13.1.2021

22 By Year 2022 Project Pan

Uusi vuosi ja uusi projekti, kyllä, minä se jaksan. Tänä vuonna päätin aloittaa tammikuun alusta koko vuoden kestävän projektin, johon otan mukaan yhteensä 22 tuotetta. Viime vuonna vähän raukkamaisesti valitsin vain 10, mutta olipahan sitten paljon varaa muille tuotteille sekä projekteille. Nyt lähtee mukaan siis yhteensä 22 tuotetta ja näistä 11 on ihonhoitoon liittyviä ja 11 meikkejä. Kaikki ovat tulleet erilaisista yllätyslaatikoista. Nyt on tulossa pitkä postaus. Tässä kasa:
 

Syyt, miksi tuotteet projektiin lähtevät mukaan ovat ne samat vanhat: ovat jääneet roikkumaan käyttämättöminä laatikoihin tahallaan tai vahingossa, eivät ole ihan niin mielenkiintoisia, joten jäisivät sinne kaappiin roikkumaan, jos en nyt käytä niitä ja muutaman olen jo korkannut (osan aikoja sitten), joten korkea aika käyttää pois. Kaikki ovat kuitenkin sellaisia, että todellakin haluan ne käyttää, enkä heittää pois, uskoisin näiden kaikkien sopivan itselleni. Tietenkin haluan lisäksi vanhoillekin tuotteilleni käyttöä samalla unohtamatta niitä uuden uutukaisia.
 

Tässä on 11 ihonhoitoon liittyvää tuotetta, joista osa on todellisia aarteita, enkä ole malttanut niitä vaan kerta kaikkiaan käyttää.   

Patyka Hydra Intensive Hydra-Soothing Moisturizer
(Jolie Box 03/2019)
Patyka Pure Detox Charcoal Mask (Jolie Box 05/2019)
Patyka Double Action Smoothing Scrub (Jolie Box 08/2018)

Jestas, että tuli ikävä Jolie Boxia, kun niitä kuvia selailin. Nämä ovat kaikki niitä aarteita, mutta ovat myös kaikki vanhoja tuotteita, joiden on nyt korkea aika päästä käyttöön ihan luvan kanssa. Nämä olivat kaikki korkkaamattomia, mutta kaksi on nyt jo malttamattomana tammikuussa korkattu, joten ovat jo kovassa vauhdissa.

Figs & Rouge Hydra-Activ Smart Nutrient Day Cream
(Glossybox 01/2019)
Herbina Silmänympärysvoide (Bette Box 10/2019)
Dr. Brandt Pores No More Vacuum Cleaner (Boxycharm 04/2018)

Näistä kaksi ensimmäistä ovat sellaisia, jotka saattavat jäädä vielä kuukausiksi laatikkoon makaamaan, jos en ota itseäni nyt niskasta kiinni. On meinaan sellaisia tuotteita odottamassa, että jäävät muuten jalkoihin. Dr. Brandtia taas olen pantannut, en ole malttanut korkata, mutta sen korkkaan oletettavasti kuitenkin vasta kesemmällä. Mitään näistä kolmesta en ole vielä avannut.
 
Feel Free Rose & Berries Balmy Cleanser
(Goodiebox 07/2020
Ziaja Goat's Milk Enzyme Peeling Face & Neck (Bette Box 01/2019)

Näistä menin ensimmäistä ihan vain nuuhkaisemaan eli on korkattu, joten käyttelen pois sopivan hetken tullen. On hieman pienempi tuubi (75 ml), joten ei luulisi kestävän kovin kauaa. Ziajan kuorinta taas on sellainen, että ei ole ehkä niin kiinnostanut, muut tuotteet ovat ajaneet ohi, mutta parasta ennen pvm on 05/2021 eli nyt olisi sen aika ihan justiinsa. Molemmat näistäkin ovat käyttämättömiä.
 
Dr Botanicals Lemon Superfood All-In-One Rescue Butter
(Goodiebox 04/2020)
Dr. Pawpaw Outrageous Orange Balm Multipurpose Soothing Balm (Glossybox 07/2020)
Herbina Nourishing Styling Cream 3In1 (Goodiebox 05/2020)
 
Näistä ensimmäisen olen nyt ottanut tammikuussa käyttöön, nämä multivoiteet ovat omalla kohdalla ei-niin-kivoja, joten näin pakotan nyt tämänkin pois varastoistani. Dr. Pawpaw taas jäisi taatusti jopa vuosiksi roikkumaan, jos en sitä johonkin projektiin ottaisi mukaan. Käyttelin melko äskettäin tällaisen toisenlaisessa versiossa olevan ja olihan siinä hommaa. Haluan tämän myös yksinkertaisesti pois laatikostani viemästä tilaa. Herbinaa taas testasin melko pian sen saamisen jälkeen, mutta ei oikein iskenyt. Yritän nyt käytellä sitä aina silloin tällöin, jos vaikka saisin sillä keinolla loppumaan vuoden aikana. 


Tässä taas meikkipuoli. Tähän otin mukaan muutaman paletinkin, että niillekin tulisi käyttöä, jotenkin ne mielestäni jäivät viime vuonna vähän paitsioon.

RealHer Ultimate Glow Getter Cheek Trio - Blessed
(Glossybox 12/2019
Cover FX Perfector Face Palette - Light-Medium - Contour (Boxycharm 03/2019
RealHer Eye Shadow Palette III (Boxycharm 06/2017


RealHerin Cheek Trio
-paletista haluan käyttää tuon punan, jota en ollut edes testannut ennen kuin nyt. Sävy on aivan ihana, joten luulisin, että tämän käytön kanssa ei tule olemaan mitään ongelmia. 


Cover FX:n
-paletista taas haluan saada loppumaan tuon Contour-sävyn, jota olen jo hieman ennenkin käytellyt. Minulla on muutama muukin aurinko/varjostuspuuteri työn alla, joten tämä ei ehkä ole ensimmäisenä tästä projektista loppumassa. Kuten näkyy, tämän paletin puuterin olen käyttänyt, joten jospa tämä tästä pikku hiljaa laatta kerrallaan tulisi kokonaan loppumaan. Toivon, että saisin noille muillekin napeille tässä sivussa vähän käyttöä. 
 

Tästä Realher-paletista taas haluan saada pannun näkyviin jokaisesta napista. Yhdestä se jo vähän näkyy (sävy Perfect), mutta tavoitteena ei ole saada sitä suuremmaksi (todennäköisesti kuitenkin niin tapahtuu). Tämä on aivan loistava paletti, tykkään jokaisesta sävystä, joten yritän ujuttaa tätä mukaan joka kerta, kun luomiväriä laitan. Kaikkia nappeja on siis käytetty jo ainakin vähän.  
 
Affect High Pearl Eyeshadow - P-0017
(Bette Box 09/2018)
Cougar Pure Minerals 5 In 1 Foundation - Natural Light (Bette Box 07/2019)
Illamasqua Hydra Veil Rehydrating Gel (LF Beauty Box 12/2018)
 
Affectin luomiväriä olen muutamaan otteeseen käyttänyt ja tuntui hupenevan helpolla, joten jospa saisin senkin käyteltyä kokonaan pois. Cougaria testasin kerran ihan meikkipuuterin tavoin kasvoille, mutta on liian tumma, joten käyttelen aurinkopuuterina pois. Nämä ovat molemmat sellaisia, että jäisivät vuosiksi laatikkoon, jos en ota mihinkään projektiin mukaan. Illamasquan Hydra Veil taas on harmittavasti jotenkin aina jäänyt jollekin toiselle tuotteelle kakkoseksi. Tämä on pieni purkki, joten nopeastihan tämän saisi käytettyä eli nyt on aika. Tosin en ole vieläkään korkannut, odotan ensin yhden toisen tuotteen loppumista.

Affectin
luomivärin sävy on erittäin nätti ja helppokäyttöinen ja tuo kuoppa on tosiaan ilmestynyt tuohon todella pienellä käytöllä (10 käyttökertaa - täällä siitä - enkä muuten ole jatkossa käytellyt).
 
Jecca Blac. Glow Drops Highlighting Primer For Face - Rose Pearl
(Glossybox 07/2020)  
Lumene Invisible Illumination Instant Glow - Universal Shade (Bette Box 10/2017

Korkkaamaton tuubi glow dropseja jäisi myös liian kauaksi aikaa vain olemaan, joten koko putilo olisi tarkoitus käyttää pois ja tulihan tälle jo varakappalekin jostain boxista. Luultavimmin sekoittelen tätä meikkivoiteeseen, sillä tavalla hupenee huomaamatta pikku hiljaa. 
 
Lumenen
meikkivoiteesta taas olen käyttänyt jo ainakin kolmasosan, tykkään tämän koostumuksesta, mutta on ollut kauan jo auki. Lisäksi tämä on liian tumma sävy, joten joudun joka kerta sekoittamaan jotain vaaleampaa mukaan. Sanomattakin selvää, että minulla on myös liikaa meikkivoiteita, joten jos edes saisin yhden tänä vuonna loppumaan. Tämän hetki ei ole kyllä ihan vielä, vaan vasta keväämmällä.
 
Dermosil Lip & Cheek Colour - Sweet Pink
(Bette Box 12/2017)
Tarte Tarteist Quick Dry Matte Lip Paint - Pillowtalk (Boxycharm 10/2017)
Lumene Luminous Shine Hydrating & Plumping Lip Gloss - 1 Pale Honey (Bette Box 06/2019

Sitten vielä lopuksi nämä huulituotteet, joita oli pakko änkeä mukaan (Dermosilkin menee siis suurella todennäköisyydellä huulilla) ja joista kaikki on korkattu. Sekä Dermosilia että Lumenea on jo käytetty aika paljonkin, mutta Tartea vähemmän ja se tulee olemaan näistä se kaikkein haastavin, ehkä koko projektin haastavin. Nuo kaksi muuta luulisin saavan helposti loppumaan viimeistään kesäkuukausina, jos ei ainakin Lumenea jo aikaisemminkin.


Tässä on nyt taas haastetta vähäksi aikaa, mutta tällä hetkellä vaikuttaa jälleen kerran siltä, että voisin hyvinkin päästä kaikkien kanssa tavoitteeseen. Aika näyttää ja aikaa on edessä koko vuosi. Mutta kivaa uuden projektin aloittaminen on aina ja koska tämä on melko iso ja pitkä projekti, on ehkä kuitenkin tarpeeksi sitä haastettakin. Päivityksiä teen varmaankin kvartaaleittain. Jossain vaiheessa esittelen myös taas yllätysboxivarastoni eli mitä niistä on jäljellä, mutta odottelen nyt viimeistä Goodieboxia ja käyttelen sitä ensin jonkin aikaa. Sitten on esittelyjen vuoro. Mukavaa viikon jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Jee, uusi projekti! :D

    Se on kyllä totta, että tympeät tuotteet jää aina sinne laatikkoon odottamaan, kun nappaa mieluiten sen uudemman tai kiinnostavimman käyttöön ja sama pyörä pyörii sitten melkein koko ajan, ennen kuin havahtuu päiväyksiin :D

    Mielenkiintoisia tuotteita siulla mukana ja luomiväripaletin tavoite on huima! Miun pää ei varmaan kestäisi, kuin ehkä parin sävyn verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin kiva aloittaa taas puhtaalta pöydältä uusi projekti :D Vähän haastetta! :) Ja saa tosiaan projektin myötä käytettyä niitä vähän unholaan jääneitä juttuja..
      Mietin kyllä kaksi kertaa juuri tuota luomiväripalettia, koska toissakin vuonna sellainen oli projektissa mukana, eikä mennyt ihan putkeen :D Otetaan nyt uusi yritys... Jos ei mene tälläkään kertaa, niin sitten en kyllä enää yritä! ;)

      Poista