1.3.2018

Bette Box helmikuu 2018

Tiedän, että nyt kuukauden ensimmäisenä päivänä useimmat mieluusti lueskelisivat kaikesta muusta kuin viime kuun Bette Boxista, joka on aiheena jo loppuunkulutettu, mutta pakko vaan kirjoitella, että linja pysyy ja ennen kuin maaliskuun oma saapuu. Tässä on nyt myös ollut hyvin aikaa käytellä näitä tuotteita tai ainakin osaa niistä, joten käyttökokemuksiakin on tulollaan.

Teemana helmikuun boxissa oli "Suloinen Sydäntalvi", joka ainakin muutamaan tuotteeseen sopii oikein hyvin.

Herbina Gloss & Shine kosteuttavan shampoon luvataan pesevän hellävaraisesti ja tekevän hiuksista terveen ja luonnollisen näköiset. Omalla kohdalla tarvitsen aina hoitoainetta tekemään ainakin nuo jälkimmäiset temput, joten tuskin mistään shampoosta osaisin sanoa, pitääkö paikkansa. Tässä tuotteessa on aivan taivaallinen tuoksu ja mikäli itse shampoo olisi sellaista peruspesevää, niin ostaisin viivana lisää. Tämä on kuitenkin todella ohutta ja litkumaista, joten kerralla tulee otettua tuotetta todella paljon. Muuten tuntuu, ettei riitä koko hiuksille. Pesee kyllä hellävaraisesti, mutta ei vaahtoa niin hyvin kuin useimmat muut käyttämäni shampoot. Vaikka tuoksu on niin ihana, niin en tule tätä tämän loppumisen jälkeen lisää ostamaan.  

Marc Anthony Repairing Macadamia Oil Conditioner sisältää kosteuttavia öljyjä ja tämän pitäisi korjata ja kosteuttaa kuivia ja elottomia hiuksia tyvestä latvaan. Hoitoaine on myös sulfaaniton. Aluksi tämä tuntuikin tekevän hiuksilleni ihmeitä, mutta nyt pitkän säännöllisen käytön jälkeen hiukseni ovat mielestäni menettäneet kiiltoaan ja kimmoisuuttaan. En keksi mitään muuta syytä siihen kuin juuri tämän hoitoaineen. Olenkin nyt viime päivinä ottanut toisen hoitoaineen tämän rinnalle, jota tulen käyttämään säännöllisemmin ja tätä vain silloin tällöin. Tuoksu tässä on erittäin mieto. En tule tätäkään uudestaan ostamaan.

BiO2You Natural Nutritive Seabuckthorn Cream -tyrnivoidetta en ole vielä testannut, mutta odotan tältä tuotteelta paljon, kun sinne asti pääsen. Lupauksia riittää tällekin pitkä litania: nopeasti imeytyvä, kostettava, rauhoittava, ravitseva, antaa vahvan antioksidanttisuojan iholle, hoitava, uudistava, parantaa ihon kuntoa, tasapainottaa pH:ta sekä muuttaa kuivan ja hilseilevän ihon samettisen pehmeäksi ja hyvinvoivaksi. Pakkohan nyt edes muutaman noista lupauksista on pidettävä paikkansa, joten luultavimmin tämä meneekin joidenkin voidejonossa olevien tuotteiden edelle tuon mainospuheen ansiosta. Voide on kallis (n. 30,00 EUR/50 ml), joten siinäkin mielessä tästä on otettava kaikki irti. Tämä oli tosi kiva saada boxista.

Lumene Harmonia Nutri-Recharging Purifying Peat Mask -turvenaamiosta minulla oli samanlainen näyte kotona jo entuudestaan. En ollut sitäkään vielä malttanut avata, mutta nyt se oli tehtävä. Tämä naamio sisältää pohjoista pakurikääpää (piti oikein googlata, miltä se näyttää) ja tämän pitäisi puhdistaa tukkeutuneita ihohuokosia ja palauttaa iholle sen luonnollinen tasapaino. Tuote syväpuhdistaa ja kirkastaa ihoa samalla tehden siitä pehmeämmän, kuulaamman ja terveemmän näköisen. Joo eli yhdyn noihin kehuihin, mielestäni tämä on aivan huipputuote. Ihosta tulee jotenkin paljon pehmeämpi ja kimmoisampi eikä tämä tuote kuivata ollenkaan vaikka talvipakkasillakin olen käyttänyt. Tässä on niin ihana tuoksukin, joten mielelläni levittelen tätä kasvoilleni aina silloin tällöin. Onneksi näitä tuubeja on tosiaan itselläni nyt kaksi.

Lumenen Harmonia -sarjasta tuli myös pari näytettä: Nutri-Recharging Revitalizing Serum ja Nutri-Recharging Intense Moisturizer. Seerumin olen jo käyttänyt ja se oli aivan ihana. Jos en tule toimeen Lumenen kasvovoiteiden kanssa, niin nämä seerumit ovat sitten aivan täydellisiä. Tuote imeytyi ihoon hyvin, pehmensi ja siinä oli aivan ihana tuoksu, josta tuli mieleen Neal’s Yard. Harmi vain, kun pussista ei riittänyt kuin muutamaan käyttökertaan. Kosteusvoidenäytettä en ole vielä testannut.

Carmex Classic Moisturising Lip Balm on tuttu tuote entuudestaan ja huippu sellainen. Olisiko laatikossa jo kolmatta kertaa...? Itseäni se ei nyt niin kovasti haittaa, koska pidän tästä todella paljon. Tämä tosiaan antaa huulille sellaisen viilentävän tunteen ja hoitaa niitä erittäin hyvin. Tuote myös pysyy hyvin huulilla eikä tarvitse olla koko ajan lisäämässä.

Rfsu Oh Yes! Stimulating Gel on niin nätissä ja pirteässä pienessä putilossa ja erottui laatikosta heti. Piti oikein pariin kertaan ihmetellä, että luinko nyt käyttötarkoituksen oikein. Tämän hellävaraisen tuotteen pitäisi vilkastuttaa verenkiertoa ja lisätä naisen nautintoa ja tuntoherkkyyttä. Nyt täytyy sanoa, että onneksi en ole Bette Boxia teini-ikäisille tyttärilleni tilannut. He ovat laatikkoa kinunneet jo pitkään, mutta vielä olen pysynyt tiukkana. En tiedä sitten, onko Bettellä otettu ikä huomioon tätä laatikkoa kasatessa, ehkäpä, koska tuotteen perässä on maininta vaihtoehtoisesta tuotteesta.

Vielä oli kaupanpäällisenä Mentos Sour Fruits –karkkeja, jotka kumma kyllä ovat edelleen syömättä! Hyviähän nämä ovat, joten nyt on varmaan aika napostella, kun sain tämän postauksenkin vihdoin ja viimein aikaiseksi. 

Vaikka laatikossa nyt oli muutama huti, niin jotenkin tykkäsin tästä silti. Lumenen naamio, Carmex ja tyrnivoide olivat ne mieluisimmat jutut ja hiustuotteetkin tulee käytettyä vaikka eivät ihan täydellisiä olleetkaan. Seuraavaa laatikkoa odotellessa, eiköhän se ensi viikolla jo tule. Talvista torstain jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Meil oli muuten sama sisältö mut mun hoitoaine oli sinisessä tuubissa. Tä on siitä erikoinen loota etten oo kokeillu tai ottanu mitään viel käyttöön, tykkäsin kyllä kaikesta mitä sieltä löytyi :) No, Mentokset tuli kyllä syötyä noin 5 minuutissa sen jälkeen ku olin avannu paketin :D Mä luulen et ala-ikäisille tilaajille ei ollu tota aikuisten geeliä, mut jos ois ollu, ni sit sä oisit ollu useamman tuubin onnellinen omistaja!! XD Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet malttanut olla korkkailematta ;) Kiva, kun oli sinunkin mielestä onnistunut laatikko! Oli niin paljon kaikkea uutta, joten vaikka kaikki ei niin miellyttänyt, niin tuleepahan ainakin testattua.. ja tietää olla jatkossa ostamatta :D
      Joo, no vähän arvelin, että ovat katsastaneet profiileista iät, siitähän nousisi muuten meteli :D
      Kiitos paljon ja oikein hyvää viikonloppua sinullekin!! <3

      Poista