18.8.2021

Loppuneet tuotteet kesäkuu 2021

Jatkan taas välillä näillä loppuneilla tuotteilla, kesäkuussakin niitä oli muutama:
 
Kivasti sain muutaman megavanhan tuotteen käytettyä pois, mm. hajuveden ja silmänrajauskynän. Muutenkin muutama epämääräinen, joista oli hyvä päästä eroon. Aloitan taas yläpäästä eli hiuksista:
 

Tigi Bed Head Fully Loaded Massive Volume Shampoo & Volumizing Conditioning Jelly
Tuttuun tigimäiseen tapaan aivan ihanan tuoksuinen pari, mutta tehojen puolesta tykkäsin ainoastaan shampoosta. Hoitoaine jätti hiukset vähän liian takkuisen oloisiksi. Shampoo taas pesi hyvin, eikä aiheuttanut ikävää tunnetta päänahalle, kuten se punainen versio alkoi tekemään. Ehkä paras yhdistelmä Tigeistä olisi tämän shampoo ja punaisen hoitoaine. (3/5)
 

Batiste Fruity & Carefree Pink Pineapple Dry Shampoo
Ostospostaus -  tämä oli nyt viimeinen kuivashampooni, jonka käyttelinkin sitten hitaasti ja hartaasti, koska yritän jatkossa pärjätä ilman. Kyllähän tämäkin fiilistä raikasti ja poisti likaisuutta, joten hyötyä näistä on. Tässä oli aivan ihanan kukkainen ja kesäinen tuoksukin. Kuitenkin tuntuu, että tässä olisi tuotekategoria, jota en enää niin tarvitse. (4/5)

Schwarzkopf Repair Rescue Spray Conditioner
Ostospostaus - tässä taas tuote, jota ilman en ehkä saata enää osata olla. Välillä toki käyn vieraissa, mutta tästä on tullut luottotuote ja onneksi näitä taitaa olla vielä kolme varastossa. Tämä tekee hiuksista niin sileät, kiiltävät ja terveen oloiset, että ei mitään rajaa. Tämä ei myöskään lähmää hiuksia ollenkaan vaikka lorahtaisi liikaa eli täydellinen tuote. (5/5)
 
Garnier Fructis Macadamia Hair Food Smoothing Hair Treatment
Tästä tykkäsin ja mielestäni tämä oli tehokkaampi kuin se banaaniversio. Käyttelin tätä tehohoitona silloin tällöin ja tämä teki hiuksista ihanan sileät ja pehmeät. Myös tuoksu oli tässä ihana. (5/5) 
 

Biotherm Life Plankton Elixir Fundamental Regenerating Treatment x 2
Joulukalenterista 2020 - käyttelin nämä molemmat yövoiteen alla seerumin tavoin. Kaipa nämä siihen käyttötarkoitukseen ovat, siis seerumina. Joka tapauksessa aine imeytyi todella nopeasti ja oli kiva käyttää. Ainoa miinus oli tuoksu, joka oli ehkä vähän liian keinotekoinen, vähän jotenkin ummehtunut. (4/5)

de_CURE N° EYE5 Revitalizing Eye Repair
Goodiebox 10/2020 - käytin tämän sy-voiteen iltaisin, koska jotenkin oli sellainen fiilis, että on varmaan todella tehokasta. Loppujen lopuksi tämä oli melko juoksevaa ja litkuista, joten olisi pitänyt mieluummin käytellä aamuisin. Haluan yövoiteeni olevan hieman paksumman oloista. Oli kuitenkin melkoisen lämpimät ilmat jo, joten siinä mielessä ok ja tuntui hoitavan ihoa sen verran kuin tarvitsi. (4/5)
 

Biotherm Aquasource Night Spa Triple Spa Effect Night Balm
Joulukalenterista 2020 - tämän käyttö oli kyllä niin miellyttävä kokemus, että iltaa taas aivan odotti, oli niin ihana yövoide. Tämä kosteutti ja imeytyi ihoon nopeasti ja hyvin. Tuoksukin oli todella hyvä ja spaamainen. (5/5)
 
Lumene Klassikko Tasoittava Yövoide
Tämä on tyttäreltä saatu, koska hän ei tästä tykännyt. Koska en ollut täysin varma, koska hän on tämän korkannut (tai edes ostanut), käyttelin kaulan iholle kokonaisuudessaan. Tuoksu oli hyvä ja voide ilmavan pehmeää, joten saattaisin ostaakin joskus ihan omaankin käyttötarkoitukseensa. (3/5)
 

Farmacy Green Clean Makeup Meltaway Cleansing Balm
Boxycharm 10/2018 - pakkauksessa lukee, että "made exclusively for Boxycharm", mutta eiköhän tämä ollut samaa tavaraa kuin mistä kaikki hehkuttavat. Varmaan pakkaus oli vain omanlaisensa. Mutta ymmärrän hehkutuksen. Tämä oli ihan täydellinen putsari, joka todellakin nimensä mukaisesti sulatti meikit kasvoilta hyvin, helposti ja kivuttomasti. Puhdisti hyvin myös silmämeikin. Pieni määrä riitti, joten tämä kesti pitkään, mutta kaikki hyväkin loppuu aikanaan. Valitettavasti. Onneksi tätä kyllä saisi nykyään lisää helpostikin, mutta katsotaan, onko kanttia hintansa puolesta ostaa. Tämä oli kyllä varmasti paras puhdistusaine, mitä olen tähän asti käyttänyt. (5/5)  

Revolution Skincare London Caffeine Energising Essence Spray
Ostospostaus, mukana A to Z -projektissani - tätä yritin ensin käyttää esanssin tavoin eli laitoin tämän päälle vielä seerumin ja yövoiteen, mutta siitä tuli jotenkin tunkkainen olo. Tämä meni lopulta melkein täysin aamukäytössä piristämään kasvoja ennen kuin lähdin koiran kanssa lenkille. Tuoksu oli kiva ja tämä oikeasti raikasti, mutta melkoisen turha tapaus. Näitä on yksi vielä jäljellä toisessa maussa/tuoksussa. (2/5) 

Novexpert Micellar Water With Hyaluronic Acid
Ostospostaus, mukana A to Z -projektissani - tämä puhdisti kasvot perusteellisesti ja myös silmämeikin vaivattomasti ja kivuttomasti. Oikein hyvä misellivesi. (5/5)
 

Starskin Glowstar Foaming Peeling Puff
Goodiebox 02/2020, mukana A to Z -projektissani - tämä tuote oli kyllä miellyttävä kokemus, kun pääsi ihan sille käyttöasteelle asti. (Tuotteet, mitkä vaikuttavat hieman liian vaivalloisilta, jäävät monesti roikkumaan pitkiksi aikaa laatikkooni.) Ihosta tuli todella pehmeä kuorivan sienen pyörittelyn jälkeen, joten kyllä se kuolleita ihosoluja sieltä varmasti poisti. Suosituksena oli pyöritellä sientä 2-3 minuuttia, en tiedä tapahtuiko näin, mutta nopeaa toimintaa oli ja siitä plussaa. Käytin tätä pakkausta kolme eri kertaa, kuten ohjeissa mainittiin onnistuvan, mutta se pakkauksen säilytys siinä välillä oli vähän hankalaa. Minulla oli tiukat turvatoimet, ettei ala valumaan mitään ulos. Sienen olen nyt säästänyt, jos olisi joskus tarvetta sille. En ehkä ostaisi tätä kuitenkaan enää tuon hankaluutensa vuoksi. (5/5)
 
Dirty Works Stay Cool Cucumber Eye Pads
Ostospostaus - nämä olivat ihan hyviä lappusia, pidin jääkaapissa, joten piristivät kivasti sy-ihoa. Paketissa oli 10 paria, mutta viimeiset kuivahtivat ennen kuin ehdin ne käyttää. Käytössähän nämä ovat olleet jo muutaman vuoden, koska olivat siinä mielessä erittäin ärsyttävät, että peittivät koko silmät. Eihän siinä voinut tehdä mitään muuta kuin kuunnella. Rasittavat siinä mielessä, joten tällaisia en enää jatkossa erehdy ostamaan. (3/5) 
 

Dr. Jart+ Cicapair Tiger Grass Color Correcting Treatment
Asos joulukalenterista  2018 - tätä käyttelin kasvojen punertavien kohtien peittämiseen ja vaikutti kyllä onnistuvan siinä erittäin hyvin. Voide oli siis vihreää. Tämä oikein tarrasi ihoon eikä liukunut pois, kun päälle levitti meikkivoiteen. Tykkäsin, mutta en ostaisi näillä hinnoilla lisää. Pieni purkki oli kuitenkin erittäin riittoisa. (5/5)
 
Thisworks In Transit Camera Close-Up Mask, Moisturiser And Primer In One
Glossybox 10/2019 - tämän käytin kokonaan päivävoiteen tavoin meikin alla. Erittäin hyvä voide siihen hommaan vaikka olisi voinut luulla olevan liian paksua. Tässä oli hyvä tuoksukin. Aivan ihana kokemus. (5/5) 


RealHer Eye AM Strong Definer Brow Pencil
Goodiebox 12/2020 - erittäin helppokäyttöinen kulmakynä, jossa oli sävykin kohdillaan. Tämä vain kului melko nopeasti. Toisessa päässä kynää oli harja, mistä iso plussa. (5/5)

Lumene True Mystic Precise Tip Eyeliner - 01 Mystic Black
Livbox 01/2016 - sain jo toisen silmänrajauskynän käytettyä lyhyen ajan sisällä, aivan mahtavaa. Ja kun nyt vasta olen päässyt näiden linereiden makuun, niin tämä oli ehkä hieman viidessä vuodessa ehtinyt kuivahtaa. Normaalioloissa tämä olisi suurella todennäköisyydellä kestänyt pidempään. Tällä tuli ehkä pikkasen liian paksu jälki, koska haluan vain ohuen rajan ripsien tyveen, mutta muuten tämä oli loistava. Tämä kuivui nopeasti, ei tahrannut ja jälki pysyi siistinä niin kauan kuin oli tarvetta. (4/5)
 
Dirty Little Secret Eye Shadow Crayon - Illusion
Boxycharm 10/2017, mukana Boxycharm-projektissani - aivan ihana luomivärikynä, jonka sävy oli justiin eikä melkein. Se ei ollut liian kultainen, eikä liian mitätön, vaan antoi juuri sopivasti terää. Käyttelin tätä joskus ihan yksistäänkin ja oli upea. Tämä kynä olisi pitänyt tajuta käyttää pois jo kauan sitten. (5/5)
 
Elizabeth Arden Exceptional Lipstick - Brown Sugar 76
Kävin hieman läpi huulituotevarastojani ja sieltä löytyi kuin löytyikin tasan yksi, joka on pakko heittää pois. Tuoksu on outo eikä tämä kovin terveeltäkään enää näytä. Sävykin on sellainen, jota en tänä päivänä enää käyttäisi. Nyt täytyy laittaa vähän suurempaa vaihdetta päälle näiden huulituotteiden kanssa, eikä vain pantata niitä laatikossa.  
 

The Body Shop Strawberry Body Puree
Tyttären lahjoittama vartalovoide, joka oli täysi ja korkkaamaton, kun hän sen minulle antoi, mutta oli silti kyllä nähnyt jo parhaat päivänsä. Käyttelin tämän vain säärilleni ja oli ihan ok. Tuoksu siis on varmaan ollut joskus hyvä, mutta ei tässä versiossa. (3/5)
 
Molton Brown Delicious Rhubarb & Rose Bath & Shower Gel
LF joulukalenterista 2020 - tässä oli aivan käsittämättömän raikas ja pirtsakka tuoksu. Alan pikku hiljaa ymmärtämään, miksi nämä Molton Browinin suihkugeelit ovat niin suosittuja, koska nyt kaksi viimeisintä käyttämääni ovat olleet aivan taivaallisia. Saisipa tätä lisää.. (5/5)
 
Dermosil Sparkling Shower Gel
Ostospostaus - tämä oli mielestäni ihan perussuihkugeeli, joka oli koostumukseltaan ja tuoksultaan ihan miellyttävä. Ei mitään niin erikoista, että vaikka tulisi uudestaan myyntiin, niin en ehkä ostaisi. Dermosililla on parempiakin. Saman sarjan vartalovoide loppui heinäkuun puolella. (4/5)

TreacleMoon Those Lemonade Days Bath And Shower Gel
Ostospostaus - tämä on ollut meidän saunaosastolla, jossa siis käyn ehkä kerran viikossa, joten tämä suihkugeeli on kestänyt käytössä todella pitkään. Tämä oli väriltään pirteän keltaista ja tuoksukin oli todella piristävä, mutta jotenkin kuitenkin litkuista ainetta. Saattaa olla, että juuri tähän TreacleMoonin suihkariin en enää palaa, mutta siellä on pari muuta, jotka ovat vieneet sydämeni. (4/5)  
 

Maybelline New York Baby Lips - 24 Vanilla Cupcake
Mukana A to Z -projektissani - ihanaa saada taas yksi Baby Lips käytettyä - olen ehkä ennenkin maininnut. Tässä oli kiva sävy, joka näytti nätiltä huulilla. Oli myös melko kosteuttavan oloista. (4/5)
 
Carmex Strawberry Moisturising Lip Balm 
Mukana A to Z -projektissani - tässä oli ihana mansikan tuoksu. Voide myös kihelmöi kivasti ja oli erittäin hoitavaa. Voisin ostaa uudestaankin. Kiva, kun tämä Carmex on tuubimuodossa. (5/5) 
 

Yves Rocher FlowerParty EdT
Mukana A to Z -projektissani - ihanan kesäinen hajuvesi, jossa oli raikkaan kukkainen tuoksu. Pullokin on niin nätti. Tuoksu ei kuitenkaan valitettavasti oikein pysynyt ihollani, joten sai oikeastaan suihkutella välillä enemmänkin. En kuitenkaan tuhlaillut, tämä riitti yllättävän pitkään. (4/5)


Dermosil Living Hand Cream
Mukana A to Z -projektissani - käsivoidevanhus, joka löytyi jostain kaappien perukoilta. Varmaan tyttärille tämäkin joskus ostettu. Tämä kuuluu siihen Dermosilin käsivoidesarjaan, joka ei ole tarpeeksi kosteuttava. Kesällä ihan ok, mutta ei toimisi talvella. Tuoksua en huomannut. (2/5)
 
Ziaja Goat's Milk Hand & Nail Cream
Ostospostaus, mukana A to Z -projektissani - tämä taas oli niin kiva positiivinen yllätys. Alkuun vähän kammoksutti tuo tuoksu, joka on tämän saman sarjan tuotteissa hieman liikaakin ärsyttänyt hajuhermojani, mutta tässä se ei ärsyttänyt ollenkaan. Tuoksu ei ollut ihan niin voimakas. Myös itse käsivoide oli hyvää. Käyttelin yövoiteena ja kosteutti selvästi. Näitä olisi ollut yksi vielä varastossa, mutta mieheni on nyt ominut sen. (5/5)
 
CCS Fotvårdssalva
Ostospostaus - todella hyvä jalkavoide ja tuubikin oli iso (175 ml), joten ei ihan heti loppunut kesken. Olihan tämä edullinenkin. Tämä oli todella täyteläistä voidetta, joka piti jalkojen ihon kunnossa. Täytyy pitää mielessä, kun Lykoon tulee taas tehtyä tilausta... (5/5) 


Vielä nämä pakolliset parit näytteet, joista tykkäsin molemmista. Varsinkin tuo Kiehl'sin sy-voide oli sellaista tavaraa, että pakko laittaa korvan taakse ja pitää silmällä. Tuosta näytteestäkin riitti pitkäksi aikaa, joten kyllä sen tehokkaaksi ehti siinä jo rekisteröidä. Kivaa keskiviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Voi kun tuota Carmexia löytäisi puikkomallisena, harmillisesti vaan purkissa ja sieltä inha kaivella, vaikka muutoin on ihan loistava huulirasva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta! On varmasti parhaita huulirasvoja, mitä ihan lähikaupoista saa käsiinsä, joten tuubi olisi paljon parempi! :)

      Poista
  2. Hyvin olet saanut kesällä tuotteita loppumaan ja jälleen vähän jokaisesta kategoriasta jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkeinpä eri projektien ansiota, että jaksaa sisukkaasti käytellä :D Mutta onneksi näin, uutta vain tilalle ;)

      Poista