7.11.2018

Reissuostoksia

Vihdoin olisi vuorossa reissuostosten esittely. Lokakuussa tuli siis tehtyä kauan odotettu matka etelän lämpöön ja paikkana oli seuraavan rannan ja kivenlohkareet omaava maa:


Noistahan voisi paikan joku jopa jo tunnistaa, koska ranta kuuluu saaren suuriimpin nähtävyyksiin. Rantahan on siis kuuluisan Afroditen (rakkauden jumalattaren) mukaan nimetty, kuulemma hänen syntymäpaikkansa ja sijaitsee Kyproksella. Tarkemmin sanottuna vietimme viikon Pafoksella ja  viikkohan meni oikein hauskoissa ja helteisissä tunnelmissa. 

Tietenkin ostoksiakin tuli tehtyä, mutta kuten viime postauksessa mainitsin, en ostanut yhtään meikkejä. Kovin kummoisempaa tarjontaa meikkipuolella siellä ei edes ollut, jokseenkin samoja, mitä täältäkin saa tai ainakin saa helpolla tilattua. Senkään vuoksi en lähtenyt ryntäilemään ja ostamaan mitään, mille ei tällä hetkellä ole käyttöä. Muuta kosmetiikka ostelin sitten jonkun verran, yritin olla järkevä niidenkin suhteen ja itse ainakin olen ihan tyytyväinen.

NYX Cleansing Oil
NYX Micellar Water

Nämä nyt oli ehkä ne vähiten järkevät ostokset siinä mielessä, että kummallekaan ei ole alkuunkaan akuuttia tarvetta. Näitä vain en ole esimerkiksi Keskisillä nähnyt, joten kun nyt olivat helposti saatavilla niin tartuin tilaisuuteen. Tämä samainen puhdistusöljy oli itselläni viime talvena käytössä ja vaikka siinä aluksi tuoksu tökki erittäin pahasti, tykästyin tähän todella paljon. Puhdisti oikein hyvin kasvot eikä jättänyt niitä lähmäisiksi. Miselliveden ostin, koska tätä on kehuttu vähän siellä sun täällä, joten on jo aika kokeilla. Eiköhän tämäkin pääse käyttöön sitten aikanaan.

Le Petit Marseillais Moisturizing Spray Nutrition Express - Argan Oil – Orange Blossom
Dirty Works Stay Cool Cucumber Eye Pads

Le Petit Marseillais on itselleni uusi tuttavuus, vaikka tokihan olen tämän merkin tuotteita nähnyt eri blogeissa. Tämä on siis suihkutettava vartalovoide erittäin kuivalle iholle, joka toivottavasti on sekä tehokas että hyvätuoksuinen. Tämän pitäisi olla myös 'non-greasy' eli ei jätä tahmeaa jälkeä.

Dirty Worksia ostin ensimmäisen kerran toukokuiselta Tallinnan reissulta, joten tämä merkki on siinä mielessä jo vähän tutumpi. Itse en kuitenkaan ole tätä merkkiä meidän kaupoissa nähnyt, joten ostin, koska silmänympärysnaamioille on aina käyttöä. Nämä olivatkin sitten loppujen lopuksi aika jännän näköisiä ja pakkauksessa pitäisi olla niitä 10 paria, joten kestävät jonkun aikaa.

Garnier Fructis Nourishing Banana Hair Food

Voi että, kun on herkullisen näköinen purnukka. Vaikka purkki on iso, en vaan voinut ohittaa tätä ja päätin rehata kotiin. Banaani on uusi hitti omalla kohdalla ja en todellakaan ole näitäkään meidän putiikeissa nähnyt. Tässä on niin maan vietävän mahtava ja ihana tuoksu. Tekisi mieli ottaa tämä seuraavana käyttöön, mutta yritän kovasti mennä järjestyksessä näiden juttujen kanssa.  


Possibility Orange Cupcake Ultra Rich Hand & Nail Cream
Possibility Orange Cupcake Ultra Rich Body Butter

Outo merkki jälleen (sekä todella edullinen) ja näissäkin oli niin hurmaava tuoksu, joten vaikka ei nyt ihan tähän hätään olisi tarvinnut, niin nappasin mukaan. Näitä oli vaikka minkä tuoksuisia, mutta jostain kumman syystä valitsin tuota orange cupcakea molempien tuotteiden kohdalla.  Olisiko syy juuri se aivan ohittamaton tuoksu... 


Elizabeth Arden 5th Avenue Uptown NYC EdP (75 ml)
Tommy Hilfiger Tommy Girl EdT (50 ml)

Lentokentällä Kyproksen päässä sai valita isosta kasasta hajuvesia kaksi kappaletta 30 eurolla. Kovan harkinnan tuloksena päädyin näihin kahteen. Siis suurin osahan niistä oli julkkistuoksuja tai muuten vain vähän epämääräisä, mutta näiden kanssa diili oli mielestäni erittäin hyvä. Molemmissa on ihanat tuoksut ja pullollisen Tommy Girlia olen joskus nuoruudessa käyttänyt, joten nyt saa taas muistella niitä nuoruusvuosia.

Hajuvesiä olen jonkun verran ehtinyt käytellä, mutta muihin tuotteisiin en ole vielä kajonnut. Niin kyllä sormia syyhyttää, joten voipi olla, että nähdään joitakin piankin jo loppuneiden esittelyissä. Mukavaa viikon jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Loistavat ostokset:) Ulkomailta löytää aina vaikka mitä ihanuuksia ja pakkohan niitä on rahdata kotiin, kun kohdalle sattuu;) En tiennytkään, että Nyxillä on myös puhdistusöljyä ja misellivettä. Täytyypä tsekata saako meiltä, kun ei ole ainakaa vielä osunut silmään. :) Possibility-merkistä en ole ennen kuullutkaan, mutta tuotteet näyttävät tosi houkuttelevilta<3
    Kivaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ulkomailta täytyy kyllä rahdata, oli mikä oli. Matkalaukun painoraja oli melko pieni, mutta onneksi mies suostui rehaamaan osan kosmetiikastani omassa laukussaan.. ;)
      En ole itsekään noita Nyxin ihonhoitojuttuja täällä nähnyt, vain meikkejä. No, minun Nyx ostospaikkani on tasan Keskinen Tuurissa ja siellä ei ainakaan ole ollut. Tuo Possibility oli joku halpismerkki, mutta niiiin ihania tuoksuja suurin osa. Paitsi tuo oli Orange Cupcake oli yliveto! :D
      Kiitokset! Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle myös! <3

      Poista