7.8.2018

Jolie Box elokuu 2018

It's Jolie time.. Niin kiva, kun tämä boxi minulle jälleen tulee! Mikä mahtava kuukauden aloitus, jota on taas alkanut odottamaan aivan uudella innolla, kun tietää saavansa kaksi boxia. Ja tässä Joliessa kun ne tuotteet ovat itselleni melkein järjestään aina totaalisia uutuuksia..


Elokuun boxin päiväkirjakertomuksessa mainitaan, että elokuussa julkistetaan yksi aivan hurja Jolie-uutinen, mielenkiintoista..


Boxissa oli täysikokoista tuotetta, miniä ja näytettä, kaiken kaikkiaan viisi toinen toistaan ihanampia juttuja. Menen taas kutakuinkin infolappusen mukaisessa järjestyksessä:


Patyka Double Action Smoothing Scrub
Tämä on kaksitehoinen kasvokuorinta, jossa on kermainen koostumus ja jonka sisältämät jojobarakeet, jauhettu bambu sekä miedot hedelmähapot kuorivat ja kirkastavat ihoa. Tuote sopii kaikille ihotyypeille. Lappusen mukaan tämä on tämän kuukauden boxin tähti ja olen kyllä samaa mieltä. Eniten olen innoissani juuri tästä tuotteesta ja mahtava päästä tätä testaamaan sitten joku päivä. Olen vain huolissani tuosta parasta ennen -päivämäärästä, voiko se tosiaan olla jo 2018? Olen näkevinäni sen vuoden, mutta kuukaudesta en saa selvää. Joka tapauksessa käytän ainakin kaksi varastoissani olevaa kuorintaa ennen tämän korkkausta.


Joik Refreshing Facial Toner
Tämä on aaloeta sekä tyrni-, greippi- ja piparminttuöljyä sisältävä alkoholiton kasvovesi. Tuotteen pitäisi viilentää, rauhoittaa, parantaa ihon elastisuutta sekä pienentää ihohuokosia ja uudistaa ihoa. Tämä on ehdottomasti laatikon toiseksi paras tuote ja tämäkin menee itselläni tonereiden jonon jatkoksi. Yritän nyt olla tarkkana tuotteiden käyttöjärjestyksen kanssa.. ainakin niin kauan kuin hermot kestää. Tässä taitaa parasta ennen -vuosi olla 2020, joten aikaa olisi kyllä odotella käyttöönottoa. 


Weleda Pomegranate Creamy Body Wash
Minikokoinen suihkuvoide, jossa on ihoystävällinen pH-arvo. Tämän ei pitäisi kuivattaa ihoa, vaan sisältämiensä öljyjen ansiosta ravita ja pehmentää. Ihanteellinen varsinkin kuivalle ja auringon päivettämälle iholle. Mielenkiintoinen tuote, mutta tämä on nyt niin pienessä tuubissa, että riittää itselläni ainoastaan muutamaan kertaan. Tulee kyllä ehdottomasti käytettyä. 

Weleda Pomegranate 24h Roll-On Deodorant
Tämä on täysin luonnollinen deodorantti ilman alumiinisuoloja ja parabeeneja. Lupausten mukaan tämän pitäisi pitää kainalot raikkaina koko päivän, mutta omalla kohdalla epäilen sitä todella vahvasti. Yritin tarjota tätä tyttärelleni, mutta hänen mielestään tämä tuoksuu hyttysmyrkyltä, joten ei kelvannut. Täytyy myöntää, että olen ihan samaa mieltä.. Tuoksussa pitäisi erottua appelsiini, vanilja ja davana-kukka, mutta ei kyllä omaan nenääni. Nyt kun hoksasin tuoksutella tuon edellä esitellyn saman sarjan suihkuvoiteen, niin siinä on tietenkin ihan sama tuoksu. Joka tapauksessa käytän tämän dödön nyt varmasti kuitenkin itse sellaisena hätävarana. 


Dr. Hauscka Revitalising Mask
Kirkastava naamio -näyte, joka on ihanteellinen epäpuhtaalle, auringolle altistuneelle ja couperosaan taipuvaiselle iholle. Naamion pitäisi viilentää sekä vaikuttaa ihoa kirkastavasti ja huokosia supistavasti. Tämä näyte tulee kyllä ehdottomasti käytettyä myös.


Tykkäsin tämänkin kuun boxista oikein paljon. Jokainen tuote oli itselleni jälleen uutuus ja kaikki jäivät siis omaan käyttöön. Olen kyllä niin tyytyväinen, että maltoin tämän laatikon jälleen tilata. Aurinkoista viikon jatkoa!

4 kommenttia:

  1. Kivat tuotteet ja täysikokoisista iso peukku:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin kivat tuotteet jälleen, jotenkin Jolie boxista vaan aina saa irti niin paljon! Ihana päästä näitä käyttelemään :)

      Poista
  2. Mä hain äsken oman Jolieni postista ja ihanan luksusmainen sisältö oli jälleen kerran :) Patykan pakkauksetkin ovat niin kauniita ja ylellisen oloisia, ja käytössä osoittautuneet loistaviksi, tuskin tää kuorinta on poikkeus :) Ku vein kuorinnan kuorintalootaan ni hokasin, et mulla olikin jo ko. kuorinta, mutta pienemmässä koossa. Hups, en ollu muistanukaan :D No, en kyllä hokannu kattoa päiväyksiäkään... Mun mielestä paras tuote oli Joikin toner. Mulla kuluu niitä reippaasti ku käytän niitä aamuin illoin. Joik muutenkin kiinnostaa, olinko käyttäny niiltä vain yhtä tuotetta (yövoide???) ja muistaakseni tykkäsin siitä kovasti. Mä tykkäsin myös dödöstä, pääseeki seuraavaks käyttöön, ei haittaa jos haisee hyttysmyrkylle, kunhan ite en sit haise hielle tai tunkkaselle :( Mulla kait tuo body wash ei kestä ku yhen käytön, on ihan riittämiin meinaan tuota ihopinta-alaa! :D Sulla onkin turvattu koko loppuvuoden Jolie Boxin tulo, mulle tulee vielä pari pakettia. On tosiaan ollu taas loistotuotteet, jatkotilaus tulee oleen kylläkin täys kysymysmerkki, hokasin et parin kuukauden kuluttua saa taas hulluna kilpailla ja maksaa siitä, et saa haluamansa joulukalenterin! Meinasitko lähteä samaan junaan? :D Ihanaa loppuviikkoa, täälläpäin alkaa huomenna koulut ja ainokainen menee kakkoselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä luksusta tuo sisältö :) Hahhah tuon Patykan kuorinnan kanssa.. ja hempskuta soikoon, itse sain juuri kyseisen minituotteen käytettyä! En edes hoksannut, että oli täysin sama tuote.. Se edellinen tuli viime vuoden Lux boxista :D Joo, täällä siis toinen homepää! ;) Nyt ainakin tietää, mitä odottaa sen suhteen..
      Joo, totta, hyttysmyrkyn tuoksukin on kyllä parempi kuin se hiki... pelkään vaan omalla kohdalla pahoin sitä, että tuo dödö ei pidä, ja se toinen haju puskee sieltä läpi, niin sittenhän siinä karmealta haiskahtaakin! :D
      Kilpailu tosiaan noista joulukalentereista alkaa ihan tuota pikaa.. uskomatonta.. Ja tuntuu, että se kilpailu alkaa vuosi vuodelta aikasemmin.. Jos sieltä jonkun hyvän bongaan, niin ostan ilman muuta. Vaihtoehtoja ainakin tuntuu olevan pilvin pimein, joten eiköhän sieltä loppujen lopuksi jotain jää käteen :D Viime vuonna jäi kaksi, vaikka olin vakaasti päättänyt olla yhtään ostamatta! :D Näin se menee..
      Kiitos samoin, ihanaa loppuviikkoa ja koulun alkua tokaluokkalaiselle! Tänään on ollut suuri päivä, ei olla enää koulun pienimpiä :) Meillä alkaa koulut maanantaina, vielä saa teinit muutaman aamun nukkua rauhassa..

      Poista