9.6.2018

Bette Box kesäkuu 2018

Unohdin hakea Bette Boxin eilen, joten pakkohan minun oli blogeista vilkaista, mitä laatikko sisältää. Spoilaannuin siis pitkästä aikaa tämän laatikon kohdalla. 



Tänään hainkin laatikon sitten heti aamusta koiran kanssa kävelylenkillä ollessani. Kyllä vaan on kätsyjä nuo pakettiautomaatit, muuten olisin joutunut odottamaan maanantaihin.



Teemana laatikolla on kesäkuussa "Tropiikin tunnelmaa". Tuotteita on melkoisesti ja laatikkokin tuntui melko painavalta. Tykkäsin tämän kuukauden boxista aivan valtavasti... vaikka se Vichy minulta puuttuikin. 


GARNIER AMBRE SOLAIRE AFTERSUN TISSUE MASK
15 minuutin kangasnaamio, joka toimii rauhoittavana tiivisteenä ja kosteuttaa auringon säteille altistunutta ihoa. Kangas sisältää taikapähkinää ja hyaluronihappoa ja lisäksi yksi maski on verrattavissa viiteen kosteusvoidekäyttökertaan. Tätä olisin tuskin tullut itse ostaneeksi, joten oli kiva saada tämä boxista ja naamiothan ovat aina muutenkin tervetulleita. 

KOCOSTAR TROPICAL EYE PATCH COCONUT
Silmänympärysnaamiot ovat ihan yhtälailla tervetulleita kuin edellinen kasvonaamiokin. Nämä ovat hajusteettomat, biohajoavasta materiaalista valmistetut naamiot, jotka kosteuttavat tehokkaasti kookosuutteen avulla. Näiden pitäisi myös häivyttää pienempiä uurteita sekä auttaa laskemaan turvotusta. Pussukassa on yksi pari ja näitä minulla ei tällä hetkellä varastoissani olekaan yhtään, joten oikein kivat.  



LUMENE LÄHDE INTENSE HYDRATION 24H MOISTURIZER
Eikös tällainen ole tullut täysikokoisena laatikosta ennenkin? Joka tapauksessa mitä ilmeisimmin käytän tämän tapauksen kaulani iholle, koska ei toiminut kasvoillani. Tämän pitäisi olla raikas ja kevyt kosteusvoide, joka imeytyy nopeasti ihoon, mutta itselläni kasvot alkavat kiiltämään pikavauhtia ja aivan epänormaalilla tavalla aina Lumenen voiteiden käytön jälkeen. Kaulalla ei onneksi ole väliä ja sinnekin sitä voidetta tarvitaan. 



LUMENE NORDIC NUDE NATURAL PERFECTION CC-CREAM - FAIR/MEDIUM
Uutuustuote, jonka kapseloidut väripigmentit mukautuvat eri sävyisille ihoille. Tätä tulin juuri testanneeksi juuri samassa sävyssä kesäkuisen Lumene-projektini ansiosta. Minulla oli siis näyte tästä ja ensin epäilin josko olisi liian tumma, mutta sävyhän oli ihan täydellinen. Tuote on siis valkoista, mutta sulautuu kasvoille levitettäessä omaan ihonsävyyn. Tämä teki ihosta erittäin tasaisen oloisen, antoi vain kevyttä peittoa ja oli oikein luonnollisen oloinen. Tykkäsin tästä näytteen perusteella todella paljon, joten aivan mahtavaa saada tämä pienikin tuubi tästä laatikosta. 


BIOZELL PROFESSIONAL SILVER DRY SHAMPOO
Tästä olen lukenut blogeista ja kiinnostus heräsi silloin heti. Kuinka mahtavaa oli sitten tämäkin saada ihan ikiomaksi ja päästä testaamaan. Tuote toimii kuten normaali kuivashampoo, mutta sen lisäksi tämän pitäisi taittaa keltaisuutta ja lämpimiä sävyjä vaaleista ja vaalennetuista hiuksista. Itselläni on tosiaan jälleen vaalennetut hiukset, joten ihan täydellistä.


XZ OMENA HIUSHUUHDE
Vielä tämmöinenkin uutuus laitettu laatikkoon, tällaisesta en ollut tietoinen ollenkaan, mahtavaa! Tuote tuoksuu ihanan raikkaasti omenalta ja sisältää omenaviinietikkaa. Poishuuhdeltava tuote, jota voi käyttää kolmella eri tavalla: shampoon ja hoitoaineen jälkeen tehohoitona, shampoon jälkeen hoitoaineena tai shampoon tilalla hellävaraisena puhdistajana. Otan tämän heti käyttöön ja luultavimmin tulee käytettyä shampoon ja hoitoaineen jälkeen. 



REXONA ORCHID FRESH ENERGISING BODY WASH
Myös tässä tuoksu on ihanan raikas ja kesäinen. Tuoksu sisältää orkideaa sekä myös trooppista hedelmää. Mitä luultavimmin en olisi tähänkään kauppareissulla ikinä tullut tarttuneeksi, joten ihana päästä boxin kautta testaamaan.


DOVE ORIGINAL 0% ALUMINUM SOLTS
Tämä on siis alumiiniton roll-on-deodorantti, jonka pitäisi antaa tehokas suoja hikoilua vastaan koko päiväksi. Deodorantissa on myös jonkin verran Doven kosteusvoidetta, joka pitää huolta kainaloiden ihosta. Nämä perusdödöt eivät minuun yleensä tehoa, mutta tämän aion ehdottomasti käyttää alumiinittomuuden vuoksi. Käyttelen salille mennessä, joten siellä annettaneen anteeksi, mikäli pito ei ole ihan sataprosenttista. 



L'OREAL PARIS SMOOTH SUGARS GLOW SCRUB
Heleyttävä sokerikuorintanäyte, jota voi käyttää sekä kasvoille että huulille. Tykkään kovasti, tulee käytettyä. 

LUMENE INVISIBLE ILLUMINATION INSTANT GLOW UV PRIMER & BEAUTY SERUM
Näytteet ovat molemmat siis heleyttäviä, jotka eivät välttämättä aina omille kasvoilleni sovi, mutta käytettyä nämäkin tulee. Mitä luultavimmin vielä kesäkuussa, koska Lumenea yritän parasta aikaa tehokäyttää. 



Aivan mahtava laatikko täynnä kaikenlaista uutuutta. Taisivat kaikki muut paitsi Lumenen tehokosteusvoide ollakin uutuustuotteita. Nämä tulee ihan kaikki käytettyä ja veikkaan, että osaa tulen ostamaan uudestaankin. Rentouttavaa lauantai illan jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Mä jaksoin oottaa tähän maanantaihin asti omaa boksia käymättä lukemassa tai kattomassa kirjauksia tai kuvia :) Oon tismalleen samaa mieltä ku sä, tämä kesäkuun boksi on ihan loistava <3 Pöljänä hymyilin taas yksikseni sohvalla ku aukasin lootan ja tutkiskelin sisältöä. Hyvää peruskamaa jota ilman ei voi eikä halua olla, ja joku muu on tehnyt valinnat mun puolesta eli ei tarvi ees vaivata päätään mitä esim suihkugeeliä ostais kaikkien niiden kymmenien vaihtoehtojen joukosta! :D Naamiot kuulostaa aivan huipuilta, oon innostunut juurikin noista silmänaluslapuista. Mä sain normikuivashampoon (tumma tukka, joukossa harmaata :D), Biozellilla on huipputuotteita mm tekstuurilakka. Xz:n omenasuihke kuulostaa niin eksoottiselta, et eihän siitä voi kuin tykätä vaikka ei oo vielä testannutkaan sitä! :) Kaikki näytteetkin kiinnostelevat <3 Täytyy sanoa et erityisen kivaa oli se, ettei boksissa ollut yhtään aurinkosuojaa/rasvaa! XD Luulen et moni muukin on tykännyt boksista kuin me. Tästä on hyvä jatkaa viikkoa hymy huulilla :) Seuraava boksi onkin LF:n Beauty Box, siellä mahtaa olla sitä aurinkorasvaakin.. tilasin myös Jolie Lux-boksin, tilasitko sä? Aurinkoista alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sait hillittyä itsesi! ;) Minä en siihen pystynyt.. Näin käy kyllä joka ikinen kerta, kun tiedän, että netistä saattaisi jonkinlaista infopläjäystä löytyä... ;) Boksi oli tällä kertaa mahtava ja todellakin täynnä juuri sellaista perustavaraa, uutuuksia sellaisia, joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Aika monet noista olen jo ottanut käyttöön. Ja on kyllä muuten ihme, ettei tullut sitä aurinkorasvaa... vielä... kait se on se seuraava laatikko sitten. Kiva, kun sait tuon Jolie Lux Boxin! <3 Harmittaa niin vietävästi, missasin sen ihan totaalisesti :( Ainoa hyvä puoli siinä on se, että rahat säästyivät ja ihan taatusti jossain vaiheessa tilaan jonkin kolmannen ylläriboxin :D Tästä sisuuntuneena... :D
      Kiitos paljon, oikein aurinkoista viikon jatkoa sinullekin! <3

      Poista