30.7.2018

10 tuotetta 10.10. mennessä -projekti

Kesä ja loma ovat olleet aivan uskomattoman helteisiä, mutta se syksykin sieltä väistämättä tekee tuloaan. Lapsillakin alkaa pian kouluprojekti taas pyörimään niin ajattelin itsekin aloittaa uuden projektin ihan vain piristääkseni syksyä. Helteillä olen aika paljon viihtynyt ihan vain sisätiloissa, vähän viileämmässä, joten olen kolunnut aika perusteellisesti kosmetiikkavarastojani. Sieltä löytyi melkoisesti tuotteita, jotka pitäisi käyttää pois nyt ja heti nyt. Toisaalta taas löytyy myös tuotteita, jotka haluaisin käyttää pois ennen kuin syöksyn jonkun uudemman kimppuun. Päädyin projektiin nimeltä "10 tuotetta 10.10. mennessä". Valitsin projektiin yhteensä 11 tuotetta (aina pitää olla mukana vähintään yksi bonustuote), jotka eivät pahemmin häiritse muita projektejani (Subscription Box Blitz ja 18 in 2018) ja joiden kohdalla voisin kuvitella saavani ne, jos en nyt käytettyä, niin ainakin erittäin hyvään vauhtiin.



Skin Food Black Sugar Wash Off
L'Oréal Pure Clay Purify Mask 

Nämä ovat kumpikin korkkaamattomia ja melkoisen vanhoja tapauksia. Olen keskittynyt viime aikoina ainoastaan sekä yllätysboxeista tulleisiin että minikokoisiin naamioihin ja kuorintoihin, joten nämä ovat jääneet unholaan. Nyt on korkea aika päästä näiden kanssa vauhtiin. Ajattelin, että jos muistaisin/jaksaisin/pystyisin käyttää kumpaakin edes kerran tai pari viikossa, niin pääsisin jo pitkälle. 


Mádara Nokkonen Daily Defence Hoitava Nokkossuihke
The Body Shop Mango Body Mist 
I Love Tropical Paradise Bath & Shower Crème

Nämäkin ovat kaikki vanhoja tapauksia. Mádaran nokkossuihkeessa menevät pian päiväyksetkin umpeen (09/2018), joten kiire on. TBS:n vartalosuihketta olen käyttänyt vähän yli puolenvälin, mutta tämä on ollut itselläni jo ainakin vuodesta 2016 (jos ei jopa 2015), joten tämä on se vuosi, kun sen on loputtava. I love -suihkugeeli on yksi vanhimpia suihkareitani ja jotenkin tykkään aina skipata sen valitessani uusia käyttöönotettavia. Ei siinä mitään vikaa ole, tuoksukin on hurmaava, mutta jotenkin aina karsastan näitä isoja pöniköitä... Ja silti ostan niitä...


Essence Instant Matt Make-Up Setting Spray
Essence Brit-Tea Lip Balm

Setting spraystä olen melkein puolet käyttänyt. Käyttö on kuitenkin jäänyt vähälle kaikkien kiinnityssuihkeiden kanssa ja haluaisin päästä edes yhdestä eroon tänä vuonna. Olen menettänyt jo toivoni UD:n sprayn kanssa, mikä on 18 in 2018 -projektissani

Huulivoide on korkkaamaton ja melkoisen vanha. Käytän nyt ensin yhden toisen melko vanhan loppuun ja sitten tartun tähän. Olen yrittänyt näiden huulirasvojenkin ostelua vältellä, koska niitä riittää ja varsinkin niiden kanssa se on aina melkein se uusin, joka houkuttelee eniten. 


Lumene Beauty Base Matifying and Retesturising Primer
Isadora Natural Matt Oil-Free Foundation - 10 Matt Porcelain
Milani Prep + Set + Go Transparent Face Powder
TheBalm Sexy Mama Anti-Shine Translucent Powder

Lumenen primerin korkkasin käyttööni Lumene-kuukauden aikana (josta varmaan tulee jonkinlainen "onnistumispostaus" jossain vaiheessa). Tämä on vanhimpia primereitani ja olen käyttänyt tällaisen ennenkin. Erittäin loistava tuote, mutta minulla pohjustajia riittää, joten haluan nyt keskittyä yhteen vanhimmista ja saada sen käytettyä pois ennen kuin syöksyn uudempien kimppuun. 

Isadoran meikkivoidetta ei ole onneksi enää paljoa jäljellä. Tämähän on melkoisen uusi tuote meikkivoiteeksi, tullut Bette Boxista 11/2017. Haluan saada myös yhden meikkivoiteen kunnialla varastoistani pois. Vaihtelen niitä melko paljon ja käytän kerralla niin minimaalisen pienen määrän, että niissä minulla menee aina pieni ikuisuus. Jos nyt tämän projektin myötä malttaisin edes joten kuten keskittyä tasan yhteen..


Ostin heinäkuun Tukholman reissulta uuden puuterin.. kas kummaa.. Valitsin nyt tähän projektiin pari puuteria vanhimmasta päästä, joissa kummassakin näkyy jo pannu. Uskoisin sen vuoksi saavani nämä käytettyä parin kuukauden aikana ja ottamalla ne projektiin, en keskittyisi mihinkään muuhun. Näiden käytön jälkeen haluaisin ehkä vielä saada jonkun vanhan käytettyä pois ja sitten voisin alkaa taas seikkailemaan vähän siellä sun täällä. Niitä ihanuuksia kun on melkoisesti. 



Projektissa on siis mukana sekä meikkejä että ihonhoitoa ja ainoastaan yksi tuote on tullut yllätysboxista (Isadora). Minulla on nyt vähän yli kaksi kuukautta aikaa käytellä näitä tuotteita ja useimpien kohdalla uskon sen riittävän. Muutamien kanssa varmasti tekee tiukkaa, mutta ainakin olen päässyt niissä sitten siihen hyvään vauhtiin. Jos tämä postaustahti nyt lomien loputtua tästä tokenisi, niin voisin tehdä päivityksen noin puolessa välissä projektia. Muuten esittelen tuloksia sitten vasta lokakuussa. Helteistä viikon alkua!

6 kommenttia:

  1. Mulla on kans sama tuollaisten isojen suihkusaippua- ja geelipäniköiden kanssa; aina niitä vaan ostaa, vaikka tietää, että kuluttaminen vaatii hartiavoimin töitä;)
    Onhan tossa tavaraa, mutta onneksi 10.10. on vielä kaukana;)
    Kivaa elokuun alkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on se kumma.. tuoksu vie aina mennessään! :D Ja joskus varsinkin, jos halvalla kerran saa... ;)
      Laskeskelin, että parissa kuukaudessa saisin melkoisen varmasti 8 noista käytettyä ja jos onnistuisi pari vielä siihen päälle kovalla tsempillä niin olisin erittäin tyytyväinen :) Onneksi tosiaan aikaa on!
      Kiitos paljon, oikein ihanaa elokuun alkua sinullekin! :)

      Poista
  2. Se on kyllä totta, että aina se uusin houkuttelee ja sitä jääkin sitten käyttämään. Sitten kun se on loppu, niin yleensä on taas joku uusi tuote ja käyttää taas sen jne. :D

    Isot suihkugeelit on kyllä vaikeita kuluttaa loppuun, onneksi meidän suihkuun ei sovi mihinkään noin iso. Itse täyttelen niitä pienempään purkkiin ja lisään kun alkaa vajumaan (näin tulee huomaamatta käytettyä) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin suuri pahe ja pisti isosti silmään, kun kävin varastojani läpi. Vanhoja tuotteita löytyy tähän projektiin ottamieni lisäksi vielä vaikka kuinka. Yritän nyt olla jatkossa vähän järkevämpi tuon käyttöönottojärjestyksen kanssa ;)

      Tuo oli kuule niin hyvä idea!!! Taidanpa toteuttaa vaikka se pönikkäkin sinne suihkuun kyllä mahtuisi. Tuntuu varmaan, että tulee käytettyä paljon nopeamminkin, kun pinta alenee tuosta isosta kerralla vähän reilummin.. vaikka se osuus tietenkin on vielä käyttämättä :D Teenpä tuon!! Kiitos paljon hyvästä vinkistä!! :D

      Poista
  3. Mäkin oon viihtyny näillä helteillä lähinnä sisätiloissa, töissä hikoilen pahimmillaan yli 30 asteen lämpötilassa, joten kotona menen ulos esimerkiksi kitkemään ryytimaata vasta illalla. Toki oon uimassa käyny töitten jälkeen, se on auttanu pahimpaan "sisältä päin tulevaan" kuumuuteen... Mutta olipa kiva lukea et sulla on uus projekti käynnissä :D Mä käytin Madaran nokkossuihkeen kasvoveden tapaan ennenku tajusin suihkeiden hienouden :) Kait sen vois käyttää myös hoitonesteenä. Mulla ei oo ku yks meikin kiinnityssuihke (Macin) ja sekin lösöttää vessassa käyttämättömänä... Opinkohan koskaan käyttään niitä? Mulla on ilmeisesti samanlainen tapa ku sulla primereiden ja meikkivoiteiden kanssa, mä vaihdan usein puteloa ja siten niiden kuluminen on hi-das-ta. Yhä on etsinnässä se paras tuote, haluisin oikeasti pitäytyä vaan yhdessä tai kahdessa tuotteessa, mut kun maailma on täynnä kaikkia primeri- ja varsinkin meikkivoideihanuuksia! :D Ja nämä kuukausiboksithan puskee melkeen joka kerta uutta putkeen... Ihanaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lämpoputki on ollut kyllä raastava..! Kerrankin oikein kunnon kesä, mutta ehkä meitä suomalaisia ei ole tehty kunnon kesiä varten... :D Eikä tosiaan ole kiva, jos töitäkin joutuu vielä tekemään tuollaisessa lämpötilassa...!
      Itsekin ajattelin käyttää tuon nokkossuihkeen lähinnä kasvoveden tapaan ja olenkin jo käytellyt ja toimii oikein hyvin! Minulla on toinen vanha suihke, jota käytän ihan vaan virkistäytymiseen :D Yritän tsempata sen näillä helteillä pois.
      Jotenkin tuo kiinnityssuihkeinnostus on mennyt itseltänikin vähän ohitse, varsinkin, kun nämä muutamat käyttämäni eivät ole ihan täydellisiä. Macin omaa olen pyöritellyt varmaan 20 kertaa kaupassa ja voin sanoa, että onneksi en ole ostanut. Se varmasti könöttäisi itsellänikin näiden muiden jatkeena laatikossa. Tosin olen ajatellut, että jos joskus saan käytettyä nämä (neljä?), mitä minulla on, ostan Macin :D :D Katsotaan, toteutuuko ikinä, näenkö siinä vaiheessa enää tarvitsevani...
      Tuo, että olisi muutama primer ja meikkivoide, olisi kyllä niin unelma. Mutta sitä kyllästyykin käyttämään koko ajan samaa noiden kohdalla, joten toisaalta onneksi on paljon valinnanvaraa! ;) Ja tosiaan boxeistahan noita pukkaa ihan tasaseen tahtiin, joten ei tarvitse pelätä, että valinnanvarat loppuisivat...
      Kiitokset, oikein ihanaa viikkoa sinullekin!! <3

      Poista