25.9.2019

20 By Year 2020 -Project Update #3

Tässä tulee nyt melkein putkeen kolmannen projektini eli 20 By Year 2020 päivitys. Tämän projektin on tarkoitus kestää vuoden loppuun asti. Vaikka heinäkuussa kosmetiikan käyttö oli mitä oli, niin tässäkin projektissa on tapahtunut kyllä edistystä. Eikä pelkästään sillä tavalla, että olisin saanut tuotteita loppumaan, mutta olen myös innostunut yhdestä tuotteesta, joka on ollut koko alkuvuoden melkein täydellisessä paitsiossa. Jälleen kerran, tässä oli lähtötilanne eli nämä tuotteet lähtivät tammikuussa projektiin mukaan:


Aloitin siis yhteensä 22 tuotteella, joista 11 on itse ostamiani ja 11 eri yllätyslaatikoista tulleita.

Edistystä siis on tapahtunut sitten viime päivityksen, jonka tein heinäkuun alussa. Tämän jälkeen olen saanut loppumaan neljä tuotetta:




Lumene Longwear Blur Powder Foundation - Light Ivory 10 g (Livbox 03/2016)
Lumene Invisible Illumination Nordic Light Instant Illuminizer - Rosy Dawn 15 ml (Livbox 12/2016
GlamGlow Glowsetter Makeup Setting Spray (28 ml)
Ralph Lauren Polo Big Pony EdT Spray No. 2 For Women (100 ml)

Enemmän näistä loppuneiden tuotteiden postauksessa, mutta pakko mainita, että nämä olivat kaikki erittäin pitkäkestoisia, mutta mahtavia tuotteita. Varsinkin Lumenen puuterista olen erittäin positiivisesti yllättynyt, koska jostain syystä en odottanut siltä oikein mitään.

Yhteensä olen päässyt nyt tavoitteeseen 14 tuotteen kanssa:

Technic Colour Fix Blush Palette - Blush
Makeup Revolution Ultra Blush Palette - Blush
Lumene  Bright Now Vitamin C BB Cream - 00 Fair 50 ml (Livbox 11/2015)
Cargo Cosmetics Lip Gloss - Umbria (Boxycharm 04/2017)
Makeup Revolution Salvation Intense Lacquer - All That I Have Inside
Temptu X Boxycharm Liquid Glow 30 ml (Boxycharm 06/2017)    
Pacifica Coconut Infused Blush Duo - Beaming & Tenderheart 8 g (Ipsy Bag 08/2017)    
Lumene Longwear Blur Powder Foundation - Light Ivory 10 g (Livbox 03/2016)
Pür Cheek Stain - Peach Bellini (5,5 g) (Boxycharm 01/2017)
Lumene Invisible Illumination Nordic Light Instant Illuminizer - Rosy Dawn 15 ml (Livbox 12/2016)
GlamGlow Glowsetter Makeup Setting Spray (28 ml)
Yves Rocher Moment de Bonheur EdP (30 ml)   
Ralph Lauren Polo Big Pony EdT Spray No. 2 For Women (100 ml)
Urban Decay Afterglow 8-Hour Powder Highlighter - Sin 2,4 g (Ipsy Bag 05/2017) 
 
Enää pitäisi siis kuusi tuotetta saada loppumaan niin projekti olisi onnistunut täydellisesti, mutta tässä on enää kolmisen kuukautta jäljellä, joten luulenpa, että vähän jään kyllä tavoitteesta. 

Tässä jäljellä olevien tuotteiden tilannetta:

Essence Little Beauty Angels Colour correcting anti-Dullness Loose Setting Powder (6 g)
ColourPop Super Shock Cheek Highlighter - Lunch Money (4,2 g) 

Essencen puuteri on se, mitä olen käyttänyt viime kuukauden aikana enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä. Ehkä johtuu siitä, että olen löytänyt meikkivoiteen, jonka kanssa tätä voi käyttää ilman, että tämä pilaa meikin. Käytän tätä kuitenkin ihan vain poskipäille ja silmien alle kirkastamaan katsetta, vähän baking-tyyliin, ja toimii ihan hyvin. Selkeästi kirkastaa katsetta ja itsekin olen jotenkin pirteämmän näköinen. Tällä menolla tämä tuote kyllä loppuu vielä tänä vuonna. 

Korostusvärin käyttö on hieman hiipunut ihan noin yleisestikin, ei vain tämän tuotteen kohdalla. Se on alkanut olemaan kiireisinä aamuina sellainen ylimääräinen steppi, jonka olen alkanut jättämään yhä useammin väliin. Kuitenkin käyttöä on tällekin kertynyt jonkin verran, mutta lähinnä tuo tuote on nyt vain siirtyillyt reunoille, kun ennen yritin ottaa sitä purkista tasaisemmin. Mutta käyttelen tätä aina silloin tällöin, lähinnä viikonloppuisin, joten käyttöä kyllä tulee.  



Clarins Satin Finish Age-Defying Lipstick - 15 Nude Caramel 3 g (GloriaBox 12/2014)
Nudestix Magnetic Eye Color - Gilt 2,8 g (LF Beauty Box 03/2015)    
Makeup Academy Out There Plumping Lip Gloss - Nude
Pür Lip Lure Hydrating Lip Lacquer (Boxycharm 07/2016
Laura Mercier Foundation Primer (50 ml)

Keskellä olevaa MUAn huulikiiltoa olen käyttänyt myös aika paljon, mutta eihän se tuonne asetu niin, että kulutus näkyisi. Tämä on myös sellainen tuote, että kun vähän kiristäisin, niin jo loppuisi. 

Pürin punaakin olen käyttänyt melkoisesti ihan huulirasvan tavoin vain kotosalla. Toivottavasti loppuisi pian, koska tästä en tykkää ollenkaan, mutta ei vaan ole selkärankaa heittää pois. Toimii kuitenkin hyvin huulivoiteena. Tämä on siis aivan liian tumma väri, joten ulos en tätä laita. 

Laura Mercierin pohjustajaa en ole käyttänyt varmasti kertaakaan edellisen päivityksen jälkeen. Ehkäpä nyt syksymmällä alkaan siitäkin taas innostumaan.


Clarins Satin Finish Age-Defying Lipstick - 15 Nude Caramel 3 g (GloriaBox 12/2014)

Clarinsin huulipunaa taas olen käytellyt tasaiseen tahtiin, vähintään kerran päivässä. Tämä kuluu kuitenkin todella hitaasti. Tästä tykkään edelleen enkä ole kyllästynyt, sävy on hyvä ja puna pysyy huulilla, joten uskoisin pienellä rutistuksellä tämänkin loppuvan projektin aikana. 


Nudestix Magnetic Eye Color - Gilt 2,8 g (LF Beauty Box 03/2015)  

Tätä luomiväripuikkoa en ole paljon enää käytellyt, jonkin verran kuitenkin. Täytyy myöntää, että olen jo erittäin tyytyväinen tähän käyttöön, mikä tuossa nyt näkyy, mutta katsotaan nyt kuitenkin loppuun asti tätä projektia, kuinka paljon sitä käyttöä vielä tulee. 
 


Tarte Grav3yard Girl Swamp Queen Eye & Cheek Palette - Does This Thing Really Work? -Blush 
 
Poskipunaa olen käyttänyt myös ahkeraan. Tosin en läheskään niin ahkeraan kuin myös tässä projektissa ollutta Tecnicin punaa, josta sain pannun näkyviin jo aikaisemmin. Tämänkin kohdalla on siis tähtäimessä vain se, että se pohja sieltä ilmestyisi. Tämä on melkoisen pigmenttistä, joten se ei ihan heti ainakaan tällä käytöllä tule tapahtumaan. Katsotaan tämänkin kanssa kuitenkin loppuun asti tämä projekti.

Jäljellä on nyt vielä kahdeksan tuotetta, joista varmuudella ainakin Essencen puuterin luulisin saavan vielä loppumaan. Lisäksi yritän taas kerran tsempata noiden huulituotteiden kanssa. Kaikkia tuotteita tottakai edelleen yritän käytellä, mutta jotenkin se paras terä tähän projektiin on jo mennyt. Mukavaa viikonlopun odotusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti