26.7.2021

Glossybox heinäkuu 2021

Pitkään odotettu Glossyboxikin sieltä viimein saapui. Ainakin jollain ulkomaankanavalla mainittiin, että varastolla on ollut ongelmia, joten ehkäpä tämäkin viivästyminen johtuu siitä... tai sitten ihan vain meidän ikiomasta postista.


Pakkaus on taas kerran niin nätti, että on aivan pakko säästää, jos tulisi jossain vaiheessa käyttöä. Ihanan kesäinen ja värikäs. Sisältä löytyi viisi myöskin kesäisen oloista tuotetta:
 
Aurikah Aura Body Fragrance Mist - Tropique 
Hienojakoinen vartalosuihke, jonka tuoksusta pitäisi löytyä kookosvettä, mangoa ja gardeniaa. Tämä on vegaaninen ja alkoholiton. Omaan nenääni tuolta puskee eniten läpi kookos, joka ei ole ihan niitä omia suosikkejani. Tämä vaikuttaa kuitenkin melko miedolta, joten enköhän käyttele tämän, koska on kuitenkin jotenkin kevyen ja ilmavan oloinen. Pohjassa on hienosti parasta ennen päivämääräkin (04/2024), joten plussaa siitä. Se saisi olla aina ja kaikissa tuotteissa. 

Bellapierre Cosmetics Ultra Glow Highlighting & Bronzing Palette
Todella kiva saada meikkituote, mutta tämä paletti ei kuitenkaan valitettavasti oikein iske. En ole tätä yhtään testannut, mutta ensikatsomalta vasemmanpuoleinen korostussävy ja oikeanpuoleinen aurinkopuuteri ovat molemmat liian tummia. Toinen sävy vasemmalta saattaisi toimia highlighterina, mutta toinen oikealta on aivan liian shimmerinen bronzeriksi ja liian tumma highlighteriksi. Voisihan tätä käyttää luomivärinäkin, mutta niitä on pilvin pimein jo ennestään. Testaan kuitenkin ihan varmasti jossain vaiheessa, toivottavasti innostun.

Basic Skin Silicone Exfoliating Pad
Täsmälleen samainen kuoriva puhdistusharjanen tuli toukokuun LF beauty boxista, eri merkiltä ja sentään eri värisenä tosin. Olen sitä jopa käyttänyt muutamia kertoja, eikä ole valittamista. Ihanan pehmeä ja tuntuu olevan iso apu ihonpuhdistuksessa. En kuitenkaan tarvitse kahta näitä ja toki näiden lisäksi on muitakin härpäkkeitä kertynyt tässä matkan varrella, joten ehkä tämä kelpaa tyttärille. Tai yritän putsailla niitä siveltimiä tämän avulla, toki hyvin olen tähän asti pärjännyt ilmankin.

Luxie Onyx Noir Small Contouring Face Brush 512
Tämä on kivan kokoinen sivellin. Varastoista löytyy useampia tätä isompia ja pienempiä, mutta nämä tämän kokoiset ovat jääneet vähemmälle. Muutenkin Luxien siveltimet ovat todella laadukkaita, joten niitä on aina kiva saada. Tykkään myös simppelistä mustasta varresta.

Feel Free Antioxidant Eye Contour Cream
Viimeisenä vielä silmänympärysvoide, joka sisältää mm. hyaluronihappoa ja kahviuutetta. Tämän pitäisi vähentää turvotusta, vaalentaa tummia silmänalusia sekä luoda illuusio täyteläisemmästä ihosta. Tietystä syystä minulta löytyy jo tämä sy-voide, mutta ei se mitään, tämä tulee satavarmasti käytettyä. Iso on tuubikin sy-voiteeksi: 20 ml, joten tulee kestämään pitkään.


Kuten ehkä tekstistä saattoi päätellä, ei mielestäni ihan kaikkien aikojen paras laatikko. Olen kuitenkin ollut tähän boxiin viime aikoina ihan tyytyväinen, joten tietenkään ihan aina ei voi onnistua. Seuraavaa odotellessa, en ole ihan vielä ainakaan lopettelemassa tilausta. Helteistä viikon jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti