30.3.2021

Lookfantastic Beauty Box maaliskuu 2021

Seuraavaksi pikaisesti maaliskuisesta LF Beauty Boxista. Tämä tapaus yllätti kivasti sillä, että se sisälsi tuotteita peräti seitsemän kappaletta. Pakkauskin oli niin upea, että täytyy tämäkin säästää ja säilöä siinä jotain tarpeellista. 
 


Esite puuttui omasta pakkauksestani taas kerran, mutta muistaakseni sen olisi pitänyt tällä kertaa tulla. Kuten olen ennenkin maininnut, haluaisin sen esitteen, koska siihen on koottu kaikkien tuotteiden tieto yhteen pakettiin ja se vaan yksinkertaisesti helpottaa asioita nyt ja jatkossa.
 

Christophe Robin Regenerating Mask
Ensimmäisenä laatikosta putkahti tämä ihanaakin ihanampi hiusmaski. Tätä olen käyttänyt aikaisemminkin eli on varmasti tullut jostain vuosien takaisesta LF laatikosta. Muistan siis tykänneeni tästä aivan valtavasti, tuoksu oli hurmaava ja teki hiuksista superpehmeät. Tuoksuhan on edelleenkin hurmaava, mutta vielä en ole tätä ottanut käyttöön. Laitoin kyllä jo kylppäriin odottamaan vuoroaan.
 
Ahava Deadsea Mud Mineral Mud Soap
Jotenkin kiva saada kerrankin yllätysboxista ihan tällainen perussaippua. Tässä sanotaan tämän olevan ainoastaan vartalolle, joten katsotaan, meneekö pelkästään käsi- vai ihan koko kroppasaippuana. Tämän tuoksukin on juuri sellainen perus, mitä saippualta voi odottaa.

Lottie AM To PM Retractable Eyeliner - Black 
En ole tätäkään vielä pakkauksestaan avannut, mutta on nimensä perusteella silmänrajauskynä, jonka voi rullata takaisin sisään. On siis sellaisiakin, joita ei voi ja varsinkin se olisi hyvä mainita. Tämän vegaanisen linerin pitäisi olla erittäin pehmeä ja sisältää paljon pigmenttiä. Lisäksi tämän toisessa päässä on teroitin. No minä en tästä tuotteesta ole kuitenkaan kovin innoissani. Vaikka nyt olen pitkästä pitkästä aikaa alkanut käyttämään näitä kyniä, niin niitä on kertynyt melkoinen pino, jotka odottavat vuoroaan. Eivätkä tunnu kuluvan ihan hetkessä.  

BrushWorks Double Ended Brow Brush
Tämä sivellin oli taas ihan kiva yllätys. Kulmaharjaa käytän melkein joka päivä ja mikä sen kivempaa, että saman tuotteen toisesta päästä löytyy myös sivellin kulmille. Tästä ikäväkseni tuo harjapää irtosi (siis metalliosa tuosta valkoisesta muoviosasta), mutta eiköhän sen saa liimalla aika hyvin siinä taas pysymään.


First Aid Beauty Hello FAB Coconut Water Cream
Tämä oli toinen vaihtoehtoisista tuotteista eli jotkut ovat saaneet pienen paketin FAB Facial Radiance Padseja tämän sijaan. Niitä olen kokeillut ja superhyviksi todennut, mutta silti oli kiva saada jotain itselleni uutta. Tämä on nopeasti imeytyvä kosteusvoide, joka on suunnattu lähinnä kuivalle iholle. Voide sisältää hienolta kuulostavia ainesosia, joiden ansiosta tämän pitäisi tehdä kaikenlaisia ihmeitä iholle eli pehmentää, silottaa, kosteuttaa, suojata jne. Itse en ole ikinä omistanut kuivaa ihoa, mutta silti odotan innokkaana tämän testaamista ja uskon, että tämäkin on kirkastavien lappujen lailla superhyvä.

Bloom Blossom Wonder Worker Multi-Tasking Balm
Monitoimivoide, jota siis sopii käyttää iholla paikkaan kuin paikkaan, missä nyt vaan tarvitaan ylimääräistä huomiota. Itse kokeilin tätä jo huulilla ja tykkäsin. Tuntui kosteuttavan sopivasti ja tuoksukin on kiva ja sopivan mieto huulituotteeksi. Sellaisena tämän tulen varmastikin käyttämään.
 
Polåar Ice Source Moisturizing Cream With Iceberg Water
Samaisen merkin misellivesi tuli marraskuun boxista, mutta en ole päässyt vielä sitäkään kokeilemaan. Todella raikkaan ja sanotaanko puhtaan oloisia tuotteita nämä molemmat, joten mahtava näitä on päästä testaamaan. Tämäkin voide on jonkinlainen superkosteuttaja ja ennemminkin normaalista kuivalle iholle jälleen suunnattu, mutta en anna sen haitata. Tämä sisältää mm. erilaisia happoja eli tämän pitäisi olla iholle todella tehokasta ainetta. Katsotaan, koska tämä pääsee käyttöasteelle asti. Olen laittanut kasvovoiteeni vihdoin järjestykseen ja niitä on muutama jonossa ennen tätä.
 

Tuotteita siis riitti laidasta laitaan ja mikä mukavinta, niin kaikki ovat täysin käyttökelpoisia. Silmänrajauskynä nyt oli selkeästi se tylsin tuote, mutta muut olivatkin sitten aivan loistavia. Nyt olisi sellaiset hetket käsillä, että täytyisi alkaa miettimään tämän laatikon tulevaisuutta. Tällä hetkellä on sellainen kutina, että jatkan tilausta, koska tuotteet ovat hieman parantuneet ja muuttuneet siitä taannoisesta. Jossain välissä alkoi tulemaan liikaa toistoa, joten lopetin tilauksen. Nyt siis näyttää paljon lupaavammalta. Kivaa pääsiäisen odotusta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti