14.11.2019

Loppuneet tuotteet lokakuu 2019

Lokakuussa loppui tuotteita sekä kotosalla että muutama reissunkin päällä. Ensiksi esittelen kotona loppuneet, joita kertyi suhteellisen mukavasti:

Aloitan taas kerran yläpäästä eli hiuksista:


Garnier Nutrisse Cream Nourishing Permanen Hair Color - 9.0 Vaalea
Tämä ei ollut nyt liian vaalea väri, joten uskalsin kokeilla. Tällä tulikin ihan täydellinen tukka, joten satsaan tähän samaan myös ensi kerralla. (5/5)

Tigi Bed Head Resurrection Conditioner
Viime kuussa loppui ensin taas shampoo ja nyt hoitoaine, joten jotain on käytännöissäni ihan selkeästi muuttunut, koska aikaisemmin oli säännöllisesti aina toisin päin. Ehkä en lotraile hoitoaineen kanssa enää niin kovasti. Joka tapauksessa tämän sarjan shampoo ja hoitoaine ovat HG-tuotteitani ja uudet on jo korkattu. (5/5)



L'Oréal Paris Elvital Color-Vive Purple Shampoo
Bette Box 04/2019 - minulla on muutama hopeashampoo jonossa, mutta kun ne ovat loppu (ehkä vuoden päästä) ostan tätä. Tämän ei tarvinnut kauaa hiuksissa muhia, kun jo teki tehtävänsä eli taittoi keltaisuutta pois. Lisäksi tämä pesi hiukset hyvin eli oli todella helppokäyttöinen. Tätä saa lähikaupasta ja on edullinen. Aivan mahtava tuote. (5/5)

J. Mäki Professional Color Shampoo
Bette Box 01/2019 -  tuoksu tässä oli ihana, mutta muuten tämä ei sopinut hiuksilleni perättäisiin pesukertoihin. Tämä meni periaatteessa sellaisena syväpuhdistavana shampoona, koska tämä pesi hiukset oikeasti narskuvan puhtaiksi, joten oli käytettävä tehohoitoja aina päälle. Käyttelin tätä todella harvakseltaan, mutta tähän en enää satsaisi. (1/5)

Herbina Deep Cleansing Shampoo
Tämä loppui todella nopeasti muutamassa kuukaudessa vaikka oli tuo edellä esitelty J. Mäkikin käytössä. Tämä oli niin vetistä, että aina piti satsata ainakin kahteen pesukertaan, kun ainetta meni hukalle. Tuoksu oli kyllä tässäkin aivan ihana ja kyllähän tämä jotakuinkin tehokkaasti puhdistikin. Tulipahan nyt testattua, mutta tuskin enää ostan. Seuraavaksi taidan kokeilla Biozellin vastaavaa. (2/5)

Athena Beauté 3 In 1 Facial Cleansing Wipes
Keskisten ostos - nämä loppuvat hitaasti, mutta varmasti. Todella edullisia Keskisiltä (ainakin) saatavia pyyhkeitä. Ovat ihan ok ja nyt olen korkannut viimeisen paketin, mikä niistä kolmesta ostamastani on jäljellä. (3/5)

BiO2You Natural Nutritive Seabuckthorn Cream
Bette Box 02/2018 - tämän kalliin voiteen (~30 €) käyttelin sitten kokonaisuudessaan kaulalleni. Vaikutti vähän paksummalta, joten suosiolla jätin testaamatta kasvoilleni. Ja ihan senkin vuoksi, kun on jo melkoisen vanha tuote. Meni kaulan iholla hyvin. (3/5) 

Nivea Gentle Eye Make-Up Remover
Tämä on parhaita silmämeikinpoistoaineita, joten tulen ostamaan tätä lisää sen jälkeen, kun olen käyttänyt kaikki jonossa olevat. Tämä poistaa helposti kaiken silmämeikin. (5/5)

Tatcha Luminous Dewy Skin Mask
Boxycharm 01/2019 - minkä ihanaisen yllätyksen tammikuun Boxycharm toi tullessaan, sieltä tuli kaksi Tatchan naamiota ja vasta nyt raaskin toisen niistä käyttää eli toinen on onneksi vielä jäljellä. Naamio oli todella märkä, ehkä hitusen vaikea oli naamiota kasvoille asetella, mutta se kosteutti erittäin hyvin ja oli kaikinpuolin todella miellyttävä kokemus. Pakkauksessa oli niin paljon seerumia, että käyttelin sitä kaulani kosteutukseen seuraavat päivät. (5/5)

Iroha Nature Anti-Wrinkles Tissue Face Mask Q10 + Hyaluronic Acid
Glossybox 01/2019 - tämä naamio oli tarkoitettu mm. taistelemaan ihon ikääntymistä vastaan ja voisin sanoa, että jotenkin ihosta kyllä tuli sileämpi. Tämä ei ehkä niinkään kosteuttanut, mutta teki kyllä ihmeitä. Kun naamion otti pois, seerumikin imeytyi ihoon nopeasti. Tässä oli hyvä, mutta mieto tuoksu ja lisäksi naamio oli napakka ja helppo laittaa. (5/5)

Novaexpert Expert Exfoliator & Novaexpert Mask Repulp
Bette Box 10/2018 - tämä ei oikein vakuuttanut. Kuorintapuoli kuori, joo, mutta naamio oli jotenkin epämääräinen. Se piti ensin poistaa lämpimällä vedellä ja sen jälkeen vielä kylmällä vedellä, mutta eipä se oikein tahtonut kasvoilta lähteä vaan jäi sellaiseksi kalvoksi. (2/5)


Essence XXXL Longlasting Lipgloss - 3 Very Berry
Mukana 13 By Halloween -projektissani - oikein kiva huulikiilto, jonka sävystäkin tykkäsin valtavasti. Ehkä vähän tahmeampi kuin tykkäisin, mutta se ei ollut mikään suuri ongelma. (4/5) 

Benefit Roller Lash (mini)
Tukholman ostos - tämä oli ihan niin perustavaraa kuin olla ja voi. Teki ripsistä mustat, mutta siinäpä se, joten ei vakuuttanut. Minun vaatimukseni ripsareiden suhteen on tuuheus, koska pituutta on valmiiksi ihan sopivasti syntymäetuutena. (3/5)

Palmer's Cocoa Butter Formula Ultra Moisturizing Lip Balm - Dark Chocolate & Mint
Ikuisuuden vanha huulirasva, jonka sain vihdoin käytettyä. Mutta oli tämä vaan ihana. Tuoksu oli mahtava, kosteutti hyvin ja vähän kihelmöi huulilla. Olen ostanut tämän joskus Tallinnasta ja ostan uudestaankin, jos tulee vastaan. (5/5)

I Love Minty Choc Chip Bath & Shower Crème
Ostospostaus - tämä oli varmasti vanhin suihkarini, joten tämän ihanuuden oli todellakin aika päästä jo käyttöön. Tuoksu tässä on juurikin tuollainen minttusuklaa ja suihkuhetket olivat ihan täydellisiä. Tämän kohdalla ei todellakaan pistänyt pahaksi ollenkaan tuo suuri pullo ja se, että tuote kesti pienen ikuisuuden. (5/5)

RFSU Intim Daily Wash
Bette Box 10/2019 - kyllä tällä pesi, mutta en näe tarvetta tällaisille pesunesteille. (3/5)


L’Occitane EdT Fleurs de Cerisier 
Joulukalenterista 2016, mukana 13 By Halloween -projektissani - tämä taas oli vanhin kosmetiikkajoulukalentereistani saamistani jäljellä olevista tuotteista.  Tuoksu tässä oli ihanan kukkainen, ei nyt ehkä raikkaan kukkainen, mutta sellainen täyteläinen. Tykkäsin todella paljon. (5/5) 

Dermosil Tindra Hand Cream
Ostospostaus -  tämänkin tuoksu oli aivan ihana. Ei ollenkaan voimakas, mutta tuoksui sopivasti. Aina Dermosilin käsivoiteet eivät vakuuta, mutta tämä kyllä kosteuttikin hyvin. Käyttelin yövoiteena. (4/5)
 
Näytteitäkin loppui muutamia ihan koti-Suomessa ja nämä olivat kaikki mahtavia juttuja. Varsinkin nuo Bumble And Bumblen shampoo- ja hoitoainenäytteet tekivät hiuksista aivan uskomattomat. Täytyypä tarkkailla nyt näitäkin. Nämä Bb. näytteet sain Sephorasta Kreikan reissulta.

Sitten mennäänkin siellä reissun päällä loppuneisiin tuotteisiin, joita oli muutama:
 
The Body Shop Mango Lip Butter 
Joulukalenterista 2017 - tämä on mennyt kokonaisuudessaan yöhuulivoiteena ja koska tuolla oli vain pikkuriikkinen jämä jäljellä, otin reissuun mukaan ja käytin siellä loppuun. Kivasti kosteuttava huulivoide miedolla tuoksulla. Tällaisella yövoidekäytöllä kestikin pienen ikuisuuden. (4/5)  

Jordan Fresh Breath Toothpaste
Bette Box 09/2019 - tämä tuli juuri sopivasti syyskuun Bettestä, joten lähti pienen kokonsa vuoksi reissuun. Ei ihan riittänyt koko viikoksi minun ja mieheni yhteiskäytössä, mutta onneksi oli back-uppia. Ihan perushammastahnahan tämä oli. (3/5)  

Cutrin Vieno Sensitive Volumizing Mousse
Bette Box 07/2019 - loppujen lopuksi tämä oli oikein hyvä muotovaahto, joka antoi tukea hiuksille. Säästin tästä jämät reissuun ja riitti melkein koko viikoksi. (4/5)

Pirkka Sun Aurinkosuihke 30 Korkea Suoja
Tämä Pirkan aurinkovoide on sopivan edullinen, hoitaa hommansa ja on suihkemuodossa. Imeytyykin nopeasti, joten tästä on näköjään tullut vakkarivaruste aurinkoon. (5/5)


Replay Tank Custom EdT for Her (Bette Box 08/2019) (3/5) & Kenzo World Power EdP (Bette Box 09/2019) (4/5)
Nämä kaksi hajuvesinäytettä riittivät sopivasti itselleni viikoksi. Kumpikin olivat hyvän tuoksuisia, mutta tuo Replay katosi iholtani alta aikayksikön, joten siinä mielessä Kenzo vei voiton.


Lisäksi muutama huippuluokan näyte loppui reissussakin, näistä on kaikista pelkkää positiivista sanottavaa. Voisin ostaa jokaisen täysikokoisenakin ja Mádara on jo kerran ostettukin. Absolutionin voide on parasta aikaa käytössä mininä. Four Reasonsin duokin oli aivan mahtava ja nämäkin täytyy pitää mielessä.


Ei kovin montaa purkkia jäänyt Kreikkaan, mutta tarpeeksi, että painoraja pysyi aisoissa. Kotiin lähtiessä se oli 300 g alle, joten melkoisen nappiin meni. Ihanaa viikonlopun odotusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti