30.10.2016

Project Polish 2016 update #2

 

Tässä on ollut pientä paussia bloggauksessa työkiireiden vuoksi, lomailu kostautuu joka kerta. Ajattelin nyt kirjoitella, missä mennään kynsilakkaprojektin suhteen. Ei tässä mitään mullistavaa tule huomenna tapahtumaan tämän projektin suhteen, joten voin hyvin kirjoitella kuukauden toiseksi viimeisenä päivänä. 

Tässä jälleen valitsemani 10 peruslakkaa, jotka projektiin päätin ottaa mukaan (aloituskuva syyskuulta):

Tässä myös neljä extralakkaa, joilla saan edes jonkinlaista vaihtelua noihin peruslakkoihin (aloituskuva syyskuulta):


Lokakuun aikana käytin kuutta peruslakkaa:


Essence colour & go - 21 fabuless (5 ml) - tästä ei näe kulutusta millään. Tämä oli muutenkin aika jankkiintunutta, joten katsotaan, kuinka saan sen toimimaan jatkossa. Muuten mahtava tuote, tällä saa yhdellä kerroksella kynnet täysin sysimustiksi.

e.l.f. - Blush (6 ml) - ei harmikseni loppunut vielä, mutta satsaan tähän nyt marraskuussa. Ei mitenkään mieltä ilahduttava edelleenkään.

Etelän loman vuoksi käyttelin paljon sekä Rimmelin I Love Lasting Finish - 025 Strawberry Fizz (8 ml) että Isadoran Wonder Nail - 503 Fresh Linen (6 ml) -lakkoja. Kummatkin lakat ovat upeita ja Isadora otti ja loppui.
 
Essie - Buy Me a Cameo (13,5 ml) - tämä on lakkaajan unelma. Levittyy tasaisesti ja lisää syvyyttä sävyyn saa toisella lakkakerroksella, mutta yksikin riittää. Levittyy ja pysyy hyvin. 
 
Kubiss London - Shade No. 46 (9 ml) - tätä ei ollut paljon jäljellä ja tuota loppupisaraa en tuolta saa millään ulos (alin viiva on viime päivityksen saavutus, pohjalla ehkä milli tavaraa). Yritin ohentaakin, mutta ei auttanut. Tämä siis loppui myös. Tykästyin tähän todella paljon, kun se aikanaan Livboxista tuli ja käytin pelkästään tätä kynsilläni pitkän aikaa. Levittyi hyvin, pysyi kynsillä pitkään ja sävy oli upea. 
 
Näitä neljää olen jälleen käyttänyt lähestulkoon joka lakkauksessa jollain tavalla:
 

Lumene Natural Code Glitter Polish - 55 Top Coat Silver (4,5 ml)
Lumene Roosa Nauha Kynsilakka - (5 ml)
e.l.f. - Golden Goddess (6 ml)
OPI Nail Lacquer - Int'l Crime Caper (15 ml)
 
Tuntuu, että noissa  glitterlakoissa lakan määrä polkee vain paikoillaan. OPIssa nyt on jonkinlaista kulutusta nähtävissä, mutta ei siinäkään paljon.  OPI on erittäin ohutta, joten sen kohdalla en ihmettele, mutta glitterit vähän kummastuttaa.
 
Tässä vielä kaksi loppunutta:
 
Isadora Wonder Nail - 503 Fresh Linen (6 ml)
Kubiss London - Shade No. 46 (9 ml)
 
Kumpikin loppunut siis ihania lakkoja, joita oli miellyttävä käyttää. Kubissin lakka on mukana myös Livbox-projektissa, joten tämä oli tuplaonnistuminen. Lokakuussa sorruin tosin ostamaan reissusta kolme uutta lakkaa, joten plussan puolella ollaan. Kolme uuttahan tuli myös syyskuussa, joten juu - elämä on. Menisipä tämä miinukselle edes marraskuussa.. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti