18.6.2021

Boxycharm Project Update #4

Vielä yhden projektin päivitys on jäänyt tekemättä, joten täältä pesee. Periaatteessa tämän pitäisi olla jo finaali, koska olen jo päässyt alkuperäiseen tavoitteeseeni, mutta otin itseltäni haasteen vastaan ja jatkan vielä seuraavat kymmenen tuotetta. Alkuperäinen tavoitteeni tässä Boxycharm-projektissa oli siis saada kymmenen Boxycharmista tullutta tuotetta käytettyä ja sen olen onnistunut tekemään. 
 
Viime postauksen jälkeen käyttöön jäivät nämä:


Projekti oli rullaava eli otin aina yhden tuotteen tilalle uuden, joten projektissa oli koko ajan kymmenen tuotetta käytössä. Sanottakoon nyt, että näitä kuvia olen napsinut lähinnä huhtikuun puolessa välissä, joten tämäkin päivitys on hieman venähtänyt. 

Viime postauksen jälkeen loppuneita tuotteita oli kuusi ja sen jälkeen olen saanut käytettyä neljä lisää:

Tarte Tarteist Shimmering Lip Paint - Flaming Hot
(12/2018)  
Cover FX Glitter Drops - Nova (11/2018
Becca Shimmering Skin Perfector Liquid Highlighter - Prosecco Pop (10/2017)
Pretty Vulgar Shimmering Swan Highlighter - 126 Glow Up (02/2019)
 
Olen niin tyytyväinen, että jaksoin tsempata nämä tuotteet loppuun, koska kuten näkyy, niin vähintään kaksi vuotta vanhoja kaikki. Varsinkin nuo nestemäiset oli hyvä saada kunnialla laatikosta pois. 
 
Loppuneita tuotteita oli huhtikuun puolessa välissä siis yhteensä kymmenen:
 
Pretty Vulgar Shimmering Swan Highlighter - 126 Glow Up
(02/2019)
Marajó Hair Care Anti-Frizz Smoothing Serum Capsules (12/2018)   
Butter London Trend Nail Lacquer - Yummy Mummy (09/2016)
Tarte Tarteist Shimmering Lip Paint - Flaming Hot (12/2018)  
Beauty For Real Shadow Stx - Ever Starstruck (08/2016
Cover FX Blurring Primer (05/2018)
Cover FX Glitter Drops - Nova (11/2018)
Becca Shimmering Skin Perfector Liquid Highlighter - Prosecco Pop (10/2017)
Cover FX Illuminating Setting Spray (11/2017
Dermovia Lace A Peel Black Bamboo Charcoal Peel Off Mask (10/2018)

Projektin olisi siis alunperin ollut tarkoitus loppua tähän, mutta päätin jatkaa. Olen ottanut kaikkien neljän viimeisimmän loppuneen tilalle vielä uudet tuotteet ja jatkan tätä nyt niin kauan, että kaikki jäljellä olevat kymmenen tuotetta on tullut käytetyiksi. Projekti ei siis jatku enää rullaavana. Nämä tuotteet olen ottanut käyttöön loppuneiden tilalle:
 
Pretty Vulgar My Lips Are Sealed Lightweight Liquid Lipstick - Secret Sabotage
(12/2017)

Tarten huulikiillon tilalle otin tietenkin toisen huulituotteen, koska näitähän on aikoinaan tullut Boxycharmeista pilvin pimein. Suurin osa on lähtenyt eteenpäin, koska olivat liian tummia sävyiltään, mutta jäi niitä tietenkin jäljellekin. Tämä metallinhohtoinen on ihan ok ja pullohan on todella söpö. Tätä olen testannut ja tykkään, mutta pakkaus on iso (en saa selvää millilitroista, enkä löydä ihan heti verkosta), joten tämän kanssa tulee menemään pieni ikuisuus.

Artist Couture Diamond Glow Powder
(06/2017)

Cover FX:n dropsit menivät melkein täysin kroppavoiteeseen sekoitettuna käsivarsilleni, joten jatkan samaa linjaa myös tämän Artist Couturen Glow -puuterin kanssa. Tämä on irtopuuteria, mutta homma sujuu kuitenkin ihan hyvin. Tätä olin ennen projektia pelkästään testannut.

Tarte Tarteist Pro Glow Liquid Highlighter - Exposed
(04/2018)

Beccan tilalle Tartea ja Beccaahan tuli sekoiteltua meikkivoiteeseen ja samaan tapaan olen nyt käytellyt tätä Tarten korostussävyä. Toimii melkein yhtä hyvin ja tykkään tästä. Tätäkin olin pelkästään testaillut ennen projektia. 

Wander Beauty Wanderess Dusk To Dawn Blush And Highlighter Palette
(12/2018)

Päätin ottaa vihdoin edes yhden paletin tähän mukaan ja yritin valita sen helpoimmasta päästä. Siis siinä mielessä, että voisin kuvitella käyttäväni sen loppuun. Paletti sisältää kaksi korostussävyä sekä yhden poskipunan. Tässä oli lähtökohta maaliskuun alkupuolella, kun tämä projektiin lähti:
 

Eli tätäkin olin vain testannut, mitä tuosta tuskin huomaa. Tämän kanssa tulee olemaan erittäin haastavaa myös, mutta tässä on tilannetta huhtikuun puolesta välistä:
 

Kaikissa näkyy jo käytön jälki ja tässä vielä tämän päivän eli kesäkuun puolivälin tilannetta, mistä näkyy, että tämähän etenee ihan mukavasti:
 

Kaikkia kolmea olen käytellyt ja toisen highlighterin pannu vaan suurenee, joten ei tämä ehkä kuitenkaan niin haastavaa ole kuin alunperin ajattelin. Tykkään todella paljon sekä tuosta poskipunasta, jota olen käyttänyt nyt aina meikatessani, mutta myös siis tuosta City Lights -highlighterista. Poskipunan kohdalla tuntuu, että pannu pumpsahtaa näkyviin ihan näinä päivinä. Tuscan Sunrise -sävy on melko tumma, mutta sitä raaputin toukokuussa RCMA-puuterin sekaan antaakseni sille hieman ytyä, joten siihen hupeni melkoisen paljon tuota ainesta. Raaputtelen varmaan vielä lisääkin. Toivon mukaan jaksan jatkaa tämän paletin kanssa niin niitä olisi yksi vähemmän. 

Tässä vielä muiden tuotteiden tilannetta:

Bodyography Lip Pencil - Barely There
(12/2018)  
Trèstique Prime & Colour Lip Glaze - English Rose (02/2019)
Dirty Little Secrets Eye Shadow Crayon - Illusion (10/2017


Huultenrajauskynä kuluu hitaasti, mutta varmasti. On jo melko lyhyt, joten ei ole viimeisten loppuneiden joukossa. 

Trèstiquen
huulipunaa käyttelen edelleen melkein vain ja ainoastaan poskilla, huulille olen nyt muutamaan otteeseen kuitenkin tätäkin laittanut. Tämä on todella tiivistä tavaraa, joten kuluu todella hitaasti.

DLS:n
luomiväri meni juurestaan poikki jo aikaisessa vaiheessa, joten jälki on sen mukaista. Sitä on pieni nysä enää tuossa jäljellä, mutta ei ole vieläkään kuitenkaan loppunut. Kuva siis otettu huhtikuussa ja vieläkin käyttelen tätä. Tämä loppuu kuitenkin taatusti näistä kaikista tuotteista seuraavaksi, ehkäpä jo nyt kesäkuun puolella.
 

BareMinerals Invisible Light Translucent Powder Duo
(07/2017)

BareMineralsin puuterit on molemmat loppuneet. Vasemmanpuoleisen käytin jo aikoja sitten ja oli aivan loistava, mutta oikeanpuoleisen hohtavamman puuterin jämät raavin normaali-irtopuuterin sekaan, kuten aikaisemmasta postauksesta käy ilmi. Huhtikuun puoleen väliin mennessä tämä ei ollut vielä oikeasti loppunut (eli sitä sekoitusta oli vielä jäljellä), mutta toukokuussa oli, joten tämä tuote on virallisesti 11. loppunut koko projektissa.


Artist Couture Diamond Glow Powder (06/2017)
Adesse New York Organic Infused Nail Lacquer - 12 Free (11 ml) (08/2017)
Pretty Vulgar My Lips Are Sealed Lightweight Liquid Lipstick - Secret Sabotage (12/2017)
Tarte Tarteist Pro Glow Liquid Highlighter - Exposed (04/2018)  
 Dr. Brandt Pores No More Luminizer Primer (01/2018)
 
Tässä viimeisessä kuvassa näkyy lähinnä kynsilakan tilanne, muita on vähän vaikea mitatakin. Onpahan kuvaan lipsahtaneet nuo muutamat jo edellä esitellyt tuotteetkin, mutta tämä on ollut aikamoista palapeliä, rollaava projekti kun oli.

Kynsilakka kuluu siis myös varmaan tahtiin. Kesällä tosin tämän käyttö voi vähän hiipua, koska on niitä kesäisempiäkin lakkoja, joita käyttää. Dr. Brandtin pohjustaja on ollut kiva yllätys. Olen karsastanut tämän käyttöönottoa, koska tittelissä lukee 'Luminizer', mutta tuntuu sopivan iholleni erittäin hyvin eikä anna liikaa kuultoa. Tähän olen tarttunut lähes joka kerta meikatessani.
 
Projektissa oli siis huhtikuun puolessa välissä, kun kuvat otin, jäljellä seuraavat tuotteet:
 

Näistä siis bareMinerals on jo käytetty, joten yhdeksän enää/vielä jäljellä. Tällä kertaa teen niin, että finaalin esittelen vasta, kun kaikki tuotteet ovat loppuneet. Siihen voi mennä pieni ikuisuus, mutta pysyypähän tähtäimessä. Finaalin jälkeen esittelen myös kaikki jäljellä olevat Boxycharm-tuotteeni. Niittä riittää vieläkin, vaikka tämän projektin rinnallakin on tullut tietenkin käyteltyä useampiakin pois ja muutaman annoin eteenpäinkin. Aurinkoista viikonloppua! 

16.6.2021

Loppuneet tuotteet maaliskuu 2021

Olen viimeksi esitellyt helmikuussa loppuneet tuotteet, joten vähän jäljessä menen näidenkin kanssa. Näitä postauksia tulee nyt sitten liuta, ei nyt ehkä ihan putkeen, mutta melkein, että pääsen roskista eroon.


Maaliskuussa loppui ihan kiva määrä tuotteita jälleen kerran. Näiden joukossa loppui useampikin meikkituote ja jopa kolme kynsilakkaa. Nämä menivät nyt vähän hassuun järjestykseen. Yleensä olen aloittanut hiuksista alaspäin, mutta nyt meikit ovat melkein alimpana.
 
Garnier Fructis Plumping Watermelon Hair Food Shampoo & Conditioner
Näistä tykkäsin, molemmista. Jopa hoitoaine tehosi loistavasti, mistä olin yllättynyt, koska yleensä näiden perusmarkettihoitoaineiden (eikä tarvitse välttämättä olla edes marketti) kanssa hiukseni ei tule toimeen. Tuoksukin tässä kaksikossa oli aivan ihana, ehkä vähän keinotekoinen, mutta ei haitannut. Voisin ostaa uudestaankin, mutta tarjouksesta, nämä ovat normihinnoilla vähän turhan kalliita. (5/5)
 
ESPA Pink Hair & Sculp Mud
Ostospostaus - tätä käyttelin korkeintaan kerran viikossa, joskus siis unohtui. Laitoin aina yöksi muhimaan sekä päänahkaan että hiuksiin ja aamulla hiuksia pestessäni ne olivat hieman pehmeämmän oloiset. Päänahassa minulla ei ole ongelmia, joten en huomannut siinä muutosta mihinkään suuntaan. Pienellä määrällä pärjäsi pitkälle, joten tuote kesti pitkään. Tuoksu oli ihanan spaamaisen savinen eli kuin kylpylässä olisi ollut. En kuitenkaan maksaisi tästä normaalihintaa missään nimessä, niin hyvä tuote tämä ei ollut. (4/5) 

Herbina Hoitava Muotoiluvoide 3In1
Goodiebox 05/2020, mukana 22 By Year 2022 -projektissani - tämä hiustenhoitovoide oli melkoinen pettymys. Olisin halunnut ihastua tähän, koska tätä olisi ollut helppo ostaa lisää. Otin tämän projektiin mukaan ihan sen vuoksi, että tulisi kuitenkin käytettyä. Säästyy samalla muut hiustuotteet ja hiuksetkin olivat vielä maaliskuussa lähinnä pipon sisällä, jos kotoa johonkin lähti. Tämä vaan ei tehnyt mitään, ei hoitanut, ei silottanut, mutta ei kyllä lähmännytkään. Käyttelin ehkä vähän ronskein ottein, että loppuisi nopeammin. Tuoksu oli ihan kiva, mieto, mutta raikas. (1/5)  

L'Oréal Paris The Sleek Serum
Ostospostaus - levittelin tätä aina kosteisiin hiuksiin eikä tämä tehnyt hiuksista ollenkaan lähmäisen oloisia vaikka olisi joskus lorahtanut liikaakin. Tämä selvitti hiuksia ja teki niistä sileämmän oloiset ja ehkä ne pienet luonnonkiharanikin sieltä hieman suoristuivat. Tämä poisti myös sähköisyyttä ja tuoksu oli hyvä. Tuotehan siis kesti tooodella pitkään, koska pienellä määrällä pärjäsi jälleen pitkälle. Siinä mielessä tässä tuotteessa on hinta kohdillaan, mutta voisin kokeilla ehkä jotain muuta versiota tästä samasta sarjasta seuraavaksi. (4/5)

Schwarzkopf Poly Color Sävyteshampoo Gentle Lightening Formula - 11 Kirkkaanvaalea
Edelleen tämä on se, mihin tulee aina ostosreissulla tartuttua. Tämä toimii, antaa luonnollisen sävyn, kestää hiuksissa yllättävän pitkään, helppo jne. Ostan jatkossakin. (5/5)
 
Biotherm Blue Therapy Eye
Joulukalenterista 2020 - täyteläinen sy-voide, jonka käyttelin yöaikaan. Tämä piti sy-ihon todella hyvin kunnossa ja kosteutettuna. Pieni 5 ml purkki, joten loppui melko nopeasti valitettavasti. Voisin kuitenkin ostaa lisääkin, jos vastaan tulee. (5/5)

Biotherm Life Plankton Essence Fundamental Skin Treatment
Joulukalenterista 2020 - tämäkin oli pieni 14 ml purkki, joten tämänkään kanssa ei kauaa nokka tuhissut. En oikein pitänyt tämän tuoksusta, eikä nämä essenssit tunnu oikein tekevän mitään ylipäätänsäkään. Yritän olla ostamatta tällaisia jatkossa ainakaan itse. (2/5)

Figs & Rouge Hydra-Activ Smart Nutrient Day Cream
Glossybox 01/2019, mukana 22 By Year 2022 -projektissani - tämän tuoksu oli todella outo eli joko oli jo muuttunut tai sitten ollut alunperinkin. Käyttelin kerran kasvoille, mutta ei ollut sisua tehdä sitä enää toista kertaa. Toimi kyllä erittäin hyvin sen kerran meikin alla. Loput voiteet menivät sitten jaloilleni ja piti jalkojen ihon hyvässä kunnossa. (3/5)
 
Carmex Moisturising Lip Balm

Joulukalenterista 2018 - tammikuussa loppui yksi tällainen ja käyttelin perään heti tämän toisen. Loistava huulivoide, jota ostaisin lisää, mikäli niitä voiteita ei olisi 20 tuolla odottamassa vuoroaan. (5/5)
 
The Body Shop Cool Cucumber Hand Cream
Ostospostaus - nyt ei oikein tuoksut kolahtaneet tämän tuotteen kohdalla. Tuoksu olisi saanut olla vähän miedompi, koska ei ollut kovin miellyttävä. Yleensä nämä TBS:n voiteet kestävät itselläni todella pitkään, koska kulkevat mukana laukussani eli kuluvat todella hitaasti. Tämän otin kuitenkin yövoiteeksi, että loppuisi nopeammin. Opin kyllä sietämään tuota tuoksua, mutta en ostaisi lisää. Itse voidehan oli toki superhyvää. Jonkinlaista cooling-efektiäkin olin huomaavinani ja mainitaanhan se näköjään tuossa nimessäkin. (3/5) 
 
Molton Brown Orange & Bergamot Bath & Shower Gel
Glossybox 02/2021 - tämä oli aivan taivaallisen tuoksuinen suihkugeeli, niin ihanan raikas. Käyttelin tämän todella hitaasti ja hartaasti, joten pieni 30 ml pullo kesti käytössä pikkasen pidempään. Toki en suihkareita näillä Molton Brownin hinnoilla ostaisi, mutta oli aivan mahtavaa saada pienen pieni tuulahdus tästä luksuksesta. (5/5) 
 
Dermosil Classic Red Orange Shower Gel
Ostospostaus - tässäkin suihkugeelissä oli aivan ihanan raikas tuoksu ja muutenkin kaikki perusasiat kohdillaan. Onneksi näitä on vielä kaksi kappaletta kaapissa odottamassa. (5/5) 

Minus 417 Serenity Legend Aromatic Refreshing Body Lotion
Glossybox 03/2021 - tämä oli vain 50 ml tuubi, mutta lisääkin olisi mennyt. Tykkäsin tuoksusta, joka ei ehkä ihan aromaattiseen kyllä vivahtanut. Omalla kohdalla se muistutti jotenkin lapsuudesta tai oli jostain muuten tuttu. Voide imeytyi nopeasti ja piti ihon kosteana. Käyttelin vain yläkroppaan, että sain kaiken ilon tästä irti ja kestämään pidempään. (5/5)

Holika Holika Aloe 99% Soothing Gel
Joulukalenterista 2018 - en oikein meinannut keksiä tälle minkäänlaista käyttöä, mutta loppujen lopuksi tuli sitten käytettyä vaikka mihin. Olen käyttänyt kasvovoiteena, hiusten latvoissa, kropalla kuivissa kohdissa ja loput jämät käytin ihan vartalovoiteena. Hyvä perustuote. (4/5)
 
Dermosil Holly Jolly Pomegranate Body Lotion
Ostospostaus - tässä oli todella mieto, mutta hyvä tuoksu. Voide oli aika ohuen oloista ja vähän juoksevampaa, joten olisi sopinut paremmin kesällä käytettäväksi. Tuntui kuitenkin kosteuttavan tarpeeksi, enkä huomannut, että ihoni olisi mitenkään pahemmin kuivunut tai kiristellyt tämän käytön aikana. (3/5) 

The Body Shop Totally Tangled Ginger Softening Body Butter
Ostospostaus - jälleen loppui yksi TBS:n vartalovoi. Nämä ovat oikein voiteiden aatelia, koska näissä on tehot ja tuoksut kohdillaan. Varsinkin tähän ginger-tuoksuun olen aivan hulluna, joten saatanpa sortua tähän jatkossakin, jos myyntiin ilmestyy. (5/5)

Mio Clay Away Body Cleanser
Joulukalenterista 2020 - tästä riitti kahteen käyttökertaan. Levittelin tämän kummallakin kerralla kuivalle iholle muhimaan saunassa käynnin ajaksi. En tiedä, menikö kaikkien sääntökirjojen mukaan, mutta ei kuitenkaan tuntunut ihoa haittaavan, vaan siitä tuli ihanan pehmeä. Tämän tuoksussa on jotain samaa, mitä on nenäsuihkeissa - onko se sitten piparminttu, mutta kuitenkin ihanan virkistävä sekin. Koin kuitenkin, että on ehkä vähän vaivalloista tämän käyttö. Kiva tätä oli testata, mutta en kaipaa tällaista tuotetta. (4/5) 

Absolution Gentle Body Scrub
Jolie Box 06/2019 - vai että "gentle".. tämä oli mielestäni aika raju kuorinta, mikä ei kyllä itseäni haitannut ollenkaan. Tämän jäljiltä iho oli selvästi pehmeämpi ja jopa kuivat kyynärpääni tokenivat tämän jäljiltä. Kuorinta-aine oli pienen hiekan oloista. Tykkäsin tästä erittäin paljon, vaikka kuorintojen ystävä en muuten olekaan. Tuoksukin oli tässäkin sellainen spaamainen, joten melkoista luksusta. Tuote kestikin pitkään, oli iso pakkaus. (5/5)

Victoria's Secret Pink Fresh & Clean Body Mist
Mukana 50 Shades Of Pink -projektissani - tämän olen joskus ostanut Schipholin lentokentältä, kun näitä VS:n tuoksuja ei ollut niin vain saatavilla. Alkuun tykkäsin tämän tuoksusta, varsinkin iholla se muuttui juurikin sellaiseksi puhtaan tuoksuiseksi. Kyllästyin kuitenkin loppuvaiheessa, ehkä tuon Body Mist -tekstin kohdalla, joten loput aineet menivät sitten huonetuoksuna. (3/5)
 
Lactoline Pesuneste
Päätin nyt tämänkin tuotteen täällä kerrankin esitellä. Tällä saippualla pesen aina siveltimeni ja on aivan järkyttävän hyvä siinä hommassa. Kestää pitkään ja on halpaa, uusi on jo käytössä. (5/5) 
 
Illamasqua Hydra Veil Rehydrating Gel
LF Beauty Box 12/2018, mukana 22 By Year 2022 -projektissani - tämä oli yllättävän hyvä pohjustaja. Minua on pelottanut tuossa tittelissä tuo 'rehydrating', koska ajattelen sellaisten tuotteiden aina lisäävän kasvojeni kiiltelyä. Tämä ei sitä kuitenkaan todellakaan tehnyt. Tämä pidensi selvästi meikin kestoa ja toimi vähän niin kuin tarrana siellä pohjalla. Pystyin käyttämään tätä myös nenälläni, joka on se kaikkein pahiten rasvoittuva paikka. Turhaan olin jemmannut tätä ikuisuuden laatikossani ja helmikuun LF boxista tuli toinen varmasti melkein vastaava, joten ehkä se tulee käytettyä nopeammin. (5/5)
 
IsaDora Volume Lash Styler - 30 Black
Ostospostaus - kirkkaasti yksi parhaista maskaroista, mitä lähikaupoista löytyy. Onneksi on tiedossa, että tällainenkin on olemassa ja näitähän on tullut muutamia käytettyä jo aikaisemminkin. Tämä tuuheuttaa, pidentää, ei varise, tekee ripset mustiksi, koostumus on sopiva (ei liian märkä) jne. Tekee kaiken, mitä maskaralta voi odottaa, joten uusi tulee varmasti jossain vaiheessa taas ostettua. (5/5) 

Stila One Step Correct Skin Tone Correcting & Brightening Serum
Ostospostaus - tämä on kestänyt käytössä ikuisuuden, ihanaa kun loppui. Tämän tuotteen pitäisi toimia pohjustajana, värinkorjaajana, kirkastajana sekä kosteuttajana. Tämä toimi itselläni ainoastaan siinä värin korjauksessa, missä todella pieni määrä tuotetta riitti, joten sen vuoksi tuote kesti pitkään. Jos käytin tätä koko kasvoille, ihoni alkoi kiiltelemään alta aikayksikön, joten en tykännyt yhtään. Siinä mielessä vähän pettymys. (2/5)

Becca Shimmering Skin Perfector Liquid Highlighter - Prosecco Pop
Boxycharm 10/2017, mukana Boxycharm-projektissani - tästä tuotteesta tykkäsin todella paljon ja hyvä, kun projektin myötä tuli taas rutiineihini mukaan. Talvella yritin saada Too Faced'n Peach Perfect -meikkivoiteen käytettyä loppuun, koska oli vähän paksuhkoa. Tämä Beccan Skin Perfector oli sen kanssa todella mahtava kombo. Tämä ohensi sitä sekä kirkasti lopputulosta, joten ei ollut liian matta. Tätä tuotetta tulee ikävä, mutta hyvä, kun tuli käytettyä, koska oli melko vanha. Beccan lopettamisen myötä ei tätä enää taida jatkossa saadakaan. (5/5)
 
Pretty Vulgar Shimmering Swan Highlighter - 126 Glow Up
Boxycharm 02/2019, mukana Boxycharm-projektissani - alkuun tämä vaikutti hieman liian tummalta, mutta totuin siihen ja loppujen lopuksi tykkäsin erittäin paljon. Maltillisesti kun laittoi, tuli todella nätti korostus. Tämä ehkä hieman korosti ihon tekstuuria, mitä jotkut highlighterit tekevät, mutta ei ollut kuitenkaan liian häiritsevää. Tämähän tuli aikoinaan hajonneena, jolloin pressasin sen uudestaan, joten sen vuoksi oli melko puuterista ja loppui aika nopeasti. Tämän ihanan koristeellisen rasian säästän, josko tähän tulisi joskus pressattua jotain. (4/5)

Sensai Total Finish Refill Powder Foundation
Tämä oli mukana viime vuoden 10 in 2020 -projektissani, missä en saanut tätä loppumaan. Tämä olisi ollut aivan loistava puuteri, mikäli sävy olisi ollut kohdillaan. Se oli kuitenkin liian tumma, joten käyttelin tämän varjostuksiin ja aurinkopuuterina. Aika huomaamatonhan tämä siinä hommassa kuitenkin oli, mutta jotain sävyä antoi kuitenkin. Säästän tämänkin rasian, mikäli törmään näihin täyttöpakkauksiin jossain ja tulen ostopäälle. Sitten täytyy kuitenkin luottaa itseensä sävyn kanssa eikä sokeasti vain myyjään. Myyjä oli aikoinaan ehdottomasti sitä mieltä, että tämä on minun sävyni ja silloin oli keskitalvi, jolloin olin todellakin vaaleimmillani. (4/5) 

BareMinerals Invisible Light Translucent Powder Duo
Boxycharm 07/2017, mukana Boxycharm-projektissani - vasemmanpuoleinen mattapuuteri oli loistava. Piti kiiltelyt erittäin hyvin loitolla ja muistan sen hyvin, vaikka käyttelinkin tämän puolen melko pian paletin tultua taloon. Toisen puolen kanssa sitten hieman venähti. Käyttelin korostussävyn tavoin melko pitkään, jolloin sain jopa pannunkin tuosta näkyviin. Oli kuitenkin todella huomaamaton, joten kyllästyin lopulta. Boxycharm-projektin myötä keksin sitten jauhaa tämän jämät ja sekoittaa normaalipuuterin (RCMA) sekaan. Se oli aivan loistava yhdistelmä. Se sekoitus ei ollut maaliskuussa vielä ihan käytetty, mutta toukokuussa loppui. RCMA on ehkä hieman liian jauhomaista, joten tämä antoi sille kivaa kuultavuutta. (5/5) 

Depend 7 Day Hybrid Polish
Mukana kynsilakka-  sekä 50 Shades Of Pink -projekteissani - tämän lakan kanssa sisuunnuin ja käyttelin urakalla loppuun. Minua ei tällä hetkellä tällaiset pinkit oikein innosta, joten oli ihan kiva saada tämä käytettyä vaikka olisi ehkä kuulunut ennemminkin kesään. Ihan hyvän lakkauksen tällä sai aikaiseksi ja Dependin lakoissa on kyllä laatu kohdillaan. Olen muistaakseni ostanut tämän aikoinaan Gekås Ullaredista, mikä on siis Ruotsin vastaava kauppa Keskisille. Siellä kävimme ehkä vuonna 2015 tai 2016, joten olihan tällä lakalla ikääkin. Mutta silti ei siis todellakaan kuitenkaan vanhimmasta päästä lakkojani. (3/5)
 
Rimmel London 60 Seconds - 853 Pillow Talk
Livbox 06/2015, mukana kynsilakkaprojektissani - otin tämän toisenkin ikivanhan lakan projektiini mukaan, koska tällainen vaaleansininen tuntuu olevan ajankohtainen tällä hetkellä. Tämä näytti hyvältä ihan tällaisenaan, mutta myös mattana. Pariin otteeseen laitoin alla esiteltyä OPIn lakkaa tämän päälle, jolloin lakkauksesta tuli ihanan talvinen. Rimmelin lakat ovat hyviä, mutta tämä vähän paksuuntui loppua kohden. (5/5)
 
OPI Nail Lacquer - Int'l Crime Caper 
Tämä taas on vieläkin vanhempi lakka, ei mitään hajua ostovuodesta. Tätä olen käyttänyt juurikin melkein pelkästään päällyslakkana. Tällä sai kivaa vaihtelua lakkaan kuin lakkaan, jolloin se pohjaväri kuulsi sieltä kivasti läpi. Olen käytellyt tätä mm. kummankin edellä esitellyn kanssa. Tästä tykkäsin erittäin paljon, ja vaikka on myös supervanha tapaus, tämä piti juoksevuutensa loppuun asti. (5/5)
 
Vielä muutama näytekin tuli käytettyä. Näistä erityisesti pidin Nivean voiteesta, vaikka se olikin suunnattu kuivalle iholle. Täytyy pitää mielessä. Myös Dermosilit olivat kivoja, mitä nyt näytteistä tuntoja irti sai. Aivan ihanaa heittää nyt tämä kasa suurinpiirtein kokonaan roskiin, joitakin juttuja täytyy vielä säästää. Kivaa keskiviikkoa!

14.6.2021

Lookfantastic Beauty Box huhti-kesäkuu 2021

Olen jäänyt hieman jälkeen näiden yllätyslaatikoiden esittelyiden kanssa, joten aloitan nyt LF Beauty Boxista ja esittelen kolme kerralla.
 
Huhtikuu:
 
Laatikko oli ihanan pinkki ja nämä pakkauslaatikot ovat alkaneet järjestään olemaan sellaisia, etten millään haluaisi heittää niitä roskiin. Vain osa on uusiokäytössä, mutta kaapissa on vino pino tyhjinä odottamassa, mitä keksisin niissä säilyttää tai yleensäkään niille tehdä. Tässä boxissa tuli esittelylehtinenkin, joka ei ole enää mikään itsestäänselvyys.


Nails.Inc London Nail Polish - Mayfair Lane
Aloitetaan kynsilakasta ja tämä oli toinen vaihtoehtoisista tuotteista, mitä eri laatikkoversioista tuli. Se toinen olisi ollut Bellápierren shimmerinen luomiväri, mutta onneksi sain tämän kynsilakan. Näitä Nails.Incin lakkoja on tullut muutamia näistä yllätysboxeista ja ne ovat todella hyviä. Tämän sävy on tuollainen vaalean pinkki, melko luonnollinen, joten käyttöä tulee satavarmasti. 
 

Beauty Pro Rose Infused Sheet Mask
Seuraavana kangasnaamio ja mikäs sen mukavampaa. Tämä naamio sisältää superfoodeja ja tämän pitäisi vähentää ihon punaisuutta, on anti-ageing sekä hyvä juurikin rasvoittuvalle iholle. Olen kyllä perinteisesti kesäisin vähän huonompi käyttelemään tällaisia kasvonaamioita, mutta katsotaan, käytettyä tulee kuitenkin jossain vaiheessa. 


REN Evercalm Global Protection Day Cream
Aivan ihanaa saada RENin kasvovoide. Olen aina tullut todella hyvin toimeen tämän merkin kanssa. Kasvovoiteet alkoivat varastoista jossain vaiheessa uhkaavasti hupenemaan, mutta mm. joulukalentereista, yllätysboxeista ym. on niitä nyt jälleen kasaantunut. Siellä on kyllä kuitenkin aikamoisia aarteita eli ei haittaa ollenkaan. Tämä vaikuttaa ihan hyvältä perusvoiteelta, joka lupailee mm. ihon rauhoittumista, ravitsemista sekä ikääntymisen ehkäisyä. 


Avant Pink Orchid Subtle Restoring Overnight Serum
Vielä seerumi superkalliilta Avantiltakin! Tämä on yöksi laitettava seerumi, joka vahvistaa ihon elastisuutta ja hälventää pieniä juonteita ja ryppyjä. Tekisi mieli ottaa tämä käyttöön samantien, mutta pakko käyttää nuo muutamat korkatut ensin alta pois. Aivan mahtavaa saada tämä laatikosta!


Glov Scrubex Exfoliating Accessory For Soft And Kissable Lips
Tämä on siis huultenkuorintaliina. En kyllä näe tällä hetkellä tällaiselle mitään käyttöä, joten lähtee eteenpäin. 
 
Eylure London 3/4 Length - No.011 Light & Wispy
Irtoripset, jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta ja voisivat olla ihan luonnollisen oloisetkin, mutta en vaan jaksa säätää tällaisten kanssa. Myös nämä lähtee eteenpäin. 
 

Tältä tuo huultenkuorintasormikas näyttää eli aika näppärän oloinen ja olisi pitkäkestoinenkin, mutta tämä lähti nyt tyttärelle. Hän otti tämän vastaan erittäin mielellään. 
 

Tästä laatikosta omaan käyttöön jäi kuudesta tuotteesta neljä. Käyttöön jäävät olivat kuitenkin kaikki aivan huipputuotteita, joten tykkäsin boxista erittäin paljon.

Toukokuu:
 

Toukokuisessa laatikossakin oli kuusi tuotetta, joista viisi oli kosmetiikkaa ja yksi työväline.
 

Ecooking Peeling Mask
Happopohjainen kuorintanaamio, jonka pitäisi mm. vähentää ryppyjä ja juonteita sekä kirkastaa ihoa. Ihon punoitus on  tämän käytön jälkeen normaalia, kuten kannessakin mainitaan, joten älä turhaan panikoi. Se vain tarkoittaa, että tuote toimii. Käyttö pitäisi aloittaa lyhyemmällä vaikutusajalla ja pikku hiljaa, kun iho tottuu, pidentää sitä. Ennen auringolle altistumista tätä ei saisi käytellä, joten käytelläämpä sitten iltaisin, jossain vaiheessa. Tätä on todella kiva päästä kokeilemaan, mutta menee naamiopinoon, joka on omiin käyttötottumuksiin nähden kasvanut melkoisen isoksi. 
 
Dr Botanicals Kiwi Superfood Cooling Eye Serum
Viilentävä silmänympärysseerumi, joka sisältää mm. eri hedelmäuutteita ja C-vitamiinia ja jonka pitäisi mm. kosteuttaa ja kirkastaa katsetta. Laitoin tämän jääkaappiin ja otin heti satunnaiseen käyttöön, koska sopii kesään enkä todellakaan jaksa odotella ensi vuotta. Tämä on kyllä aivan ihanan viilentävä ja piristää kivasti aamuisin.
 

Comfort Zone Hydramemory Cream Gel 
Melkoisen hintavan oloinen geelivoide, jonka pitäisi pitää ihon kosteustasapaino kunnossa 24 tuntia. Tämä sisältää erilaisia hyaluronihapon tyyppejä ja koostumuksen pitäisi olla sorbettimainen. Lisäksi tämä soveltuu normaalille ja sekaiholle sekä kosteaan ja lämpimään ilmastoon. Noinkohan tämä nyt menisi kasvovoidejonon kärkeen ja käyttäisin jo tänä kesänä pois. Tämä on kuitenkin vain 15 ml tuubi, joten ei kestäisi kauaa. On kyllä kiva päästä testaamaan tätäkin.
 
Thisworks Stress Check Kind Hands
Vegaaninen käsivoide, joka mielestäni sinetinkin läpi tuoksuu aivan ihanalta. Pitäisi olla todella hyvä kuiville käsille. Näille on aina käyttöä ja Thisworksin tuotteet vaikuttavat järjestään huippulaadukkailta. Pillow spraysta en välitä, mutta muuten, mitä nyt on päässyt tutustumaan.


Burt's Bees Watermelon Moisturizing Lip Balm
Vaihtoehtoinen tuote tälle huulivoiteelle olisi ollut jonkinlainen monitoimisaippuasieni, mutta onneksi sain tämän. Näitä huulirasvojakin oli kolmessa eri maussa ja itselleni tuli vesimeloni, mikä kuulostaa niin herkulliselta. Nämä Burt's Beesin huulivoiteethan ovat hyviä ja erittäin riittoisia jopa omilla käyttötottumuksilla. Näitä on kulunut useampiakin aikojen saatossa ja tämäkin vuoro tulee ehdottomasti jossain vaiheessa.

The Vintage Cosmetic Company Silicone Exfoliating Pad
Tämän avulla voi puhdistusaineen kanssa kuoria ihon hellävaraisesti. Testasin tätä ja oli kyllä ihanan pehmeä ja todellakin hellävarainen. Parhaimmat tuloksethan tällä saisi aikaan säännöllisellä käytöllä. Kuivumaan tämän voi kivasti laittaa esimerkiksi kiinnittämällä seinälaattoihin imukupin avulla, joka tämän pidikkeestä löytyy. Yleensähän en tällaisista perusta, mutta kokeilin huvikseni ja saatanpa jatkossakin käytellä. Saatan käytellä myös apurina siveltimien puhdistukseen.
 

Tosi kiva ja monipuolinen oli tämä toukokuun laatikko ja kaikki tuotteet jäivät omaan käyttöön.

Kesäkuu:
 

Hieno laatikko säilytettäväksi jälleen kerran. Entäs sitten se sisältö..

L'Oréal Paris Hand Sanitiser Gel
Tämän käsidesin ainakin britit saivat jo toukokuun boxissa ja ihan kiva, että se lähetettiin nyt meillekin. Tämä on iso 125 ml pakkaus, joten tulee kestämään ikuisuuden. On meinaan käsidesiä muutenkin vähän kertynyt, mutta täytyy nyt alkaa kirimään näiden kanssa.

So Eco Gentle Facial Buffer
Tässäkin kuussa tuli tällainen ainakin nimensä mukaan hellävarainen kasvokuorintatyyny. En ole vielä testannut. Käyttötarkoitus on siis täsmälleen sama kuin aikaisemmin esitellyn toukokuisen version kanssa. Saa nähdä käyttelenkö kasvoille vai sopisiko tämä paremmin ihan vartalolle. 
 
Rituals The Ritual Of Jing Sacred Lotus & Jujube Mild Body Scrub 
Tässä on aivan käsittämättömän ihana tuoksu, koko laatikko tuoksui tältä. Minulla on parasta aikaa käytössä Ritualsin toisen sarjan vartalonkuorinta, joka on ihan pian loppu, joten tämä tuli hyvään saumaan. Pääsee heti seuraavaksi käyttöön. Vaikka en näistä kuorinnoista niin perusta, mutta tässä on kuitenkin niin ihana tuoksu, että käyttelen erittäin mielelläni.  

Balance Me Pre And Probiotic Cleansing Milk
Olen jotenkin tykästynyt tämän merkin tuotteisiin, joten onneksi niitä nyt näyttää tulevan näistä yllätysboxeista. Tämä on vain pieni 30 ml pullo, mutta tulee ehdottomasti käytettyä varmaan piankin pienuutensa vuoksi. Tällä pitäisi saada puhdistettua myös silmämeikki, joten täytyypä testata. 

ESPA 24 hour Replenishing Eye Moisturiser
Kuinka mahtavaa saada ESPAn kallistakin kalliimpi sy-voide. Tämän pitäisi syväkosteuttaa ja -hoitaa sy-ihoa ja tehdä niistä pehmeät, pirteämmän näköiset ja siloisemmat. Taitaapa tämäkin kiilata muutaman muun laatikossa olevan voiteen ohitse. 

Philip Kingsley Styling Finishing Touch Polishing Serum
Hiusseerumi, jonka pitäisi silottaa, pehmentää, vähentää sähköisyyttä, antaa kiiltoa, hoitaa, suojata jne. Tätä on tarkoitus käyttää hiusten pituuksiin ja latvoihin ja pienellä määrällä pitäisi pärjätä. Tämän ei pitäisi myöskään lähmätä hiuksia. Olen nyt kesäksi ottanut käyttöön auringolta suojaavia hiustuotteita (kaipa tämä senkin tekisi), joten odottelen tämän korkkaamista vielä jonkin aikaa. Mahtavaa tätä on päästä kokeilemaan ja kiva oli tämäkin saada boxista.
 
Dr. Lipp Superfood Red Radish Pigment Tint
Hieman oli arveluttavan punaista, kun tätä tuolta tuubista puristi, mutta on huulilla kuitenkin läpikuultava ja todella nätti. Ei oikeastaan punaisuudesta tietoakaan vaan kiva mieto sävy. Aika jankkia, kun tätä yritti puristaa, mutta vaikuttaa todella hoitavalta. Käyttöön jää siis tämäkin. 
 

Laatikossa oli yhteensä siis tällä kertaa seitsemän tuotetta ja mielestäni tämäkin boxi oli aivan loistava. Tästäkin jäävät kaikki tuotteet omaan käyttöön, tosin käsidesiä tulee varmaan koko perhe käyttelemään. Kaikki kolme tässä esiteltyä laatikkoa olivat todella kivoja sisällöiltään eli oli huippuhyvä kvartaali. Kivaa alkanutta viikkoa!    

12.6.2021

A to Z Project Pan Update #1

Huhtikuun puolessa välissä aloitin kolme kuukautta kestävän A to Z -projektin, jossa jokaiselle kirjaimelle on oma tuotteensa eli yhteensä 26 tuotetta. Otin mukaan vanhoja, puoliksi käytettyjä, pieniä, vaarassa jäädä käyttämättä ym. tuotteita, mutta kuitenkin sellaisia, joiden uskoisin saavani käytettyä tämän pienen ajan sisällä. Nyt on projekti kestänyt kaksi kuukautta ja lupailin edes yhtä päivitystä, joten asiaan. Tässä oli lähtökohta:
 

Tuotteita oli siis ihan laidasta laitaan, joten varmasti jokaista tulen käyttämään ja ihan lupaavasti tämä projekti on tähän asti mennytkin. Seuraavassa olen yliviivannut käytetyt tuotteet: 


A - Balance Me Aha Glow Mask
B - Blistex Sensitive Lip Balm
C - Bath & Body Works Cocoa Mint PocketBac Anti-Bacterial Hand Gel
D - Dermosil Living Hand Cream
 
Näistä tuotteista on loppunut kaksi, käsidesiäkin on enää ehkä puolet jäljellä, mutta Dermosilin käsivoide on jäänyt vielä minimaaliselle käytölle. Haluan ensin tässä samassa projektissa olevan Ziajan käsivoiteen loppuvan.
 
E - NovExpert The Peeling Night Cream
F - Filorga Meso-Mask Smoothing Radiance Mask 
G - Starskin Glowstar Foaming Peeling Puff  
H - Yon-Ka Paris Age Defense Hydra N°1 Creme 
 
Näistä olen vain kasvovoiteen saanut käytettyä. Yritän skarpata nyt noiden muidenkin kanssa, koska muuten loppuu aika kesken. 
 

I - Dove Nourishing Secrets Invigorating Ritual Body Lotion Spray 
J - Sol De Janeiro Coco Cabana Cream
K - Lumene Gel Effect - 9 Kuun Loisteessa
L - Carmex Strawberry Moisturising Lip Balm 

Näistä on siis kolme käytetty ja erityisesti kynsilakan loppumiseen olen niin tyytyväinen. Siitä riitti 2,5 kertaan eli kolmannella kerralla täytyi jatkaa toisella samansävyisellä lakalla. Myös Carmexin huulivoide on kovassa käytössä.

M - MayBeauty The Incredible Face Mask Peel Off Mud Mask 
N - Yves Rocher Neroli Secrets D'Essences EdP
O - GlamGlow Oxygenating Deep Cleanse BubbleSheet Mask 
P - Himalaya Herbals Purifying Neem Face Wash
 
Näistä on kaikki käytetty ja näiden kohdalla tuo hajuvesi oli se, jonka todellakin halusin lähtevän pois varastoistani. Todella hyvä tuoksuhan siinä oli, mutta näihin pikkupulloihin (muutamia laatikossa) ei tule oikein ikinä tartuttua, vaan mieluummin käyttelee isompia suihkepulloja tai no, edes suihkepulloja. Näissä kun sitä suihkemekanismia ei ole. Molemmat maskit olivat loistavia, mutta putsariin en ollut täysin tyytyväinen, tuoksu vähän tökki.


Q - Yves Rocher Quelques Notes d'Amour EdP 
R - Revolution Caffeine Energising Essence Spray With Citrus Extract
S - MAC Strobe Cream 
T - Too Faced Peach Perfect Comfort Matte Foundation - Snow
 
Tuoksua en ole vielä korkannut, mutta Revolutionin suihke loppuu satavarmasti ehkäpä jo kesäkuun aikana. Macin voide oli loistava, mutta Too Faced'n meikkivoide ei ollut täydellinen. Kyllä sen käytti ja oli hyvä, mutta oli vähän liian paksua ja pakkelimaista. Olen todella yllättynyt, että siellä oli niin vähän voidetta jäljellä, koska tämä loppui jo huhtikuun aikana.


U - Original SoUrce Sweet Rhubarb & Raspberry Shower Gel 
V - Maybelline New York Baby Lips - 24 Vanilla Cupcake
W - NoFo Ocean Waves Shower Gel 
X - NoveXpert Micellar Water With Hyaluronic Acid 
 
Original Sourcen suihkarissa oli helppo pitäytyä ja käyttää saman tien loppuun, koska oli niin ihanan raikas. Tuo toinen suihkari oli vähän tylsä, mutta kyllä senkin käytti. Kaksi muuta tuotetta ovat kovassa käytössä ja kasvovesi loppuu näinä päivinä.


Ei tätä huulirasvaakaan paljon jäljellä ole, ehkä puolet verrattuna aloituskuvaan, mutta käyttelen tätä vain ihan satunnaisesti, ainakin vielä.


Y - Yves Rocher FlowerParty EdT
Z - Ziaja Goat's Milk Hand & Nail Cream
 
Nämä ihanaiset tuotteet ovat molemmat ahkerassa käytössä ja tulevat varmasti loppumaan pikapuoliin. 
 
Yhteensä loppuneita on 13:
 

Eli tasan puolet, joten 13 on vielä myös jäljellä: 
 
Uskoisin, että suurimman osan näistä saan käytettyä. YR:n pieni hajuvesi saattaa olla sellainen murheenkryyni ja ehkä Novexpertin yövoide. Käsidesikin on siinä ja siinä, mutta yritetään. Mukavaa viikonloppua!