tuote tämäkin.


Mossa Vitamin Cocktail Energy Boost Multi-Use Mask & Night Cream
Viimeisenä laatikosta tuli vielä näyte monivaikutteisesta voiteesta, joka yhdistää naamion tehokkuuden ja yövoiteen uudistavan vaikutuksen. Tämä voide sisältää kahdeksaa eri kasviuutetta, C- ja E-vitamiineja sekä hyaluronihappoa. Tämän pitäisi tehdä kaikenlaisia ihmeitä iholle, joten jos tämä toimii omalla kohdalla, niin taatusti ostan joskus lisää. Ne muutamat Mossan tuotteet, mitä olen käyttänyt, ovat olleet loistavia, joten uskon tämänkin olevan.


Sellainen huippulaatikko oli tämä. Kaikki tuotteet olivat sellaisia perusjuttuja, joita aina tarvitsee, mutta olivat silti myös järjestään arvokkaita ja laadukkaita, joita ei ihan heräteostoksena ainakaan ostaisi. Nyt nämä tulee testattua perusteellisesti. Mahtavaa viikonlopun loppua!

15.8.2019

13 By Halloween Rolling Project Pan - Update #2

Nyt tulisi pikaista päivitystä 13 By Halloween -projektin tiimoilta. Tämähän on tosiaan rullaava projekti eli kun yksi tuote loppuu, toinen tulee tilalle, kunnes toivottavasti 13 tuotetta on tullut täyteen. Edellisissä postauksissa on enemmän infoa, mikä tämän projektin idea on. Viime päivityksessä jäätiin tilanteeseen, jossa nämä viisi tuotetta jatkoivat projektissa:

Näistä olen nyt kolme tuotetta loppumaan:

Blistex Ultra Moisturizing Bliss Flip -huulivoide
Lumene Nordic Seduction Silky Lip Fluid - 1 Heleys
Essence Camouflage 2 in 1 Make-Up & Concealer

Lumenen kanssa kun pääsin kunnolla vauhtiin niin se loppui nopeasti. Essencen meikkivoiteessakaan ei kovin paljon sitä tuotetta ollut onneksi jäljellä, vaan melko vauhdikkaasti loppui sekin. Kuinka ihanaa saada taas yksi värivoide käytettyä. Tästä tykkäsin, oli loistava tuote, kaikki oli jotenkin kohdillaan. Tosin helteellä melko paksu, joten ohentelin sitä muilla tuotteilla välillä. Olisi siis loppunut nopeamminkin, jos olisin halunnut ja jos olisin meikannut kesällä yhtä ahkeraan kuin normaalisti.

Huulirasva on nyt vihdoin ja viimein käytetty. Tämä on tullut ikuisuuksia sitten 09/2017 Bette Boxista ja oli mielestäni niin hankalakäyttöinen tuon purkkinsa takia, että meinasi tulla uskonpuute vastaan. Ei se itse voidekaan nyt mitään maailman parasta ollut. 

Yhteensä projektissa on nyt loppunut kuusi tuotetta:

Hyvin ja melko sutjakkaasti on mennyt tähän asti, mutta koska tämä projekti loppuu jo Halloweeniin mennessä, niin voi kuitenkin tulla tiukka paikka saada 13 täyteen, mutta yritetään.

Huulirasvan tilalle otin toisen huulirasvan:

 
Carmex Moisturising Lip Balm

Tämäkin on tullut Bette boxista kauan sitten (02/2018) ja tätä on käytetty jo paljon, joten nyt puristan tämänkin loppuun. Asoksen joulukalenterista tuli myös tällainen, joten minulla on back-up odottamassa. Siinä toinen syy, että tämä on nyt aika käyttää pois. Aina välillä yritän muutenkin näitä korkattuja huulirasvoja käytellä loppuun eikä availla koko ajan uusia ja tällaisen projektin myötä se tapahtuu nopeammin.

Lumenen tilalle otin toisen huulikiillon:

 
Essence XXXL Longlasting Lipgloss - 3 Very Berry 

Tämä oli viime vuoden 18 in 2018 -projektissani mukana, mutta en saanut sitä siinä loppumaan. Tätä ei ole enää paljon jäljellä, joten huulikiiltojen osalta yritän keskittyä nyt vain tähän, niin loppuisi nopeasti.

Meikkivoiteen tilalle otin käsirasvan:

Essence Tropical Hand Mousse

Käsivoiteen olen ostanut kesällä 2018 ja se on niin epämääräinen, että on jäänyt todella niukalle käytölle. Tämä on sinisenturkoosia vaahtoa, eikä kosteuta mielestäni ollenkaan. Tiedän kuitenkin, että jos keskityn vain ja ainoastaan tähän, loppuu todella nopeasti. Sen jälkeen olen tämän käyttänyt hyvällä omallatunnolla loppuun.

 
Kiehl's Midnight Recovery Concentrate
Bod Mermaid Shimmer Sorbet

Lisäksi vielä nämä tuotteet, joita en ole saanut viime päivityksen jälkeen loppumaan. Kiehl’sin käytössä on ollut arvatuista syistä hieman pausseja, mutta luulisi sen nyt ainakin projektin aikana loppuvan. Aivan ihana tuote, joten mielelläni käyttelen. Bodin glitteriäkään en ole niin paljon käyttänyt kuin olisin halunnut. Lomalla vaan monet jutut pikku hiljaa karsiintuivat. Tätä ei todellakaan tarvitse paljon laittaa, muuten sitä glitteriä on joka paikassa ja käsivarret hohtavat. Käyttelen siis vain ja ainoastaan käsi- tai kyynärvarsille ja minimimääriä.

Näihin viiteen tuotteeseen keskityn nyt tällä hetkellä. Päätin, että kun kolme tuotetta taas loppuu, jolloin loppuneita on yhteensä yhdeksän, kirjoittelen taas kuulumisia. Niiden tilalle otan vielä korvaavat jutut, mutta sen jälkeen yritän pärjätä niillä projektin loppuun asti. Toivottavasti saisin 13 käytettyä yhteensä. Ihanaa viikonlopun odotusta!

13.8.2019

Bette Box elokuu 2019

Kun niitä boxeja ei tällä hetkellä itselleni tule kuin tasan kaksi (Bette ja Jolie), niitä odottaa enemmän kuin kieli pitkällä. Ehdottomasti kuukauden kohokohtia. Mutta mutta.. paljastettakoon, että tässä kuussa pitäisi tulla kyllä myös Glossybox, koska tartuin tarjoukseen, jossa toukokuun boxin sai kaupan päälle.

Aluksi tulin vähän katumapäälle tuosta tilauksesta, mutta toisaalta, kun tarkemmin ajattelee, ei harmita enää ollenkaan. Tämä elokuinen Bette Box oli aikamoinen pettymys, joten toivottavasti Glossy pelastaa tilanteen. Jolie sen nyt kyllä suurella todennäköisyydellä ainakin tekee. 


Ensimmäisenä laatikosta pisti silmään tuo hiusharja ja se sai jo hieman karvat ja tuntosarvet pystyyn. Tarkempi katselmus selkeästi vain lisäsi ahdistusta.



Oslo Skin Lab The Solution Anti-Wrinkle Collagen
Nämä on jo kaikki käytetty sekoittamalla aamupalan joukkoon, mutta ei tunnu eikä näy missään. Eihän nyt toki tällaisen pienen satsin pitäisikään tuntua, joten siinä mielessä vähän turhat tuossa laatikossa. Tosin on varmasti ihmisiä, jotka eivät ole tällaisista tienneet ja tätä myöten nyt innostuvat tilaamaan lisääkin. Boxissa tuli siis viisi annosta kollageenijauhetta, joka vaikuttaa sisältäpäin ja jonka pitäisi auttaa lisäämään ihon kimmoisuutta ja tasoittamaan sekä enneltaehkäisemään juonteita kahdeksassa viikossa. Jauheen luvataan myös vähentävän selluliittia ja sen muodostumista. Plussaa siitä, että jauhe ei maistunut aamurahkan seassa ollenkaan, mutta minua eivät tällaiset tuotteet oikein innosta, joten olivat täysin turhia.


Sweety Signature Eye Shader Brush, L
Tämä on ihan kivan näköinen sivellin, varsi on tuollainen metallinpunainen, joten on tyylikäs. Tarkistin Sweetyn sivuilta, että tämä saamani sivellin taitaa olla luomivärisivellin, jonka arvo on 12,90 €. Synteettinen harjaosa vaikuttaa kuitenkin melko jäykältä, joten en osaa arvata, kuinka toimiva tämä on. Tämä jää kuitenkin näillä näkymin omaan käyttöön, ainakin aion tämän testata. 


Replay Tank Custom EdT for Her
Tuoksunäyte uutuustuoksusta, jonka pitäisi sisältää mm. omenasorbettia, hunajaa, kieloa. jasmiinia, ja vaniljaa. Tätä olen nyt käytellyt jo parina päivänä ja tämä on oikein kiva. Tuoksu myös pysyy ihollani pitkään. Jos jotain miinusta, niin minusta on tullut niin mukavuudenhaluinen, että toivoisin näiden tuoksunäytteiden olevan suihkepullossa. 


Cien Liquid Eyeliner - 10 Black
Jos nyt eyeliner piti saada, niin olisin nyt saanut edes Cienin rajauskynän, mikä on osalle tullut. Jos joskus käytän eyelineria, niin se on kynä, eikä tällainen nestemäinen tuote. Tämän kanssa mentiin ihan metsään ja lähtee eteenpäin. 


Looks By Cailap Hiusharja
Tämä on tiheäpiikkinen yleisharja taipuisilla piikeillä. Käyttöön tämä pääsee, mutta olisin voinut elää ilmankin. JA saada jonkin meikki- tai ihonhoitotuotteen tämän tilalla. Tämä oli osoitettu yli 35-vuotiaille, sitä nuoremmat saivat peitepuikon. 


Biozell Professional Super Strong Hairspray 
Tämäkin oli ilmeisesti suunnattu yli 35-vuotiaille ja tässä välissä voisin mainita, että vaikka en tästäkään tuotteesta ole kovin innoissani, niin mieluummin otin tämän ja hiusharjan kuin sitä peitepuikkoa. Sekään ei oikein säväyttänyt. Olen Biozellin hiuskiinteitä joskus testaillut ennenkin, edullisia kun ovat, mutta eivät toimi omassa tukassani. Eikä toimi oikein tämäkään, tekee hiuksista kuivan näköiset sekä sen näköiset, että niissä on lakkaa. Luottotuotteeni Osis ei niin tee. Tämä tulee kyllä kuitenkin käytettyä. 


Vaikka nyt tuotteita jää käyttöön ja kehuinkin sivellintä ja tuoksua, niin eipä niissä nyt hurraamista ole. Tällä kertaa nyt näin ja voisi kuvitella, että tästä ainoa tie on ylöspäin. Mukavaa viikon jatkoa!

11.8.2019

Reissuostoksia

Olen lupaillut tekstiä reissuostoksista, joten esittelen ne nyt seuraavaksi, vaikka elokuun Bette boxikin jo tuli viime viikolla. Minulla on työt alkaneet, joten kiirettä on pitänyt ja nythän ne koulutkin jo alkavat toden teolla, joten arki alkaa rullaamaan normaalisti. Toisaalta se on ihan kivakin. Teimme heinäkuussa siis pienimuotoisen reissun seuraavaan paikkaan:


Jos ei vielä tästä kuvasta hoksaa niin ehkä seuraavat paljastavat.. törmäsimme nimittäin myös muutamiin kuninkaallisiin:



Kaupunkihan on tietenkin Lontoo ja tytöt halusivat välttämättä Madame Tussaudsin vahakabinettiin, joten siellä törmättiin moneen muuhunkin kuin vain kuninkaallisiin. Ostoksiakin ehdin jonkin verran tehdä, mutta se oli lähinnä sellaista pää kolmantena jalkana kulkemista. Tytöt olivat tietenkin kiinnostuneita lähinnä vaatteista, joten heidän ehdoillaan vähän mentiin. Lontoossa olen itse käynyt muutamia kertoja, mutta tytöille tämä oli ensimmäinen kunnon käynti. Heille on ainoastaan lentokenttä tullut aikaisemmin tutuksi. 


Joitakin kosmetiikkajuttuja siis tottakai kuitenkin tarttui mukaan. Ennen reissua olin kotona miettinyt ostavani ainakin Soap & Gloryn tuotteita sekä Too Faced Peach Perfect -irtopuuterin.

The Daily Smooth Body Butter
Call Of Fruity Hand Food Hydrating Hand Cream
The Righteous Butter
Hand Maid Hand Cleansing Gel
Speed Plump Miracle Moisture Mask

Soap & Gloryn tuotteita en ole aikaisemmin päässyt kokeilemaan. Näissä oli jonkinlainen alennuskin meneillään, olisiko olleet Bootseissa 33 % alennuksessa, joten ostin näitä ehkä enemmän kuin oli tarkoitukskaan (toiselle tyttärelle myös). Tietenkin olisin mielelläni ostanut näitä vieläkin enemmän, mutta täytyi miettiä painorajoja, koska meillä oli ainoastaan yksi ruumaan menevä laukku mukana. 


 

Too Faced Primed & Poreless Skin Smoothing Pressed Powder
Too Faced Peach Perfect Mattifying Loose Setting Powder

Tuon kivipuuterin ostin Selfridges-tavaratalosta. Kyselin siellä myyjältä ensin tuon irtopuuterin perään, mutta hänen mukaan sitä myytiin vain jossain tietyssä yhdessä paikassa Lontoossa, mikä meni tietenkin täysin yli hilseen (ei mielestäni sanonut Westfield), joten pettymys oli suuri. Epätoivoissani sitten, koska pelkäsin jälleen kerran jääväni edes jotain Too Faced -puuteria ilman (näin tapahtui edellisellä Sephoran keikalla), ostin tuon kivipuuterin, joka on ihan loistava. En siis kadu sen ostamista ollenkaan. Irtopuuteri nimittäin kuitenkin käveli vastaan Westfield-ostoskeskuksessa, jossa oli ihan oma Too Faced -liike, joten tottakai nappasin sen äkkiä mukaan. En siinä kaupassa valitettavasti oikein muuten ehtinyt norkoilemaan, kun muilla oli jo niin kiire seuraavaan paikkaan.


Morphe Highlight & Contour Beauty Sponge
Morphe Eyelid Primer
Morphe Filter Effect Finishing Powder - #Filter2
Morphe Continuous Setting Mist

Westfieldissä oli myös Morphen oma liike, josta olisi löytynyt vaikka mitä maan ja taivaan väliltä. Mm. ne kaikki kuuluisat luomiväripaletit (myös Jaclyn Hill) sekä Jeffree Starin tuotteet oli niin vaikea ohittaa, mutta yritin olla järkevä. 

Meikinkiinnityssuihketta on kehuttu lähes joka kanavalla, joten ostin sen kokeiluun. Valitettavasti en muista näiden hintoja enää, mutta mikään ei maksanut maltaita. Puuteri, joo tiedän, jo kolmas sellainen, mutta minulla on varmaan meneillään täydellisen puuterin metsästys tällä hetkellä. En ottanut translucenttia (#Filter1), vaan vaaleimman värillisen, joten toivottavasti on sopiva. Tuon meikkisienen ja silmämeikin pohjustajan sai muistaakseni yhteensä ~6 punnalla, kun ostokset ylittivät tietyn rajan. Tuli nyt sitten nekin samalla ostettua, oli hyvä myyjä. Näistä en ole mitään vielä testannut. 


Boots Cucumber 25 Leansing Facial Wipes

Nämä ostin Bootsista, koska olisiko maksaneet punnan, niin nappasin kassalla hetken mielijohteesta mukaan. Reissussa meinasi oikeasti tulla meikinpoistokriisi, mutta selvisin omilla rehaamillani jutuilla, joten tätä pussia ei tarvinnutkaan korkata.


Vaseline Aloe Lip Therapy
Clarins Hydra-Essentiel Moisturizes And Quenches, Silky Cream
C.Y.O Long Lasting Foundation
It Cosmetis CC+ Oil-Free Matte Pore Minimizing Full Coverage Cream
Original Source Juicy Mango Shower

Sitten enää random-jutut. Vaseliinin nappasin myös joltain kassalta, taisi olla Primarkin, missä niitä pikkutuotteita saa hipelöidä kassajonossa. Arggh, ne on aina huono juttu minulle. Clarinsin voide tuli lehtiostoksen kaupanpäällisenä Tukholman kentällä eli muistaakseni Tara-lehden. Cyon meikkivoidetta on myös kehuttu niin paljon ja se oli todella edullinen (ehkä £8), joten ostin testiin vaikka vieressä makaa It Cosmeticsin paljon kalliimpi meikkivoide. Molempia olen testannut ja kumpikin ovat aivan loistavia. Varsinkin tuo Cyo löi täysin älläkällä, koska se on todella hyvä. Siitä taitaa tulla nyt luottoarkimeikkivoiteeni. Original Sourcen mangon tuoksuinen suihkugeeli vei vaan jalat alta ja koska taisi maksaa noin kokonaisen punnan, otin mukaan. Näitähän oli siellä vaikka minkä tuoksuisia ja olisin halunnut ne kaikki, mutta tosiaan oli pakko vähän miettiä sitä painorajaa.    



Siinäpä olivat ne Lontoon tuliaiset ja yritin jälleen ostella vain sellaisia juttuja, mitä täältä ei löydy ja taisin suurin piirtein siinä onnistua. It Cosmeticsin meikkivoidetta olen hipelöinyt täällä kyllä monet kerrat, mutta olin päättänyt, että en osta sitä ennen kuin olen muutamasta aikaisemmasta päässyt eroon. Tähän reissuun mennessä olin päässyt yhdestä ja toinen oli sillä hilkulla eli hyvä näin. Tyttäreni ostelivat melkolailla vaatteita ja myös vähän kosmetiikkaa, joten itse oli pakko vähän himmailla. Olisi siellä ollut aivan huikeita juttuja huikeilta merkeiltä, mutta joskus toiste sitten. Rentouttavaa sunnuntai iltaa!