17.1.2021

Loppuneet tuotteet joulukuu 2020

Vuorossa olisi viime vuoden viimeisten loppuneiden tuotteiden esittely. Tarkoituksena on jatkaa ihan samaa rataa tänä vuonnakin eli esittelen kaikki muut tuotteet paitsi hammastahnat, käsisaippuat ja deodorantit, mikäli niitä ei ole missään boxi- tai ostosesittelyssä täällä blogissa aikaisemmin nähty. 

Tuotteita loppui joulukuussakin ihan kivasti. Erittäin tyytyväinen olen tuon Butter London -kynsilakan loppumiseen, sainpahan vielä yhden värilakan käytettyä viime vuoden piikkiin. Ei niistä lakoista mitään projektia erikseen ole ollut, mutta nyt saan aloittaa tuon puolesta puhtaalta pöydältä. Tänä vuonna nimittäin olen lakkaprojektin taas aloittanut, mutta siitä lisää vähän myöhemmin.
 
Percy & Reed Reassuringly Firm Session Hold Hairspray
LF Beauty Box 12/2020 - todella hyvä hiuskiinne, jonka antoi sellaisen joustavan pidon. Erittäin hieno suihke, jota oli jopa vaikea kohdistaa sinne minne halusi, koska oli niin hieno. Tuoksukin oli hyvä. En ole hiuskiinteitä käytellyt säännöllisesti enää aikoihin, mutta tämän käyttelin nyt pikku hiljaa pois aina sopivassa raossa ja tarpeen tullen pienen kokonsa vuoksi. (5/5) 

Aussie 48 Hours Scent-Sational Protect Conditioning Mist With Australian Macadamia Nut Oil
Tässä hoitoainesuihkeessa oli aivan ihana tuoksu, joka hiuksista tulvahti nenään aina silloin tällöin. Tosin siihen tuoksuun tottui, joten pidemmän käytön jälkeen en itse sitä enää huomannut. Tuoksu olikin se ehkä paras puoli tässä nimittäin en tämän tehoista oikein enää perusta. On vain ihan ok tasoa, joten en taida näitä enää ostaa. Tämä oli toinen käyttämäni, mutta ensimmäinen oli toisessa tuoksussa (Jojoba Seed Oil). (3/5)

The Body Shop Shea Butter Richly Replenishing Hair Mask
Ostospostaus - tässä oli sitten asiat edelliseen verrattuna ihan toisin päin. Tehoiltaan tämä oli aivan loistava hiusmaski, teki hiuksista sileät ja pehmeät, tehosi siis aivan selvästi. Tuoksu alkoi vaan niin pahasti tökkimään, että en kyllä enää tähän shea-sarjaan sorru. Todella voimakas ja miehinen. Onneksi TBS:lla on muissakin tuoksuissa näitä naamioita ja banaaniversio taitaa kaapistani löytyäkin. (4/5)

Billion Dollar Brows Universal Brow Pencil 
Boxycharm 01/2019 - todella helppokäyttöinen kulmakynä, jolla sai kulmat hyvin tehtyä. Sävy oli ihan sopiva, kun tällä piirteli hellällä otteella. Iso plussa myös tuosta harjasta toisessa päässä. Tämän jälkeen otin käyttöön kynän, jossa harjaa ei ole ja hetken aikaa sitä oli pikkasen hukassa. (5/5)

Bellápierre Banana Setting Powder
LF Beauty Box 01/2019 - vihdoin tämä loppui! Siis tämän kanssa olen tehnyt kyllä töitä, että saisin pois varastoistani. Pienellä määrällä pärjäsi pitkälle ja kun en muutenkaan välitä näistä tällaisista puutereista niin olihan tässä hommaa. Erittäin pölisevää ainetta, mutta kyllä tämä selvästi kirkasti katsetta, ei siinä mitään. En kuitenkaan kaipaa sellaista eikä silmänalusenikaan ole mitenkään tummat. Tämä oli pelkkä ylimääräinen steppi, joka sitten jossain vaiheessa kyllä jatkuu, koska näitä on vielä toinen käyttämätön odottamassa vuoroaan. (3/5)

Lumene Essential Volume Mascara - Black
Bette Box 04/2019 - tämän piti olla volyymia antava maskara, asia jota nimenomaan kaipaan, mutta ei kyllä sinne päinkään. Ei antanut volyymia, ei pituutta, ei kaarevuutta, ei mitään, pelkästään värjäsi ripset mustaksi ja senkin vähän naftisti. Osoitti kuivahtelun merkkejäkin jo melko nopeaan, joten ei kun vaihtoon. (1/5)

Dermosil Rise And Shine Mascara
Bette Box 09/2019 - tästä oli sitten vielä vähemmän iloa, ei mielestäni värjännyt ripsiä mustaksi sitäkään vähää, minkä edellinen Lumene teki, joten en kuluttanut tähän paljoa aikaa, vaan lähti vaihtoon hyvin nopeasti. Lisäksi tämä myös levisi ylä- ja alaluomelle, mikä ei ole yllätys parhaasta päästä. (0/5)

Manna Kadar Beauty Bloom Mascara - Jet Black
Glossybox 10/2019 - ja tämä oli sitten se pohjanoteeraus. En tiedä, oliko tämä kuivahtanut, ei luulisi, koska ihan kelmuista tämän avasin, mutta tämä ei tehnyt yhtään mitään. Ihmeellisen oloista ainetta, ihan kuin kenkäplankkia. En tuhlannut tähänkään sitten aikaa sen enempää, en yrittänyt elvytellä tms. Tuskin tästä huippua olisi sen myötä tullut. (0/5)
 
Rodial Dragon's Blood Sculpting Gel
Asos joulukalenterista 2018, mukana 50 Shades Of Pink -projektissani - tämä toimi meikin alla kuin unelma ja käyttelin tasan siihen hommaan. En tuhlannut kaulalleni tai yövoiteeksi. Tämä ei rasvoittanut ihoa ollenkaan, aivan täydellinen kasvovoide. (5/5)
 
Clarins Hydra-Essential Crème Désaltérante
Tämä tuli lehden mukana kaupanpäällisenä ja käyttelin ihan tasan kaulalleni sen jälkeen, kun olin kasvoilleni kerran meikin alle kokeillut. Ei oikein toiminut siinä eikä ollut malttia systemaattisesti sitä jatkaa, josko kuitenkin alkaisi toimimaan. Hyvä tuoksu tässäkin voiteessa oli. (2/5)

Mudmasky Aftermask Vitamin Serum
Goodiebox 02/2020 - tätä yritin muistaa laittaa kasvoilleni aina kuorinnan, peel-off naamion tms. jälkeen. Senpä takia tämä onkin roikkunut käytössä melko pitkään. Kyllä tämä ehkä jotenkin rauhoitti ihoa ja oli miellyttävä, tykkäsin kyllä. Seerumi oli vähän viilentävää ja aika ohutta. Tässä tuubissa oli tavaraa vain 30 ml eli pienempäänkin pakettiin olisi mahtunut. (5/5)

Novexpert Booster Serum With Hyaluronic Acid
Goodiebox 09/2020 - tästä tuotteesta tykkäsin valtavasti. Tämä selvästi kiinteytti ja silotti ihoa, joten säännöllisesti käytettynä tämä pieni pullo loppui melko nopeasti. Käyttelin vain aamuisin ja myös meikin alla. (5/5)
 
Patyka Intensive Moisturising Mask Plumping & Firming Care
Jolie Lux Box 11/2017 - tätä aivan ihanan tuoksuista maskia käyttelin erittäin säästeliäästi. Laitoin tätä, kun iho tuntui tarvitsevan kosteutusta ja tämä todellakin tuntui siinä auttavan. Muutenkin minusta on nyt tullut näiden tuubien ystävä kosteuttavien naamioiden kohdalla ja olen päättänyt, että yritän olla ostamatta enää kangasnaamioita. Olipas tämä tuote muuten vanha, mutta korkattuna tämä ei kyllä ole ihan vuosia ollut. (5/5)
 
Kicks Eye Makeup Remover Gone Baby Gone For Waterproof Makeup
Ostospostaus - tämä oli sellainen ravistettava kivan sähäkän sininen glitterinen silmämeikinpoistoaine, joka oli ihan perustavaraa. Ei toiminut ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta kyllä tämän käytti. Tätä ei ilmeisesti ihan tässä muodossa ole ainakaan enää saatavana. (3/5) 
 
Lumene Invisible Illumination Instant Glow Fresh Skin Tint
Päätin käyttää edes yhden tällaisen pussukkanäytteen joulukuussakin, josko ne muutamat hassut loputkin sieltä tulisi pikku hiljaa käytettyä. Tämähän on aivan loistava meikkivoide, ihan täydellinen, vaikka glow'sta puhutaankin (se ei yleensä minua innosta kokeilemaan), mutta tätä ei ilmeisesti ole enää saatavilla. Harmi! (5/5)
 
Dermosil Classic Facial Peeling
Ostospostaus (kaupanpäällinen) - tämähän oli hyvä ja hellävarainen kuorinta, vaikka rakeet olivatkin melko isot, tykästyin heti. Rakeet olivat kuitenkin melko pehmeän oloiset. Tuoksu tässä oli aika pahanlaista, mutta toimi loistavasti ja teki ihosta sileän ja pehmeän. Täytyy pitää mielessä, josko tulisi joskus tilattua. (5/5)
 
Masque Me Up Hemp Sheet Mask Regenerating & Nourishing Facial Sheet Mask
Goodiebox 08/2020 - tämä oli ihan perusmaski, ei mitään ihmeellistä. Maski ei ollut liian märkä, mutta pussukkaan jäi vielä paljon tuotetta, jonka hyödynsin sitten taas kaikenlaiseen muuhun. Oli helppokäyttöinen ja tuntui kosteuttavan sekä rentouttavan. Tuoksu tässä oli erittäin mieto. (3/5)

Yves Rocher Hello Printemps Perfumed Shower Gel
Ostospostaus - tässä oli ihanan raikas, marjainen ja kesäinen tuoksu. Tätä oli kiva käyttää. YR:n suihkugeelit ovat harvoin pettymys. (5/5)
 
Yves Rocher Winter Apples Bath & Shower Gel
Ostospostaus, mukana 12 Pans Of Christmas -projektissani - tässä toinen YR:lta edellistä vieläkin paremman tuoksuinen suihkari. Sieltä puski läpi selvästi kaneli ja omena eli oli kyllä niin jouluinen kuin olla ja voi. Tämä oli aivan ihana, mutta en ole nyt vielä ainakaan sortunut tilaamaan lisää. Siellähän sitä olisi halvalla nyt tarjolla, mutta näitä suihkareita on kyllä kaapissanikin tarjolla tällä hetkellä ihan tarpeeksi. Katsotaan, sorrunko tilaamaan. (5/5)

The Body Shop Moringa Softening Body Butter
Ostospostaus - megasuuri pakkaus aivan ihanaa vartalovoita. Aloitin tämän käytön jo viime talvena, mutta pidin nuo lämpimämmät kelit tästä paussia. Todella kosteuttava ja ihana voide. Tuoksuhan on aivan järjettömän voimakas, joten ei varmaan ihan jokaisen nokkaan sovi. Omasta mielestäni tuoksu on taivaallinen. (5/5)

Rituals The Ritual Of Sakura Organic Rice Milk & Cherry Blossom Softening Rice Scrub
Ritualsin joulukalenterista 2019 - olen niin tyytyväinen, että olen suurin piirtein muistanut kerran viikossa nyt kuoria ihoani jo melko pitkään. Siinä rytäkässä sain tämänkin käytettyä. Tässä oli melko voimakas tuoksu, johon olen ehkä vähän kyllästynyt. Minullahan oli aikanaan hajuste tätä samaa sarjaa, joten siinä tuli mittari vähän täyteen. Tämä loppui ihan joulukuun alussa ja muistelisin, että kuorinta oli melko raju, sellaista pientä hiekkaa eli partikkelit eivät olleet mitenkään suuria. En kyllä ostaisi uudestaan, jos kuorintoja itselleni edes ostelisin, mutta lähinnä tuoksun vuoksi tämä jäisi hyllylle. (2/5)
 
Biotherm Cleansing Shower Milk & Anti-Drying Body Milk With Citrus Essences
Joulukalenterista 2020 - tämä oli oikein kiva kaksikko. Tuoksu oli ihana, todella mieto sitruunainen. Vartalovoide oli melko ohuen oloista, joten olisi mennyt enemminkin kesällä, mutta käyttelin nyt sopivassa välissä pois. Kosteutti kyllä silti hyvin, en tiedä sitten, miten oikein kovilla pakkasilla. Ovathan nämä ehkä hieman ylihinnoiteltuja eli en kyllä niillä hinnoilla näitä ostelisi vaikka oikein kivat olivatkin. (5/5) 
 
Yves Rocher At The Heart Of Pine Trees Nourishing Lip Balm
Ostospostaus, mukana 12 Pans Of Christmas -projektissani - tämän tuoksu oli suuri pettymys (myös saman sarjan suihkugeelin ja käsivoiteen kohdalla), mutta huulivoiteena tämä oli loistava. Oli hoitava, kosteutti ja oli miellyttävä käyttää. (4/5)  

Carolina Herrera Good Girl EdP
Ostospostaus (kaupanpäällinen) - tämä on yksi niistä ihanan korkokengän näköisessä pullossa olevista hajuvesistä, jotka ovat kiinnittäneet huomioni ja nyt, kun pääsin testaamaan, niin voisin jopa harkita ostavani. Ihanan naisellinen ja ylellinen tuoksu. (5/5)
 
Ecooking Overnight Foot Cream
LF Beauty Box 10/2020 - hyvä jalkavoide, jota voisi ostaa isommassakin pakkauksessa. Tuoksu tässä oli se perinteinen piparminttu ja hyvin voimakkaana. Piti jalkojen ihon hyvänä. (5/5)
 
Butter London Nail Lacquer Vernis - Yummy Mummy
Boxycharm 09/2016, mukana Boxycharm-projektissani - niin mahtavaa, että sain puserrettua tämän lakan loppuun. Kyllästyin sävyyn ihan totaalisesti, oli vähän liian hailakka, joten kädet näyttivät ihan kuolleilta, jos tätä yksistään käytti. Temppuilin tämän kanssa vähän kaikin keinoin ja jo mattalakalla päällystäminenkin toi edes jotain vaihtelua. Sivellinkin on melko ohut näissä Butter Londonin lakoissa, mutta itse lakan koostumus hyvä. Pullon muotokin on vaikea, mutta käyttelin viimeiseen pisaraan taas valuttamalla tuolta pullosta loput ihan vain paperille ja siitä sitten kynsille. (2/5)

Yves Rocher Winter Apples Hand Cream
Ostospostaus, mukana 12 Pans Of Christmas -projektissani - menee ihan samaan kategoriaan suihkarin kanssa eli tuoksultaan niin kertakaikkisen ihana, että voisi syödä. Tehoiltaan ei ihan täydellinen, ei kosteuta viimeisen päälle, mutta imeytyy kyllä ihoon nopeasti. (4/5)

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

4 kommenttia:

  1. Ritualsin Sakura ei ole miunkaan suosikki, ja sitä tungetaan joka paikkaan :D Monesta kauneusboksistakin (ja kalenterista) tuli viime vuonna.

    Monipuolinen kattaus taas loppuneita, vähän jokaisesta kategoriasta mitä löytyy ihonhoidon osalta ja ripaus värikosmetiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin tuli. Voisi tosiaan tuon Sakuran sijaan laittaa välillä jotain muutakin eikä aina tätä samaa!! ;) Ritualsilla olisi vaikka mitä ihanaa!
      Loppui kyllä aikamoinen kasa taas kummasti ja tosiaan ihan laidasta laitaan. Mutta niin kiva oli korkkailla sitten taas uusia tilalle :D

      Poista
  2. Onpa käsittämätön määrä loppuneita! :D Mulla on nyt käytössä tuo Dermosilin Rise and shine ripsari ja aika kuivalta vaikuttaa. Sanoit hyvin, et antaa kyllä mustan värin, mut siinäpä se oli. Mulla se ei kylläkään levinny mihinkään vaan pysyi hyvin paikoillaan. Se on ollu mulla nyt pari viikkoa käytössä, joten joutuu valitettavasti roskiin. Ja nyt mulle tuli hirvee paniikki Lumenen Skin Tintin puolesta, se on toinen mun suokkari meikkivoiteista, et tosissaanko sitä ollaan lopettamassa? %( Pakko hamstrata sitä varastoon jos näin on. Kivaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä paljon loppuneita, kieltämättä :D Mutta kiva, että homma pyörii ja tuotteille on käyttöä :)
      Argh.. nuo ripsarit.. siinä se minun ripsarikasa melkein yhdellä laukauksella pieneni huomattavasti.. Ei ollut Dermosilista kyllä mihinkään. Toisaalta, kivahan tuokin on tietää! Sieltä kun tulee sitä tavaraa silloin tällöin tilailtua.
      Joo, niin kuulin tuosta Lumenesta. Eikä sitä kyllä meidän lähikaupasta enää ainakaan löydy (melko mojovat Lumene-standit), mistä Lumenea aina yritän halvalla bongailla :D Toivottavasti huhu olisi väärä!
      Kiitos samoin sinne! Mukavaa edessä olevaa viikkoa! <3

      Poista