7.3.2022

Loppuneet tuotteet marraskuu 2021

Nyt palataan hetkeksi viime vuoden puolelle ja marraskuun loppuneisiin tuotteisiin. Silloin loppuikin paljon upeita tuotteita, suurimmalle osalle tuli täydet viisi pistettä. 


Lähdetään liikkeelle hiuksista. 
 

Hair Lust Hair Growth & Protection
Goodiebox 12/2020 - tämä oli hiusmaski, joka ohjeiden mukaan tuli laittaa kosteisiin, vastapestyihin hiuksiin, jättää muhimaan 5-10 minuutiksi ja pestä pois. Tällaiset naamiot eivät ole minua varten (vaikka sellaisen Olaplexinkin menin ostamaan), koska en millään jaksaisi virutella hiuksia vielä uudestaan, kun kerran olen sieltä suihkusta jo pois tullut. Tämän kanssa täytyi aina ottaa aikansa. Mutta tämä oli todella tehokasta tavaraa, joten se ehdottomasti kompensoi tuota vaivaa. Hiuksista tuli ihanan pehmeät ja hyvinvoivan näköiset. Hiukset piti kuitenkin muistaa viruttaa kunnolla, koska muuten ne jäivät lähmäisiksi. Tuubi myös kannatti todellakin leikata kahtia, sieltä riitti tuotetta vielä ainakin neljään kertaan. Aivan mahtava tuote tehoja ajatellen. (5/5) 
 
Garnier Respons Ginger Recovery Revitalizing Shampoo
Lokakuussa kuussa loppui hoitoaine ja nyt shampoo. Tämä pesi ihan hyvin ja tuoksu oli ihanan jouluinen inkivääri. Tätä shampoota voisin ostaa uudestaankin, mutta hoitoaineen jätän siis jatkossa kauppaan. (5/5)
 
L'Oréal Paris Elvital Dream Length Restoring Shampoo
Tämä oli aivan loistava shampoo, pesi ja vaahtosi hyvin. Tuoksukin oli hyvä. Myös saman sarjan hoitoaine oli huippu, se loppui vasta joulukuun puolella, joten nyt löytyi onneksi ihan lähimarketista saatava huippuhyvä hiustenhoitokaksikko. Tulen ostamaan uudestaankin. (5/5)
 

Medik8 Hydr8 B5 Liquid Rehydration Serum
LF Beauty Box 12/2020 - tämä tuote kyllä vakuutti tehoillaan. Jotenkin iho vain näytti paremmalta tämän jäljiltä, tämä tasoitti sekä pehmensi sitä ja antoi jonkinlaista uutta virtaa. Käyttelin tätä aamuisin. Harmi, kun on niin kallista tavaraa, muuten ostaisin salamana lisää. (5/5)

Jorgobé Niacinamide Serum
Goodiebox 12/2020 - tätä käyttelin taas iltaisin ja tässä toinen superhyvä tuote. Tämä tapaus saikin minut ostamaan The Ordinaryn vastaavan ja toivon, että se on yhtä tehokasta (en ole vieläkään siis korkannut sitä). Tämä oli ensimmäinen kosketus näihin niasiiniamidiseerumeihin (mikä sana!), en ole aiemmin testannut, koska en ole kokenut tarvitsevani. Tämä kuitenkin selvästi teki myös ihon rakenteelle jotain uutta ja ihmeellistä, iho näytti niin hehkeältä ja sileältä. (5/5)


Ziaja Lipid Dermatological Formula Physioderm Eye Cream
Bette Box 01/2020 - sy-voide, joka oli todella positiivinen yllätys. Voide oli melko paksua ja tuntui kosteuttavan todella tehokkaasti ja piti sy-ihon kunnossa. Tätä oli miellyttävä levittää, koska ei ollut sellaista litkua, kuten jotkut saattavat olla. Tätä voisin ostaa uudestaankin. (5/5)

Biotherm Life Plankton Sensitive Emulsion
Joulukalenerista 2020 - perushyvä kasvovoide, joka toimi erittäin hyvin myös meikin alla. Tässä on kiva tuoksukin. Näitä on vielä toinen minituubi (10 ml) odottamassa laatikossa. (5/5)

Biotherm Aquasource Gel
Joulukalenterista 2020 - tässä ehkä edellistä vielä astetta parempi kasvovoide meikin alle. Tämä on geelimäistä ja minulla on sekaiho, joten geelimäiset joskus tuntuvat toimivan vähän paremmin. Tätä voidetta tulee ehkä vähän ikäväkin. (5/5)
 

Nivea Gentle Eye Make-Up Remover
Tämä on yksi luottotuotteista, jota tulen varmasti aina ostamaan. Tällä saa silmämeikit pois helposti ja tehokkaasti eikä kirvele silmiä yhtään. (5/5)
 
Polaar Ice Pure Micellar Water With Arctic Cotton
LF Beauty Box 11/2020 - ihan hyvä perus misellivesi, joka viimeisteli hyvin kasvojen puhdistuksen. En huomaa tässä mitään tuoksua. Oli miellyttävä käyttää. (5/5)

Pixi Glow Tonic
Ostospostaus - tämä pullo kesti todella kauan, kunhan nyt alkuun sain sen edes korkattua. En käyttänyt tätä läheskään joka päivä, koska tuntui, että ihoni ei kestänyt sitä. Enkä todellakaan ole herkkäihoinen, mutta sellaiset vibat tästä tuli. Todella tehokasta tavaraa eli voisin kuitenkin ostaa lisääkin joskus. (5/5)
 

Dr. Brandt Pores No More Luminizer Primer
Boxycharm 01/2018, mukana Boxycharm-projektissani - jeee, yksi primeri vähemmän ja vielä täysikokoinen sellainen. Tämä antoi pientä kuultoa kasvoille, mutta samalla häivytti ihohuokosia. Tämä ei tehnyt ihosta mattaisempaa, joten nenällä oli pakko käytellä toista pohjustajaa. Koska tämä kuitenkin selvästi blurrasi niitä ihohuokosia, tykkäsin tästä erittäin paljon. (4/5) 
 
Nutralash Volume Lash Creme
Glossybox Saksa - tässä taas yksi tuote, jonka käyttelin sitkeästi loppuun, mutta ei tuntunut tekevän yhtään mitään. Laitoin tätä ennen ripsiväriä ja tämän olisi pitänyt antaa volyymia, mutta eipä juurikaan. Ehkä olisi pitänyt käytellä jonkun huonomman ripsarin kanssa.. No, tulipahan testattua. (1/5)


Wander Beauty Wanderess Dusk To Dawn Blush And Highlighter Palette
Boxycharm 12/2018, mukana Boxycharm-projektissani - uskomatonta, että sain tämän paletin käytettyä ja vieläpä nopeammin kuin samassa projektissa olevat pari huulituotetta. Tykkäsin loppujen lopuksi erittäin paljon jokaisesta sävystä tässä paletissa. Tuscan Sunrisen kanssa oli homma hakusessa jonkin aikaa, koska jostain kumman syystä oletin sen olevan korostussävy (kai sitä sellaisenakin voi käyttää), en tykännyt siitä highlighterina, joten skrapasin sitä RCMA-puuterin sekaan. Antoi sille kivasti vähän säväytystä. Lopulta kokeilin tätä poskinpunana ja oli aivan superkiva. Ei yhtään glitterinen, ei liian tumma ja sai olla melko huoleton. Havana Nights -puna oli myös loistava ja selkeä poskipuna, sävyltään vähän edellistä tummempi, mutta silti sai olla melko huoleton. City Lights -highlighter loppui näistä napeista ensimmäisenä ja se oli kivan maltillinen korostussävy. Kaiken kaikkiaan loistava paletti siis ja niitä Boxycharmin aarteita. (5/5)
 

Gucci Guilty EdT Pour Femme
Ostospostaus - tässä on juuri sellainen makean imelän tumma tuoksu, mikä ei ole ikinä oikein itseeni vedonnut. Plussaa näytteen suihkepullosta, mutta tämä ei ole tuoksu minua varten. Tuli samalla mieleen, että Guccilla on kyllä yksi aivan ihana tuoksu, jonka olen joskus omistanut, enpä ole kyllä siihen enää törmännyt, joten ei varmaan enää valmisteta. Yritin googlaillakin ja voihan olla, että vain pakkaus on muuttunut. (2/5)
 
Labello #Yougogirl 
Perushyvä kosteuttava huulivoide, joka antoi ehkä pienen pientä vaaleanpunaista sävyäkin huulille. (4/5)
 

Nuxe Paris Huile Prodigieuse Multi-Purpose Dry Oil
Ostospostaus - tämä meni kokonaisuudessaan vartalolle. Olen joskus tällaista kokeillut hiuksiin, mutta en tykännyt. Kropalla on ihana ja imeytyy todella hyvin ihoon. Tuntuu kosteuttavan hyvin ja tuoksukin on tietenkin aivan ihana. Tämä on kyllä yksi parhaita vartaloöljyjä, mitä on tullut käyteltyä ja onneksi näitä tuli yksi minikokoinen Feeluniquen joulukalenterista, joten on back-uppikin jo olemassa. (5/5)
 
I Love Gingerbread Cookie Body Butter
Ostospostaus - uuu, mikä voide, piparkakku tuoksui niin voimakkaana. Se jäi leijumaan ilmaan ja tulvahteli kropalta nenään kivasti pitkin päivää. Itse voidekin oli tehokasta ja imeytyi onneksi hyvin, vaikka vartalovoita onkin. Aivan täydellinen tapaus ja näitähän on onneksi vielä toinen odottamassa vuoroaan. (5/5)


Dermosil Classic Red Orange Shower Gel
Ostospostaus - niin täydellinen suihkugeeli kuin olla ja voi. Tuoksu on tässä niin taivaallinen ja siitä tuli ihan kesä mieleen. Onneksi näitäkin on vielä yksi pullo jäljellä. (5/5)

Treaclemoon The Raspberry Kiss Shower And Bath Gel
Ostospostaus - tämä oli siis sitä tumman vaaleanpunaisen väristä suihkaria ja tähän olin vähän pettynyt. Ostin tämän ihan vain tuoksun vuoksi, mutta se jotenkin katosi samantien, kun tätä pullosta otti. Onneksi tämä on nyt käytetty, kesti todella pitkään, enkä osta uudestaan. (2/5)
 

Merci Handy Hand Cream Dolce Vita
Ostospostaus - tässä toinen niin positiivinen yllätys, tykkäsin valtavasti. Voide oli tehokasta ja tuoksu niin taivaallinen ja voimakas. Käyttelin tämän työn lomassa ja pieni 30 ml tuubi loppui liian nopeasti. (5/5)
 
Revolution Superfruit Replenishing Essence Spray With Blueberry Extract
Ostospostaus - tämä oli viimeinen essence-suihke, minkä Revolutionilta aikoinaan tilasin ja olisin oikeasti voinut jättää joka ikisen tilaamatta. Olivathan ne kivoja raikastamaan kasvoja ja tuoksuiltaan hyviä, mutta eivät kyllä tehneet oikeastaan mitään. Ehkä vähän kosteuttivat. Tämän version käytin samalla tavalla kuin kaksi aiempaakin eli suihkuttelin kasvoille aamuisin, kun lähdin koiraa taluttamaan. Sillä tavalla sain loppumaan tämänkin hitaasti, mutta varmasti. En tule näitä enää ostamaan. (1/5)


Lopuksi vielä muutamat näytteet, joista Aco ja Lancome vaikuttivat lupaavilta. Tuo keskimmäinen on Valentinon Voce Viva -tuoksunäyte ja se menee samaan sarjaan yllä mainitun Guccin kanssa, ei oikein iskenyt. Mukavaa viikon alkua!

2 kommenttia:

  1. Vau, yksi tyhjä paletti pois siun kokoelmista! :)
    Tuo Garnierin inkivääri -shampoo kuulostaa hyvältä, pitää painaa mieleen, jos jossku koriin eksyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se melkein tosiaan se kakkukahvien paikka, kun paletin saa käytettyä! :D Niin harvinaista touhua se on! Tuo oli kyllä niin loistava palettikin, että ei siinä oikein edes ajatellut mitään kyllästymistä, sitä vaan käytti.
      Ja Garnierin shampoo oli myös aivan ihana ja olisin myös jo ostanut lisääkin, mutta ei vaan tule vastaan. Tuo versio oli Tokmannilta, mutta eipä ole viime aikoina näkynyt. Toivottavasti ilmestyy vielä :)

      Poista