3.12.2023

Joulukalenteriprojekti round 2

Nyt availlaan jo joulukalenterien luukkuja, kivaa! Silti perinteiseen tapaan haluan vielä palata jäljellä oleviin viime vuosina joulukalentereista tulleisiin tuotteisiini eli mitä niistä on jäljellä. Mietin pitkään, aloittaisinko näistä uutta projektia, mutta miksipä en, vaikka tarkoitus olisi vuoden alusta aloittaa ainakin yksi toinenkin. Tässä on tullut osteltua paljon kaikenlaista ja kalentereista tulee joka päivä tässä lisää, joten olisi ehkä hyvä saada niitä vanhempia tuotteita myös käyteltyä. Suurin syy on kuitenkin se, että niitä vanhoja tuotteita on jäljellä vielä yhteensä 45 ja tähän ei ole edes laskettu mukaan vuoden 2021 OPIn kalenterista jäljellä olevia kynsilakkoja. Ne jäävät kuitenkin tämän projektin ulkopuolelle, joten tässä ovatkin suurin piirtein ne muut:


Sanon suurin piirtein, koska kuvasta jäi yksi pieni tuote puuttumaan, mutta en sen takia todellakaan enää kerännyt kaikkia kasaan ja ottanut uusia kuvia. 

Tässä on ennen vuotta 2022 tulleet jäljellä olevat tuotteet:


Näitä on yhteensä 15. Tein näistä vanhemmista lokakuussa loppuneen projektin ja sain siinä käyteltyä yhteensä 20 tuotetta, joten sen takia nyt mennään 2. kierrosta. Tämän 1. kierroksen jälkeen on päässyt loppumaan kuitenkin vielä kaksi tuotetta lisää. Näistä jäljellä olevista on tällä hetkellä vain yksi tuote "säännöllisessä" käytössä ja se on tuo Tan-Luxen itseruskettava, joten se säännöllisyys kyllä tiedetään - välillä viikoittain ja välillä kerran kuukaudessa tai jopa harvemmin. 

Viime vuoden kalentereista (Bangerhead, Lookfantastic ja Yves Rocher) jäljellä on 30 tuotetta (yksi puuttuu kuvasta):


Aika hyvin olen silti loppujen lopuksi saanut tuotteita käyteltyä, mikä johtuu siitä, että kalenterit vaan olivat superhyviä. Onhan tuossa vielä paljon superhyviä tuotteita jäljelläkin. Näistä on säännöllisessä käytössä Iconic Londonin maskara, Revolutionin huulikiilto (loppuu ihan pian, stopperi pitäisi vielä ottaa pois), Eve Lomin seerumi ja Christophe Robinin hiuspohjakuorinta. Rodialin ja Omoroviczan naamiot olen juuri korkannut. 


Tässä vielä kuvista unohtunut reppana Avantin huulikuorinta. Tätä en ole vielä korkannut, mutta avaan heti, kun tällä hetkellä käytössä oleva kuorinta loppuu.  


Tämän projektin tarkoituksena olisi tällä kertaa saada ylläolevista tuotteista 25 käytettyä loppuun, aivan sama mitkä. Lisäksi haluan käytellä näitä viittä puuterista tuotetta kaikkia 50 kertaa:


Tässä vielä, miltä nämä näyttävät tällä hetkellä, että saisi sitä vertailua, miltä näyttävät 50:n käyttökerran jälkeen:


Natasha Denona Blush Glow Duo Blush & Highlighting Powder
(LF joulukalenteri 2020)


HD Brows High definition Beauty Contour And Colour Pro Palette
(
LF joulukalenteri 2018)

Kaunokainen... kokenut kovia.


Illamasqua Beoynd Powder Highlighter - Deity
(LF joulukalenteri 2018)


LH Cosmetics Shimmer Saga Eyeshadow Palette
(Bangerhead joulukalenteri 2022)


Huda Beauty Rich Nude Obsessions Eyeshadow Palette
(Feelunique joulukalenteri 2021)

Näitä on kaikkia tullut sentään edes testailtua. Se 50 käyttökertaa lasketaan per nappi eli jos käyttelen esimerkiksi Hudan paletista kahta nappia kerralla, se on kaksi käyttökertaa. 


Projekti alkoi joulukuun 1. päivä ja loppuu marraskuun lopussa 2024 tai heti, kun olen päässyt tavoitteeseen eli 25 tuotetta on loppunut ja viittä puuterista käytetty 50 kertaa. Päivityksiä teen aina kymmenen tavoitteeseen päässeen jälkeen eli 3 päivitystä olisi tiedossa. Toivotaan, että onnistuisi tälläkin kertaa. Rentouttavaa sunnuntaita!

2 kommenttia:

  1. Ihan hyvä ja mahdollinen tavoite! Mielenkiinnolla seurailen tätä siun projektia :) Mie yritän käytellä nyt 30 pack -kangasnaamioita, se paketti vie kuitenkin jonkin verran tilaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alunperin meinasin laittaa tavoitteeksi käytellä 30 tuotetta, mutta laskeskelin, että tuskin onnistuisi... :D 25 on tosiaan suht saavutettavissa! 30 kappaletta naamioita on kyllä paljon! Onneksi niitä on kuitenkin kiva ja rentouttava käytellä :) Ja kyllä, ne kun olet käyttänyt, niin kummasti avautuu tilaa taas uusille tuotteille :D Tsemppiä projektiin, seurailen myös mielenkiinnolla! :)

      Poista