8.12.2017

Ipsy October 2017 Glam Bag

Lokakuussa sain oikein kivan Ipsy-laukun, jota en ole vielä ehtinyt täällä esitellä. Marraskuunkin oma tuli jo, mutta olen edelleen hieman jäljessä näiden yllätysboxien kanssa.



Pussukka oli lokakuussa verenpunainen, jossa oli pitsikuviota pinnalla. Lisäksi vetoketju oli lepakon muotoinen. Halloweenin aikaa kun oli. Kaunis pussukka, jonka tulen ehdottomasti pitämään itselläni. Lisäksi tietääkseni kaikki saivat ihan samanlaisen.


Laukusta tuli jälleen viisi tuotetta, joista joka ikisestä olin todella innoissani. Koska postaus tulee näin myöhään, niin hyviä puolia siinä on se, että kaikki, paitsi silmänympärysvoide on jo testattukin.


TonyMoly Peach Hand Cream on ihanan pienessä söpössä pikku pakkauksessa. Voide sisältää aprikoosi- ja persikkauutetta, joten tuoksu tässä on todella raikas ja pirteä. Itse voide oli melko ohutta, imeytyi nopeasti ja selvästi pehmensi käsiä. En kuitenkaan käyttäisi tätä esimerkiksi yövoiteena, siihen tarvitsen tuhdimpaa tavaraa, vaan juurikin töissä ja käsilaukussa, kuten teinkin. Aivan valloittava käsivoide, jonka voisin ostaa normikokoisenakin. 

Skyn Iceland Icelandic Relief Eye Cream tuli myös pienen pienessä 4 g pakkauksessa. Tätä siis en ole vielä korkannut. Tämä voide sisältää jääkukkauutetta (glacial flower extract) tai jotain sinne päin ja tämän pitäisi siloittaa, viilentää ja vähentää turvotusta. Edellä mainitun uutteen ansiosta tuotteen pitäisi myös parantaa ihon elastisuutta sekä edistää solujen uusiutumista. Skyn Icelandin tuotteet ovat tähän asti olleet järjestään loistavia, joten erittäin mielelläni otan tämän käyttöön, kun saan pari muuta jo avattua alta pois. 


Smashbox Photo Finish Lid Primer sävyssä light tuli itselleni täsmälleen oikeaan aikaan. Olin juuri saanut käytettyä loppuun Avonin silmämeikinpohjustajan eikä uutta ollut jonossa (paria UD:n näytettä lukuunottamatta). Toki olin jo mielessäni päättänyt ottaa sen Manna Kadarin Prime Time -voiteen (Bette Box 08/2017) tilalle, mutta nyt ei tarvitse. Tämän tuotteen pitäisi siis tasoittaa luomen ihon sävyä, estää luomen rasvoittumista sekä pitää luomiväri kauemmin siistinä paikoillaan. Tämä toimii hyvin, mielestäni yhtä hyvin kuin Avonin oma, joten ehdottomasti pääsee vakiokäyttöön. Tekee sen, mitä luvataankin. Tässä on lisäksi sellainen vaahtopääsuti, joten on vähän hygienisempikin kuin Avonin, jota piti purkista kaivella (ja laiskana en tietenkään käyttänyt siihen mitään apuvälineitä). Ihana tuote!

Essence Satin Touch Blush sävyssä 20 Satin Love on se vähän siellä sun täällä blogeissa ja vlogeissa hypetetty poskipuna, johon olen itsekin nyt totaalisesti ihastunut. Käyttelin tätä Draw My Stash -projektissanikin, missä mainitsin asiasta pikaisesti. Tämän sävy on täydellinen, tämä on täysin matta (jotain helmiäistä kyllä pitäisi olla - mutta en huomaa), pysyy hyvin poskilla ja levittyy helposti. Pienellä määrällä pärjää pitkälle, joten överitkin voi aikaan saada. Uskomattoman loistava poskipuna ollakseen niin edullinen (esim. Kärkkäisellä 3,09 €). 



Viimeisenä pussukastani löytyi IT Cosmetics Bye Bye Pores Pressed Anti-Aging Finishing Powder, tuote, jota olen aina halunnut kokeilla. Nimensä mukaisesti tämän pitäisi häivyttää ihohuokosia ja sen tämä kyllä tekeekin. Tämä on todella kevyt puuteri, joka jotenkin sulautuu ihoon ja tekee sitä todella tasaisen ja hyvännäköisen. Olen käyttänyt tätä ainoastaan siveltimen kanssa pyöritellen tuotetta iholle. Ohjeissa mainitaan myös, että tätä voisi käyttää paljaallekin iholle, mutta sitä en ole testannut ja tuskin tulenkaan kokeilemaan. Tämä ei ole mitenkään halpaa tavaraa, joten siinä mielessä on nyt tullut testattua ja itse todettua tämä hyväksi. Voisin siis huoletta ostaakin tällaisen joskus täysikokoisena. Aivan täydellinen puuteri!



Tykkäsin tästä lokakuun pussukasta todella paljon. Kaikki tuotteet tulee taatusti käytettyä, eivätkä jää laatikoihin turhan kauaksi aikaa notkumaan. Mukavaa päivän jatkoa!

4 kommenttia:

  1. Todella hyvä pussukka. Smashboxilla on mainio under eye primer, joten varmaan tuo lid primerkin on ihan huippu. Mulla on myös Essencen satin touch poskipuna juuri tuossa samassa sävyssä ja sekin on tosi hyvä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin meni nappiin kyllä kaikkien tuotteiden kanssa. Siellä Ipsyllä todellakin taidetaan seurata, mistä ihmiset tykkäävät ja mistä ei.
      Smashboxin primer on todella hyvä! Tuo Essencen puna on niin kaunis! Tuskin olisin sitä kuitenkaan tullut muuten hankkineeksi, koska noita punia ... kröhm ... on muutama ;) Mutta hyvä kun tuli täältä niin ei tarvitse potea omantunnon tuskia ;)
      Hyvää viikonlopun jatkoa!

      Poista
  2. Piti alkaa kaiveleen Googlen syövereitä, koska en muistanut yhtään mitä sain Ipsyn pussukasta lokakuussa :) Ensinnäkin pussukka oli törkeen söpö, pikku lepakko oli hellyttävä yksityiskohta. Oikeestihan en tykkää niistä, vanhempien mökillä iltatuimaan niitä aina lentelee meidän iloksi, jaiks!!! XD Sulla oli todella kiinnostavat It Cosmeticsin Powder ja Skyn silmätuote <3 Pitäisköhän käydä rukkailemassa Ipsyn sivuilla niitä omia mieltymiskohteita! :D Mä sain (tiettävästi) Tarten ripsivärin, UD:n kajaalin ja MUFE:n meikkivoiteen, joka olikin tosi hyvä ja ihme kyllä sopiva sävykin. Oon tykänny kyllä tosi paljon tästä Boxycharmin "pikkusiskosta", tuo mukavaa vipinää elämään ku hoksaa paketin postilootassa. Enää kaksi viikkoa jouluun! :D Hyvää alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ipsy on ollut järjestään kyllä ihan huippu myös, Boxyn ohella :) Tuo tosiaankin vipinää, kun haluaa päästä testailemaan noita kaikkia pikkupurnukoita... ;) :D
      Sinäkin olet saanut sitten aivan megamahtavia juttuja huippumerkeiltä!! <3 Näköjään lokakuun tuotteet on olleet pelkkää luxusta! En käy yleensä katselemassa sieltä sivuilta, mitä OLISIN voinut saada.. ettei alkaa ajattelemaan liikaa, mistä jäi paitsi :D Arvostelen vain ne omat tuotteet.. :D
      Todellakin uskomatonta, että joulu on jo noin lähellä!! Ja suurin osa lahjoista vielä hankkimatta...
      Kiitos, samoin sinulle, ihanaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista