12.4.2022

22 in 2022 Project Pan Update #1

Vuoden ensimmäinen kvartaali on takanapäin, joten olisi aika tehdä päivitystä 22 in 2022 -projektistani. Voin heti alkuun sanoa, että kovin hyvin ei ole projekti alkanut. Tarkoitushan on käyttää loppuun tai päästä tavoitteeseen 22 tuotteen kanssa. Mukaan otetut tuotteet ovat enimmäkseen sieltä vanhimmasta päästä, sellaisia juttuja, jotka haluaisin saada onnellisesti käytettyä tai joille haluan saada edes jonkinlaista käyttöä. Tästä lähdettiin liikkeelle:


Mukana on lähinnä meikkejä, joiden kanssa olen eniten helisemässä, mutta on siellä muutama ihonhoitotuotekin. 

Olen saanut käytettyä loppuun ainoastaan yhden tuotteen viimeisen kolmen kuukauden aikana:


Petrowhat? Bali aka Pinapple Flavour 

Eli ihonhoitoa ja tämän loppumisesta olen todella iloinen, koska ei toiminut ihan sillä tavalla kuin olisin halunnut. Oletin tämän olevan erittäin hyvä huulivoide, mutta en voinut karsean maun vuoksi käytellä huulilla parin kokeilukerran jälkeen enää ollenkaan. Käyttelin sitten kropan kuiviin kohtiin. Tämä loppui ihan maaliskuun lopussa, joten hilkulla oli, että ensimmäisen kolmen kuukauden saldo olisi ollut pyöreä nolla.

Näihin tuotteisiin olen myös tarttunut tässä vuoden alussa:


Urban Decay Naced 3 Eyeshadow Palette
Kandi Cosmetics Pre Glow Up Mist
Jontéblu Lip Liner Pencil - 955 Spice
Maybelline New York Fit Me! Pressed Powder - 115 Ivory
Avant Pro-Perfecting Collagen Primer Touche Éclat 
Lumene Natural Perfection CC Cream - Fair/Medium
Lookfantastic HD Brows Contour And Colour Pro Palette - 001 Light-Medium Bronzer 

Muutama näistä on melko lopuillaan, joten ensi kerralla on toivottavasti vähän enemmän esiteltävää loppuneiden osalta. Varsinkin Lumenen CC-voide vetelee niin viimeisiään, että loppuu ihan parin päivän sisällä. Huultenrajauskynää ja Avantin pohjustajaa olen myös käytellyt todella ahkerasti.


UD:n
palettia tuli käyteltyä alkuvuodesta paljon ja se näkyy varsinkin noista muutamasta mattasävystä, mutta vielä ei ole tullut pannua mistään uudesta napista näkyviin. Burnout-sävyssähän se pohja näkyi jo entuudestaan. Nyt alkaa olemaan se hetki, että voin keskittyä tähän taas enemmän, kun toisen projektin tuotteet eivät niin häiritse. Tämän kohdallahan tarkoitus on siis saada "vain" pohjaa näkyviin kaikista sävyistä.


Kandi Cosmeticsin
suihkeesta tykkään todella paljon. Se olisi ehkä voinut loppuakin, mutta toisen projektin kasvosuihke tuli tielle ja keskityn nyt siihen. Voisin kuvitella, että ehdin kyllä tämän käytellä ennen seuraavaa postausta.


Maybellinen
puuteri loppuu ihan varmasti kesäkuun loppuun mennessä, kuten näkyy, siinä on reunat enää jäljellä.


Tähän LF-paletin bronzeriin keskityin myös täysin alkuvuodesta, jonka jälkeen otin käyttöön toisen projektin tuotteen, mutta tämän aika tulee taas ihan pian. Tykkään tästäkin todella paljon, sävy on juuri sopiva itselleni. Pientä kuoppaakin tuolla on jo kivasti havaittavissa ja tämän haluan siis loppuvan.

Tässä vielä yksi tuote, jota olen käytellyt joitakin kertoja:


Elisabeth Mott Pop! Goes The Shadow - Toasted

Puhalsin tuosta päältä luomivärin pölyt pois ja samalla koko sampuran nappi irtosi ja lensi lattialle. Sain suurimman osan pelastettua onneksi, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi pressata tätä uudestaan.

Sitten tuotteet, mihin olen koskenut korkeintaan kerran, suurimpaan osaan en vielä kertaakaan:


Lumene Touch Of Radiance Blush - 20 Rosy Blush
Maybelline New York Fit Me! Matte + Poreless - 90 Translucent
BH Cosmetics Carli Bybel 10 Color Eyeshadow & 4 Color Highlighter Palette - Highlighter
Realher Ultimate Glow Getter Cheeck Trio - Incredible Bronzer
Doucce Fierce & Fine Graphic Pen Liquid Eyeliner
Lumene Blur 16H Longwear Foundation - 0 Light Ivory
Thisworks Perfect Legs Skin Miracle
Feel Free Antioxidant Eye Contour Cream
Kicks Lip Plumper Instant Volume - Darling
Nudestix Magnetic Eye Colour - Gilt 
Maybelline New York Lipstick - 715 Choco Cream
Laura Mercier Rouse Essential Silky Lip Creme Stick - A La Rose
Morphe Continuous Setting Mist

Aika monta siis vielä ja ensimmäistä kertaa taitaa projekti olla alkanut elämässäni näin huonosti. Näistä suurin osa odottelee nyt vain kiltisti vuoroansa, Thisworksin tuote kesää, mutta olen varma, että silti monet näistä tulee tänä vuonna käytettyä. Onhan tässä vielä aikaa..


Tällainen tilanne tässä projektissa ja tosiaan se toinen isompi meneillään oleva projektini on Nightmare on Panning Street ja se on vielä se ensisijainen, koska siinä on rollaavasti 40 eri kategoriaa ja karmea hulina päällä koko ajan. Kunhan pääsen siinä 13:een tuotteeseen niin olen tyytyväinen. Tässäkin tosin saan ihan pian ottaa käyttöön ainakin sy-voiteen, toisen meikkivoiteen ja poskipunan, joten edistystä kyllä tapahtuu, vaikkakin hitaasti. Aurinkoista viikkoa!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti