23.12.2020

Loppuneet tuotteet marraskuu 2020

Haluan heittää tämän kasan roskiin ennen huomista aattoa, joten kirjoittelen tässä vielä niin pikaisesti kuin pystyn marraskuun loppuneista tuotteista. 


Mielestäni näitä ei ole ihan niin paljon kuin olen tottunut näkemään, ihan kivasti kuitenkin. On siellä muutama tuotevanhuskin, joita on aina mukava nähdä näissä loppuneiden pinoissa. Tarkoittaa sitä, että tuotteen on saanut onnellisesti käytettyä ja rahoilleen vastinetta.

Schwarzkopf Poly Color Tonings-Shampoo Gentle Lightening Formula - 11 Kirkkaanvaalea
Näitä olen käyttänyt useita paketteja. Tällä tuntuu tulevan hiuksiin ihan sopivan luonnollinen sävy, joka kestää myös pitkään, vaikka kevytsävyte onkin. Tulen ostamaan jatkossakin. (5/5)

Lavish Care Rescue Me Leave-In Conditioner
Goodiebox 07/2020 - tämä antoi hiuksiin kiiltoa, jonka huomasi varsinkin märissä hiuksissa. Tässä oli myös todella ihana tuoksu. Tämä myös selvensi ja pehmensi hiuksia jonkin verran, mutta siihen touhuun olen parempiakin kokeillut, joten luultavimmin tämän tuotteen testailut jää nyt kuitenkin tähän. (3/5)
 
Patyka Hydra-Booster Sérum

Jolie Box 07/2019 - tätä olin säästellyt vähän turhankin kauan, koska arvelin tämän ihan superhyväksi. Se siis itselleni tarkoittaa näköjään sitä, että säästellä pitää. Kyllähän tämä todella superhyvä olikin. Käyttelin tätä aamuin illoin ja tämä oli ihanan rauhoittava, kosteuttava ja selvästi ihoa tasoittava seerumi. Tämä imeytyi nopeasti ja tuoksu oli todella luomoava, hedelmäinen. Kunpa saisi lisää. (5/5)

Biotherm Life Plankton Sensitive Emulsion Fundamental Hydrating Care
Joulukalenterista 2017 - tämä oli yksittäinen jäänne tuolta vuoden 2017 Biothermin kalenterista, unohtunut kaikkien muiden voiteiden sekaan. Käyttelin tämän nyt ihan suosista kokonaan kaulalle ja meni siinä ihan kivasti. Täytyy yrittää tämän nykyisen kalenterin tuotteet käyttää hieman nopeampaan tahtiin, etteivät jää liian pitkäksi aikaa lojumaan. (3/5) 

Dr. Brandt No More Baggage Eye De-Puffing Gel
Boxycharm 07/2018 - tämä oli erittäin riittoisa tuote, oli todellakin auki yli suositellun 12 kk. Pienen pieni määrä tuotetta riitti ja puristin parhaani mukaan viimeisetkin rippeet, koska tämä ihan selvästi aiheutti iholla jonkinlaista nipistelyä eli tehosi. Käyttelin vain iltaisin, koska meikki ei tämän päälle oikein asettunut. Tämän päälle laitoin vielä normaali sy-voidetta. (5/5)
 
Dr Botanicals Pomegranate Superfood Regenerating Sleeping Mask
Goodiebox 02/2020, mukana 50 Shades Of Pink -projektissani - tämä oli toinen käyttämäni tuubi tätä ja tästä tykkään. Tätä on kiva levitellä kasvoille, ihanan miellyttävä voide, joka imeytyi ihoon suhteellisen nopeasti. Aamulla iho tuntuu hoidetulta. Käyttelin tätä yleensä kerran tai pari viikossa. (5/5) 
 
Vitamasques Marine Gold Dust Plumping Sheet Mask

Glossybox 07/2020 - tämä oli ihan peruskangasnaamio, jonka luvattiin antavan plumping-efekti aikaiseksi, mutta minkäänlaista kiinteytymistä tai täyteläistymistä (onko tuo edes sana..) en kyllä huomannut. Oli helppo asetella kasvoille, pysyi hyvin ja kosteutti. Pussukkaan jäi vielä paljon ainetta, jonka sitten käyttelin kaulalle, jaloille ym. (3/5) 
 
Love Beauty And Planet Muru Muru Butter & Rose Blooming Radiance Sheet Mask
Glossybox 10/2019, mukana 50 Shades Of Pink -projektissani - jälleen kerran se hyvä tämän merkin ominaistuoksu, josta tykkään erittäin paljon. Tämä oli oikein kiva ja miellyttävä maski muutenkin. Oli helppo laittaa ja asetella, vaikka alkuun oli vaikea saada sitä naamiota auki, kun ei ollut avustavaa muovia siinä mukana. Oli myös erittäin märkä eli lopuista aineista oli muutakin iloa ja kosteutti selvästi. (4/5)
 
Bubblet Earl Grey Bath Tea
LF Beauty Box 10/2020 - tämä kylpysuola oli pussista tuoksuteltuna ihanan tuoksuista, Earl Grey -tee siellä selvästi vivahti. Tuoksu ei kuitenkaan yltänyt sinne kylpyveteen asti eli sulattuaan sinne ei minkäänlaista havaintoa tästä suolasta enää mihinkään suuntaan. Toki kylpy oli rentouttava, niinhän se on aina, mutta en huomannut yhtään mitään erityistä. Ehkä näitä oli liian vähän. (1/5)
 
Starskin Eye Catcher Smooting Bio-Cellulose Eye Masks
LF Beauty Box 10/2020 - nämä lappuset oli melko vaikea asetella silmien alle, koska olivat liian ohkaiset. Tässäkin pussukassa oli todella paljon nestettä. Pidin näitä vähän aikaa jääkapissa ennen asettelua ja olivatkin sitten ihanan viileät. Nämä kyllä selvästi kosteuttivat silmänalusia, mutta myös kiinteyttivät. Jotain ihmeellistä siinä kyllä tapahtui, ihan kuin olisivat tehonneet. Olisipa useampia pareja, niin saisi testailla lisää. (4/5)

Sol De Janeiro Coco Cabana Cream
Ostospostaus - melkoisen kookosmainen tuoksu, johon jossain vaiheessa elämääni kyllästyin täysin, tuli liika-annostus. Tämän myötä tosin nyt taas ihastuin siihen uudestaan (tai ainakin tässä tapauksessa). Tuoksu oli aivan ihana ja voidekin ihan perushyvää. Pieni purkki, joten kului nopeasti, mutta tätä on onneksi vielä toinenkin pieni purkki jäljellä. (5/5)

Manna Kadar Sea Minerals Renewing Body Butter
Goodiebox 08/2020 - olin jotenkin niin kiinnostunut tästä vartalovoista, että käyttelin sen ennen vanhempia varastossa olevia tuotteita. Tämä olikin aivan hurmaava tapaus, tuoksu oli ihanan spaamainen ja voide oli jotenkin pehmeää ja ilmavaa, ei liian paksua ja tämä myös imeytyi nopeasti. Oli kiva päästä kokeilemaan. (5/5)
 
N.A.E. Delicatezza Fragrance-Free Shower Gel

Goodiebox 04/2020 - päätin käyttää tämän käsisaippuana pois roikkumasta, kun en usko, että tästä olisi ollut sinne suihkuun oikein mitään hohtoa. En huomannut tuoksua ja oli aika litkuista. Meni kyllä hyvin käsisaippuana. (1/5)
 
L'Occitane Verbena Shower Gel
Ostospostaus - sitrukselta tuoksuva ihanaakin ihanampi, täydellinen suihkugeeli, jonka vihdoin raaskin käyttää pois. Ostelisin näitä niin paljon useammin, jos hinta olisi edes jossain määrin kohtuullisempi. (5/5)
 
Cien Foot Cream
Tämä on niin pätevä jalkavoide, että tulen ostamaan tätä taas lisää, kunhan vaan Lidl'iin jaksan mennä. Punainen versio on selvästi parempi kuin se sininen. Tämä kosteuttaa ja hoitaa ihon kuntoon (tai pitää sen kunnossa). (5/5) 

Douglas Les Délices Mango Passion Gentle Hand Cream
Ostospostaus - niin ihanan tuoksuinen käsivoide, että en kestä. Juuri sitä oikeanlaista mangoa, mitä tuotteilta haen. Ihanan raikas ja piristävä. Voisin nytkin vain tuoksutella menemään koko päivän. Douglasia myydään Rustassa, mutta harmikseni en ole tätä siellä nähnyt. Jos vastaan tulee, ostan, vaikka eihän tämä nyt tehoiltaan ole sitä kaikkein parasta. Tuoksu kuitenkin komensoi tehot tämän kohdalla. (5/5)
 
Aether Citrus Ester EdP
Goodiebox 08/2020 -  tämä oli unisex-hajuvesi, josta itse en mitään miehistä kyllä löytänyt. Niin ihana ja uniikki tuoksu, että käyttelin yhteen putkeen pois. Ihastuin täysin. Tuoksu oli voimakas ja erikoinen, siinä vivahtivat greippi ja eukalyptus, jota tämän esittelyssäkin mainostettiin. Todella mahtavaahan oli myös se, että tätä oli tällainen isompi näyte Goodieboxissa, eikä sellainen normi pikkupullo. (5/5)
 
Maybelline Baby Lips - Pink Punch
Mukana 50 Shades Of Pink -projektissani - ihanaa, kun on yksi Baby Lips vähemmän, edelleen niitä löytyy muutamia varastoistani tämänkin jälkeen. Tämä oli sävyltään melkoisen pinkkiä, josta alkuun kyllä tykkäsin, mutta sitten kyllästyin. Tämä ei oikeastaan kosteuttanut ja koko ajan piti olla lisäämässä. Käyttelin ihan töiden lomassa, jossa yleensä huulivoidetta jostain syystä kuluu muutenkin paljon, vaikka tehoja löytyisikin. (2/5) 


Lopuksi vielä muutama näyte, jotka olivat kaikki ihan päteviä. Mm. Dermosilin suihkugeeli tuoksui taivaalliselta ja Benefitin primeria on tullut pieni tuubi käytettyä aikaisemmin ja on aivan loistava tuote. 

Siinäpä taas niitä eli tilaa on saatu taas vähän uusille tuotteille. Seuraavassa postauksessa esittelenkin kalenterien viimeiset luukut ja olin jo unohtanut, että LF-kalenterissa luukkuja onkin 25! Eilen hoksasin ja aivan mahtava yllätys. Hyvää ja Rauhallista Joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti