11.11.2018

Bette Box marraskuu 2018

Jos olen alkuvuoden ollut suhteellisen iisisti ostosten kanssa, niin nyt on kyllä senkin edestä pistetty hieman haisemaan. Ainakin omassa mittapuussa on tullut vähän törsättyä. Suurella todennäköisyydellä tästä marraskuun Bette boxista alkaa jonkinmoinen uusien tulokkaiden esittelysuma.


Melko kevyeltähän tuo Bette-laatikko ensituntumalta vaikutti. Sisällöstä minulla ei ollut harmainta hajuakaan ennen kuin boksin avasin. Vaikka laatikko olikin kevyen oloinen, sisältö oli kuitenkin suurimmalta osin oikein käyttökelpoinen ja ehkäpä juurikin sitten niihin juhliin valmistautumisiin, joita boksin esittelykortissa mainostetaan.



Clarins Instant Light Natural Lip Perfector - 01 Rose Shimmer
Tällaisen täysin samanlaisen olen tänä vuonna jo käyttänyt 18 in 2018 -projektissani. Sen kyseisen kappaleen olen kuitenkin saanut jonkun lehtitilauksen kylkiäisenä enkä Livboxista, mistä muistelen tällaisen joskus tulleen. Joka tapauksessa aivan ihana tuote ja mahtavaa, että sävykin osui kerrankin nappiin.

Police The Legendary Scent  Edp For Woman
Tällainenkin taitaa olla tullut boksista ennenkin, ainakin joulukuussa 2017 on tullut Police Legend -hajuvesinäyte. Tuoksu on tässä tuttu, joten täytyy olla sama tuote. Testailin tätä jo muutamaan otteeseen ja tuoksu on melkoisen voimakas, mutta tykkään.



Ziaja Antioxidation Acai Berry Face And Neck Cream
Tämä on uutuustuote ikääntymisen merkkejä, juonteita ja ilmansaasteita vastaan. Tuote sisältää mm. acai-marjauutetta, hyaluronihappoa sekä E-vitamiinia. Tätä voi käyttää myös päivävoiteena, mutta itse tulen käyttämään yö- ja kaulavoiteena, kuten tätä pääasiallisesti mainostetaankin käytettäväksi. Ziajan voiteista en yleensä ole tykännyt varsinkaan meikin alla, mutta kaulalla nyt menee melkein mikä tahansa rasva, joten kiva saada sellainen varastoon.

Neutrogena Visibly Clear Spot Clearing
Tämän tuotteen pitäisi pienentää näppyjen näkyvyyttä jo neljässä tunnissa. Juu eli tätä tietenkin jo testasin, koska kasvoissa on yksi isohkon kokoinen, todella harmillinen näppylä tällä hetkellä. Ei tästä voiteesta ole kuitenkaan ollut mitään apua siihen, ehkä se on liian iso. Olen laittanut tätä yöksi ja päiväksi aina tämän saamisestä lähtien, mutta ei minkäänmuotoista havaittavaa muutosta. Täytyy nyt vain ilmeisesti sitkeästi jatkaa projekti finnintappoa.


Eyelure Volume No 100 Lashes
Ihan hyväthän nämä varmasti olisivat viimeistelemään sitä juhlalookkia, mutta olen niin huono käyttämään irtoripsiä, että luultavasti nämä jäävät laatikon pohjalle todella pitkäksi aikaa. Toisaalta, jos nämä ovat suhteellisen luonnollisen näköiset silmillä, niin mikä jottei. Karsastan kuitenkin sitä megasuurta ripsimerta, miltä jotkut irtoripset saavat silmät näyttämään. Omasta mielestä se ei enää näytä tyylikkäältä.



Naturel Hydrogel Aqua Face Mask & Gold Lip Patch
Aivan ihanaa saada nämä laatikosta, naamioille on aina tarvetta. Kasvonaamioita minulla riittää, mutta huulinaamioita ei ennestään laatikosta löydy, joten tuo taatusti pääsee ennen jotakin juhlaa käyttöön. Näiden molempien pitäisi kosteuttaa ja lisäksi tuon kasvonaamion pitäisi jopa kiinteyttää, joten mahtavaa.




Yleisesti ottaen siis oikein mukava laatikko ja ainoastaan irtoripset olivat sellaiset, jotka jäävät varmasti todella vähälle käytölle, jos eivät sitten osoittaudu sellaisiksi naturellin oloisiksi. Neutrogenastakaan en ole ihan vakuuttunut, mutta yritetään yritetään. Muut tuotteet tulivatkin sitten ihan tarpeeseen ja niille löytyy kyllä jatkossa paikka rutiineissani. Mukavaa isäinpäivän iltaa!

4 kommenttia:

  1. Boksin kivointa antia oli mun mielestä juurikin huuli-ja kasvonaamiot :) Käytin ne eilen ennen pikkujouluihin menoa ja täytyy sanoa etten oo omistanu yhtä niin sileän pehmeää ihoa aikoihin <3 Me liked :D Neutrogena ois ollu hyvä tuote noin 20 vuotta sitten, ku ne muutamat patit mitä sillon tuli, olivat normi nuorisofinnei, mutta nyt ku tulee patti, niin se on joku karsee hormonipatti, johon ei todellakaan Neutrogenat auta!! XD Mulla tuli postissa saman päivän aikana tämä, Boxycharm ja Ipsykin, joten hetkellisesti tuli ihan jouluisa olo :) En "ehtinyt" kommentoida sun viime postausta, mut olit ottanut niiiiin kauniita kuvia tuotteista, et teki mieli ostaa ne kaikki! :D Ihanaa alkavaa viikkoa tämän mustan harmaan pimeyden keskellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että naamioista oli iloa! :) Voipi olla, että itsekin säästelen ne firman pikkujouluihin, jotka on joulukuussa.. Haha.. joo, taitaa olla hormonipatti tämä meikäläisenkin finni! Siinähän tuo nököttää edelleen.. Ei tod ole neurogenasta ollut mitään hyötyä! XD Olisi ollut niin kiva saada joku ihmerasva, jonka avulla noista pääsisi salamana eroon.. ;)
      On sinullakin ollut sitten yhtä joulua.. <3 Itselle kävi vähän samalla tavalla.. ei nyt ihan samana päivänä, mutta monena peräkkäisenä vaikka ja mitä :)
      Kiitos oikein paljon! Ihanaa viikon alkua myös sinulle! <3

      Poista
  2. Testasin itsekin tänään juuri tuon kasvonaamion ja se oli loistava. Tykkäsin itse boxista kovasti ja kaikki tuotteet jäivät käyttöön. Irtoripsillä saa joskus hienon juhlavan lookin mutta arkimeikissä en osaa niitä käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvonaamiota on kyllä kehuttu kovasti, kiva kuulla, että se on sinullakin toiminut hyvin :) Itse säästän sen tuonne firman joulujuhliin valmistautumiseen, kuten myös tuon huulinaamion. Irtoripsetkin pääsevät silloin käyttöön, mutta en vielä tiedä, mitkä niistä.. Niitä on nimittäin päässyt hieman kertymään, kun en tosiaan itsekään arkena käyttele niitä ikinä.
      Ihanaa viikonlopun odotusta!

      Poista