10.3.2023

Loppuneet tuotteet marraskuu 2022

Marraskuussa loppui paljon minituotteita, koska tässä kuussa kävimme reissussa ja pakkasin niitä mukaan ehkä liikaakin. Jatkoin niiden käyttöä sitten kotosalla ja osan sain käytettyä marraskuun puolella, osan vasta joulukuussa. Itse reissussa loppui ainoastaan tasan kaksi tuotetta, jotka esittelen viimeisenä.  


Hiustuotteita loppui useampikin ja aloitetaan taas niistä.


The Body Shop Banana Hair Mask
(ostospostaus)
Tästä tykkäsin todella paljon, koska tämä tekee hiuksista ihanan pehmeät ja siloiset, joten tuntuu hoitavalta eikä lähmännyt ollenkaan. Myös tuoksu on tietenkin aivan taivaallinen. Ehkä ostan joskus lisää, mutta nyt yritän käytellä jo olemassa olevia hiusnaamioita ensin pois. Tämäkin oli jo vanha tapaus, joten ne ei kulu ihan hetkessä, kun käyttelee ehkä kerran viikossa. (5/5)

L'Oréal Paris Elvital Dream Length Restoring Shampoo & Super Detangler 
Olen näitä käyttänyt aikaisemminkin ja tykännyt erittäin paljon, mutta tällä kertaa tuntuivat vähän liian hoitavilta tai ainakin hoitoaine. Hiukset rasvoittuivat nopeasti näiden käytön jälkeen, joten taidanpa jatkossa jättää nämä kauppaan. Tuoksu näissä oli ihana. (3/5)


Sachajuan Ocean Mist Volume Shampoo
(LF Beauty Box 08/2022)
Tämä oli vain perusshampoo, ei mitään ihmeellistä. Tuoksusta en oikein välittänyt, meni liikaa sinne miehiseen suuntaan. Shampoon väri oli kuitenkin piristävä merinen turkoosi. (2/5)

Bouclème Hydrating Hair Cleanser (Naturisimo Discovery Box)
Tämä oli todella vetistä shampoota eikä oikein ottanut vaahdotakseen, joten alkuun epäilin pesutehoja. Pesi kuitenkin hyvin, joten loppujen lopuksi oli ihan perushyvä shampoo. Tässä oli mieto raikas tuoksu. (3/5)

Bleach London Reincarnation Shampoo & Conditioner (LF Beauty Box 09/2022)
Näistä tykkäsin erittäin paljon. Shampoo pesi perusteellisesti yhdellä kerralla ja hoitoaine teki sen mitä hoitoaineen pitääkin tehdä. Hiukset olivat ihanat näiden käytön jälkeen. Tuoksukin oli hurmaava. Ovat ilmeisesti melko kalliita, joten testailu taitaa kuitenkin jäädä tähän. (5/5)


Indie Lee CoQ-10 Toner
(Naturisimo Discovery Box)
Tämä oli hyvä kasvovesi, joka puhdisti hyvin ja raikasti ihoa, eikä kirvellyt silmiä. Tuoksukin tässä oli todella kiva. Oli riittoisakin vielä, koska tämä 8,5 ml suihkepullo ei loppunut vähän yli viikon kestävällä reissullamme. (5/5) 

The Organic Pharmacy Antioxidant Face Serum (Naturisimo Discovery Box)
Tämä oli melko paksua ja öljymäistä seerumia, joten välillä laitoin tätä yöksi ihan vain yksistäänkin. Tämä imeytyi kuitenkin hyvin ihoon ja oli oikein miellyttävä käyttää. Tuntui hoitavalta ja tuoksukin oli aivan taivaallinen. (5/5)

Philosophy Renewed Hope In A Jar Eye Cream (ostospostaus)
Aivan viimeisen päälle mahtava sy-voide, joka tuntui hoitavan ihoa perusteellisesti. Tämä oli kivan paksua, joten käyttelin yövoiteena. Voide imeytyi kuitenkin ihoon hyvin ja oli taas sellainen tuote, jonka käyttöä ihan odotti. Harmi, kun on niin kallista. (5/5)


Hey Honey Show Your Glow Colloidal Gold And Honey Beauty Mask
(Glossybox 10/2021, mukana Yllätyslaatikkoprojektissani)
Tämä oli kasvoilla kivan hohtavan kultaisen värinen ja selvästi kosteutti ja antoi jonkinlaista hehkua. Tästä pienestä 20 ml tuubistakin riitti todella moneen käyttökertaan. Tämä oli helppo pestä poiskin. (4/5)

Ecooking Peeling Mask (LF Beauty Box 05/2021, mukana Yllätyslaatikkoprojektissani)
Kyllä tämä jotain kasvoilleni teki, koska sai niitä hieman punoittamaan ja iho oli ehkä pikkuisen siloisemman oloinen käytön jälkeen. Ei tämä kuitenkaan mikään ihmeentekijä ollut, jostain syystä odotin sellaista. (3/5)


Elemis Pro-Collagen Hydra-Gel Eye Masks
(LF Beauty Box 09/2022)
Aivan mahtavat lappuset, joita käyttelisin mielellään enemmänkin. Pidin näitä vähän aikaa jääkaapissa ennen käyttöä, joten olivat ihanan viileät silmänalusilla. Annoin näiden olla 20 minuuttia, pysyivät todella hyvin iholla ja kosteuttivatkin selvästi. (5/5)

Rodial Pink Diamond Lifting Face Mask (Feelunique joulukalenteri 2021)
Tämä oli iso ja laadukkaan tuntuinen naamio, joka oli helppo asetella kasvoille. Tämä tuoksui hyvältä ja kosteutti hyvin ensimmäisellä kerralla. Tottakai kokeilin tätäkin käyttää sen toisen kerran, vaikka seerumia ei tässä niin paljon ollutkaan. Sillä kertaa ei enää kosteuttanut yhtä hyvin. Kertakäyttöisiksi nämä on toki tarkoitettu, joten ymmärrettävää. (5/5)

Parit Lumenen näytteet eli Nordic Bloom Vegan Collagen Eye Serum sekä Nordic Bloom Vegan Collagen Essence, joiden molempien pitäisi lisätä ihon kimmoisuutta. Sitä en ihan näiden näytteiden perusteella vielä huomannut, mutta olivat ehkä vähän ylellisen oloisia tapauksia ja tykkäsin molemmista. Voisin jopa harkita ostavani.  


Lord & Berry Perfect Brow Magic Pencil Definer - #1706 Brunette
(LF joulukalenteri 2020)
Erittäin hyvä kulmakynä, jonka sävy osui juuri nappiin. Tämä oli sellainen luottotuote, jolla oli helppo tehdä kulmat, joten olen tätä ehkä vähän säästellytkin, en vaan halunnut tämän loppuvan. Tässä oli toisessa päässä harja, mistä siitäkin iso plussa. (5/5)

Karl Lagerfeld ModelCo Brow Pencil (LF Beauty Box 12/2018, mukana  Yllätyslaatikkoprojektissani)
Toinenkin pitkäkestoinen kulmakynä loppui samassa kuussa. Tämä oli hieman liian tumma itselleni, joten todella hentoisella otteella jouduin tätä käyttelemään. Totuin tähän sävyyn kyllä, joten oli loppujen lopuksi ihan ok. Kynä oli vanha, joten terottaessa katkeili pahasti ja tuotetta meni hukkaan. Eipä se nyt haitannut siinäkään mielessä, että näitä on vielä toinen jäljellä. Korkkasin sen käyttöön heti tähän perään, joten jospa saisin sen käytettyä hieman nopeammin kuin tämän v. 2018 saamani version. (2/5)

Kndr Beauty pH Colour Mood Changing Hydrating Lip Oil (Glossybox 06/2021)
Tämä oli ihon pH-arvon mukaan väriä vaihtava huuliöljy, jonka sävy ei oikein mairitellut huuliani. Se muuttui tuollaiseksi räikeän pinkiksi, josta en tykännyt ollenkaan. Käyttelin tämän huulivoiteen tavoin töiden lomassa ja loppui melko nopeasti, Itse öljy kyllä oli kivan tuntuista, joten jos sävy olisi natsannut, tämä olisi ollut aivan ihana tuote. (2/5)


Emma S. Cleansing Facial Wash
(Kicks joulukalenteri 2021)
Tämä ei valitettavasti ollut parhaasta päästä putsareita, mitä olen omistanut. Mielestäni tämä ei vaahdonnut ollenkaan ja kasvoilta poispeseminenkin oli haasteellista. Otin tämän reissuun mukaan sen vuoksi, kun tässä mainostettiin, että sopii myös silmämeikin poistoon, mutta tämä kirveli silmiä aivan tuhottomasti. Toisaalta onneksi otin reissuun, koska siellä ei ollut valinnanvaraa ja tulipahan käytettyä pois. Kyllä tämä kasvot ja sen silmämeikinkin puhdisti, mutta kokemuksena ei niin kiva. Tuoksukin tässä ärsytti. Käyttelin tätä reissussa sekä aamuisin että iltaisin ja loput kotona ilta-aikaan. (1/5)

Dermosil Facial Wash
Tämä on ollut ikuisuuden saunatiloissa ja sain vihdoin käytettyä loppuun. Tämähän on aivan loistava puhdistusaine, joka kuitenkin ehkä myös vähän kirvelee silmiä. Tykkään kuitenkin sen verran, että ihan varmasti joskus tulevaisuudessa ostan lisää, kunhan sille päälle satun. (4/5)


Mine Moisturizing After Sun Gel
(LF Beauty Box 07/2022)
Tämä rauhoitti ihoa kivasti auringossaolon jälkeen. Melkein oikein odotti, että sai tätä taas levitellä. Tämä on ehkä vähän liian juoksevaa, mutta hoitaa kuitenkin hommansa. Minulla oli toinenkin saman kategorian tuote mukana, joten en ihan saanut tätä reissussa loppumaan. Käyttelin sitten loput kotona saunan jälkeen. (4/5)

Molton Brown Delicious Rhubarb & Rose Bath & Shower Gel (Feelunique joulukalenteri 2021)
Kivan kirpeä suihkugeeli ja laatuhan näissä Molton Brownin suihkareissa vaan on kohdillaan. Aivan ihana tuote. Onneksi näitäkin on nyt marraskuun jälkeen kertynyt pari laatikkoon odottamaan vuoroaan. (5/5)


Yves Rocher Hammam Bath & Shower Gel + Body Lotion With Argan & Rose
(ostospostaus)
Niin ihanan tuoksuinen kaksikko, että ei mitään rajaa. Nämäkin rehasin reissuun mukaan, mutta taisin tasan kerran käyttää siellä tuota vartalovoidetta, suihkugeeliä en siis kertaakaan. Hyviä olivat molemmat, voide levittyi hyvin ja imeytyi nopeasti ja suihkugeeli nyt vaan oli taas sitä taattua YR:n suihkarilaatua. Tätä jaksan toitottaa. (5/5) 


Ahava Deadsea Mud Mineral Mud Soap
(LF Beauty Box 03/2021)
Tämä meni ihan käsisaippuana ja tästä täytyy sanoa, että säilytti muotonsa loppuun asti. On ollut hieman ongelmia tuon asian kanssa viimeaikaisten palasaippuoiden kanssa. Tämä tapaus oli vähän unohtunut laatikkoon ja kun kävin yllätyslaatikkosaldojani läpi, löysin sen. Oli todella laadukkaan oloinen saippua, tykkäsin paljonkin. (5/5)

Bubble T Strawberry Macaron Hand & Body Lotion (LF Beauty Box 02/2021)
Käyttelin tämän kokonaan käsivoiteena, koska vartalovoiteena tämä olisi loppunut hujauksessa. Käytin melkeinpä pelkästään työaikana ja kesti todella pitkään. Tämä oli erittäin hyvä voide ja tuoksu aivan taivaallinen, sellainen superkarkkimainen ja makea, joka on joillekin varmasti liikaa. (5/5)

Tommy Hilfiger Tommy Girl EdT (ostospostaus)
Loppui tällainenkin nostalginen tuote, jonka löysin aikoinaan lentokentän alehyllyltä. Tuli ihan nuoruus mieleen. Onhan tässä ihanan raikas tuoksu ja sopi hyvin erityisesti kesään, mutta päätin käytellä tämän nyt loppuun, koska tiesin ostavani uusia tuoksuja. (5/5)

Rexona Maximum Protection 3 x Stronger Deodorant (Lyko Plaza Beauty Box)
Todellakin huippuhyvä deodorantti, joka piti hajut kurissa ja jota tulen ostamaan lisää jossain vaiheessa. Minun ehdotonta luottodeodoranttiani ei löydy enää mistään, joten pakko keksiä jotain uutta sen jälkeen, kun ne ovat varastoistani loppuneet. Ehkäpä se on sitten tämä. Tämä kyllä ehkä vähän sotki vaatteita, mutta pärjäsin asian kanssa. (5/5)

Ahavan saippuasta löytyi kuva alkuperäisessä assussaankin:


Tämä oli kyllä kiva ja sopivan tyylikäskin altaanreunalla. 

Lopuksi vielä ne kaksi matkalla loppunutta tuotetta:


Ouai Hair Oil
(LF Beauty Egg 2022)
Ihanaakin ihanampi hiusöljy, jota tarvitsi vain pikkuriikkisen määrän ja riitti koko pituuksiin. Teki hiuksista sileät ja hoidetun näköiset. Tässä oli pieni hentoinen tuoksukin. (5/5)

Lumene Longwear Blur Spf 15 - 0 Light Ivory (ostospostaus)
Tämä oli erittäin hyvä helteiseen paikkaan, koska pärjäsi ilman meikkivoidetta. Tätähän ei ollut kovin paljoa jäljellä matkan alkaessa ja ne reunat siellä sitten hajosivatkin, joten heitin viimeisenä päivänä murusineen roskiin. Tämä on ollut mukana Nightmare on Panning Street -projektissani ja täältä näkee, millaisena tämä matkaan lähti mukaan. Tässä oli SPF, mutta se tuskin oli enää tässä vaiheessa voimissaan, enkä tätä päivisin juuri reissussa käytellytkään, vaan lähinnä ilta-aikaan. Mutta todella hyvä meikkipuuteri, joka peitti sopivasti ja oli luonnollisen näköinen. Tämä sävy on myös itselleni juuri oikea. Voi olla, että tulee joskus ostettua lisää, jos tätä vielä saa. (5/5) 

Enää joulukuun omat, niin sitten on viime vuoden loppuneet tuotteet esitelty. Rentouttavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Tosi paljon loppuneita, ei hirmuisesti tuttuja mutta esim tuo Kndr huuliöljy löytyy jemmasta, mielenkiintoista nähdä millaiseksi sitten mulla muuttuu :) toivottavasti ei ihan pinkiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuo huuliöljy toimii sinulla! Se olisi ollut loistava tuote, jos ei olisi muuttunut niin järkyttävän väriseksi. Ei puhettakaan, että olisi voinut lähteä ihmisten ilmoille.. :D

      Poista
  2. Ecooking Peeling Mask taisi sisältää AHA-happoa ja siitä punoitus, muistan meinaan itse että tätä piti käyttää aina vähän varovasti :) Mullakin ollut Bubble T Strawberry Macaron Hand & Body Lotionia ja sen tuoksu oli kyllä tosi voimakas, vaikka tuubin ulkoasu oli superherkullinen. Kiva määrä loppuneita ja paljon uusia tuttavuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, siitähän se punoitus johtui :) Kiva huomata, että tuntui tehoavan! Tuo Bubble T:n käsivoide oli kyllä niin voimakkaan, mutta myös niin ihanan tuoksuista :D Tuubikin on tosiaan todella herkullisen näköinen :) Täytyisi päästä testailemaan näitä muissakin tuoksuissa, jossain verkkosivuilla olen näitä kyllä nähnyt, joten tilattua saisi :)

      Poista