17.6.2020

Loppuneet tuotteet toukokuu 2020

Nyt voin kerrankin esitellä mielestäni melko maltillisen kasan loppuneita tuotteita toukokuulta. Saattaapi olla vähyydessään ennätykseni. 


Tietenkin tämä maailmantilanne alkaa pikku hiljaa näihin heijastumaan, ei jaksa pynttäytyä samanlaiseen kuntoon kuin töihin mennessä tekisi.


Garnier Fructis Oil Repair 3 Butter Mask 3 In 1
Ostospostaus - tämä oli tehokas hiusnaamio todella herkullisella tuoksulla varustettuna. Näitä Garnierin omia tulee aina silloin tällöin osteltua, mutta nyt on muutama muu laatikossa odottamassa vuoroaan, joten ihan vielä en osta tällaista uutta. (5/5)

Batiste Dry Shampoo & A Hint Of Colour For Blondes
Bette Box 01/2020 - tämä oli hyvä eli antoi selkeästi hiuksiin tuuheutta eikä jättänyt sellaista valkoista jämää tukkaan vaikka kyllä antoi vähän sitä väriäkin. Piti myös hiukset puhtaana pidempään. Tästä taisi tulla uusi suosikkini Batisten eri versioista. (5/5)


IT Cosmetics Brow Power Universal Eyebrow Pencil - Universal Taupe
Boxycharm 01/2018 - tämä tuote kesti pienen ikuisuuden! Todellakin saa rahoilleen vastinetta. Alkuun käyttelin tätä ihan vain kulmieni häntiin, sitten myös paikkailemiseen, mutta lopulta tein tällä koko kulmat. Tämän kynän myötä siis siirryin nyt selkeästi puuterisista kulmaväreistä kulmakyniin, koska tämä oli aivan loistava. Tätä piti laittaa kuitenkin erittäin varovaisesti, ettei olisi tullut liian tummaa jälkeä, joten siksipä tämä ikuisuuden kestikin. Kului tooodella hitaasti. Voisin ostaa uudestaankin. (5/5)

Burt's Bees Replenishing Lip Balm With Pomegranate Oil
Ostospostaus - jestas, että tämä olikin vanha, yli kolme vuotta sitten ostettu. Tästä tuli pienen pientä sävyä huulille ja oli hyvä. Kosteutti tehokkaasti ja oli muutenkin riittoista tuote. (5/5)

Ivy Aïa Micellar Cleansing Water
Goodiebox 03/2020 - täydellinen misellivesi, joka puhdisti erittäin tehokkaasti, mutta hellävaraisesti meikinjämät sekä kasvoilta että silmiltä. Tämä oli selkeästi herkän ihon misellivesi, ei ollut edes minkäänlaista tuoksua. Tätä oli kiva päästä testailemaan ja isompikin pullo olisi kelvannut. (5/5)

Elemis Papaya Enzyme Peel
LF Beauty Box 11/2018 - tässä happokuorinnassa oli aivan harvinaisen omalaatuinen, mutta järjettömän hyvä, raikas tuoksu. Käyttö oli joka kerta suuren suuri nautinto. Käyttelin noin kerran viikossa, tuote oli erittäin hellävarainen, mutta teki ihosta niin samettisen pehmeän, että ei mitään rajaa. Saisipa tätä lisää. (5/5)



Clinique Moisture Surge 72-Hour Auto-Replenishing Hydrator
Asos joulukalenterista 2018 - pieni 7 ml tuubi superhyvää kasvovoidetta. Tämä sopi erittäin hyvin meikin alle eikä pistänyt kasvojani kiiltelemään, vaikka pitäisikin olla oikein tehokosteuttaja. Todella mahtava tuote, jonka käyttelin siis viimeistä pisaraa myöten, sen 7 ml, kuten kuvasta näkyy.. (5/5)

Aurelia Revitalise & Glow Serum
Goodiebox 03/2020 - tämän kalliin seerumin otin melkein heti käyttöön sen saatuani, koska vaikutti jonkinlaiselta superseerumilta. Esittelyissä mainittiin jopa ikuinen nuoruuden lähde. Mutta joo, tämä kyllä vakuutti eli selvästi tasoitti ihon sävyä ja tuntui nuorentavankin. Laitoin tätä meikinkin alle, joka ei kaikkien seerumeiden kohdalla onnistu ja selvästi kirkasti katsetta. Huippu tuote! (5/5)



Vitamasques Crystal Glow Hydrogel Eye Mask All In One Rescue
Goodiebox 03/2020, mukana 50 Shades Of Pink -projektissani - tämä silmämaski oli tyylikkään näköinen kultaisine hippuineen. Niistä hipuista jäi käytön jälkeen kasvoillekin muutama hile. Tämä oli erittäin "cooling" eli virkisti kovastikin. Oli myös helppo laittaa, mutta vähän jäi ilmaan joistakin kohdin, koska naamio oli niin paksu. Tämä ei ollut kovin märkä, joten ei ollut paljon ihoon taputeltavaa käytön jälkeen. (4/5)

Soap & Glory Speed Plump Super-Hydrating Miracle Moisture Mask
Ostospostaus, mukana 50 Shades Of Pink -projektissani - tämä naamio oli kahdessa osassa eli toinen suun alueelle ja toinen kasvojen yläosalle. Maskit olivat todella paksuja, silikonimaisia ja sopivan märkiä, ei valunut ollenkaan ylimääräistä nestettä. Tässä oli herkullinen tuoksu, kosteutti tehokkaasti, aine imeytyi hyvin ja oli todella miellyttävä käyttää. (5/5)

MayBeauty The Incredible Peel Off Mud Mask
Bette Box 12/2019 - näitä tuli kyseisestä Bettestä kolme kappaletta ja kuvassa on yksi niistä käyttämättömistä, koska sen käytetyn paketti värjäytyi täysin mustaksi. Tämä on siis musta naamio, joka on niin samperin tehokas, että repii oikeasti ne karvatkin, jos sattuu sellaiseen osumaan tai sellaisia olemaan. Naamio siis kuivahtaa levittämisen jälkeen kasvoille ja se revitään sitten pois (lähtee itselläni ainakin melkein kokonaisena) jonkin ajan päästä. Vie kyllä mukanaan varmasti aika paljon mömmöjä, siltä ainakin vaikutti, koska iho oli super sileä ja heleä tämän jälkeen. Loistava naamio. (5/5)


TreacleMoon One Ginger Morning Bath And Shower Gel
Keskisten ostos - löytyyhän näitä kotipaikkakunnaltakin, mutta jostain syystä rehaan tätä tapausta aina Keskisiltä. Todella herkullisen tuoksuinen suihkari, joka tekee suihkuhetkistä aivan täydellisen. Onneksi näitä on vielä yksi varastoissa, joten ei tarvitse ihan vielä ostaa lisää. (5/5)

Fruttini My Daydream Is Strawberry Body Lotion
Tallinnan ostos - ihanan tuoksuinen vartalovoide, jota olen jemmannut varastoissani vähän turhankin pitkään. Tämä on myös tehoiltaan ja koostumukseltaan huippuluokkaa, imeytyykin nopeasti. Ostan lisää, jos tulee joskus vastaan. (5/5)

Zuii Organic Flora Self Tanning Foam - Medium
Jolie Box 04/2019 - tämä tuli siis tuolta pullosta kevyenä vaahtona, joka kuivahti ja tarrasi ihoon erittäin vikkelään, joten levittämisen kanssa piti olla nopea. Medium-sävy oli itselleni ihan sopiva, vaikka alkuun epäilinkin liian tummaksi, mutta ihan hyvännäköisen rusketuksen antoi. Tämän piti antaa väriä 7-10 päiväksi, mutta ei se ihan niin kauan kyllä itselläni pysynyt. Tykkäsin tästä kyllä. (4/5)


Trind Natural Nail Repair
En tiedä, monesko pullo tämä tätä huipputavaraa oli, mutta onneksi on vielä yksi varastoissa jäljellä. Kuulin huhuja, että tätä ei enää saisi?! Apua. Tämä pitää kynnet todella hyvässä kunnossa, joten toivottavasti huhut eivät pidä paikkansa. (5/5)

The Body Shop Berry Bon Bon Hand Cream
Ostospostaus - tämä oli yksi niistä joulukauden 2018 tuotteista, joista varsinkin siihen peppermint-versioon ihastuin ikihyviksi (se on parasta aikaa käytössä). Tässä oli vähän maltillisempi tuoksu kuin siinä (ja siinä vanilla-versiossa), mutta ihan hyvä tässäkin, karkkinen. Nämä TBS:n käsivoiteet ovat erittäin hyviä käsilaukussa kannettavia pienen kokonsa vuoksi ja tehoiltaan aina loistavia. (5/5)

No niin, ei näköjään yhtään hutia vaan kaikki olivat loistavia tuotteita. Harvinaista sekin, mutta ihan mahtavaa! Aurinkoista viikon jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Loppu sulla enemmän tuotteita ku mulla XD Oon taas kaks viikkoa etätyössä niin sekin hidastaa vielä tuotteiden loppumista, tai edes kulumista. Kerran meikkasin tällä viikolla, kun oli meno ihmisten ilmoille :) Mulla loppu juuri sama Elemiksen kuorintavoide, mutta en huomannut mitään käytössä. Tosin käytän näitä silloin kun muistan eli noin kerran kuukaudessa, vaikka aina päätän, että nyt hoidan ihoa kerran viikossa... Ehkä jopa tuloksia voisi silloin näkyä. Mulla on myös seuraavana vuorossa tuo Aurelian seerumi, nyt on kyllä odotukset huipussaan sun sanojen jälkeen! Ainakin 5 vuotta pitää tipahtaa pois naamasta sen käytön aikana XD Karmaisevat muistot ovat myös May Beautyn maskista (viikset lähti) ja Zuiin ir-vaahdosta. En ollut vikkelä eli pohkeissa oli paskan väriset pläikät liian kauan eli ainakin sen 10 päivää!!! Kivaa ja letkeää juhannusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vähän sama noiden kaiken maailman kuorintojen ja naamioiden kanssa, päätän totta totisesti käyttää just vähintään sen kerran viikossa, mutta pah... Aina välillä jätän niitä sitten pöydälle, että ne on pakko huomata, mutta eihän niitä siinä voi ikuisuuksia säilyttää :D
      Kerro, mitä tykkäät Aurelian seerumista, jos olet jo ottanut käyttöön? Se teki kyllä ihmeitä... ja vähintään 5 vuotta pois....nooo... vähän kuin se The Ordinaryn happo, joka oli pakko ostaa isossa koossa :D
      Hahhah tuo May Beauty ja Zuii! :D :D Ei todellakaan ole aina helppoa tämä kauneudenhoito ;)
      Kiitos juhannustoivotuksista! Meillä se oli ainakin kivan rauhallinen :) Toivottavasti teillä oli myös kivaa! <3

      Poista