28.4.2023

Loppuneet tuotteet joulukuu 2022

Vihdoin olisi vuorossa viime vuoden viimeiset loppuneet tuotteet. Meni tähän muutama kuukausi. Kuten marraskuussa, joulukuussakin tuli käytettyä paljon minituotteita, joita olin sekä korkkaillut reissullani että näköjään useampi Yves Rocherin joulukalenterinkin tuote. 


Tuolla vilahtaa myös muutama ikivanhus, joiden loppumiseen olen joka kerta niin tyytyväinen. Eikun asiaan..


Yves Rocher Repair Damaged Hair Balm Shampoo
(Yves Rocher joulukalenteri 2022)
Tämä oli itselleni ehkä liiankin hoitava shampoo, koska hiukseni tuntuivat rasvoittuvan todella nopeasti tämän käytön aikana (en pistä hoitoaineen piikkiin). Muuten tätä oli kiva käyttää, koska vaahtosi hyvin ja tuoksu oli aivan ihana. (4/5)

Umberto Giannini Scalp Scrub (LF Beauty Box 07/2022)
Tätä yritin muistaa käyttää kerran viikossa siitä lähtien, kun tämä tuli LF Beauty Boxista. Useimmiten kyllä muistin. Hieroin tätä kosteaan hiuspohjaan ja annoin vaikuttaa vähintään 15 minuuttia ja sen jälkeen pesin shampoolla hiukset. Aika hyvin ne pienet partikkelit sieltä katosivat shampoopesun mukana pois. Tämä oli aivan ihana tuote, hiuspohja on mielestäni voinut erittäin hyvin ja tämä (ja nykyinen hiuspohjakuorinta) saattaa olla syynä siihen, että jotkin shampoot tuntuvat nykyään liian hoitavilta. Tässä oli niin ihana tuoksukin ja ainoa huono puoli oli tuo, että piti antaa vaikuttaa hiuksissa ennen niiden pesua. Haluaisin hoitaa kaiken siinä samalla iskulla suihkussa. Silti, tämä oli aivan huipputuote. (5/5)

Schwarzkopf BC Bonacure Repair Rescue Spray Conditioner (ostospostaus)
Tämä on ollut pitkään luottotuotteeni, joka tekee hiuksista supersileät ja sähköttömät. Aina välillä eksyn käyttelemään muita, mutta tämä on edelleen parhaita, mihin olen törmännyt. Minulla on vielä yksi näitä varastossa vähän erilaisessa pullossa, mutta se saa odottaa vuoroaan, koska yritän tässä välissä käytellä jälleen toisia tuotteita pois. (5/5)


Belif Moisturizing Eye Bomb
(ostospostaus)
Superhyvä sy-voide, yksi parhaista ikinä. Tämä kosteutti ihanasti ja sen huomasi aivan selvästi, kuinka hyvää tämä iholle teki. Tämä oli ehkä vähän geelimäistä, melko paksuhkoa voidetta, joka oli ehkä jopa liikaakin sinne helteeseen, mihin tämän pienen kokonsa vuoksi pakkasin mukaan. Loppuun käytin kuitenkin kotona ja tänne kylmään oli aivan huippu. Tätä haluaisin ehdottomasti lisää, joten on yritettävä pitää muistissa. (5/5) 

Kocostar Princess Eye Patch (ostospostaus)
Näissä sy-lappusten päällimmäisissä lappusissa oli alkuun liikaa seerumia, joten ne yrittivät valua poskia pitkin pois. Purkin pohjaa kohden pysyivät kuitenkin silmänalusilla paremmin. Pidin näitä jääkaapissa, joten piristivät kivasti ja tuntuivat tepsivän silmäpusseihini, jotka joskus aamulla herätessä sieltä häiritsevästi pilkottavat. Nämä olivat melko edulliset, joten siinä mielessä voisin ostaa parempien puutteessa lisääkin. (4/5)


Jorgobé Hyaluronic Serum
(ostospostaus)
Aivan ihana hyaluronihapposeerumi, josta ihoni tuntui tykkäävän. Käyttelin tätä aamuisin, oli todella ohutta ja juoksevaa ja imeytyi ihoon nopeasti. Todella piristävä tapaus sekä mielelle että iholle. (5/5)

Skin Treat Brightening Vitamin C Face Elixir (Kicks joulukalenteri 2021)
Yleensä en ole saanut oikein mitään irti C-vitamiiniseerumeista, mutta tätä oli kyllä ilo käyttää. Käyttelin yövoiteen alla ja tämä kivasti raikasti ja piristi ihoa. Tässä oli aivan ihana tuoksukin, joten ehkä sekin vaikutti jotenkin mielikuvaan tämän tehoista. Tämä myös imeytyi nopeasti. Tykkäsin todella paljon. (5/5)  


Yves Rocher Elixir Botanique Repairing Anti-Pollution Care
(Yves Rocher joulukalenteri 2022)
Tämän pienen 7 ml voiteen käyttelin kokonaan kaulani iholle. Olen aikaisempien kokemusteni perusteella satavarma, että tämä ei olisi kasvoilleni sopinut ja kaipaahan se kaulan ihokin kosteutusta. Toimi siinä oikein hyvin. (4/5)

Yves Rocher Elixir Botanique Recovery Sleeping Care (Yves Rocher joulukalenteri 2022)
Tämän taas käyttelin yövoiteena ja tykkäsin. Yövoiteen kohdalla on melkein se ja sama, miten se ihoon imeytyy. Tätä oli tuoksunsa puolestakin kiva käyttää ja tuntui myös hoitavan ihoa. (4/5)

Bondi Sands Daily Moisturising Face Spf 50+ (LF Beauty Box 05/2022)
Tämän tuotteen pakkasin marraskuiselle reissullemme mukaan ja tämä oli aivan huippu. Koostumus oli hyvä, imeytyi ihoon, pystyi käyttämään meikin alla eikä päästänyt ihoani palamaan. Käytin tämän joulukuussa kotona loppuun päivävoiteen tavoin. Huipputuote, jota voisin todellakin ostaa lisää. (5/5)

Emma Hardie Protect & Prime Spf 30 (Feelunique joulukalenteri 2021)
Tämän tuotteen korkkasin myös reissullamme, koska tässä oli noinkin korkea aurinkosuojakerroin. Käyttelin tätä edellisen kanssa vuorotellen, joten senpä vuoksi kumpikaan ei sitten reissun päällä loppunutkaan. Tässä oli aivan ihana tuoksu, mutta itse voide oli todella paksua, eikä tahtonyt imeytyä ihoon. Niinpä tämä ei todellakaan sopinut meikin alle, joten käyttelin yksistään. Eipä siellä reissussa nyt päivisin meikattua juuri tullutkaan. Plussaa siitä, että kasvoni eivät palaneet, mutta väriä niihin kyllä tuli. (3/5)

Lixirskin Universal Emulsion (Feelunique joulukalenteri 2021)
Tämä oli monitoimituote, mitä olisi pystynyt käyttämään ihan mihin vain ja miten vain. Koska itselläni varsinaiset yövoiteet ovat edelleen melko vähissä, päädyin käyttämään tämän siihen. Ihan hyvin toimi, tätä oli kiva levitellä ja tuoksukin oli mieluisa. En nyt ryntäisi ostamaan tätä lisää, mutta oli ihan perushyvä. (4/5)


Farmacy Green Clean Makeup Meltaway Cleansing Balm - Peach Thyme
(ostospostaus)
Vihdoin raaskin käyttää yhden näistä Farmacyn puhdistusvoiteista ja valitsin persikkaversion. Tässä oli kiva tuoksu ja itse puhdistusaine oikeasti sulaa kasvoille ja puhdistaa aivan superhyvin. Tämä on Elemiksen kanssa parhaita puhdistusvoiteita, mihin olen törmännyt. Olisin ostanut vuoden 2022 joulun trion myös, mutta ei tullut missään nettiputiikissa vastaan. Ehkä vaan parempi niin... (5/5)

Sand & Sky Australian Emu Apple Super Bounce Mask (Glossybox 03/2022, mukana Nightmare on Panning Street -projektissani)
Tästä ei valitettavasti riittänyt kovin moneen käyttökertaan, mutta silti ehti huomata, kuinka huippumaski tämä oli. Tämä selvästi silotti ihoa, pehmensi, kirkasti ja kosteutti sitä. Tämä oli myös helppo pestä pois. Oli todella kiva positiivinen yllätys. (5/5)

Wander Beauty Lift Off Purifying And Brightening Peel Off Mask (Boxycharm 03/2019, mukana Yllätyslaatikkoprojektissani)
Vihdoin tämä loppui, oli kyllä niin superriittoisa tapaus, tätä on käytetty erittäin pitkään. Vaikutti silti olevan ihan voimissaan, en huomannut tehoissa tai tuoksussa mitään ihmeellistä. Tämä oli kivan metallisen pinkin värinen kasvoilla, kuivahti n. 15 minuutissa ja poisrepiminenkin oli melko kivutonta. Tämän jäljiltä iho oli selvästi paljon tasaisemman ja siloisemman oloinen. Tykkäsin käyttää tätä, joten ikävä tulee, mutta oli jo aika saada tämä pois pyörimästä. (5/5)


Yves Rocher Wonderful Shea Ultra-Rich Shower
(Yves Rocher joulukalenteri 2022)
Tämä oli todella voidemainen suihkari, jonka tehot olisi varmasti huomannut paremmin hieman isommassa pullossa. Tuntui kosteuttavan ja tykkäsin tällä kyllä pestä. Tuoksuhan oli joulun kausituoksuja, mutta ei mielestäni mitenkään ihmeellinen. (4/5)

Yves Rocher Wonderful Shea Repair Body Lotion (Yves Rocher joulukalenteri 2022)
Samaa sarjaa edellisen kanssa, mutta vartalovoide. Tämä vaikutti superhyvältä, kosteutti ihoa todella tehokkaasti. Voisin ostaa täysikokoisenakin, mutta eri tuoksussa. (4/5)

Yves Rocher Juicy Berries Bath & Shower Gel (Yves Rocher joulukalenteri 2022)
Tämä marjainen tuoksu oli mielestäni ehdottomasti paras viime joulun kausituotteista. Silti se ei ollut niin mukanaan vievä, että olisi täytynyt tilata lisää. Tykkäsin kyllä tästä suihkugeelistä erittäin paljon. (4/5)

Bubble T Watermelon Body Scrub (LF Beauty Box 06/2022)
Tässä oli tosi vähän niitä kuorivia partikkeleita ja lisäksi tämä oli kovin öljyinen, mutta nämä asiat silmällä pitäen tämä oli ehkä paras ajankohta käyttää tämä kuorinta. Oli kyllä vähän liiankin vaatimaton, mutta tuoksu oli ihan kiva. Ehkä sekin vähän keinotekoinen, mutta menetteli kyllä. (2/5)


Yves Rocher Melting Orange Shower Gel
(ostospostaus)
Otin tämän jouluisen tuotteen joulukuuksi käyttöön ja melkein riittikin koko kuukaudeksi. Tämä on vuoden 2021 kausisarjaa ja niin ihana suihkugeeli kuin olla ja voi. Tässä oli aivan taivaallinen tuoksu, joten jos tätä olisi ollut viimekin vuonna, olisin ostanut lisää. Valitettavasti tätä sarjaa ei enää varastoistani löytynyt kuin huulivoiteen muodossa tässä vaiheessa ja sekin on jo käytetty. (5/5)

Dove Nourishing Secrets Body Lotion Spray
Talvi oli ehkä väärä vuodenaika käytellä tämä suihkepullo, koska ei ollut kovin kosteuttavaa. Kyllä tämä jonkin verran auttoi ja miedosta kookoksen tuoksusta tykkäsin myös. Lisäksi tämä suihkepullo on hyvä, koska voidetta on todella helppo laittaa. (3/5)


Yves Rocher Mango Lip Balm
(ostospostaus)
Tämä oli hyväntuoksuinen huulivoide, mutta ei tämä kovin hoitava ollut. Koko ajan täytyi olla lisäämässä. Tässä oli parasta ennen päiväys 10/2022, mutta en usko sen vaikuttaneen tämän tehoihin, vaan vaikutti olevan edelleen maksimitehoissaan. (3/5)

Baylis & Harding Royale Garden Moisturising Hand Cream - Peach (ostospostaus)
Väkisin käyttelin tämän pois, koska halusin näistä mahdollisimman nopeasti eroon. Näitä oli alunperin seitsemän ja enää oli vain yksi jäljellä tämän jälkeen ja sekin onneksi loppui tammikuussa. Nämähän eivät ole mistään kotoisin noin hoitavuuden puolesta, mutta tässä tapauksessa oli todella ihana tuoksu. (1/5)

Rituals The Ritual Of Mehr Recovery Hand Balm (ostospostaus)
Tämän sarjan tuoksu on vaan niin ihana, mielestäni yksi parhaita Ritualsin tuoksuja. Tämä käsivoide oli myös todella hoitavaa ja siksi käytinkin tämän öisin ja nimenomaan talvella. Hieman sen imeytymisen kanssa oli ongelmia, mutta olen oppinut jo sietämään sitä näiden Ritualsin käsivoiteiden kohdalla. Tätä nimenomaista kappaletta oli kivasti vielä toinen laatikossa jäljellä tässä vaiheessa, mutta sen päättikin sitten koira laittaa uuteen uskoon, siitä myöhemmin sen kuun loppuneissa. (5/5)

Erisan Täyteläinen Jalkavoide
Tämän hajusteettoman jalkavoiteen ostin jollain kauppareissulla, kun oli jalkavoiteesta pulaa. Onneksi ostin, koska tämähän oli loistava. Tämä onkin suunnattu erittäin kuivalle iholle ja todellakin toimi. Piti jalat siloisina. Tämä oli tylsän hajusteeton, mutta eipä se jalkavoiteissa nyt haittaa, vaikka tuoksua ei olekaan. (5/5)


Calvin Klein CK One Summer
Tämä oli unisex-tuoksu, joka pullon suusta tuoksuu todella hyvältä. Siksipä tämän joskus jostain alesta ostinkin. Jonkin ajan jälkeen totesin kuitenkin, että tämä muuttuu ihollani todella oudon tuoksuiseksi, joten tämä päätyi huonetuoksuksi ja on ollut käytössä vaikka kuinka pitkään - monen monta vuotta. Oli riittoisaa, koska vain pieni suihkautus riitti, että tuoksu meni luihin ja ytimiin. Kiva saada tämä pois ja vihdoin uusi huonetuoksu tilalle. (1/5)

Victoria's Secret Strawberries & Champagne Fragrance Mist 
Jälleen yksi VS:n suihke vähemmän ja onneksi sain käytettyä tämän hyvän sään aikana eli ennen kuin menisi pilalle (kuten syyskuussa). Tässä oli todella voimakas ja makea tuoksu, mutta niin ihana, että melkein ikävä tulee. Näiden tuoksuthan järjestään myös pysyvät ihollani. Viimeiset kaksi VS:n suihketta otinkin sitten tämän vuoden projektiini mukaan ja edistystä on tapahtunut, joten pian näitä ei täällä enää vilahtele. (5/5)


Viimeisenä vielä parit Lumenen näytteet: Balancing Light Moisturizer ja Daily Serum ja tykkäsin kummastakin. Seerumi oli kivan raikas ja kosteusvoide antoi selvän mattapinnan iholle. Jos vaan ikinä pääsen kasvovoiteideni kanssa siihen asti, että täytyisi ostaa lisää, voisin tuota testatakin, koska vaikutti lupaavalta. Ihanaa pitkää viikonloppua!

26.4.2023

50 Shades of Yellow/Gold Project Pan - Intro

Okei, en voinut vastustaa tätä projektia. Minun pitäisi kirjoitella vuoden kestävän projektini kuulumisia, mutta sitten otinkin tämän haasteen vastaan ja päätin aloittaa toisen, uuden vuoden kestävän projektin ja kirjoitella tästä ensin. Toki tämä loppuu heti, kun kaikkien tuotteiden kanssa pääsee tavoitteeseen, mutta tuskinpa niin pääsee käymään. Onhan tässä haastetta varsinkin, koska niitä muitakin projekteja on meneillään, mutta keltainen vain vei mukanaan. Aikoinaan osallistuin 50 Shades of Pink -projektiin, mutta sen jälkeen olen jättänyt pari väriä välistä ihan vain siitä syystä, että tuskinpa olisin niihin 50 suhteellisen järkevää tuotetta löytänyt. Tässä uusimmassa projektissa valitaan siis mukaan tuotteita, joissa on joko keltaista tai kultaista (tai tietenkin voi olla myös molempia) pakkauksessa, tuotteessa, nimessä jne. Myös esim. mikäli nimessä esiintyy jokin itsessään keltainen tuote, se on sopiva, kuten olen nyt ottanut mukaan pari mango-tuotetta. Tässä on koko kasa:


Ei näiden valinta helppoa ollut. Senpä takia tässä on nyt hieman oranssihtavaa, sinapinkeltaista jne., sinne päin kuitenkin. Listaan nyt tähän vain tuotteet sen enempiä selittelemättä. Kaikki, paitsi muutama, on tarkoitus käyttää loppuun, joten niiden kohdalla kuitenkin vähän selittelen. 


L'Oréal Elvital Dream Lenght Air Volume Dry Shampoo (200 ml) - muutaman kerran käytetty
Four Reasons Repair Mist (250 ml) - käyttämätön
XHC Banana Shampoo (400 ml) - käyttämätön
Umberto Giannini Banana Butter Leave-in Conditioning Styling Butter (100 ml) - käyttämätön
L'Oréal Elvital Extraordinary Oil Jojoba Intense Nourishing Hair Mask (300 ml) - käyttämätön
The Body Shop Refreshing Passionfruit Body Yogurt (200 ml) - käyttämätön
MON SUN Creamy Saturdays Body Cream (200 ml) - käyttämätön
MON SUN Sunday Sublime Body Serum (125 ml) - käyttämätön
Rituals The Rituals Of Karma Soul Shimmering Body Oil (30 ml) - 1/4 käytetty
Nuxe Huile Prodigieuse Or Multi-Purpose Dry Oil (10 ml) - käyttämätön


Lux Soothe Shower Therapy Vanilla & Ginger Shower Cream
(750 ml) - käyttämätön
Rituals The Ritual Of Mehr Energising Foaming Shower Gel (200 ml) - käyttämätön
Soap & Glory Smoothie Star Hydrating Body Wash (500 ml) - käyttämätön
Baylis & Harding Sweet Mandarin & Grapefruit Luxury Shower Crème (300 ml) - käyttämätön
Baylis & Harding Sweet Mandarin & Grapefruit Refreshing Body Wash (300 ml) - käyttämätön
St. Ives Radiant Skin Pink Lemon & Mandarin Orange Scrub (150 ml) - käyttämätön
Sanctuary Body Scrub (50 ml) - testattu
Molton Brown Orange & Bergamot Bath & Shower Gel (100 ml) - käyttämätön
L'Occitane Almond Cleansing And Softening Shower Oil (75 ml) - käyttämätön


REN Ready Steady Gloe Daily AHA Tonic (100 ml)
- käyttämätön
Rodial Vit C Brightening Mask (20 ml) - käyttämätön
Supergoop Glow Screen Spf 30 (15 ml) - käyttämätön
Zelens Tea Shot Urban Defence Serum (10 ml) - käyttämätön
Yves Rocher Soothe Foam Mask (30 ml) - käyttämätön
The Organic Pharmacy Antioxidant Face Gel (5 ml) - käyttämätön
Disciple Dreamy Skin Retinyl Night Oil (10 ml) - käyttämätön 
Yves Rocher Sensitive Camomille The Soothing Light Cream (7 ml) - käyttämätön
Dr Hauschka Translucent Bronzing Tint (2,5 ml) - 1/3 käytetty


Philosophy Purity Made Simple One-Step Facial Cleanser (240 ml)
- käyttämätön
Lumene Kirkas Radiance Boosting Cleansing Cream (150 ml) - n. puolet käytetty
MON SUN Dusk Till Dawn Cleanse Face Cleansing Oil (120 ml) - käyttämätön
Farmacy Green Clean Makeup Meltaway Cleansing Balm (50 ml) - käyttämätön
Monuskin Illuminating Primer Spf 15 (50 ml) - käyttämätön
Und Gretel Sprusse Eyebrow Pencil (1,3 g) - 3 Taupe - testattu
I Heart Revolution Bronzer Wardrobe Bronzer Collection (8*2,37 g) - käyttämätön nappi
Urban Decay Gwen Stefani Eyeshadow Palette - testattu nappi 1987
The Balm Frat Boy Shadow Blush (8,5 g) - vähän käytetty

Näistä haluan muut käyttää loppuun paitsi poskipunasta haluan saada pohjan näkyviin ja kulmakynästä käytettyä puolet:


Revolutionin paletista käyttää kokonaan yhden napin:


Kun olen käyttänyt viereistä sävyä, suti on huidellut vähän tämänkin päällä, mutta luokitsen tämän käyttämättömäksi. 


UD:n paletin keltaisesta sävystä 1987 haluan saada pohjan näkyviin.


By Cien That's Bananas Hand Mousse (75 ml)
- käyttämätön
I Love Mango & Papaya Super Soft Hand Lotion (75 ml) - käyttämätön
Bubble T Lemon/Citron Cleansing Hand Gel (50 ml) - käyttämätön
Essie Quick Dry Nail Lacquer - 120 Don´t Hate, Curate (10 ml) - käyttämätön
Burt's Bees Beeswax Lip Balm With Vitamin E & Peppermint (4,25 g) - käyttämätön
Burt's Bees Moisturizing Lip Balm With Kokum Butter (4,25 g) - käyttämätön
By Cien That's Bananas Lip Mousse (9 ml) - käyttämätön
Sol De Janeiro Brazilian Kiss Cupuacu Lip Butter (6,2 g) - käyttämätön
Nivea Mango Shine Lip Balm (4,8 g) - käyttämätön
Malibu Vanilla Flavour Lipcare Spf 30 (5 g) - käyttämätön 


Escada Rockin´ Rio EdT (100 ml)
- vähän yli puolet käytetty
I Love Mango & Papaya Refreshing Body Spritzer (100 ml) - käyttämätön
Rituals L'Éclat EdP (15 ml) - käyttämätön

Siinä pitäisi olla 50 tuotetta. Tämä projekti alkoi 15.4.2023 ja sen ovat kehittäneet Jessica Lee, Amanda ja Cece. Projekti siis kestää vuoden, joten aikaa pitäisi olla hyvin, mutta joidenkin kanssa tulee olemaan todella haasteellista. Ajattelin tehdä päivityksiä aina 10 tuotteen loppumisen jälkeen, joten päivityksiä tulisi toivon mukaan viisi. Tämä hieman poikkeaa tämän projektin "säännöistä", koska ajatuksena olisi tehdä kuukausittaisia päivityksiä. Tästä tämä taas lähtee ja olen todella innoissani! Muutama korkkaamaton tuote on jo päässyt käyttöön, joten ainakin on alkanut lupaavasti. Kivaa keskiviikkoa!  

24.4.2023

Lookfantastic Beauty Box maalis- ja huhtikuu 2023

Yhdistän jälleen maalis- ja huhtikuun LF-laatikoiden esittelyn, vaikka näin näistä postauksista hieman pidempiä tuleekin. Kummatkin boxit saapuivat hyvissä ajoin ja muutamaa tuotetta olen jo ehtinyt testailemaankin.

Molemmat laatikot tulivat jälleen tuossa pahvisessa pakkauksessa, mistä uudistuksesta tykkään edelleen. Tämän myötä boxit vain tuntuvat niin niin kevyiltä, että tulee ihmeteltyä, onkohan siellä nyt kaikki, mitä pitää. 

Maaliskuu:


Maaliskuussa tuli seitsemän tuotetta, mikä on paljon. Tosin yksi on pieni näyte, mutta sitäkin upeampi sellainen. Meikkejäkin löytyi kaksin kappalein ja aloitetaan niistä:


Wet n Wild Coloricon Nude Awakening Eye Shadow Palette (10 g)
Physicians Formula Rosé All Day Petal Glow - Freshly Picked (9,2 g)


Wet n Wild Coloricon Nude Awakening Eye Shadow Palette (10 g)
En omista ainoatakaan Wet n Wildin palettia, vaikka näitä on kehuttu siellä sun täällä ja vaikka miten päin, joten tämä oli todella mahtava yllätys. Tämä oli jo minulla yhdellä viikonloppureissulla mukana ja on erittäin upeat ja sopivat sävyt sekä laadukkaan oloinen paletti. Tälle tulee varmasti enemmänkin käyttöä juuri pienen kokonsakin vuoksi, koska on helppo ottaa reissuille mukaan. Aivan mahtava tuote saada laatikosta.


Physicians Formula Rosé All Day Petal Glow - Freshly Picked (9,2 g)
Tässä highlighterissa oli ihana ruusun tuoksu ja kuinka mahtavaa saada Physicians Formulan tuote! Sävy vaikutti kuitenkin hieman liian tummalta ja muutenkin tuossa on niin paljon tuotetta, että päädyin antamaan tämän suosista jo eteenpäin. En olisi saanut ikinä tätä käytettyä, kun ne edellisetkin korostussävyt vain suurinpiirtein makoilevat laatikossa.  


Yves Saint Laurent Black Opium EdP 
Pieni näyte YSL:n suosittua hajuvettä ja tästä olen superinnoissani. Olen moneen otteeseen hiplannut tätä hajuvesihyllyillä, mutta hintaansa nähden en ole kokenut tätä niin erityiseksi. Nyt saan tämän myötä testailla vähän paremmin ja ehkäpä ihastun tähän.

Invisibobble The Traceless Hair Ring (3 kpl)
Tämä oli vaihtoehtoinen tuote ja toivoin niin kovasti, että en saisi näitä, mutta nyt loppujen lopuksi nämä ovatkin ihan kivat. Nämä ovat ihanan väriset ja pitävät hiukset tiukasti kiinni. Näiden ei pitäisi myöskään rikkoa hiuksia. Aikaisemmin olen antanut nämä vastaavat suosista etenpäin, mutta nämä taidankin pitää itselläni. 


Neom Organics Perfect Night's Sleep Overnight Facial Cream (10 ml)
En ole aikaisemmin Neomilta testannut mitään, mutta olen kuullut paljon kehuja varsinkin tämän merkin tuoksusta, joten tätä on kiva päästä kokeilemaan. Tämän yövoiteen pitäisi sisältämiensä ainesosien vuoksi mm. kosteuttaa ja kiinteyttää sekä tehdä muita ihmeitä yön aikana. Saattaa olla, että säästän tämän kesäiselle matkallemme kokonsa vuoksi. 

First Aid Beauty Smoothing Body Lotion (28,3 g)
Tämä voide sisältää 10% AHA-happoa, joten tämän pitäisi kosteutuksen lisäksi myös pehmentää ihoa kemiallisella kuorinnalla. Tätä voi käytää joko koko kropalle tai vain ongelmakohtiin. Mielenkiintoinen tuote, joka tulee varmasti käytettyä. Melko pieni pakkaus tämäkin kuitenkin on, joten ei tämä kauaa tule nurkissa pyörimään, kunhan saa korkattua.

Emma Hardie Plump & Glow Hydrating Facial Mist (30 ml)
Tämä suihke tuli myös LF:n joulukalenterista, enkä ole sitä ensimmäistäkään vielä testannut. Tätäkin on kehuttu, joten toivottavasti sopii myös itselle, koska nyt tätä suihketta riittää. Tätä neuvotaan suihkuttelemaan ihonpuhdistuksen jälkeen ennen seerumia, öljyä ja kosteusvoidetta. Tämän pitäisi kosteuttaa, antaa kuultoa sekä suojata ihoa ympäristön rasituksilta. Kuulostaa sinänsä ihan mielenkiintoiselta, joten pääsee todellakin testiin.


Kaiken kaikkiaan aivan mahtava boxi, vaikka korostussävy lähti eteenpäin ja Emma Hardien suihkekin löytyy ennestään. Itselle jäävät tuotteet pääsevät kaikki takuulla käyttöön ja palettihan kruunaa tuon kaiken.

Huhtikuu:


Huhtikuun laatikossa oli kuusi tuotetta ja ilmeisesti jonkinlaista variaatiota myös, mutta itse sain ainakin oikein mieluisat tuotteet.


Collistar Talasso Firming Scrub (70 g)
Ensimmäisenä laatikon suurin tuote eli vartalokuorinta. Tämän pitäisi sopia kaikille ihotyypeille ja kiinteyttää, kosteuttaa sekä jättää iho silkkisen pehmeäksi. Tuotetta kehotetaan käyttämään 1-2 kertaa viikossa. Näyttää melko sokeriselta ja ronskilta kuorinnalta, mutta on silti kiva kokeilla.


We Are Paradoxx Repair Game Changer Hair Mask (30 ml)
Tätä voi käyttää joko normaalina poispestävänä hoitoaineena, yöksi jätettävänä tai hiuksiin jätettävänä viimeistelevänä hoitoaineena. Lisäksi tätä voi käyttää joko kuiviin tai märkiin hiuksiin, joten onpahan valinnanvaraa. Tämän saman merkin tuotteita on putkahdellut paljon eri laatikoista ja joulukalentereista, mutta juuri tätä nimenomaista tuotetta en ennestään vielä omista. Yksi on kyllä melkein samanlainen. Tämän tuotteen luvataan antavan hiuksille kiiltoa sekä vahvistavan niitä ja todellakin pääsee käyttöön. Onneksi näitä tuotteita putkahtelee, koska tämä vaikuttaa huippuhyvältä merkiltä.


Korres Greek Yoghurt Probiotic SuperDose Face Mask (20 ml)
Tämän naamion pitäisi mm. rauhoittaa ja nuorentaa ihoa sekä tasoittaa sen sävyä ja rakennetta. Naamiota kehotetaan käyttämään 2-3 kertaa viikossa. Kivaa saada Korresilta tuote, enkä ole muistaakseni heidän naamioita aikaisemmin testannutkaan.  

Pai Light Work Rosehip Fruit Extract Cleansing Oil (10 ml)
Pailta taas en ole muistaakseni käyttänyt aikaisemmin yhtään mitään, joten tämäkin oli siinä mielessä kiva yllätys. Tämän sanotaan olevan hellävarainen putsari, joka puhdistaa tehokkaasti hankalimmankin tuotteen iholta. Tuote on sopiva myös herkälle iholle. Tämä lähti jo viikonloppureissulle mukaan, mutta valitettavasti tämä ei kyllä kovin tehokkaasti meikkejä puhdistanut. Tätä oli todella miellyttävä käyttää, oli siis erittäin hellävarainen ja ihana oli tuoksukin, mutta pesutehoissa olisi ollut toivomisen varaa.   


Nails.Inc Nail Polish - Bear With Me (10 ml)
Niin kivaa saada boxista kynsilakka! Tämä sävykin vaikuttaa oikein lupaavalta, vähän tummempi nude, joten varmasti pääsee testiin tässä ihan pikapuoliin. Tätä mainostetaan pitkäkestoisena, pigmenttisenä sekä nopeasti kuivuvana lakkana ja uskon kyllä, on varmasti hyvä. 

Ciaté Velvet Lip Liner - Coco (0,25 g)
Tämän huultenrajauskynän pitäisi myös olla erittäin pigmenttinen, mutta myös pitkäkestoinen. Tämän sävy on suurinpiirtein sama kuin pakkauksen, ehkä hieman tummempi. Tuote on vegaaninen eikä tätä ole testattu eläimillä, joten siitä plussaa. En ole mikään huultenrajauskynien suurkuluttaja, mutta kyllä tällainen aina silloin tällöin tulee tarpeeseen ja siinä tilanteessa näitä on hyvä olla varastossa. 



Tykkäsin myös tästä huhtikuun laatikosta todella paljon. Täältä löytyi tuotteita vähän joka lähtöön ja näistä kaikki jäävät omaan käyttöön. Huhtikuussa menin tilaamaan myös Glossyboxin, koska oli niin kivanoloinen tarjous meneillään, siitä sitten myöhemmin. Toivottavasti aurinkoista viikon alkua!

17.4.2023

Nightmare on Panning Street Round 2 Update #2

Heti perään Nightmare on Panning Street -projektini kuulumisia. Tämä on ehkä lempiprojektini, koska tähän liittyviin teemoihin on kiva mietiskellä tuotteita. Mukaan saattaa päätyä uusiakin juttuja ja myös sellaisia, joita ei muuten projekteihin mukaan ottaisi.


Tämän projektin ovat kehitelleet Valerie ja Ceylan ja nyt mennään jo toisella kierroksella. Vaikka tämä on lempiprojektini, luultavimmin lopetan tämän siihen, kun olen käynyt kaikki uudet sekä päivitetyt teemat lävitse. Tämän päivityksen jälkeen, jos oikein laskin, olisi teemoja jäljellä vielä 12. Tämä ei ole siis ihan heti kuitenkaan loppumassa, koska yritän päästä myös niiden tuotteiden kanssa tavoitteeseen.

Projektissa on mukana 13 tuotetta ja näiden kanssa jatkoin viime päivityksen jälkeen:


Näistä olen viime päivityksen jälkeen päässyt kuuden kanssa tavoitteeseen:


Neljä ensimmäistä on käytetty kokonaan ja kahta viimeistä käyttelin 50 kertaa. Tilalle valikoitui seuraavat tuotteet: 


Revuele Revox Just Vitamin C Antioxidant Serum (30 ml)
Nib+Fab Purify + Clear Niacinamide Primer (30 ml)

Olipa kiva saada käytettyä tämä Revuelen C-vitamiiniseerumi. Se ei tuntunut tekevän iholleni yhtään mitään ja oli vanhin seerumini. Tuote oli mukana teemalla Re-animator - A serum.

57. The Strangers - An item that's a stranger to you/you've never used
Tilalle otin tähän teemaan hyvin sopivan, juuri ostetun Nib+Fabin pohjustajan, joka vaikuttaa hieman oudolta noin muutenkin siis sen lisäksi, että on itselleni outo. En oikein tiedä, miten tätä pitäisi käyttää, enkä ole tähän vielä juuri tarttunutkaan. Primeriksi tämä on liian juoksevaa, mutta sellaisena tätä kai pitäisi käytellä. Mielestäni tämä menisi myös ennemminkin seerumina.


Avant Hydrolyzed Collagen Lecithin Erythritol Retinol Ribo Nucleic Age Radiance Collagen Intense Radiance Activator Serum (30 ml)
Mac Lipstick - Pervette

Avantin seerumi oli mukana teemalla Candyman - A product with such a long name that it takes you 5 times to say it OR a candy related product ja tällähän on aivan käsittämättömän pitkä nimi. Tykkäsin kuitenkin tästä tuotteesta ja oli kiva tämän projektin myötä päästä sitä käyttelemään, vaikka taisi mennä muutaman muun ohi jonossa.

58. Triangle - A never ending product
Avantin tilalle valikoitui Macin huulipuna. Otin sen tähän teemaan, koska en edes muista, koska olen viimeksi saanut huulipunan käytettyä. Huulikiiltoja ja -voiteita kyllä, mutta punia en. Tämä osoittautui kuitenkin aivan huipputuotteeksi, minkä olin täysin unohtanut, vaikka olenkin tätä joskus aikoinaan käytellyt paljonkin. Ne 50 kertaa, jotka päätin tätä käyttää, tuli aika nopeasti täyteen. Alempana on tästä aloitus- ja lopetuskuvaa.


Beauty Pro Pink Clay Sheet Mask
Kure Bazaar Nail Lacquer - Green Love

Maski oli mukana teemalla A Nightmare on Elm Street - Something that you have to cut into to finish/use. Vihdoin sain tämän käytettyä pois, on tullut yli puoli vuotta sitten LF Beauty Boxista.

59. The Evil Dead - A tree/forest themed item
Eipä tähän teemaan tullut mitään muuta mieleen kuin että jotain vihreää pitäisi löytää. Päädyin sitten tähän kynsilakkaan, jota haluaisin saada käytettyä kolme kertaa. Kuulostaa vähältä, mutta tähän vuodenaikaan käyttäisin mieluummin muita sävyjä. 


Garnier Respons Restoring Honey The Milk Hair Mask
Nivea Rich Caring Shower Oil (200 ml)

Garnierin hoitoaineen halusin käyttää loppuun (sitä oli jo jonkin verran käytetty) ja onneksi se onnistui suhteellisen lyhyessä ajassa. Tämä ei nimittäin ollut parhaasta päästä hoitoaineita. Tämä oli mukana teemalla Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street - A haircare product. 

60. Psycho - An item you use in the shower
Olisin voinut ottaa tähän heti toisen hiusnaamion perään (niitä riittää), mutta päädyin kuitenkin Nivean suihkuöljyyn, jonka olen ostanut monta kuukautta sitten muistaakseni Keskisiltä. En ole täällä blogissa tätä ostostani näköjään kuitenkaan esitellyt. Tämä oli korkkaamaton, mutta olen tästä jo noin puolet ehtinyt käyttää. Tämä on ollut kiva kylmemmillä ilmoilla ja tuoksu on aivan ihana.


Nars Soft Velvet Loose Powder - Snow (10 g)
I Heart Revolution Bronzer Wardrobe Bronzer Collection 

Narsin puuteria sain vihdoin käytettyä sen 50 kertaa:


Sitä on ehkä puolet vielä jäljellä. Tämä oli mukana projektissa teemalla 
Sleepaway Camp - A product that wasn't what you expected ja voin edelleen sanoa samaa. Jostain syystä tämä vaan ei toimi. Vähän aikaa näyttää hyvältä, mutta sitten tämä jotenkin katoaa iholta. Ei auta vaihtaa pohjustajaa tai meikkivoidetta, sama juttu joka kerta. Eikä auta meikinkiinnityssuihke tai sen poisjättäminen. Tulipahan käyteltyä, katsotaan, mitä teen noilla lopuilla. Käyttelen varmaan sellaisina päivinä, kun ei ole niin väliä, miltä näyttää.

61. The Changeling - Something that bounces from project to project


Tämä paletti on todellakin ollut monessa projektissa mukana. Tällä kertaa mukaan valikoitui tuollainen 2-sävyinen käyttämätön nappi, josta haluan saada pohjan esille. Aluksi ajattelin käyttäväni tämän kokonaan, mutta minulla on kaksi muutakin aurinkopuuteria työn alla, joten pohja saa riittää. 


Mac Lipstick - Pervette
Lumene Sisu Defend & Replenish Antioxidant Mist (100 ml)

Macin huulipunaa sain siis käytettyä 50 kertaa ja se tapahtui melko nopeasti, koska puna on aivan täydellinen:


Tämä lyheni selvästi, vasemmalla siis lähtötilanne ja oikealla, miltä näyttää tänä päivänä. Tämä oli mukana teemalla Triangle - A never ending product. Tosin tämän kohdalla nyt vaikuttaa siltä, että tämän saattaisin saadakin joskus käytettyä loppuun. Todella huoleton käyttää ja sävy on täydellinen.

62. The Babadook - Something with a weird name or an item that is hidden in the deep dark recesses of your drawer
Tähän teemaan nyt olisi löytynyt vaikka mitä. Koska tässä projektissa mukana olevan Weledan kasvosuihke on loppumaisillaan, päädyin kuitenkin lopulta tuohon Lumenen vastaavaan, jospa saisin tämänkin käyteltyä vihdoin pois. On todellakin ollut piilossa laatikossani, koska nämä kasvosuihkeet ovat itselleni jotenkin niin hankalia käytettäviä. Kesällä tätä varmasti kuitenkin menee, jos säilyttäisin tätä vaikka jääkaapissa. 

Näillä tuotteilla nyt jatketaan:


Näissä on kolme, joiden kanssa takkuaa ja pahasti eli todellakin tuo ColourPopin highlighter, mutta myös Carli Bybelin paletista mukana oleva luomiväri ja uusi tulokas Nib+Fab. Niiden kanssa pitäisi vähän ryhdistäytyä. En tälläkään kertaa esittele näiden muiden tilannetta, vaan palaan asiaan, kunhan olen saanut ne käytettyä. Seuraava päivitys tulee taas, kun olen päässyt näistä kuuden kanssa tavoitteeseen. Kivaa viikon alkua!

14.4.2023

Joulukalentereiden tuotteiden kulutusta + kynsilakkaprojektin päivitys #10

Mainitsin joulukuussa, että haluan saada käytettyä loppuun 20 tuotetta vanhemmista joulukalentereistani (eli vuoden 2022 kalenterit ovat projektin ulkopuolella). Lupasin esittelyä puolessa välissä, kunhan 10 olisi käytetty, mutta esittelen tässä nyt pari enemmän eli 12 loppunutta. Tämä siitä syystä, että kun olin saanut ne 10 käytettyä, oli ne viimeiset kaksikin viittä vailla loppu, joten päätin odotella. Tästä lähdettiin joulukuussa liikkeelle, tuotteita oli yhteensä jäljellä vielä 37 kappaletta: 


Tässä niitä käytettyjä tuotteita loppumisjärjestyksessä:


Emma Hardie Protect & Prime Spf 20 (15 ml) 
(Feelunique joulukalenteri 2021)
Lixirskin Universal Emulsion (30 ml) (Feelunique joulukalenteri 2021)
Skin Treat Brightening Vitamin C Face Elixir (30 ml) (Kicks joulukalenteri 2021)
Charlotte Tilbury Magic Eye Rescue (3 ml) (Feelunique joulukalenteri 2021)
Medik8 Surface Radiance Cleanse (40 ml) (Feelunique joulukalenteri 2021) 
Filorga Scrub & Detox (15 ml) (Feelunique joulukalenteri 2021)

Näistä ensimmäisestä kuudesta loppuneesta nuo kolme ensimmäistä olivat kovassa käytössä jo siinä vaiheessa, kun esittelin vuoden 2022 joulukalentereiden ensimmäiset luukut. Tässä seuraavat kuusi:


Dsquared2 Wood EdT (5 ml) 
(Kicks joulukalenteri 2021)
Lipstick Queen - Frog Prince (LF joulukalenteri 2018)
Beurre De Lèvres Replumping And Smoothing Lip Balm (Biotherm joulukalenteri 2020)
Peter Thomas Roth Pumpkin Enzyme Mask (14 ml) (Kicks joulukalenteri 2021)
We Are Paradox Repair Game Changer Hair Mask (75 ml) (Feelunique joulukalenteri 2021)
Avant Harmonious Rose Quartz Revitalising & Firming Mask (50 ml) (LF joulukalenteri 2020)

Näistä nuo viimeisetkin käytin jo maaliskuun puolella, mutta taas kerran hieman myöhässä näitä esittelen. Joka tapauksessa, oli kiva saada kolme tuotetta vähän vanhemmistakin kalentereista (vuosilta 2018 ja 2020) käytettyä. Näistä kertoilen enemmän loppuneiden tuotteiden postauksissa, mukana oli sekä loistokkuuksia että pettymyksiä. 

Seuraaviin tuotteisiin olen myös koskenut ainakin kerran joulukuisen aloituspostauksen jälkeen:

Näistä en odota ainakaan luomivärin tai rajauskynän loppuvan tämän projektin aikana, jos edes ikinä. Mutta muut huulipunaa lukuunottamatta ovat aika taattuja tapauksia. Huulivoide on jo viittä vailla käytettykin. Huomasin tuossa joitakin viikkoja sitten, että siinä on parasta ennen päiväys 04/2023 ja taitaa juuri siihen ehtiä. 

Nämä 25 tuotetta ovat vielä vanhoista kalentereista jäljellä:


Näistä pitäisi nyt valikoitua siis vielä kahdeksan, jotka saisin käytettyä ja uskoisin sen todellakin onnistuvan ennen joulukuuta. Toivotaan tietenkin, että niitä tulisi enemmänkin. 

Lopuksi vielä pikaisesti kynsilakkaprojektini kuulumisia, koska sain yhden lakan loppumaan myös jo maaliskuun puolella. Näihin neljään jäin viime kerralla:


Näistä sain käytettyä Elfin lakan: 


Essie Nail Lacquer - 312 Spin The Bottle (5 ml)
E.l.f. Nail Polish (10 ml)

Keskityin aikalailla viime postauksen jälkeen vain tuohon Elfin omaan (ja myös Essien tummaan lakkaan). Tämä Elf loppui nopeasti, koska hyvännäköisen tuloksen saamiseksi täytyi välillä laittaa neljäkin kerrosta. Tilalle päätin ottaa Essien pienen 5 ml kokoisen lakan, koska tällainen nude/vaalea on oltava projektissa mukana. Välillä kaipaa aina vähän hillitympiä kynsiä. Tähän melko uuteen Essieen päädyin, koska se on pienikokoinen, joten tulee toivottavasti melko nopeasti käytettyä ja saan otettua uutta jälleen tilalle. 

Nämä neljä lakkaa jatkavat nyt projektissa:


OPI Nail Lacquer - Big Apple Red (3,75 ml)
Makiash - 301 (10 ml)
Essie Nail Lacquer - 312 Spin The Bottle (5 ml)
Essie Nail Polish - 932 Leggy Legend (13,5 ml)

Myös Opin omaa olen käyttänyt pari kertaa viime postauksen jälkeen, mutta Makiashiin en ole koskenut kertaakaan.


Nyt yritän keskittyä tuohon tummaan Essieen, että saisin sen pois ja tilalle jotain uutta. Se on upea lakka, mutta ei ehkä enää keväämmällä niin ajankohtainen. Aurinkoista viikonloppua!