4.2.2017

Finish 10 Oldies in 10 Weeks half way update

Nyt on viisi viikkoa takana tätä projektia eli puolessa välissä mennään. Projekti etenee kivasti, olen malttanut pitäytyä näissä tuotteissa noin suurimman osan ajasta. Tarkoituksena olisi siis käyttää 10 vanhaa, kauan varastoissa lojunutta tuotetta 10 viikossa loppuun. Kun yksi tuote loppuu, otan tilalle uuden vanhuksen. Yritin valita nämä tuotteet niin, että olisi edes jonkinlainen mahdollisuus ne tuossa ajassa käyttää. Senpä vuoksi projektissa ei esimerkiksi meikkejä ole ollenkaan. Lähtökohta oli tämä, yhteensä 11 tuotetta:

Joidenkin osalta olin hieman varuillani, josko niistä tulisi mitään, mutta voin sanoa, että kaikkia olen käyttänyt vähintään kolme kertaa. Sekin on mielestäni parempi kuin ei mitään. Redkenin Texturizing Spray on ehkä se, joka on jäänyt juurikin siihen kolmeen käyttökertaan. Ei vain ole ollut houkutusta tarttua tähän. Yves Rocher Hair Repair Oil on myös tuote, jota olisin voinut käyttää vähän useammin. Unohdan sen olemassaolon, vaikka olen jättänyt sen ikävästi lojumaan paikkaan, josta se pitäisi huomata eikä kävellä ohi. Kävelen yleensä ohi.

Joitakin tuotteita olen saanut loppumaan: 

Blistex Fruit Smoothies Melon Medley Lip Balm
Yves Rocher Blackberries Nourishing Lip Balm
Lumene Cranberry Refreshing Shower Gel
Victoria's Secret Coconut Passion Fragrance Mist
Avon Advance Techniques Mirror Shine Spray
Oriflame Nature Secrets Exfoliating Shower Gel with Energising Mint & Raspberry   

Blistexin otin projektiin YR:n huulirasvan tilalle ja Lumenen suihkugeelin otin projektiin Oriflamen suihkarin tilalle ja nämäkin ovat siis jo loppuneet. Lumene oli korkkamaaton, mutta Blistexiä oli ehkä 1/3 jäljellä. Loppumaan sain siis 5 viikossa yhteensä 6 tuotetta, mikä on ihan hyvä saavutus. Näiden kaikkien loppumiseen olen tyytyväinen, ovat lojuneet kaapeissa niin kauan. Oikeastaan Lumenen suihkugeeli ja VS:n body mist ovat näistä vain tuotteita, jotka voisin ostaa myös uudestaan.

Myös noiden muiden loppuneiden tilalle olen ottanut uuden tuotteen ja onpa sinne lipsahtanut pari ylimääräistäkin, koska olin varma, että Lumenen Moisturizing & Calming Mask vihdoin loppuisi, mutta no such luck. Lisäksi ajattelin, että tuon RENnin naamion voisin pienestä koosta johtuen ottaa mukaan. Tällä hetkellä tuotteita on projektissa mukana 13:


Dermosil Arctic Berries Concepts Sea Buckthorn Hand Cream
Fruttini Milky Orange Body Spray
Avon Naturals Green Tea & Verbena Shower Gel
Redken Signature Look Fashion Waves 07 Texturizing Sea Spray
Yves Rocher Hair Repair Oil
Nuxe 24hr Soothing and Rehydrating Fresh Mask
Lumene Ultra Sensitive Moisturizing & Calming Mask
Ren Glycolactic Radiance Renewal Mask
Blistex Fruit Smoothies Triple Tropical Lip Balm  
Erno Laszlo Sea Mud Deep Cleansing Bar
Eve Lom Cleanser
Badger Balm For Hardworking Hands
Vitalis Lip Lover Caramel

Tässä vielä kuvia, mistä näkyy jäljellä olevat määrät:


 

Kuten näkyy, niin jotkut tuotteet ovat siinä pisteessä, että luulisi 5 jäljellä olevan viikon aikana saavan käytettyä, jolloin projektin tavoite on saavutettu. Sen lisäksi olen saanut hyvän alun jäljelle jääville tuotteille ja toivon mukaan käyttäisin ne sitä mukaan myös pikku hiljaa loppuun. 

Kertoilen tuotteista enemmän sitten loppuneiden tuotteiden postauksissa. Tässä vaiheessa voin sanoa, että osa on aivan huipputuotteita ja osasta olen onnellinen päästessäni eroon. Uhraan nyt 10 viikkoa näille enkä uutuuksiini tartu vaikka houkutus on kova. Mutta saa nähdä räväytänkö projektin jälkeen ja käyttelen jonkun aikaa, mitä ikinä haluan ja korkkaan minkä tuotteen ikinä haluan. Se olisi minulta aika radikaalia. Hyvää lauantai illan jatkoa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti