30.12.2018

Loppuneet tuotteet marraskuu 2018

En ole ikinä laskenut kuukaudessa loppuneiden tuotteiden määrää, mutta ihan kuin marraskuussa olisi loppunut vähän maltillisemmin kuin yleensä. Joka tapauksessa ihan kiitettävästi kuitenkin ja mukana on jälleen useita vanhempia juttuja, joista on aina vähän kivempi luopua. Nyt täytyy kyllä myöntää, että olen vähän jo kyllästynyt tuohon vanhojen kaivelemiseen, joten aika monet olen korvannut nyt juuri niillä tuotteilla, millä haluan. 



Oliv Hårvård Balsamspray
Tukholman ostos - tämän olen kehunut jo useaan otteeseen eli aivan loistava tuote, joka hoitaa hiuksia juuri kuten pitää. (5/5)


Little Butterfly London Secrets At Starlight Illuminating Night Cream
Jolie Box 11/2018 - miellyttävä yövoide ja tykkäsin kovasti vaikka pieni näyte vain olikin. Voide ei ollut liian paksua ja tuntui kosteuttavan ihoa. (4/5) 

Embryolisse Lait-Crème Concentré Nourishing Moisturizer
Käyttelin tätä jonkin aikaa meikin alla ja oli siinä ihan loistava. Iso tuubi, joten pikku hiljaa kaikki muut kasvovoiteet alkoivat kuitenkin ajamaan ohitse. Näin ollen loput tästä käytin kaulalla, koska parasta ennen päiväykset alkoivat paukkumaan. Jos kasvovoiteita ei olisi 20 jonossa, voisin ihan hyvin ostaa tämän  uudestaan. (5/5)

The Body Shop Oils Of Life
Ostospostaus - oi voi mikä ihanuus tämä oli! Aivan täydellinen kasvoöljy! Käyttelin tämän öisin ja ihoni oli niin loistavassa kunnossa koko ajan. Tässä on niin lumoava tuoksukin, että voisin kylpeä siinä. Tämän ostan ehdottomasti joskus uudestaan. (5/5)


TonyMoly I'm Real Skin Soothing Tea Tree Mask Sheet
Ostospostaus - todella märkä naamio, joka selvästi kosteutti, mutta tuota 'soothing'-efektiä ei kyllä tullut. Naamio oli myös helppo laittaa. (3/5)

Garnier Moisture + Freshness Tissue Mask Super Hydrating & Purifying
Riikan ostos - tämäkin naamio kosteutti, mutta ei ehkä ihan niin hyvin kuin se sininen ja vaaleanpunainen versio tästä Garnierin naamiosta. Oli kuitenkin todella miellyttävä ja helppokäyttöinen. (4/5)

Mizon Enjoy Vital-Up time Nourishing Mask
Tallinnan ostos - erittäin märkä ja ihana naamio, joka kosteutti hyvin. Tämäkin oli helppo asetella ja pysyi hyvin. Tuoksusta tuli mieleen perussaippua. (5/5)

Wander Beauty Baggage Claim gold Eye Masks
Boxycharm 08/2018 - samat sanat kuin viime loppuneissa: nämä olivat tyylikkään kultaiset silmänalusnaamiot. Selvästi kosteuttivat silmänalusihoa vaikka olivat kuitenkin melko kuivan oloiset aseteltaessa. Silmäpusseihin eivät mielestäni vaikuttaneet, tosin käytin nämä illalla ja pussit ovat selkeimmillään aamuisin.. (3/5)

Simple Micellar Cleansing Wipes
Nämä nyt vain ovat ihan täydellisiä pyyhkeitä. Näitähän minun ei enää pitäisi ostella, mutta nämäkin löysin jostain todella halvalla ja uudetkin ovat jo käytössä. (5/5)




Ahava Deadsea Water Mineral Body Lotion
LF Beauty Box 10/2018 - aivan liian voimakastuoksuinen voide. Lause, jota en ehkä olisi ikinä voinut kuvitella tänne kirjoittavani. Minua ei yleensä voimakkaat tuoksut haittaa, mutta tämä meni kyllä jo liian pitkälle. Ja se ei edes haihtunut iholta päivän mittaan. Onneksi tämä oli vain pieni tuubi, mutta itse voide oli kyllä oikein hyvää. Imeytyi nopeasti ja kosteutti. (2/5)

Dove Nourishing Secrets Replenishing Ritual Body Lotion
Bette Box 08/2018 - ensi nuuhkaisulla en tykännyt tämän tuoksusta ollenkaan, varsinkaan koska mango oli siitä ihan kateissa. Edelleen se mango oli kateissa, kun tätä aloin todenteolla käyttämään, mutta aloin kuitenkin loppujen lopuksi pitämään tämän tuoksusta. Itse voide kuitenkin imeytyi todella huonosti, piti hinkata ja hinkata, joten sen perusteella en kyllä lähtisi ostosreissulle. (2/5)

Yves Rocher Red Apple Perfumed Body Lotion
Ostospostaus - tämä oli paremman tuoksuinen niistä ostamistani YR:n joulutuotteista, joten käyttelin saman tien pois vaikka ei tämäkään mikään mahtava ollut. Voiteena ihan hyvä. En osta uudestaan.(2/5)

Yves Rocher Red Apple Bath & Shower Gel
Ostospostaus - sama juttu tämän kanssa eli käyttelin saman tien poissa kuljeksimasta, koska en innostunut ollenkaan. Koostumus kuitenkin taattua YR-laatua, mutta en tule näitä enää tilaamaan. (2/5)

Sephora Vanilla Creamy Body Wash
Ostospostaus - täydellinen suihkugeeli hurmaavalla tuoksulla. Onneksi minulla on vielä näitä muutama kaapissa, tosin eri tuoksussa. (5/5)


Isadora Volume Lash Styler Mascara
Yksi parhaista maskaroista, mitä olen käyttänyt. Tekee ripsistä pitkät ja tuuheat, mutta ei kuitenkaan klimppiinny eikä sotke. Aivan täydellinen itselleni. (5/5)

Lumene Beauty Base Matifying And Retexturizing Primer
Mukana 10 tuotetta 10.10. mennessä -projektissani - todella hyvä pohjustaja, joka sekä häivyttää huokosia että pitää iholta kiillon poissa pidempään. Tämä on toinen tällainen käyttämäni, mutta nyt on primereita jonossa sen verran, että en tule vähään aikaan mitään uutta siltä saralta hankkimaan. (5/5)

Lumene Color Correcting Cream 6 In 1 - Fair
Bette Box 03/2017 - mahtava tuote, joka levittyy helposti ja peittää juuri tarpeeksi. Tämä kyseinen yksilö oli kuitenkin liian tumma, joten yleensä sekoittelin tätä vaaleamman meikkivoiteen kanssa. Tällaisen olen käyttänyt myös aikaisemmin, mutta oikeassa sävyssä. Ihanaa, että on taas yksi värivoide vähemmän. (4/5) 

Make Up For Ever Ultra HD Microfinishing Loose Powder
Kreikan ostos - tämä oli ihan perushyvä irtopuuteri eli parempiinkin olen kyllä törmännyt. Piti kyllä kiiltoa poissa jonkin aikaa, eikä jättänyt kasvoja valkoisiksi, mutta ei ollut niin ihmeellinen, että tarvitsisi toiste enää kokeilla. (3/5) 


Cherry ChapStick Everyday Lip Protection
Sainpahan yhden huulivoidevanhuksen käytettyä pois. Nämä chapstickit ovat todella riittoisia ja hyviä huulivoiteita, mutta tämä cherry-versio oli melko tylsä. Varmaan kuitenkin joskus ostelen toisessa maussa uudestaan. (3/5)

Hurraw Licorice Lip Balm
Tämäkin on melko kauan pyörinyt laatikossani, mutta nyt lakritsi-innokkuuksissani otin käyttöön ja olihan tässä aivan täydellinen tuoksu. Voiteenakin loistava. (5/5)

Sephora Monoi Moisturizing Hand Cream
Tukholman ostos - tätä olen varjellut ja säästellyt vaikka kuinka kauan. Ihanan tuoksuinen käsivoide, jota ostaisin salamana lisää, jos pystyisin. Voiteenakin aivan huippu. Tämä pyöri käsilaukussani ja käyttelin myös töissä, että saisin myös päivisin nauttia tämän tuoksusta... ja muutkin saivat. (5/5)

Marraskuussa tosiaan loppui melko vähän tuotteita normaaliin vauhtiini verrattuna. Joulukuussa kyllä sitten tuntuu räjähtäneen taas homma käsiin. Rentouttavaa sunnuntaita!

2 kommenttia:

  1. Vuoden viimeistä päivää viedään :) Toivottavasti ens vuodest tulee vähintään yhtä hyvä ku tästä vuodesta :D Doven Body Lotion oli kyllä mun suosikki, just sain sen käytettyä. Täytyy sanoa etten noissa voiteissa juurikaan koskaa tunnista eri tuoksuja :) Tiedän vain tuoksuuko voide hyvälle vai ei!!! XD Korkkasin eilen uuden body lotionin, oisko sekin tullu Bettestä, muistaakseni Nivean (?) oil-in-lotionin ruusun tuoksussa. Vasta kertaalleen käytin vartalolla ja saattaa olla et jää siihen kertaan. Ruusun tuoksu on vähän yökyök. Sun Tukholman ostos Oliv hårdvård kiinnosteli myös :) 5-vuotis suunnitelmiin voiskin kuulua, et pääsis käymään Tukholmassa-ja Sephorassa :D Vain seura (ja rahat) puuttuu!!! :D Hyvää uutta vuotta 2019 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, oikein hyvää uutta 2019 vuotta sinullekin! <3 Toivotaan, että tästä tulee huippuvuosi! :)
      Tuon Doven kanssa on jännä, kun sitä niin hehkutetaan ihan ympäriinsä, mutta vähän kuin Lumenen kasvovoiteiden kanssa, meillä ei synkkaa ollenkaan. Doven shampoosta (ja/tai hoitoaineesta) sain jopa ihottumaa, mitä ei ole ikinä ennen muiden hiusjuttujen kanssa tapahtunut! Joku ainesosa heillä vain on, mikä saa minulla karvat pystyyn. No, tästä voiteesta ei tullut ihottumaa ja oli tuoksultaan ihan kiva :D Nyt lyö tyhjää tuon ruusutuoksuisen kanssa.. ei mitään muistikuvia, onko tullut käytettyä vai ei... :D Ruusukin on just sellainen, että se voi mennä överiksi noissa tuotteissa.
      Toivottavasti nyt pääsisit sinne Tukholmaan ja Sephoraan!! Oi sitä paratiisia.. Olisiko jo tämä se vuosi kuitenkin..? Itseäkin niin menojalka vipattaisi ;) <3

      Poista